Vesimeloni, à 50€

(toim.huom. Tämä postaus on täynnä ihan vain minun mielipiteitäni, kuinkas muutenkaan. Saa olla eri mieltä! Niin, ja tämä postaus on myös täynnä huonolaatuisia kuvia, pahoittelut.... Jahka pääsen takaisin Suomeen, ostan jonkun kunnon kuvausvälineen.)

Yksi vesimeloni (tahi muu vastaava) voi kustantaa useita kymmeniä euroja, tai useita tuhansia jenejä. Tänään näin kaupassa vesimelonin, joka maksoi hieman reilut 5 000 jeniä, en ostanut. Käsittääkseni tuo ei edes ole sieltä kalleimmasta päästä... (halvempiakin toki on).

Nämä melonit maksoivat verojen jälkeen n. 10€ kappale. En nyt osaa sanoa, paljonko moinen Suomessa maksaisi, mutta ei kai nyt ihan noin paljoa..?

Ruoasta on ollut viime aikoina puhetta vähän enemmänkin, joten ajattelin viedä teidät kierrokselle lähikauppaani, paikalliseen "city-markettiin" eli AEONiin. Kyseinen marketti on pitkälti saman tyylinen, kuin Suomen vastaavat laitokset - alakerrassa on ruokaa, meikkejä ja päivittäistavaroita, yläkerrassa puolestaan vaatteita ja kirjakauppoja sun muuta. Omassa Aeonissani on lisäksi food court, josta löytyy parin ihan oikean ravintolan lisäksi lähinnä pikaruokapaikkoja ja tiskejä, joista monella on tapana ostaa valmiiksi tehtyä sapuskaa kotiin viemisiksi. Tempuraa, takoyakia, sushia... Kaikkea löytyy. Myös Subway ja McDonalds, tietty. Kuinkas muutenkaan.

Aeonista voi ostaa mukaansa jos jonkinlaista friteerattua herkkua. Kuvassa tempuraa, eli kevyesti friteerattua milloin-mitäkin. Lähinnä kasviksia ja rapua.

Japanilainen ruoka on kaikkea muuta kuin terveellistä. Merilevä ja tofu kumppaneineen ovat toki jonkin sortin superruokia, mutta siihen se terveellisyys sitten jääkin. Kaiken saa friteerattuna, ja friteeraustyylejä on useita. Jos rapsakka ja rasvainen ruoka ei kuitenkaan maistu, ei hätää! Voit saada ateriasi myös upotettuna öljyyn ja suolaan! Eikä siinä vielä kaikki, nämä kolme voi yhdistää! Lisukkeena on luonnollisesti majoneesi, joka on Japanissa ihan hävyttömän suosittua. Yyyh. Suonitukos, tervetuloa!

Mutta kalaahan täällä syödään paljon? Sehän on terveellistä? Ja höpönlöpön, sanon minä. Kaikki kala, mihin olen törmännyt, on ollut joko - yllätys, yllätys - friteerattua tai niin suolaista, että en pysty kykenemään. Sushi on toki asia erikseen, mutta ei sitä nyt ihan joka päivä tule syötyä. Osa Aeonissa myytävistä kaloista on mukavasti valmiiksi suolattuja (syy tähän ei ole ihan vielä selvinnyt minulle, joku viisaampi voi valaista minua), ja pari kertaa olen niitä erehtynyt ostamaan. Ihan tavallista, käsittelemätöntä kalaakin toki löytyy, mutta monasti nämä ovat joko ihan kokonaisia (ja ei, minulla ei ole fileerausvälineitä täällä) tai niin erikoisia otuksia, että en ole ihan varma, kumpi pää on häntä ja kumpi pää. Paikallista lohta olen ostanut silloin tällöin, mutta kimpaleissa on yleensä kaikki mahdolliset ruodot edelleen kiinni, kuin myös ihana kerros rasvaa. Sentäs se rasva olisi vähän terveellisempää...

Kalatiski. Huomasin myöhemmin, että toisella tiskillä oli ne kaikkein erikoisimmat kalat, pahus vieköön. 

Kaloja! Tuoreita olivat.

Valmiiksi suolattua lohta, anyone?

