Ensimmäiset viikot

(Tämä postaus on ollut työn alla jo kohta viikon, ja alkuperäinen otsikkokin olin "Kohta viikko takana". Pitäisi ehkä päivittää vähän useammin...)

Kohta kaksi viikkoa Sapporo-elämää jo takana, ja kaikki on sujunut oikein hyvin! Luennoista ensimmäiset ovat alkaneet, lähiseutu alkaa olemaan tuttu, kavereita on löytynyt ja polvikin on jo parantumaan päin (perinteiset japanilaiset vessat sun muut kyykistelyä vaativat aktiviteetit ovat kyllä vielä haasteellisia). Pahoittelut, että en ole ehtinyt päivittämään blogiani niin usein, kuin mitä oli tarkoitus - vapaa-aikaa on kyllä ollut, mutta se on kulunut lähinnä olennaisia ostoksia tehdessä ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Jaan tämän postauksen nyt pariin osaan, orientaatio, luennot ja lähtötasotesti, asuntola, ja viralliset jutut. Postauksesta tulee siis vähän pitkä (sori...), mutta yritän heitellä väliin vähän tavallista enemmän kuvia viihdykkeeksi! 

Asuntola

Asuntolani on ihan ylipisto-alueen lähellä, ja luennoille kävelee noin 20~25 minuuttia. Monien mielestä matka on ihan liian pitkä kävellä, ja ovat hankkineet pyörän, mutta itse pidän kävelemisestä ja tallustelen matkan ihan mielelläni. Pyörää en muutenkaan aio hankkia, kun ei sitä talvella voisi käyttää kuitenkaan. Mutta joka tapauksessa, asuntolan sijainti on siis oikein hyvä! Sen lisäksi, että yliopisto on ihan nurkan takana, on tuossa toisen nurkan takana iso ja edullinen supermarketti Aeon (vert. Prisma), 100 jenin kauppa, apteekki, ravintoloita, kirjakauppa jne. Yksi juna-asemakin on ihan tuossa vieressä, eikä jättiläismäiselle Sapporon päärautatieasemallekaan kovin pitkä matka kävellen ole.

Ensimmäisiä ostoksia 100 jenin kaupasta. Huomatkaa siivousvälineiden määrä: täällä oli likaista! Yök! Kahvisuodatinjuttu oli myös ensimmäisten ostosten joukossa, vaikka vedenkeitintä ei vielä ollutkaan... :'D

Kotikatuni.

Ulkopuolelta asuntolani näyttää vähän neuvostohenkiseltä, mutta on sisältä ihan siisti ja uudehko. Pääovesta sisään tultaessa kengät jätetään japanilaisittain omaan lokeroonsa, ja jalkaan vaihdetaan sisätiloissa käytettävät tohvelit (omani ostin 100 jenin kaupasta). Aulassa on lisäksi postilaatikot ja talonmiehen (siis building manager tai kanrinin, mikä se on suomeksi??) koppero, josta voi hakea kirjattuja kirjeitä, pyytää apua tai muuten vaan rupatella. Talonmiehiä on kolme tai neljä eri ihmistä, joista kaikki vaikuttavat mukavilta. Yksi heistä on ilmeisesti jonkinasteinen Suomi-fani, sillä hän on muutamiakin kertoja selittänyt minulle Suomen matkoistaan. Hän myöskin toi minulle itse tekemäänsä ruokaa, vei roskapussini, toi minulle uuden leikkuulaudan ja pari lautasta..! Sympaattinen heppu! 

Aulan vieressä on vapaa-ajan hengailuun tarkoittu huone, jossa on sohvia, pöytiä, mikro/uuni, minikirjasto, televisio ja sen sellaista. Samaisesta huoneesta saa käydä hakemassa itselleen aikaisempien asukkien astioita ja muita tavaroita - paistinpannua, kattilaa ja yhtä kahvikuppia lukuunottamatta en ole joutunut ostamaan mitään ruoanlaittovälineitä! Suolaakin sain samaisesta paikasta, kätevää! 

Olohuoneessa (lounge, danwashitsu) saa viettää vapaasti aikaa aina iltaan asti, mutta toistaiseksi siellä on ollut aika hiljaista. Eilen istuin ensimmäistä kertaa huoneessa ja katsoin telkkaria yhden englantilaisen vaihtarin kanssa, mutta meidän lisäksi muita siellä ei sitten ollutkaan. Mutta ehkäpä se siitä sitten vilkastuu, kun ihmiset vähän tutustuvat toisiinsa. 

Oma huoneeni on rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, sisäänkäynnistä katsoen ihan talon toisessa päässä. Rauhallista on, ja ikkunoistani on näkymät pihalle. Pyykkitupa on huoneeni vastapäätä, ja sieltä löytyy pyykkikone, kuivausrumpu ja pölynimuri. Pyykit pestään näköjään aina kylmässä vedessä, ja pesuohjelma kestää vain noin 15 minuuttia. Vähän huolestuttaa, miten saan vaatteeni kunnolla puhtaiksi.... Täytyy testata masiinaa joku päivä. 

Näkymät ikkunastani. Sattuneesta syystä verhot ovat yleensä kiinni... Mutta eipä tuosta kovin paljon ihmisiä kulje.

Itse huoneessa on pieni keittiönurkkaus, jossa on allas, muutama kaappi ja yksi keittolevy. Levy on induktioliesi, johon käy vain tietyn kokoiset ja malliset pannut. Itse ostin naapurini kanssa täysin samanlaiset pannun, mutta tietenkin minun huoneeni levy on astetta isompi, ja pannuni siten siis väärän kokoinen. Kuittia minulla ei tietenkään enää ollut, joten nyt minulla on yksi täysin hyödytön pannu. Täytyy yrittää diilata se jollekin. Mutta uuden pannun ostettuani hella toimii moitteettomasti, ja tänään tein ensimmäistä kertaa ihan oikeasti ruokaa täällä (ulkona syöminen on liian halpaa ja helppoa...).

Keittiön lisäksi huoneessa on pieni kylpyhuone, jossa on vessa, allas ja kylpyamme. Ihan hyvän kokoinen tuo on minun tarkoituksiini, mutta peili on pieni ja säilytystilaa löytyy minimaalisesti. Mutta en valita, onpahan oma kylppäri! "Olohuoneessa" on puolestaan leveähkö sänky, iso kirjoituspöytä hyllyineen, iso vaatekaappi ja jääkaappi-pakastin. Tilaa on ihan riittävästi, ja huoneessa on ihan hyvä fiilis. Sisustukseni on toistaiseksi vielä aika alhaisella tasolla, mutta jossain vaiheessa on tarkoitus ostaa joku päiväpeitto, jota voi sitten talvella käyttää myös ekstrapeittona. 

Pahoittelut huonosta laadusta... Mutta tässä siis työpöytäni. Jääkaapin päällä on vedenkeitin ja leivänpaahdin, jotka sain molemmat onneksi aika halvalla. 

