Vesimeloni, à 50€

(toim.huom. Tämä postaus on täynnä ihan vain minun mielipiteitäni, kuinkas muutenkaan. Saa olla eri mieltä! Niin, ja tämä postaus on myös täynnä huonolaatuisia kuvia, pahoittelut.... Jahka pääsen takaisin Suomeen, ostan jonkun kunnon kuvausvälineen.)

Yksi vesimeloni (tahi muu vastaava) voi kustantaa useita kymmeniä euroja, tai useita tuhansia jenejä. Tänään näin kaupassa vesimelonin, joka maksoi hieman reilut 5 000 jeniä, en ostanut. Käsittääkseni tuo ei edes ole sieltä kalleimmasta päästä... (halvempiakin toki on).

Nämä melonit maksoivat verojen jälkeen n. 10€ kappale. En nyt osaa sanoa, paljonko moinen Suomessa maksaisi, mutta ei kai nyt ihan noin paljoa..?

Ruoasta on ollut viime aikoina puhetta vähän enemmänkin, joten ajattelin viedä teidät kierrokselle lähikauppaani, paikalliseen "city-markettiin" eli AEONiin. Kyseinen marketti on pitkälti saman tyylinen, kuin Suomen vastaavat laitokset - alakerrassa on ruokaa, meikkejä ja päivittäistavaroita, yläkerrassa puolestaan vaatteita ja kirjakauppoja sun muuta. Omassa Aeonissani on lisäksi food court, josta löytyy parin ihan oikean ravintolan lisäksi lähinnä pikaruokapaikkoja ja tiskejä, joista monella on tapana ostaa valmiiksi tehtyä sapuskaa kotiin viemisiksi. Tempuraa, takoyakia, sushia... Kaikkea löytyy. Myös Subway ja McDonalds, tietty. Kuinkas muutenkaan.

Aeonista voi ostaa mukaansa jos jonkinlaista friteerattua herkkua. Kuvassa tempuraa, eli kevyesti friteerattua milloin-mitäkin. Lähinnä kasviksia ja rapua.

Japanilainen ruoka on kaikkea muuta kuin terveellistä. Merilevä ja tofu kumppaneineen ovat toki jonkin sortin superruokia, mutta siihen se terveellisyys sitten jääkin. Kaiken saa friteerattuna, ja friteeraustyylejä on useita. Jos rapsakka ja rasvainen ruoka ei kuitenkaan maistu, ei hätää! Voit saada ateriasi myös upotettuna öljyyn ja suolaan! Eikä siinä vielä kaikki, nämä kolme voi yhdistää! Lisukkeena on luonnollisesti majoneesi, joka on Japanissa ihan hävyttömän suosittua. Yyyh. Suonitukos, tervetuloa!

Mutta kalaahan täällä syödään paljon? Sehän on terveellistä? Ja höpönlöpön, sanon minä. Kaikki kala, mihin olen törmännyt, on ollut joko - yllätys, yllätys - friteerattua tai niin suolaista, että en pysty kykenemään. Sushi on toki asia erikseen, mutta ei sitä nyt ihan joka päivä tule syötyä. Osa Aeonissa myytävistä kaloista on mukavasti valmiiksi suolattuja (syy tähän ei ole ihan vielä selvinnyt minulle, joku viisaampi voi valaista minua), ja pari kertaa olen niitä erehtynyt ostamaan. Ihan tavallista, käsittelemätöntä kalaakin toki löytyy, mutta monasti nämä ovat joko ihan kokonaisia (ja ei, minulla ei ole fileerausvälineitä täällä) tai niin erikoisia otuksia, että en ole ihan varma, kumpi pää on häntä ja kumpi pää. Paikallista lohta olen ostanut silloin tällöin, mutta kimpaleissa on yleensä kaikki mahdolliset ruodot edelleen kiinni, kuin myös ihana kerros rasvaa. Sentäs se rasva olisi vähän terveellisempää...

Kalatiski. Huomasin myöhemmin, että toisella tiskillä oli ne kaikkein erikoisimmat kalat, pahus vieköön. 

Kaloja! Tuoreita olivat.

Valmiiksi suolattua lohta, anyone?