Suomessa ollessa olin lähinnä kasvis- tai kalalinjalla, joskaan varsinaiseksi kasvissyöjäksi en itseäni ikinä laskenut. Täällä ollessa olen syönyt lihaa siinä missä muutkin - ihan jos senkin takia, että on kiva maistaa kaikkia paikallisia herkkuja, kuten hokkaidolaista Genghis Khania, paistettua lammasta ja vihanneksia. Jostain syystä paikallinen liha on kuitenkin yleensä kohtalaisen huonolaatuista, toki vähän paikasta riippuen. Kaupan lihatiskillä kaikissa lihapaloissa paketin sisällöstä puolet on ihraa, ja liha on monesti täynnä jänteitä tai muita vastaavia ei niin houkuttelevia palasia. Jauhelihassa on niin paljon rasvaa, että sitä paistaessa ei kyllä tarvitse pannua öljytä. Yliopiston ruokalassa missä tahansa liharuoassa (lähinnä porsaasta ja häränlihasta puhun nyt) on lihapaloja ehkä kaksi, ja niistäkin puolet on rasvaa. Viimeksi kun moisen onnistuin nälissäni ostamaan, jäi valehtelematta yli puolet lautaselle... Olisin ottanut siitä ihraläjästä kuvan, mutta en viitsi karkottaa vähäisiä lukijoita pois.

Lihavartaita. Tai ehkä liharasvakepakoita?

Kaupassa, jos lihatiskille eksyn, ostan yleensä vain kanaa, jota Suomessa söin suhteellisen harvoin. Kana on ainoa liha, missä on ihan oikeasti pelkkää lihaa, jos nyt helposti irrotettavaa nahkaa ei lasketa mukaan. Toki ihan kunnon naudanlihapihvejä tms. on myös saatavilla, mutta niissä on kyllä niin jäätävät hinnat, että jätän ne ihan suosiolla jonkun muun ostettavaksi. Tätä lihan laatua ollaan vaihtariporukalla pohdittu monesti, ja varsinkin eurooppalaiset ovat huomioineet, että lihatiski on koooovin erilainen, kuin kotona. Kerrottakoon myös se, että eräässä ravintolassa seuralaiseni tilasi itselleen aterian, jossa piti olla naudan ulkofilettä, mutta pöytään kyllä tuotiin porsasta....

Lähinnä shabu-shabuun tarkoitettua lihaa. 

Juustosta olen saattanut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta sanonpa nyt taas, että sitä ei täällä ole. Tai on, mutta se on ihan kamalaa. Erikoisjuustoja, kuten brietä tai (hokkaidolaista) goudaa löytyy kyllä, mutta ne maksavat ihan älyttömästi. Vuohenjuustoa en ole nähnyt kertaakaan, ja yksi pienen pieni paketti fetaa maksoi lähemmäs 20 euroa. Leivänpäällisjuustoja ei ole pahemmin näkynyt, miinus sellaiset Aamupala -juuston tyyppiset, yksittäispakatut sulatejuustoviipaleet. Sulatejuusto tai joku sen kaltainen mössö tuntuu muutenkin olevan täällä se juttu, ja sitä voi ostaa peukalonpään kokoisissa paketeissa. Ihan ei ole vielä selvinnyt, että mitä niillä olisi tarkoitus tehdä. Ei niitä syödä ainakaan voi, ellei ole todella epätoivoinen. Kävin noin viikko sitten vierailulla maitotehtaalla, ja siellä näillä pikkuruisilla juustoilla ylpeiltiin - olivat kuulemma yksi tehtaan hittituotteista. Vieressäni ollut ranskalainen vaihtari oli jokseenkin pöyristynyt, ja sanoi minulle, että japanilainen juusto ei ole juustoa nähnytkään. Olen samaa mieltä.

Minijuustoja! Vasemmalla näkyy paketteja, joissa on yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita (yhdessä paketissa seitsemän viipaletta), ja oikealla reunassa on suosittua string cheese -juustoa. En ihan tiedä mitä se on, mutta jotain
narumaista juustoa ilmeisesti. 

Gourmet -setti erikoisjuustoja. Pienenpieni paketti, hintaa lähemmäs 10 euroa. Suositellaan vähintään neljälle hengelle. 

Hedelmät ja vihannekset ovat Japanissa usein aika kalliita. Poikkeuksena paikalliset jutut, kuten daikon, idut, purjo, monet sienet, munakoiso... Omenat, tomaatit ja ne edellä mainitut melonit puolestaan ovat kalliita. Muista kaupoista en tiedä, mutta ainakin Aeonissa kaikki kasvikset on hinnoiteltu kappaleittain - yksi omena niin ja niin monta jeniä, yksi purjo taas niin ja niin paljon. Puntareita ei ole pahemmin näkynyt. Hedelmiä en hurjan hintansa takia osta kovin usein, mutta esimerkiksi paikalliset munakoisot ovan ihan älyttömän maukkaita. Hokkaidossa kasvatetaan myös paljon perunaa, ja nekin ovat hyviä (toisin kuin kuulemma tuolla pääsaaren puolella). 