Peitoista puheenollen, tänne asuntolalle tultaessa uuden asukkaan eteen lätkäistään läjä papereita, joista ei aikaeroväsymyksen takia tajua juuri mitään. En oikein enää muista, mihin kaikkeen kirjoitin nimeni, mutta laput olivat tyyliin "lupaan noudattaa asuntolan sääntöjä ja maksaa vuokran ajallaan". Yksi lapuista oli vuodevaatteiden vuokrauslappu, johon kannattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Täällä asuntolalla on mahdollista vuokrata kaikki peitot, tyynyt ja lakanat jotain tiettyä summaa vastaan, mutta missään nimessä älkää ottako täältä sitä tyynyä. Ihan hirveä! Tyyny on täynnä jotain pieniä, kovia helmiä tai palloja, jotka ovat epämukavia ja rahisevat ikävästi aina, kun päätä kääntää. Suosittelen lämpimästi ihan vaan marssimaan lähimpään kauppaan omaa tyynyä ostamaan! Muuten vuodevaatteet ovat ihan ok, joskin lakanat ovat rumat ja aluslakanoita on jännästi vain yksi. 

Kyökki. Oikealla näkyy vähän eteistä, ja mm. ne edellä mainitut tohvelit.

Muita mainittavia asioita huoneesta ovat lämminvesijärjestelmä ja ilmastointilaite, joista molemmat toimivat kaasulla. En aluksi meinannut tajuta lämminvesilaitteen käyttötapaa ollenkaan, kun kuumaa vettä ei tullut vaikka mitä nappuloita painoin, mutta lopulta kävi ilmi, ettei vika ollutkaan minussa - kaasu oli jostain syystä sinä päivänä poikki. Ilmastointilaitetta en ole vielä käyttänyt, mutta eipä tuo nyt kovin erikoiselta vaikuta. Heti kun tottuu paikallisiin on/off -nappuloihin (joissa ei siis lue sen enempää on kuin off:kaan) sun muihin kummallisuuksiin, on elämä vähän helpompaa.

Kuumaa vettä saa tällä masiinalla. 

Viralliset jutut

Ensimmäiset päivät kuluvat aika hyvin virallisten juttujen parissa, eikä reissulta kaupunginvirastoon (kuyakusho) voi välttyä. Paikallinen kaikenkattava vakuutus on pakko ottaa, ja siihen liittyvät paperit ovat kyllä jotain ihan mystistä. Nimi ja osoite kirjoitettiin useisiin virallisiin lappusiin, joista en ymmärtänyt yhtään mitään. Onneksi tuutorini täytti lähes kaikki laput puolestani ja varmisti tasaisin väliajoin, että olen edes jotenkin kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Kaupunginvirastossa saimme lopulta ja yllättävän nopeasti (kannattaa mennä heti aamusta, että välttyy jonoilta!) tehtyä tarvittavat vakuutusjutut ja päivitettyä oleskelulupakorttiin oikean osoitteen. Koko hommaan meni yhteensä ehkä alle tunti, ja kahvitkin ehdittiin ostaa siinä välissä. Varsinainen vakuutustodistus ja laskut tulevat myöhemmin postitse.

Kaupunginviraston jälkeen suuntasimme postiin, jossa avasimme meille kaikille omat Yuucho-postipankkitilit. Papereita täytettiin lisää ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Odotimme postin aulassa yli kaksi tuntia, sillä jostain syystä tilien luomisessa kesti aivan älyttömän pitkään. Onneksi meitä oli kuitenkin vähän isompi porukka, ja toisten kanssa jutellessa aika meni suhteellisen nopeasti. Mutta nyt on siis pankkitilikin tehtynä, ja hallussani on kovin perinteisen (...antiikkisen...) näköinen pankkivihko. Vanhanaikaisesta ulkomuodostaan huolimatta pankkivihko on ihan kätevä: käteisen laittaminen Yuucho-tilille onnistuu automaatilla, ja esimerkiksi vuokra maksetaan tililtä suoraveloituksena.

Tämän seikkailun jälkeen kävimme syömässä suupu kareeta, eli vihanneksia ja/tai lihaa currypohjaisessa keitossa. Tuntien odottelun ja epämääräisten lippulappusten täyttelyn jälkeen ruoka maistui todella hyvältä, ja antoi puhtia loppupäivään!

Suupu karee, minun annoksessani kanaa ja vihanneksia. 

Lounaan jälkeen suuntasimme yliopistolle, jossa ilmoittauduimme vaihtariasioita hoitavalle osastolle. Täytimme jälleen muutamia lappusia ja annoimme tänne myös opiskelijakorttia varten tarvittavan valokuvan. Kun olin vielä Suomessa, neuvottiin meitä ottamaan 3-4 passikuvaa mukaan, ja reippaana tyttönä otin niitä varmuuden vuoksi ainakin kahdeksan. Niitä ei kyllä todellakaan ole tarvinnut - ainoa, mihin olen sellaista käyttänyt, on opiskelijakorttini. Ehkä myöhemmin tulee vastaan jotain tilanteita, joissa sellaista tarvitsee, mutta toistaiseksi aika lailla turhia ovat olleet.

Meikäläisten päämaja, kokusai honbu.

Laskujen maksaminen onnistuu pankissa, postissa tai tilanteesta riippuen konbinissa (convenience store, eli R-kioskin ja pienen ruokakaupan välimuoto). Ensimmäinen täällä maksamani lasku oli vakuutusmaksu, jonka maksoin postissa. Koko homma oli varsin kivuton, ja hoitui nopeasti. Henk.koht. maksoin koko (tämän tilikauden) summan kerralla, ja hinnaksi tuli noin 11 000 jeniä. Toinen vaihtoehto olisi ollut pistää summa menemään kuukausittain tililtä suoraveloituksena, mutta tällä kertaa en jaksanut sitä järjestää. Vuokra ja puhelinmaksu menevät tililtä suoraan, joten aina aika ajoin kannattaa varmistaa, että Yuucho-tilillä on tarpeeksi rahaa..

Puhelimen tai liittymän hankinta on tarina sekin, mutta koska se on vielä vähän työn alla, kirjoittelen siitä myöhemmin.


Orientaatio, luennot ja lähtötasokoe

Lähtötasotestiin ilmoittauduin sähköisesti vielä Suomessa ollessani, ja samalla ilmottauduin myös alustavasti japanin kursseille. Lähtötasokoe oli 30.9. ja siinä oli 100 monivalintakysymystä, tyyliin "täydennä lause parhaalla mahdollisessa vaihtoehdolla". Koe ei ollut erityisen vaikea, mutta vaikeutui loppua kohden. Omasta mielestäni kokeesta noin kaksi kolmasosaa oli ihan tehtävissä, ja loput menikin sitten arvailuksi. Kokeen tuloksia odoteltiin muutama päivä, ja siinä välissä ehdimme käydä orientaatiotilaisuuksissa.

Ensimmäisenä orientaatiopäivänä kaikki 50 nikkensei-opiskelijaa (eli me Japanin kielen ja kulttuurin opiskelijat) kokoontuivat samaan huoneeseen, ja vastaava koordinaattorimme Kobayashi-sensei esittäytyi meille. Kävimme jonkin verran läpi kurssivaatimuksia ja kurssi-ilmoittautumiseen liittyviä asioita, sekä yleisiä aikataulu- yms. juttuja, sekä tietenkin esittelimme itsemme kaikille. Saimme käsiimme kattavat ohjeet kaikesta, sekä lisäksi mm. kirjan, johon on koottu viime vuoden nikkeisei-opiskelijoiden kirjoittamia lopputöitä. Tämän selostuksen jälkeen meille esittäytyi toinen opettaja, joka on ilmeisesti vastuussa meikäläisten hyvinvoinnista.