Suomessa ollessa olin lähinnä kasvis- tai kalalinjalla, joskaan varsinaiseksi kasvissyöjäksi en itseäni ikinä laskenut. Täällä ollessa olen syönyt lihaa siinä missä muutkin - ihan jos senkin takia, että on kiva maistaa kaikkia paikallisia herkkuja, kuten hokkaidolaista Genghis Khania, paistettua lammasta ja vihanneksia. Jostain syystä paikallinen liha on kuitenkin yleensä kohtalaisen huonolaatuista, toki vähän paikasta riippuen. Kaupan lihatiskillä kaikissa lihapaloissa paketin sisällöstä puolet on ihraa, ja liha on monesti täynnä jänteitä tai muita vastaavia ei niin houkuttelevia palasia. Jauhelihassa on niin paljon rasvaa, että sitä paistaessa ei kyllä tarvitse pannua öljytä. Yliopiston ruokalassa missä tahansa liharuoassa (lähinnä porsaasta ja häränlihasta puhun nyt) on lihapaloja ehkä kaksi, ja niistäkin puolet on rasvaa. Viimeksi kun moisen onnistuin nälissäni ostamaan, jäi valehtelematta yli puolet lautaselle... Olisin ottanut siitä ihraläjästä kuvan, mutta en viitsi karkottaa vähäisiä lukijoita pois.

Lihavartaita. Tai ehkä liharasvakepakoita?

Kaupassa, jos lihatiskille eksyn, ostan yleensä vain kanaa, jota Suomessa söin suhteellisen harvoin. Kana on ainoa liha, missä on ihan oikeasti pelkkää lihaa, jos nyt helposti irrotettavaa nahkaa ei lasketa mukaan. Toki ihan kunnon naudanlihapihvejä tms. on myös saatavilla, mutta niissä on kyllä niin jäätävät hinnat, että jätän ne ihan suosiolla jonkun muun ostettavaksi. Tätä lihan laatua ollaan vaihtariporukalla pohdittu monesti, ja varsinkin eurooppalaiset ovat huomioineet, että lihatiski on koooovin erilainen, kuin kotona. Kerrottakoon myös se, että eräässä ravintolassa seuralaiseni tilasi itselleen aterian, jossa piti olla naudan ulkofilettä, mutta pöytään kyllä tuotiin porsasta....

Lähinnä shabu-shabuun tarkoitettua lihaa. 

Juustosta olen saattanut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta sanonpa nyt taas, että sitä ei täällä ole. Tai on, mutta se on ihan kamalaa. Erikoisjuustoja, kuten brietä tai (hokkaidolaista) goudaa löytyy kyllä, mutta ne maksavat ihan älyttömästi. Vuohenjuustoa en ole nähnyt kertaakaan, ja yksi pienen pieni paketti fetaa maksoi lähemmäs 20 euroa. Leivänpäällisjuustoja ei ole pahemmin näkynyt, miinus sellaiset Aamupala -juuston tyyppiset, yksittäispakatut sulatejuustoviipaleet. Sulatejuusto tai joku sen kaltainen mössö tuntuu muutenkin olevan täällä se juttu, ja sitä voi ostaa peukalonpään kokoisissa paketeissa. Ihan ei ole vielä selvinnyt, että mitä niillä olisi tarkoitus tehdä. Ei niitä syödä ainakaan voi, ellei ole todella epätoivoinen. Kävin noin viikko sitten vierailulla maitotehtaalla, ja siellä näillä pikkuruisilla juustoilla ylpeiltiin - olivat kuulemma yksi tehtaan hittituotteista. Vieressäni ollut ranskalainen vaihtari oli jokseenkin pöyristynyt, ja sanoi minulle, että japanilainen juusto ei ole juustoa nähnytkään. Olen samaa mieltä.

Minijuustoja! Vasemmalla näkyy paketteja, joissa on yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita (yhdessä paketissa seitsemän viipaletta), ja oikealla reunassa on suosittua string cheese -juustoa. En ihan tiedä mitä se on, mutta jotain
narumaista juustoa ilmeisesti. 

Gourmet -setti erikoisjuustoja. Pienenpieni paketti, hintaa lähemmäs 10 euroa. Suositellaan vähintään neljälle hengelle. 

Hedelmät ja vihannekset ovat Japanissa usein aika kalliita. Poikkeuksena paikalliset jutut, kuten daikon, idut, purjo, monet sienet, munakoiso... Omenat, tomaatit ja ne edellä mainitut melonit puolestaan ovat kalliita. Muista kaupoista en tiedä, mutta ainakin Aeonissa kaikki kasvikset on hinnoiteltu kappaleittain - yksi omena niin ja niin monta jeniä, yksi purjo taas niin ja niin paljon. Puntareita ei ole pahemmin näkynyt. Hedelmiä en hurjan hintansa takia osta kovin usein, mutta esimerkiksi paikalliset munakoisot ovan ihan älyttömän maukkaita. Hokkaidossa kasvatetaan myös paljon perunaa, ja nekin ovat hyviä (toisin kuin kuulemma tuolla pääsaaren puolella). 