Hedelmä- ja vihannesvalikoima on ainakin omassa Aeonissa oikein hyvä. Kun suomalaiset kaverini olivat visiitillä Sapporossa, emme valitettavasti ehtineet käydä isossa kaupassa, joten heidän mielikuvansa ruokakauppojen kasvisvalikoimasta jäi jokseenkin surkeaksi. Tässä kuitenkin hieman kuvia Aeonin vihreämmältä osastolta! 

Minimunakoiso, 43 jeniä kappale! Eli mitäs tuo nyt tekee euroissa... Muutaman centin? 

Hedelmiäää...! Kuva vihannesrivistöstä valitettavasti tärähti niin pahasti, etten kehtaa mokomaa laittaa tänne. 

Yksi (iso!) omena lähtee mukaan alle viidelläsadalla jenillä. 

Halvempiakin omppuja toki löytyy. Näillä Fuji -omenilla on hintaa vähän reilut 200 jeniä/kappale.

Neljä tomaattia noin neljällä sadalla jenillä. Hmm. 

Kalliista kasviksista ja rasvaisesta/suolaisesta ruoasta huolimatta kyllä täällä toki hyvääkin ruokaa on. Ravintoloita on joka paikassa, ja ne ovat usein suomalaisiin ravintoloihin verrattuna todella halpoja. Japanilaisissa izakaya -baareissa saa esim. pieniä vartaita lähes ilmaiseksi, ja sushia tulee kirjaimellisesti liukuhihnalla. Baareissa ja ravintoloissa cocktailit ovat se juttu (joskin alkoholia niissä on yleensä todella vähän, japanilaiset kun eivät yleisesti ottaen kestä alkoholia kovin hyvin), ja ainakin Sapporossa olutvalikoimat ovat yleensä oikein hyvät. Yakiniku, tempura, katsu, sushi, soup curry... Kyllä niitä hyviä ruokia riittää! Kahvikin on yleisesti ottaen hyvää, kunhan oppii välttelemään automaateista saatavia tölkkejä.... 

Tähän ruokapostaukseen oli tarkoitus vielä kirjoittaa mm. teestä ja jäätelöstä, mutta eiköhän tässä nyt pikkuhiljaa ole jo ihan tarpeeksi kuvia... Ensi postauksessa sitten kuvia Makomanain ilotulituksista ja kimonoista, among other things. Lähtövalmistelujakin on tullut tehtyä, niistä kirjoitan myös. Tänään on tasan kolme viikkoa siihen, kun lähden - iik!

Onni on imuri

Onni on imuri, ja toistaiseksi isoin paketti leivänpäällisjuustoa, mitä olen löytänyt - kokonaiset 14 viipaletta! Kuvitelkaa! I'm in heaven..! Imuri puolestaan katosi useita viikkoja sitten, ja kun lattian jynssääminen käsin ei enää innostanut, kävin vohkimassa yhden toisen imurin yläkerrasta (luonnollisesti palautin sen myöhemmin). Miten iloiseksi ihminen voikaan tulla pienistä asioista! 

うれしいLサイズ！Iloinen L-koko! 135 grammaa. L-koko? Hah. Kaipaan Suomen sipsipusseja...

Juusto- ja imurikriisien lomassa blogin kirjoittelu on jälleen jäänyt vähän vähemmälle, mutta kaipa tähän ovat kaikki jo tottuneet. Viime aikoina on jopa ollut vähän kiirettä, sekä lukukauden puolivälitenttien että lopputenttien yms. erinäisten projektien kanssa taistellessa. Mainittakoon tähän väliin, että jos joskus vielä joudun tekemään ryhmätyöESSEEN, niin saatan lopettaa yliopiston lopullisesti. Onneksi Suomessa ei moisia ihan kauhean usein harrasteta, ja jos kaikki menee hyvin, niin eipä minulla Suomen päässä graduseminaaria lukuunottamatta muita kursseja enää olekaan. Voiko olla, että tämänkin N:nen vuoden opiskelija valmistuu joskus?? Outo ajatus. 