Tämä opettaja selitti meille kaikkea vaihtovuodesta selviytymiseen liittyvää, ja varoitteli mm. talvesta (siitä on muuten varoiteltu täällä tosi ahkerasti, mikä on ihan hyvä kun miettii kaikkia niitä, jotka eivät ole lunta koskaan nähneetkään.. Meitä suomalaisia tosin vähän huvittaa välillä.). Leikimme myös jotain tutustumisleikkejä, mitkä eivät onneksi olleet ihan niin hirveitä, kuin mitä kaikki kuvittelivat... Ja jopa tutustuin ihmisiin! Suosittelen kaikille, että menee vaan reippaasti mukaan kaiken maailman leikkeihin, vaikka ne vähän tyhmiltä tuntuvatkin - meidän ryhmässä oli muutamia, jotka eivät oikein osallistuneet, ja heistä jäi kaikille vähän huono maku suuhun.

Seuraavan päivän orientaatio alkoi virallisella tervetuliaisseremonialla, jossa pukukoodina oli miehillä puku, naisilla jakkupuku tai vastaava. Olipa onni, että olin varautunut tilanteseen ja ostanut mustan jakkupuvun nimenomaan tällaisia tilanteita varten! Muutamilla ei moisia vaatteita ollut, koska "ei kiinnosta", ja he pistivät vähän kyllä silmään... Eli kaikki tulevat vaihtarit, ottakaa puku tahi muuten asiallisia vaatteita mukaan! Farkut ei oikein anna hyvää kuvaa.

Kuva HU:n sivuilta.

Reksi. Kuva HU:n sivuilta.

"Everyone's genki!" Tilannekuva tervetuliasjuhlan jälkeisestä orientaatiosta. Kuva napattu HU:n sivuilta.

Itse tilaisuus oli tylsä, mutta suhteellisen lyhyt. Kaikki uudet vaihto-opiskelijat esiltiin nimeltä, ja jokainen nousi vuorollaan seisomaan. Meitä taisi olla lähemmäs 150 opiskelijaa, joten kyseinen osio otti kyllä oman aikansa. Tämän jälkeen yliopiston rehtori piti lyhyen puheen ja toivotti kaikki lämpimästi tervetulleeksi ja pyysi kaikki ryhmäkuvaan. Parin tunnin tauon jälkeen seurasi lisää orientaatiotilaisuuksia, mm. poliisin "varokaa hämäriä tyyppejä" -puhe ja Hokkaidon naistenseuran "tehdään ruokaa ja pukeudutaan kimonoihin" -mainos. Osa esittelyistä oli ihan mielenkiintoisia, mutta suurinta osaa en kyllä oikein kuunnellut... Varsinkaan englanninkielisiä, joista ei saanut mitään selvää.

Kun orientaatiot loppuivat ja kaikki pääsivät kotiin, sain vihdoinkin tarkistettua lähtötasokokeen tulokset. Suureksi onnekseni pääsin juuri niille kursseille, joille halusinkin, ja osa oli jopa astetta ylemmän tason kursseja! Tähän mennessä kurssien taso on ollut ihan ok, joskin kielioppi vaikuttaa vähän helpolta ja luetunymmärtäminen vaikealta.. Jälkimmäisen vaihdan helpompaan kurssiin, mutta muuten taidan pitäytyä niissä, mitä minulle ehdotettiinkin. Kurssien vaihtaminen on suht helppoa: käytönnässä kyseessä on vain ilmoitusluontoinen asia.

Valinnaisia kursseja on muutamia, ja niistä pitää valita vähintään kaksi ja enintään viisi (muistaakseni). Meille keskitason opiskelijoille suositellaan kahta, jotta emme hukkuisi työmäärään, ja näillä näkymin kaksi kurssia on minulle ihan sopiva määrä (kolmaskin tosin vähän houkuttelisi...). Valinnaisista kursseista osa on japaninkielisiä (mm. kielentutkimusta tai Japanin historiaa käsitteleviä kursseja) ja osa englanninkielisiä HUSTEP-kursseja. Itse valitsen yhden japaninkielisen ja yhden englanninkielisen, kuten aika moni muukin. Englanninkielinen kurssivalikoima on suht kattava, ja Japaniin liittyviä kursseja on laidasta laitaan.

Tätä siltaa pitkin kävelen yliopistolle. 

Terveiset Sapporosta!

Täällä ollaan! Pahoittelut päivityksen viivästymisestä, puuhaa on ollut niin paljon, että netissä roikkumiseen ei ole jäänyt ihan hirveästi aikaa. 

Matka Japaniin sujui ihan hyvin, ja aika meni suht nopeasti. Ennen koneeseen nousua join kavereiden kanssa lentokentällä paria lasia kuohuvaa ja söin puolikkaan korvapuustin - ihan sopivat "läksiäiset"! Helsingistä Osakaan matkatessa oli kone tupaten täynnä japanilaisia, ja totesin hyvin äkkiä ottavani ensi kerralla mielummin käytäväpaikan. Nyt istuin ikkunan vieressä (ajattelin, että olisi helpompi nukkua, jos voi nojata seinään, mutta turha luulo...), ja vieressäni istunut japanilainen nainen nukkui lähes koko ajan, enkä tietenkään viitsinyt häntä herättää aina, kun halusin vessaan tai kävelemään. Ankeaa. Yhdeltä vessareissulta palatessani onnistuin vieläpä niksauttamaan polveni suht pahasti, ja olisi varmaan tehnyt ihan hyvää, jos olisin päässyt vähän useammin verryttelemään. Onneksi sain lentoemännältä pussillisen jäitä, joka helpotti pahimpaan jomotukseen, ja nyt polvi on jo melkein parantunut.

Korvapuustia ja kuoharia, hyvät lähtöeväät! 

Muuten lento oli aika tavallinen, katsoin elokuvia (joista en saanut mitään selvää, surkea äänentoisto) ja söin epämääräistä lentokoneruokaa. Kun kone lähti, meinasin hieman herkistyä, mutta se meni aika nopeasti ohi, onneksi! Olisi ollut noloa ruveta nyyhkimään täydessä koneessa.... Jossain vaiheessa lentoemäntä kuulutti, että vasemman puolen ikkunoista näkyy revontulia, jolloin jok'ikinen japanilainen suorastaan ryntäsi ikkunoille. Itse en tietenkään nähnyt mitään, oikealla puolella kun istuin, enkä oikein suomalaisena kehdannut änkeä revontulia katsomaan. 

Kun saavuin Kansain kentälle, pääsinkin heti jonottamaan asumislupakorttiani (residence card, tai zairyuukaado), joka on olennainen osa Japanissa oleskelua. Jonossa juttelin erään Wakayaman yliopistoon matkalla olleen australialaisen kanssa, joka jäi ystävällisesti odottamaan minua, ja haimme yhdessä matkalaukut. Siinä kohtaa tiemme erosivat, mutta kerromme tätä nykyä Facebookissa toisillemme kaikkia hauskoja sattumuksia, mitä tielle on osunut. Joka tapauksessa, suuntasin sen jälkeen kohti kotimaisten lentojen terminaalia, jonka löysin pienen harhailun jälkeen. Usein sanotaan, että japanilaisilla kentillä on helppo suunnistaa, mutta Kansain kentän JAL:in tiski oli kyllä suht hyvin piilotettu (varsinkin kun aikaeroväsymys vaivaa, laukut painavat, ja kävely oli polven takia vaikeaa), eikä sitä varsinaista terminaaliakaan kohti ihan turhan montaa kylttiä osoittanut. 