Hedelmä- ja vihannesvalikoima on ainakin omassa Aeonissa oikein hyvä. Kun suomalaiset kaverini olivat visiitillä Sapporossa, emme valitettavasti ehtineet käydä isossa kaupassa, joten heidän mielikuvansa ruokakauppojen kasvisvalikoimasta jäi jokseenkin surkeaksi. Tässä kuitenkin hieman kuvia Aeonin vihreämmältä osastolta! 

Minimunakoiso, 43 jeniä kappale! Eli mitäs tuo nyt tekee euroissa... Muutaman centin? 

Hedelmiäää...! Kuva vihannesrivistöstä valitettavasti tärähti niin pahasti, etten kehtaa mokomaa laittaa tänne. 

Yksi (iso!) omena lähtee mukaan alle viidelläsadalla jenillä. 

Halvempiakin omppuja toki löytyy. Näillä Fuji -omenilla on hintaa vähän reilut 200 jeniä/kappale.

Neljä tomaattia noin neljällä sadalla jenillä. Hmm. 

Kalliista kasviksista ja rasvaisesta/suolaisesta ruoasta huolimatta kyllä täällä toki hyvääkin ruokaa on. Ravintoloita on joka paikassa, ja ne ovat usein suomalaisiin ravintoloihin verrattuna todella halpoja. Japanilaisissa izakaya -baareissa saa esim. pieniä vartaita lähes ilmaiseksi, ja sushia tulee kirjaimellisesti liukuhihnalla. Baareissa ja ravintoloissa cocktailit ovat se juttu (joskin alkoholia niissä on yleensä todella vähän, japanilaiset kun eivät yleisesti ottaen kestä alkoholia kovin hyvin), ja ainakin Sapporossa olutvalikoimat ovat yleensä oikein hyvät. Yakiniku, tempura, katsu, sushi, soup curry... Kyllä niitä hyviä ruokia riittää! Kahvikin on yleisesti ottaen hyvää, kunhan oppii välttelemään automaateista saatavia tölkkejä.... 

Tähän ruokapostaukseen oli tarkoitus vielä kirjoittaa mm. teestä ja jäätelöstä, mutta eiköhän tässä nyt pikkuhiljaa ole jo ihan tarpeeksi kuvia... Ensi postauksessa sitten kuvia Makomanain ilotulituksista ja kimonoista, among other things. Lähtövalmistelujakin on tullut tehtyä, niistä kirjoitan myös. Tänään on tasan kolme viikkoa siihen, kun lähden - iik!

Joulukuu

Vielä hengissä! Kiirettä on pitänyt, ja silloin kun ei ole pitänyt, niin olen laiskotellut, joten postaaminen on jäänyt asialistalla aivan viimeiseksi. Mutta nyt, kun läksyt on tehty ja koko päivä on vapaana, niin mikäpäs tässä kirjoitellessa. 

Jo pidemmän aikaa minulla on ollut tarkoituksena tehdä suuri ruoka-aiheinen postaus, ja olen kerännyt jo aikamoisen läjän kuvia sitä varten. Mutta nyt näin pyhien jälkeen monet ovat kyselleet, miten joulua vietetään Japanissa, joten ehkäpä kerron tässä nyt vähän siitä, miten pyhät sujuivat täällä.

Kiinnitin itse tekemäni (eikö olekin hieno) joulukoristeen asuntolahuoneeni oveen, jotta täällä olisi edes vähän jouluisempaa!

Yleisesti ottaen joulu on (kaupallinen) kristillinen juhla, joten täällä buddhalais-shintolaisessa Japanissa ei sitä sen kummemmin vietetä. Täysin huomiotta joulu ei kuitenkaan jää, sillä kaupoissa raikuvat joululaulut, ja ostoskeskuksia koristavat mukamas-mistelinoksat ja muut koristeet. Joululahjoja ja -koristeita löytyy, kuin myös joulupaperia, kortteja, "glögiä" (= kuumaa viiniä, veteen lantrattuna), hyvällä tuurilla pipareita... Sapporon perinteiset saksalaiset joulumarkkinat ovat yksi joulukuun kohokohdista, ja itse pääsin tutustumaan tapahtumaan oikein kulissien taakse. 