Koulukiireiden lisäksi muutakin on tullut puuhattua. Syntymäpäiviä on vietetty, sekä kavereiden että omia (kiitos kaikille muistaneille. Ja kiitos myös niille, jotka eivät muistaneet - nothing to see here!). Pyöreiden kunniaksi lahjoiksi saadut laadukas viinipullo, aito shampanjapullo, läjä suklaata ja elämäänsä kyllästyneestä kananmunasta kertova kirja piristivät kummasti. Kavereiden vierailu Sapporoon sattui samalle viikolle, ja hauskaa oli! Pari viikkoa myöhemmin eli juhannuksen alla Kioton Saara loikkasi Sapporoon, ja vietimme hänen synttäreitään jingis khanin, oluen, ja JRTowerin hulppeiden maisemien merkeissä. Sattumoisin juuri tuona viikonloppuna Sapporossa oli kesä, ja lämpötila oli joka päivä yli +25 astetta. Sittemmin täällä ollaan pyöritty jossain +16 asteen kieppeillä, eikä aurinkoa ole pahemmin näkynyt. Sopii minulle, en valita! Jos tänne jossain vaiheessa tulee helteet, niin saatan hypätä ensimmäiseen Suomeen lähtevään koneeseen. 

Saaran synttärioluet, ja sattumoisin samalla myös Tuulin aamupala. Nam nam! 

Olutmuseon jingis khan -pannu on Hokkaidon muotoinen, luonnollisesti. Lampaan lisäks pannulla on ituja, sipulia, kaalia ja kurpitsaa. Ruokajuomana mikäs muukaan kuin Sapporo Classic Beer.

Suomeen palaankin jo ENSI KUUSSA, huhhuh. Kylläpä aika rientää. Lentoni Sapporosta Nagoyaan lähtee 17.8. ja vietän yön lentokenttähotellissa, ennen kuin sitten seuraavana päivänä hyppään aamukoneeseen ja aloitan matkani kotimaahan. Johan tässä pitäisi kohta pakata... Asuntolan building managerille olen jo ilmoittanut muuttopäiväni (tätäkin varten on luonnollisesti oma lomakkeensa), ja viimeiset vuokraerät sun muut olen selvittänyt. Ennen kotiinpaluuta täytyy vielä piipahtaa kaupunginvirastossa ja kertoa heillekin, että poistun maasta. Ilmeisesti tämän voi tehdä vasta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta, mutta täytyy vielä tarkistaa. Yliopistolta puolestaan täytyy pyytää allekirjoitus ja leima Helsingin yliopiston vaatimaan vaihtotodistuslappuseen, mutta tämä nyt tuskin tuottaa paljon ongelmia. Kännykkäliittymäkin pitää irtisanoa, ja pahoin pelkään, että joudun mokomasta maksamaan ~100€ sakkoja, kun sopimuksen varsinainen loppumispäivä onkin vasta lokakuussa. Pahus. Täytyy neuvotella asiasta Softbankin kanssa. 

Saaran synttärimalja nostettiin tällaisia maisemia katsellessa. 

Tässä lähtövalmistelujen lomassa olen myös tutkinut kotiyliopiston hyväksilukemislomaketta, joka on pakko täyttää ja palauttaa suht hyvissä ajoin, jos mielin saada Hokudaissa suoritetut kurssit siirrettyä Helsingin rekisteriin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa. Ajattelin olla optimisti, ja pyytää n. 65 opintopisteen edestä suoritusmerkintöjä, mutta pahimmassa tapauksessa saan ehkä juuri ja juuri 50. Viime vuoden vaihtari oli saanut yhdestä Hokudain kurssista 3-4 opintopistettä, mikä kuulostaa ihan ok:lta (joskaan ei ihanteelliselta...), mutta ongelmaksi muotoutuukin lähinnä viimeinen pakollinen japanin kurssini. Tämän hyväksilukuun ei ole olemassa mitään tarkkaa kaavaa, vaan opettaja päättää täällä suoritettujen kurssien perusteella, onko hyväksiluku ylipäätään mahdollista. Toivottavasti on, sillä en nyt millään ehtisi/pystyisi/haluaisi kyseistä kurssia enää suorittaa, kun opintotukikin loppuu ihan näinä hetkinä. Noh, katsoo nyt sitten, mitä käy. Raportoin tuloksista myöhemmin. 

Mutta on sitä muutakin tehty kuin vain opiskeltu ja täytelty lomakkeita. Sapporon vuosittainen festivaalihulabaloo Yosakoi Soran täytti keskustan musiikilla, tanssilla ja ruokakojuilla, ja täytyy sanoa, että tapahtuma oli yksi hienoimmista kokemuksista koko Japanissa olemisen aikana. Valitettavasti kaikki tapahtuman aikana otettamani kuvat epäonnistuivat tai olivat muuten vaan surkeita, mutta tunnelmaan pääsee katsomalla esim. tämän (varsinainen tanssi alkaa n. kahden minuutin kohdalla) tai tämän videon. Toivo myös elää, että yläkerran naapurini Sapporo-Saara (jonka blogiin voitte tutustua täällä, erityisesti jos kiinnostaa tietää enemmän HUSTEP -ohjelmasta) laittaa omaan blogiinsa kuvia festivaalista jossain välissä, tai lähettää niitä minulle. Stay tuned!