Kentällä oli autiota....

Terminaali kuitenkin löytyi, ja se oli todella, todella pieni. Olin ajatellut, että Kansain kentällä voinkin sitten vähän pyöriä kaupoissa ja vaikka tehdä vähän heräteostoksia, mutta kotimaan lentojen terminaalissa liikkeitä oli tasan kaksi: pieni kahvila ja sen vieressä oleva pieni marketti, jossa myytiin kaikkea mahdollista. Ihmisiäkään ei ollut missään, olin hetken terminaalissa lähes yksin! Loppujen lopuksi Sapporoon menevä lento oli kuitenkin ihan täynnä. Ruokaa lennolla ei tarjoiltu, ja meinasin nääntyä nälkään. Nukuttuakaan en saanut kuin ehkä vartin, joten Sapporoon saavuttaessa olo oli vähintäänkin hehkeä... 

Sapporon Shin-Chitose -kentällä minua oli vastassa tuutorini Aya sekä juuri Unkarista saapunut vaihtari, ja hyppäsimme kolmistaan junaan kohti Sapporon keskustaa. Matka kesti reilu puoli tuntia ja maksoi 1070 jeniä. Sapporon juna-asemalla vaihdoimme taksiin (jonka tuutori ystävällisesti maksoi), ja asuntolalle matkaa oli vain muutama minuutti. Stressasin aikaisemmin tuutorin kanssa small talkaamista aika paljon, mutta lentojen jälkeen olin niin väsynyt, että en enää jaksanut huolehtia moisesta. Juttelimme niitä näitä koko matkan ajan, ja yllätyksekseni japanin puhuminen sujui suht hyvin.

Aya oli todella suureksi avuksi, ja opasti meitä todella hyvin. Asuntolalla meille ojennettiin läjä papereita, joiden joukossa oli mm. asuntolan säännöt, tietoa vuokranmaksusta ja vuodevaatteiden vuokrauslomake. Henk.koht. en tajunnut papereista juuri mitään (vaikka eivät ne nyt niin monimutkaisia olleet), mutta Aya täytti lähes kaikki lomakkeet puolestamme, ja "käänsi" monimutkaisemmat jutut yksinkertaisemmaksi japaniksi. Tämän jälkeen asuntolan manager (en nyt keksi sanaa suomeksi) esitteli meille huoneet ja pyykkituvan. Huoneissa on kaikkea erikoista ja outoa, mutta kerron niistä myöhemmin lisää.

Loppupäivä sujuikin ostosten parissa - tässä asuntolan ihan vieressä on jättiläismäinen marketti, josta saa ihan mitä tahansa! Ostimme muutamia elintärkeitä tavaroita, kuten vessapaperia ja vettä, ja sitten menimme syömään. Marketin yhteydessä on kymmenkunta erilaista ravintolaa, kaikki suht huokeita ja tähän mennessä niistä on löytynyt pelkästään hyvää ruokaa! Ison illallisen jälkeen menimmekin suoraan nukkumaan, ja siinähän se ensimmäinen päivä sitten olikin.

Aika on mennyt nopeasti, ja olen viihtynyt hyvin. Sapporossa on todella rauhallinen tunnelma, ihmiset ovat mukavia ja maisevat miellyttäviä. Täällä on koivuja, pihlajia ja apiloita, joten aika kotoisa on ollut olo.

Koivuja! Kotikadulla! :D

Lähtöpäivä!

Pitkän odotuksen jälkeen tässä sitä nyt ollaan! Matka kohti Sapporoa alkaa muutamien tuntien päästä, ja kaikki tavarat, lippulappuset, rokotukset ja hermot on kasassa. Olo on aika zen, eikä lähtö erityisemmin hermostuta. Koneen vaihtaminen stressaa hieman (huonoja kokemuksia), ja vähän jännitän reilun puolen tunnin junamatkaa tuutorin kanssa, mutta eiköhän se siitä. 

Parin tunnin päästä lähden kohti Helsinki-Vantaata, ja saattamaan lähtevät vanhemmat ja sisko. Kentällä samaan aikaan on myös Sapporoon lähtevä opiskelukaveri, joka ikävä kyllä lentää eri koneella... mutta ehdimme kuitenkin juoda paniikkikaljat yhdessä, eli kaikki hyvin! Lasilliselle ennättää mukaan myös toinenkin kaveri, joka työnsä puolesta pääsee saattamaan meidän ihan lähtöportille asti. Happy days! 

Huomisen puolella saavun perille, ja kirjoittelen sieltä sitten lisää. Sapporossa minua odottaa näillä näkymin aurinkoinen, +20 asteen päivä, hahaa! :D 

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Muutama päivä aikaa lähtöön. Yllättäen minua ei erityisemmin jännitä, lähinnä vain hämmästelen kummastelen sitä, että vihdoinkin lähtö on lähellä. Johan sitä nyt on jo odotettukin. 

Viime päivät ovat sujuneet lähinnä rahanmenon merkeissä, joskin mitään turhaa ei ole tullut (kai) ostettua. Kartutin omiyage-osastoa läjällä suklaata ja Muumi-karkkeja, hain Forexilta hulvattoman määrän jenejä (kurssi oli vihdoinkin kohdillaan!), vein töihin kakun, ja vietin loistavan illan työkavereiden kanssa. Muitakin kavereita on tullut nähtyä, ja kivaa on ollut. Matkalaukun koepakkasin, ja voi elämä tätä tavaran määrää..! Täytyy ehkä vähän karsia jotain, mutta mitä? 

Mitään akuuttia tekemistä ei enää ole, kaikki superpakollinen on hoidettu. Rokotukset on kunnossa, käteistä on, lennot varmistettu ja niin edelleen. Näinä viimeisinä Suomi-päivinä olen lähinnä hengaillut perheen ja kavereiden kanssa, ja siltä varsinaiselta lähtöpaniikilta on onneksi vältytty (so far). 

Pienehkö ahdistus kuitenkin iski, kun tajusin, että kohta sitä japania pitäisi oikeasti puhua koko ajan, lentokentältä alkaen. Hokudain tuutorini tulee minua kentälle vastaan, ja edessä olisi heti noin puolen tunnin junamatka yliopistolle. Olen ihan sosiaalinen olento, ja small talk sujuu, mutta en silti nauti tilanteista, joissa minun on pakko jaksaa olla kiinnostunut ja innoissani. Joku pakosuunnitelma pitäisi aina olla! Mutta tuutori on varmasti ihan mukava ja toivottavasti myös ymmärtää, että saatan pitkän lentoni jälkeen olla vähän jäässä. Hätätapauksissa aion surutta turvauta englantiin, ha! 

Ilmoittauduin myös tuleville japanin kursseilleni, mikä oli mielenkiintoista. Kurssit on jaettu pääsääntöisesti kahteen tasoon, keskitaso (中級) ja edistyneet (上級), joista keskitaso jaetaan vielä eri taitotasoihin, kun taas edistyneiden ryhmät jaetaan aihealueiden mukaan. Totesin hyvin äkkiä, että edistyneiden kursseille ei minulla ole mitään asiaa, joten keskitaso siis. Ajattelin aluksi ilmoittautua keskitason ei niin edistyneille kursseille, mutta juteltuani Helsingin yliopiston (juuri Hokudaista palanneen) tuutorini kanssa, rohkaistuin vähän haastamaan itseäni, ja ilmoittauduin mm. kielioppikurssin ylimmälle tasolle (siis keskitason ylimmälle, ei edistyneisiin sentään). Lopullinen sijoittuminen ratkaistaan kuitenkin lähtötasotestissä, joka on 30.9. aamulla. Itse testi on kuulemma helpohko, mutta ajattelin nyt silti vähän lukea ennen sitä. 