Joulumarkkinat, eli Sapporo München Christmas Market, järjestettiin siellä, missä kaikki muutkin suuret ja suurehkot tapahtumat Sapporossa, eli Odori -keskuspuistossa. Paikalla oli valokoristeiden ja valtaisan valokuusen lisäksi useita pieniä kojuja, joista suurin osa edusti jotain Euroopan maata tai ruokaa. Saksalaisesta makkarasta ei ollut pulaa! Paikalla oli myös Rovaniemen kaupungin koju, johon pääsin pariksi päiväksi töihin. Jäätävästä ilmasta huolimatta kojussa oli oikein hauskaa, ja ihmisiä tuntui aidosti kiinnostavan kaikki käsintehdyt tavarat (joista suurin osa oli poronsarvista tai taljoista tehtyjä).

Suomi -seuran järjestämistä itsenäisyyspäivän juhlista käteen jäi (Finlandia-vodkan lisäksi) tällainen joulukortti. Ääkköset puuttuvat, mutta muuten hyvä yritys....

Vaihtarikavereiden kanssa suunnittelimme, että kävisimme joulumarkkinoilla vähintäänkin joka viikonloppu, mutta loppujen lopuksi - työvuoroja lukuunottamatta - kävin siellä vain kahdesti. Ei siksi, että siellä ei olisi ollut mukavan jouluinen tunnelma, vaan lähinnä siksi, että joulukuulle sattui myös tenttikausi, joka vei elinvoimat aika tehokkaasti. Joulumarkkinoilla oli myöskin suht kallista, ja koska uskollisest kotijoukkoni lähettivät minulle glögintekotarvikkeita Suomesta, totesin, että sitä kuumaa viiniä voi tehdä ihan itsekin.

Selviytymispaketti Suomesta. Kiitos äiti!

Joulu ei ole täällä perhejuhla, vaan jouluaatto on tunnettu yhtenä vuoden suosituimmista treffi-illoista. Silloin rakastavaiset syövät yhdessä friteerattua kanaa (miten romanttista...), syövät kakkua ja menevät hotelliin. Kauniisti koristeltuja joulukakkuja myydään joka paikassa, ja monet tilaavat niitä jo viikkoja etukäteen. Joulun jälkeen ne luonnollisesti myydään puoleen hintaan, jonka yli 25 -vuotiaat sinkkunaiset (ja siis käsittääkseni todellakin vain naiset, ei miehet) tunnetaan nimellä "myymättä jäänyt joulukakku". Halvalla lähtisi, mutta kukaan ei enää huoli!

Jouluaaton illallinen. Joulusaunan ja -kylvyn jälkeen tempurasetti ja olut kyllä maistuivat!

No, ei siitä sen enempää. Joulu meni siis luennoilla, tai ainakin aatto. Joulupäivänä puolestaan lähdin muutaman suomalaiskaverin kanssa läheiseen brittipubiin, jossa oli sattumoisin livebändi soittamassa. Tunnelma ei ollut kovin jouluinen, mutta mukavaa oli! Varsinaisesti olimme juhlineet joulua jo vähän aikaisemmin, kun järjestimme pienellä vaihtariporukalla joulujuhlat täällä asuntolalla. Pukeuduimme siististi, ja teimme kaikki jotain omaan jouluun kuuluvia ruokia. Joululahjojakin oli, ja ilta sujui oikein mukavasti, kunnes sääntöjä orjallisesti noudattava building manager käski lopettaa juhlat välittömästi, sillä olihan kello jo yhdeksän. No jaa, tämä on sitä asuntolaelämää...

Joulujuhliin tekemämme ruoat. Ottaen huomioon, että meillä ei ollut uunia, niin saimme aika hyvän juhlapöydän aikaiseksi!

Välipäivinä en muista tehneeni mitään sen kummempaa, paitsi että shoppailin alennusmyynneissä ja valmistelin Kioton matkaani. Muutama päivä ennen uutta vuotta suuntasin siis Japanin entiseen pääkaupunkiin yhdessä muutaman kaverin kanssa, ja meillä oli oikein hauskaa. Pääsin muun muassa näkemään omin silmin, millaisissa oloissa Saara asustelee, ja vaihtelin kuulumisia Emman kanssa. Izumossa asuva kaverini ja minä majoittauduimme keskustassa olevaan hotelliin, joka oli sijainniltaan vallan mainio - shoppailukaduille oli matkaa vain muutama askel, ja metroasemallekaan ei tarvinnut pitkään kävellä.