Piiiikkasen oli näkymissä parantamisen varaa, mutta kyllä tuolta tellingin takaa yllättävän hyvin näki. Kaiuttimen olivat selän takana, ja edessä oli generaattori - toisin sanoen kuulo meni ja vaatteet haisi palaneelle öljylle. Good times!

Lavashow'ta katsoessa olikin sitten jo paljon paremmat näkymät, kunnes eteemme istui maailman pisin japanilainen... Hieno show silti!

Joka tapauksessa, Yosakoi Soran oli mahtava kokemus. Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja sääkin suosi, vaikka iltaisin oli kylmä. Jokaisessa kadunkulmassa oli jokin ryhmä tanssimassa, ja jälkimmäisessä videossa näkyvällä lavalla samat ryhmät esittivät tanssinsa osana kilpailua, jossa valittiin tämän vuoden paras ryhmä. Itse sain, kiitos Sapporo-Saara, liput semi-finaaliin, joka oli kerrassan mahtava. Tanssiryhmät ovat kaikki eri yliopistoista tai vastaavista oppilaitoksista, joskin semi-finaalissa näimme myös junioreiden esitykset. Upeaa, upeaa, upeaa! Suosittelen lämpimästi. Jos jotain haluaisin Japanista viedä Suomeen mukanani, olisi se tällaiset festivaalit. Kaikki ovat hyvällä tuulella, musiikkia ja tanssia, hyvää ruokaa (joka oli jopa kohtuuhintaista!), aijai! Kyllä kelpaa. 

Viuhkankin sain~ Jee!

Seuraavana japanilaisena kulttuurielämyksenä on tiedossa Sapporon Makomanaissa järjestettävä ilotulitusnäytös, joka on ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli. Ilotulitukset kuuluvat japanilaiseen kesään, ja erilaisia tapahtumia tuntuu olevan siellä sun täällä. Monet pukeutuvat silloin puuvillaiseen yukataan, "kesä-kimonoon". Itsekin moisen ostin, kun edullisesti sain. Samainen yukata olisi tarkoitus laittaa päälle myös ensi kuussa järjestettäviin yliopiston valmistujaisiin - nikkenseit ja hustepit saavat todistuksensa 10.8. 

Tämän yukata -kankaan kaveriksi minulla on viininpunainen obi (vyö) ja erinäisiä koristeita. Laitan kokonaisuudesta kuvan sitten lähempänä ilotulitushulabaloota. 

Tasan kuuden viikon päästä olenkin jo taas Suomessa. Aikamoista! Tälle kuulle on ihan luvaton määrä kouluhommia, ja olen entistä kiitollisempi siitä, että päätin jättää nikkensei -tutkielman tekemättä. En tiedä missä välissä olisin sen mukamas tehnyt, ja sääliksi käy kaikkia niitä, jotka mokoman kanssa taistelevat. Joka tapauksessa, kouluhommien lisäksi olen jo henkisesti aloittanut pakkaamisen - mitä otan mukaan Suomeen, ja mitä jätän tänne? Mitä pitää vielä ostaa (äiti on ystävällisesti toimittanut minulle oikein ostoslistan...)? Kenelle kaikille tuliaisia? Milläköhän aion saada kaikki tavarat mahtumaan laukkuihini? Elämän suuria ongelmia. 

Ai juu, melkein unohdin! Joskus aikoja sitten saatoin mainita, että viranomaisilta saatava oleskelulupa (在留カード tai Residence Card) on oltava jatkuvasti ja aina mukana, koska sitä saattaa joku joskus kysellä. No eilen tuli tämäkin sitten koettua! Matkalla kohti yliopistoa meidän pysäytti paikallinen poliisi, joka sanoi, että he tekevät satunnaistarkastusta alueella, ihan vain varmuuden vuoksi. Oleskeluluvat sun muuta tarkistettiin, ja kaverin polkupyörän rekisterinumero otettiin ylös. Varsin kivuton kokemus, poliisit olivat oikein yställisiä eikä koko tilanteessa mennyt viittä minuuttia kauempaa, mutta totesimmepa siinä sitten, että jos ei kortit olisi olleet mukana, olisimme saattaneet olla pulassa. Kannattaa siis pitää asioiden virallisesta puolesta huolta!