Vielä (enää) kaksi kokonaista päivää ennen lähtöä. Olis jo keskiviikko!

Japanista ja japanista

Joskus vuosi tahi kaksi sitten ostin kirjan japanilaisesta kulttuurista ja etiketistä, jota en tietenkään ole ehtinyt lukemaan kuin vasta nyt. En kyllä kuitenkaan päässyt edes ensimmäistä lukua pidemmälle, kun jo totesin siskoni kanssa kirjan olevan ihan älytöntä hölynpölyä - asiasisältö on periaatteessa kaikki totta, mutta koko roska on kirjoitettu ärsyttävään amerikkalaiseen länsimaalaiseen "kylläpäs aasialaiset ovat outoja, heillä on kaikkia hassuja tapoja, mutta ei niistä tarvitse välittää" -tyyliin. Esimerkiksi kumartamista jaksettiin ihmetellä, sillä onhan se nyt perin omituista, eikä tietenkään lainkaan verrattavissa vaikkapa kättelemiseen tai kaiken maailman high fiveihin. Ihan eri juttu, like totally. Olin alunperin ajatellut raivota kirjasta hieman enemmänkin, mutta jääköön se nyt kuitenkin väliin. Ehkä myöhemmin. Lukulistalla olisi myös Lonely Planetin valikoidut osiot, mutta tuossahan tuokin vaan pölyä kerää.......

Japanin oppikirjat kaivoin esiin, kun totesin oikein käytännössä, miten paljon olenkaan unohtanut. Olimme juuri Momon kanssa jutelleet siitä, miten nopeasti japanin taidot rapistuvat, kun paikalle sattui suomalainen japaninopettajamme yliopistolta. Hänen mukanaan oli yliopiston uusi, japanilainen japaninopettaja, joka tietenkin esiteltiin meille. Japaniksi, tietenkin. Normaalisti tässä kohtaa kuuluisi small talkata, mutta ei siitä kyllä oikein mitään tullut. Pari lausetta sain sanottua, mutta valehtelematta minulta meni ainakin puolet sensein lauseista täysin yli hilseen (hiljainen puheääni ja pieni taustamöly eivät kauheasti parantaneet tilannetta). Onneksi paikalla ollut senpai pelasti, ja hoiti leijonanosan puhumisesta.

Kotiin päästyäni aloitin siis etsimään vanhoja oppikirjojani, ajatuksena edes vähän selailla niitä läpi. Olin mielestäni laittanut kirjat muuttolaatikoiden päällimäisiksi, jotta löytäisin ne nopeasti, mutta ensinnäkin oikean laatikon löytäminen koitui haastavaksi (liikaa kirjoja!!) ja toiseksi eihän ne missään päällimmäisenä olleet, tietenkään. Alimmaisena, sikin sokin, yksi siellä, toinen täällä. Helvetti sentään. Lopulta kuitenkin löysin kaikki miljoona opusta, ja selasin niistä viikon aikana läpi kaksi helpointa. Easy does it..? 

Fiksummat yksilöt olisivat opiskelleet japania oikeasti koko kesän, tai edes kerranneet vanhaa. Itsehän en ole tehnyt mitään, mikä tietenkin vähän kaduttaa tässä vaiheessa, kun vaihtovuosi ja siihen kuuluva lähtötasokoe lähenee lähenemistään. Mutta minkäs teet, better late than never. Mitään eeppistä kertausrumbaa en aio aloittaa, sillä tässä ajassa tuskin ehtii käydä läpi kolmen vuoden materiaaleja ja kaikkia niitä opuksia, joita olen omaksi ilokseni (köh, köh) hankkinut. Kunhan nyt vähän edes vilkaisisin, jos vaikka saisin lukunopeuteni takaisin entiseensä (luen japania aika hitaasti, minkä takia esim. luetunymmärtämiset JLPT-kokeissa ovat minulle haastavia). Yritän lohduttautua sillä, että oppimaanhan minä olen menossa jne., mutta saa nähdä miten tasokokeessa käy.

Suuri osa viime päivistä on mennyt milloin minkäkin tasoiseen angstaamiseen, mikä nyt varmaan on ihan ymmärrettävää, kun tätä vaihtorumbaa on väännetty jo vuoden verran. Mutta nyt, flunssaisena kotihiirenä, olen ehtinyt vähän jäsentää ajatuksiani, ja olen ihan hyvillä mielin koko jutusta. Lähtöön on aikaa enää tasan kaksi viikkoa (iik!), suurin osa tavaroista on hankittu ja matkalaukku lojuu lattialla sisältöä odotellen, alkaa koko juttu tuntua todemmalta. Olen jo ottanut yhteyttä Hokkaido-Suomi -seuraan ja käynyt tutustumassa Hokkaidon yliopiston Helsingin toimistoon, ja käynyt töissä viimeisen kerran (kiitos kaikille mukavista vuosista, nähdään vuoden päästä!). Tänään sain viestiä tulevalta tuutoriltanikin (sapōtaa, "tukihenkilö"), joka lupasi autella kaikessa. Jep, lähtö on tosi, tosi, tosi lähellä. 

...help! 

Viisumi ja muita ostoksia

Olen yhden konkreettisen askeleen lähempänä lähtöä. Minulla on viisumi.

Japanin Suomen suurlähetystön viisumi- ja konsuliasioista kertovalla nettisivulla on jonkin verran ohjeita viisumihakua varten, mutta kuten jo heti ensimmäisessä kappaleessa seisoo, on viisumiasioista aina hyvä kysyä jo etukäteen soittamalla tai laittamalla sähköpostia suurlähetystöön. Itse laitoin viisumiin liittyen viestiä jo aikoja sitten kysyäkseni, mitä kaikkea hakemuksen liitteenä tulee olla. 

Netissä lukee, että viisumin hakeminen kestää 1-3 viikkoa, mutta tällaisen tuiki tavallisen yliopistovaihtarin kohdalla aikaa kului noin tunti. Varsinaisen viisumin saaminen on siis varsin nopeaa, mutta muutama viikko saattaa vierähtää Japanista saatavan Certificate of Eligibilityn (tuttavallisemmin CoE) saapumisessa. 

Viisumia varten tarvitaan seuraavat:

- voimassa oleva passi

- virallinen passikuva (periaatteessa normaalin kokoinen käy...)

- viisumihakemus täytettynä

- CoE

- 23,50€ käteisenä, tasaraha

Viisumihakemuksessa oli muutama kohta, mitä en ihan osannut täyttää, mutta onneksi suurlähetystön tiskillä osattiin auttaa. Japanilaiseksi yhteyshenkilökseni laitoin "University representative" ja osoitteen kohdalle taisin rustata "university student dormitory", sillä tarkkaa osoitettahan minulla ei vielä ole. Johonkin kohtaan laitoin Hokudain kansainvälisten palveluiden osoitteen ja puhelinnumeron, mikä oli kuulemma ihan ok. 

Viisumihakemus on englanninkielinen ja kaksi sivua pitkä: suurin osa kysymyksistä oli ihan helppoja ja osa oli samoja, kuin aikaisemman postauksen "information for visa application" -kaavakkeen kysymykset. Suurin ongelma koko hakemuksen kanssa oli sen printtaaminen, sillä en millään saanut mokomaa ulos koneelta! Suurlähetystön sivuilla olevaa linkkiä klikkaamalla sain auki vain pdf-tiedoston, jossa pyydetään lataamaan Adoben uusin versio (joka minulla jo on, mutta tulipahan ladattua uudelleen), mutta sen jälkeen itse tiedosto ei edelleenkään suostu aukeamaan. Onneksi työkaverini keksi jonkun datakikkailun, millä hakemus saatiin tulostettua, mutta se prosessi meni kyllä minulta ihan yli hilseen.

CoE puolestaan on n. A5 -kokoa oleva lappunen, joka näyttää etäisesti joltain viralliselta koulutodistukselta. Se niitataan kiinni passiin, ja Japaniin saavuttaessa maahanmuuttoviranomaiset ottavat sen omakseen. Valokuva, jonka olin aikaisemmin lähettänyt Hokudaihin, oli skannattu oikeaan yläkulmaan, ja suttuisena näytti se kohtalaisen kaamealta. Vielä järkyttävämpi oli kuitenkin kuva, joka itse viisumiin tuli..! 

Certificate of Eligibility, taiteltuna ja niitattuna passiini.

Olen jo aikaisemminkin tainnut mainita, että uudessa passissani oleva kuva on kohtalaisen epäonnistunut. Erään kaverin luonnehdinnan mukaan näytän kuvassa aivan venäläiseltä terroristilta, ja tätä on naureskeltu jo kohtalaisen pitkään. Koska viisumiin tulevan kuvan pitäisi olla suht tuore, valitsin siihen eri kuvan, kuin mikä passissa on (just in case, tuskin kukaan niitä niin tarkkaan katsoo). Viisumihakemuksen ohjeiden mukaan kuvan tulisi olla kokoa 45mm x 45mm ja tietyltä etäisyydeltä kuvattu, mutta koska tuolla ei kuulemma ollut ihan niin hirveästi väliä, laitoin papereihini ihan tavallisen kuvan. Ja voi mikä hirvitys siitä tuli! Mustavalkoinen, kiiltävä naamani, jossa on sellainen etäinen peura-rekan-etuvaloissa -ilme, on rajattu niin tiukkaan, että näytän aivan porsaalta. Siis hyvin, hyvin, hyvin rumalta porsaalta. Hyvä ystäväni lähestulkoon tikahtui nauruun kuvan nähdessään (true friendship <3). Mutta minkäs teet, näillä mennään. 

Minä passissa, minä viisumissa. Olo on jokseenkin viehättävä....

Vielä jokunen aika sitten viisumeita oli kahdenlaisia: sellaisia, joilla ei voinut poistua maasta välillä ja sellaisia, joilla voi. Jälkimmäinen maksoi luonnollisesti jonkin verran enemmän, mutta oli kätevä siltä varalta. jos halusi käydä vaikkapa shoppailemassa Etelä-Korean puolella. Nyttemmin viisumeita on kuitenkin vain yhdenlaisia, ja niillä ei oletusarvoisesti voi poistua maasta. Jos kuitenkin aikeissa on käydä pyörimässä muuallakin Aasiassa (henk.koht. suunnittelen matkaa Hong Kongiin), pitää lentokentällä täyttää joku lippulappunen ja ruksata siihen kohta "Departure with Special Re-entry Permission", jotta pääsee takaisin Japaniin. Suurlähetystössä vakuutettiin, että koko prosessi on varsin kivuton, joskin se maksaa joitan jenejä. 

Long story short, viisumi on nyt hankittu, hurraa! Muitakin hankintoja on tullut tehtyä, ja parin viikon päästä tuleva luottokorttilasku vähän hirvittää.... 

Olen tehnyt jo jonkin aikaa listaa asioista, joita tulisi ostaa ennen matkalle lähtöä, ja tuntuu kyllä siltä, ettei ostosten määrä lopu ikinä. Tähän mennessä olen ostanut housuja, sukkahousuja, tavallisen mustan jakkupuvun (joka on hyvä olla olemassa vähän virallisempia tapahtumia varten, varsinkin jos haluaa tehdä paikallisiin hyvän vaikutuksen), piilareita, lääkkeitä, uudet silmälasit, läppärin (jee! On hieno, eikä ollut edes ihan niin kallis) ja omiyage -viemisiä. Lisäkustannuksia tulee myös esim. erinäisistä lääkärikäynneistä ja rokotteista, huh. 

Omiyage -kategoriaan olen tähän mennessä kerryttänyt kamaa lähinnä Hokkaidon Suomi -yhdistykselle, jonka kanssa tulen todennäköisesti olemaan jonkin verran tekemisissä. Yhdistys on aika aktiivinen, ja siellä on kuulemma paljon innokkaita japanilaisia rouvia suomea opiskelemassa. Heitä ajatellen ostin hieman suomalaista musiikkia (sekä iskelmälevyjä että pop-musiikkia, joita voivat sitten vaikka käyttää tunneilla) ja 1000 ensimmäistä sanaa suomeksi -kirjan. Nuo olivat kaikki aika edullisia, kiitos Anttilan loppuunmyynnin, joten heitän siihen päälle vielä Suomen lasten leivontakirjan, jossa on reseptien lisäksi esitelty selkeällä suomella mm. erilaisia keittiövälineitä ja ruoanlaittometodeja. Päädyin kyseiseen teokseen lähinnä siksi, että pidän itse leipomisesta ja ruoanlaitosta, joten siitä minun on helppo puhua (jos vaikka moinen tilanne tulee eteen). Muille tutuille ja tuntemattomille viemiset tulevat olemaan lähinnä suklaata ja jotain epämääräistä Muumi-sälää, jota en ole vielä hankkinut. 

Leivontakirja pitää sisällään paljon klassiko-ohjeita, kuten mm. vispipuuro, korvapuustit, mokkapalat...

Iskelmää, Mattia ja Teppoa, PMMP:tä ja tuhat sanaa suomeksi. Kai noilla jotain tekemistä keksii?

Tällaisenkin löysin, mutta taidan jättää ostamatta. En osaa itse neuloa pätkääkään, joten olisi varmaan aika haastavaa opettaa moisten tekemistä japanilaisille. En myöskään pidä muumeista, joten...

To do -lista on vähintäänkin yhtä pitkä kuin ostoslistani, ellei pidempikin. Nyt, kun viisumin voi vetää yli listalta, on olo vähän kevyempi, mutta vielä pitäisi tehdä muutto-/matkustusilmoitus Kelaan, maistraatille ja ulkoministeriölle (en tee sitä vielä, sillä en tiedä osoitetta), hakea jenejä (seuraan jenin kurssia päivittäin), järjestellä tavaroita, opiskella japania (olen unohtanut kaaaaaaaaiken, mikä hirvittää aika paljon), tehdä jotain puhelinliittymälle, ottaa yhteyttä pariinkin eri tahoon Japanissa (japaniksi, ääk!), ehtiä näkemään kaikkia kavereita, sukuloida Mikkelin tienoilla jne. Huhhhuhhuh. Kiirettä pitää. Vakuutusyhtiöönkin jouduin soittamaan nyt jo viidennen kerran, koska edellinen vakuutushakemukseni oli näemmä tehnyt jonkin sortin virtuaalisen katoamistempun, ja koko homma piti aloittaa käytännössä alusta.

Tässä vaiheessa alkaa jo pikkaisen ahdistaa se, miten ehdin tehdä kaiken. Vähän väliä joudun kieltäytymään jostain tapahtumasta tai perumaan jonkun tapaamisen kaverin kanssa, jolloin tietenkin koen olevani huonohko ihminen ja kaverillekin tulee paha mieli. Mutta kun kaikkea ei vain voi ehtiä, ja omaakin aikaa pitäisi olla välillä...! Joka päivä jollekin päivälle tulee uusia menoja, toiset enemmän pakollisia kuin toiset, ja lähtöön on aikaa enää kuukausi. Huomenna aion kuitenkin olla pääosin vapaalla, joskin iltapäivällä pitää käydä äidin kanssa asioilla. Houkuttelisi laittaa puhelin kiinni koko päiväksi, mutta en taida viitsiä. Kai se riittää, että saan illalla löhöillä ja katsoa telkkaria? Tänään aion kuitenkin vielä tsempata ja käydä läpi tavaroitani. Niin, ja hakea äidin töistä. 

Kaikkien päivitysten äiti, osa 2

Aika menee nykyään nopeasti, ja heräsin tässä eräänä päivänä siihen, että lähden Japaniin ensi kuussa. Aikamoista. Viime aikoina olen ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt oikein miettimään tulevaa vaihtovuotta, mutta piiiikkuhiljaa realiteetit alkavat iskeä päin naamaa. Mutta ennen kuin nyt alan vallan angstaamaan, niin jatketaanpa tätä eeppistä päivitysrumbaa.

Heinäkuun alussa sain Hokudailta (lähettäjän kohdalla sanahirviö 国際教務課留学生交流担当...) sähköpostia, jossa paikallinen koordinaattori esitteli itsensä, ja kertoi hieman vaihtoon liittyvistä järjestelyistä. Sähköpostin liitteenä oli läjä erilaisia hakemuksia ja lippulappusia, joista tärkein oli otsikolla "information for Visa application", eli siis viisumiasiaa. Muita täytettäviä lappusia olivat asuntolahakemus sekä saapumisaikataulu (lennot numeroineen), ja rattoisaksi iltalukemiseksi oli tarjolla japaninkielinen sepotus asuntolavaihtoehdoista, joku asuntoloihin liittyvä Excel-taulukko, jota en ihan tajunnut, sekä tietenkin yleisiä info- ja aikataululappusia.

Infolapussa kerrottiin, että viisumilappu on luonnollisesti se tärkein, ja mitä nopeammin sen palauttaa, sen parempi, mutta siitä lisää kohta. Toiseksi kerrottiin, että kaikkien Japaniin tulevien opiskelijoiden tulee ottaa paikallinen vakuutus, jonka hinnaksi arvioitiin n. 20 000 jeniä vuodessa. Kolmantena infona oli, että yliopiston järjestämä tervetulojuhla järjestetään 2.10. ja luennot alkavat siitä seuraavana päivänä, joten näin ollen minun toivotaan saapuvan Sapporoon aikavälillä 25.-29.9. Tämän lisäksi mukana oli aika minimaalista infoa siitä-sun-tästä, kuten esim. "avaa paikalllinen pankkitili mahdollisimman pian saapumisen jälkeen".

Asuntolahakemusta lukuunottamatta kaikkiin lappuihin piti kirjata jotain, mikä liittyi jotenkin lentotietoihini, joten sähköpostin saatuani aloitin välittömästi eBookersin, SuperSaverin, Kilroyn ja muiden nettiputiikkien selailun.

Lennot

Sitä luulisi lentojen ostamisen olevan suht helppoa. Kun päivä on tiedossa, sen kun vaan klikkaa halvimman lennon kohdalta ja kaikki on kondiksessa. Ja paskat. Eläissäni en ole niin paljon ja niin lyhyessä ajassa plärännyt eri sivuja läpi ja yrittänyt selvittää, mikä on halvin ja kätevin vaihtoehto lentää Helsingistä Sapporoon. Hermo meinasi mennä useampaan otteeseen, ja turhautumisesta saivat osansa niin kaverit, työkaverit kuin äitikin (tietty).

Kaikessa yksinkertaisuudessaan halusin ostaa sellaiset liput, joilla

a) olisin perillä Sapporossa aamulla tai aamupäivällä (jotta minua vastaan tuleva tuutori ei joudu kauhean pitkään odottamaan, ja jotta ehdin vielä saman päivän aikana käydä eri virastoissa)

ja

b) saapuminen Japaniin tapahtuisi Tokion tai Osakan kautta, jotta saan paikallisen Residence Cardin heti käteeni kentältä ilman, että joudun Sapporossa moista etsimään jostain virastosta.

..ai niin, ja

c) haluan olla Sapporossa perillä 25.9. koska, mitä aikaisempi, sen parempi!

Helpommin sanottu, kuin tehty. Ongelmaksi koitui lähinnä paluulento, sillä lippuja ei ole mahdollista ostaa niin pitkälle tulevaisuuteen. Eipä sillä, että minulla olisi aavistustakaan siitä, milloin olen tulossa takaisin... Menopaluu (~800€) on kuitenkin halvempi kuin pelkkä meno (~1100€), joten onko sitten viisainta ottaa menopaluu ja jättää paluu käyttämättä? Tai entäs paluupäivän muuttaminen? Mitäs se maksaa?

Pitkän, pitkän, piiiiitkän pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan menopaluun. Lähtöpäivä on 24.9., lento menee Helsingistä suoraan Osakaan, jossa muutaman tunnin jälkeen vaihdan Sapporon koneeseen. Aluksi olin lentämässä Tokion kautta (....koska tyhmästi olin niin kirjoittanut viisumilappuuni.... onneksi sitä ehti vielä muuttaa), mutta tunnin vaihtoaika tuntui aika naurettavan lyhyeltä. Osakan kautta siis, eikä siinä mitään. Kansain kentältä saa Residence Cardinkin, joten ei ongelmaa. Paluupäivä sen sijaan on 10.2.2015.

....öö....

Just.

Kuten arvata saattaa, en ole tulossa takaisin helmikuussa. Päivä valikoitui oikeastaan siksi, että se sattui olemaan halvin vaihtoehto. Näillä päivämäärillä lentojen hinnaksi tuli n. 750€, mikä on aika hyvin varsinkin, kun kyseessä on suora lento Japaniin Finnairilla (jee!). Vielä en tiedä, voiko paluupäivää vaihtaa - periaatteessa Finnairin (ja sen yhteistyöfirman British Airwaysin?) lentoja voi muuttaa suht huokeaan 150€:n hintaan, mutta luonnollisesti päälle tulee vielä uusien ja vanhojen lippujen välinen mahdollinen hintaero. Muutoksen pitäisi kuitenkin tehdä lippujen voimassaolon aikana, eli siis viimeistään helmikuun 10. päivä, ja todennäköistä on, että en vielä silloinkaan tiedä, milloin olen tulossa takaisin Suomeen.

Hintojen laskeminen, parhaimpien yhteyksien löytäminen, kellonaikojen vertailu, muutosten hinnan selvittäminen ja muut ongelmat tekivät koko tilanteesta niin stressaavan ja sekavan, että en näemmä osaa kovin hyvin tätä lippujenostoprosessia edes selittää. Lyhyesti virsi kaunis, joten pähkinänkuoressa: 

matkani kohti Sapporoa alkaa keskiviikkona 24.9. klo 17.20 ja perille saavun seuraavana päivänä yhdeksältä aamulla. 

Ja mikä parasta, kun lähetin lentotietoni Hokudain koordinaattorille, vastasi hän "We're looking forward to meeting you!", josta minulle tuli aivan älyttömän hyvä fiilis, vaikka tuo onkin ihan standarivastaus. Ja kuten ystäväni Saara sanoi, ei hinnasta kannata huolehtia - sitä varten se HY:n liikkuvuusapuraha (2500€) on olemassa.

Asuntolahakemus

Asuntolahakemus oli aika simppeli, etenkin kun tiesin satavarmasti, mihin asuntoon haluan eniten. Kyseinen kämppä sijaitsee suht lähellä kampusta, ja siinä on sekä kylpyhuone (ja -amme!) sekä pieni keittiö. Kokoa on ruhtinaalliset 12.9 neliötä, söpöä!

International House Kita 8. Tästä on ollut puhetta aikaisemminkin, mutta pohjapiirrustusta en ole tainnut postata aikaisemmin. Kuva Hokudain sivuilta. 

Yhteensä sain hakea kolmeen eri asuntolaan, jotka numeroidaan ykkösestä kolmoseen sen mukaan, mikä miellyttää eniten. Muut asuntolat, mihin hain, olivat muistaakseni sellaisia, joissa ei ollut omaa keittiötä tai kylppäriä, mikä ei erityisemmin inspiroi... Jos päädyn jompaan kumpaan niistä, aion varmaankin etsiä kämpän jotain muuta kautta. Mutta jos hyvin käy, saan tuon haluamani yksiön! Nettikin on siellä kuulemma oikein hyvä, joten fingers crossed! Tieto siitä, minkä kämpän saan, tulee elokuun puolivälissä.

Information for Visa Application

Tuollaisella otsikolla varustettu tiedosto oli se tärkein kaikista niistä, joita Hokudaista minulle lähetettiin. Palautusaikaa ei ollut kovin montaa päivää, ja senkin takia panikoin lentojen kanssa. Infolappu oli kokonaan japaniksi, mutta ilokseni huomasin, että muutamaa erikoissanaa lukuunottamatta osasinkin lukea mokoman ihan ongelmitta. Eipä siinä kyllä mitään kovin erikoista kysyttykään, mutta silti, hyvä minä!

Datanörtti vauhdissa! Aivan jäätävän huonolaatuinen "kuva", mutta menkööt.
Kai tuosta sen verran selvää saa?

Ylhäältä alkaen vastattavat kohdat ovat seuraavat:

- nimi (myös kanjeilla, jos sellainenkin nimi on)

- sukupuoli

- syntymäaika ja -paikka

- puoliso, on/ei ole

- kotimaan osoite

- passinumero ja voimassaoloaika

- Japaniin saapumisen aika ja paikka

- kuinka pitkään aikoo olla Japanissa

- kaupunki, jossa viisumia haetaan

- monta kertaa ollut Japanissa, edellisen vierailun ajankohta

- rikostausta, on/ei ole

- onko koskaan karkoitettu Japanista

- apurahat ja muu taloudellinen tuki (esim. vanhemmilta...)

- vaihto-opiskelun jälkeiset aikomukset (esim. maasta poistuminen)

Päällisin puolin kaikki nuo kysymykset ovat ihan simppeleitä, eikä niistä koitunut mitään sen suurempaa ongelmaa. Kahdessa kohtaa jouduin kuitenkin hieman pysähtymään.

Edellisestä Japanin vierailuistani on aika tasan kymmenen vuotta, ja en nyt ihan ulkoa muista, mistä mihin siellä olin. Lapussa kuitenkin pyydettiin tarkkoja päiviä, joten ei muuta kuin muuttolaatikoiden sekaan vanhaa passia etsimään! Onneksi olen säästäväistä sorttia, enkä ollut heittänyt passia pois, ja sain leimoista tietooni vaadittavat päivät.Toinen kohta, mitä piti vähän miettiä, oli tuo apurahajuttu. Pohdittuani asiaa hetken (ja kysyttyäni asiasta muutamalta muulta taholta) totesin, että ehkä apurahakohtaan voin laittaa yliopiston antaman liikkuvuusapurahan ja muihin tukiin Kelan opintotuen. Tein karkean arvion euroista jeneihin ja kirjasin mokomat kv-palveluista saaduilla termeillä "student exchange scholarship from the University of Helsinki" ja "study grant from the Finnish Government". Kaipa se noilla menee läpi..? 

Se, minkä takia tällainen lappunen ylipäätään piti täyttää, on vielä vähän mysteeri. Kyse ei ole viisumihakemuksesta, vaikka kysymykset ovat melkein samat. Josko Hokudai täyttäisi viisumihakemuksen puolestani? I wish! Varsinainen viisumihakemus on nyt täytetty (siitä lisää joskus toiste), eikä todellakaan ole ollut tuosta toisesta lapusta mitään puhetta. Kummallista...

How to write your name in katakana

Kaikkien tiedostojen palauttamisen jälkeen sain Hokudaista vielä yhden meilin, ja tällä kertaa siinä kyseltiin nimeni japanilaista kirjoitusasua. Mahtavaa, että mokoman saa päättää itse! Etunimeni oli varsin helppo, sillä se kääntyy suoraan katakana-järjestelmään (joskin mietin tovin, lyhentäisinkö pitkän vokaalin...), mutta sukunimeni Turusen ensimmäinen tavu "tu" on sellainen, jota japanin kielessä ei ole. Vaihtoehdot tälle ovat ツ "tsu", トゥ "tou" (joka ääntyy melkein niin kuin "tu", mutta on aikamoinen väännös) ja ト "to". Valitsin kaiken yksinkertaisuuden nimissä jälkimmäisen, ja niinpä nimeni on nyt トルネン eli Torunen. Nyt ehkä vältyn myös jo pari kertaa kuullulta "ai, oletko sukua Marutei Tsuruselle?" -kysymykseltä!

Tätä eeppistä päivitysrumbaa voisi vieläkin jatkaa (täytyy päivittää blogia useammin, ettei ehdi tulla tällaista sumaa!), mutta näillä eväillä pärjää varmaan taas hetken. Keksin joka päivä lisää lähtöön liittyviä asioita, joita pitäisi tehdä/ostaa/tilata/järjestää, ja mitä todennäköisimmin avaudun niistä tässä lähiaikoina oikein urakalla. 

Lähtö alkaa tuntua pikkuhiljaa vähän todemmalta, eikä aikaakaan olen enää kuin seitsemän viikkoa. Näillä näkymin eräs opiskelukaverini on myös tulossa Hokudaihin, ja jännäämme kovasti sitä, milloin hän saa virallisen varmistuksen asialle. Toivottavasti hän pääsee lähtemään Sapporoon seurakseni! Vierailuja olutmuseoon ollaan kyllä jo suunniteltu ahkerasti...!