Fushimi Inari -pyhättö Kiotossa. Sää oli mahtava, ja maisemat hulppeat.

Kiotossa oli lähes koko ajan +10 astetta lämmintä ja aurinkoista, ja me sapporolaiset olimme aivan haltioissamme. Kesä! Pipoa, kaulaliinaa ja lapasia ei tarvinnut, ja takkiakin sai pitää auki! Mahtavaa! Vuoden ensimmäisenä päivänä Kiotossa sitten satoikin lunta niin paljon, että paikallisetkin olivat aivan häkeltyneitä - käsittääkseni tämä oli jokseenkin harvinainen sääilmiö. Saara onneksi keksi, että Kiotossa oleva Ginkakuji -pyhättö on kuuluisa mm. siitä, että se on erityisen kaunis talvella, ja sinnehän me sitten suuntasimme. Ja huhut olivat totta, paikka oli uskomattoman hieno! Sapporossa temppeleitä ja pyhättöjä on kovin vähän, joten oli kyllä aika surrealistista kävellä pitkin Kioton katuja ja nähdä näitä upeita rakennuksia joka nurkassa.

Ginkakuji. Kuva by Saara.

Ginkakuji. Kuva by Saara.

Yleisesti ottaen uusi vuosi ei ehkä ole sitä parasta mahdollista matkustamisaikaa Japanissa, sillä todella monet paikat ovat kiinni. Uusi vuosi on perhejuhla, jolloin paikalliset eivät lähde mihinkään. Meitä turisteja varten Kiotossa oli kuitenkin lähes kaikki ostoskatujen kojut ja ravintolat auki, joten ihan tylsäksi ei aika päässyt käymään. Ja toki vaikka kaikki olisikin ollut kiinni, niin seura oli sen verran hyvää, että emmeköhän me olisi pärjänneet muutenkin!

Tytöt söi sushia.

Ennen pyhiä meillä oli täällä yliopistolla välikokeet, eli ensimmäisen lukukauden puolivälissä pidettävä tenttikausi. Tämä todellakin söi ihmiseltä oikein mukavasti kaiken vapaa-ajan, ja tekemistä riitti. Kamalinta koko urakassa oli kuitenkin se, että tenttien jälkeen ei ollut lomaa, vaan luennot jatkuivat ihan normaalisti..! Vasta pari viikkoa urakan jälkeen alkoi talviloma, ja nyt kun se on ohi, saakin jo valmistautua seuraavaan tenttikauteen. Huoh. Onneksi kohta on kevätloma, joka kestääkin sitten vähän pidempään.

Joulukuun alkupuolella ja välikokeiden aikaan osallistuin myös yliopistolla järjestettyyn kansainväliseen festivaaliin, jossa eri maiden edustajat mainostivat maitaan ja kertoivat kulttuureistaan. Meillä Suomi-kojulla oli tarjolla (asiaankuuluvasti) kahvia ja Fazerin sinistä, tableteilla sai pelata Angry Birdsiä ja kuunnella suomalaista musiikkia, ja arvontaan osallistumalla oli mahdollista voittaa itselleen Marimekon, Aarikan tai Muumien tuotteita. Suomi-koju oli kohtalaisen suosittu, ja mukavaa oli. Jos vastaava tapahtuma järjestetään ensi vuonna, niin kannattaa käydä kurkkaamassa.

Festareiden hulinaa. Kuvasta ei nyt oikein näy, mutta ihmisiä oli aika paljon. 

Arvonnan pääpalkintona oli piparkakkutalo.

Tämän tapahtuman lisäksi osallistuin myös Sapporo International Night -nimiseen tilaisuuteen. Alun perin minun oli tarkoitus mennä paikan päälle vain katsojaksi, mutta Hokkaidon Suomi -seuran puheenjohtaja kyseli, olisinko kiinnostunut osallistumaan tapahtumaan vähän enemmänkin. Long story short, olin tapahtumassa sekä yksi keskusteluryhmän koordinaattori että illalla järjestetyn juhlan seremoniamestari/juontaja. Koko ilta ja sen valmisteluihin käytetyt viikot olivat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja kiinnostuneille voin kertoa aiheesta enemmänkin. Tässä sanottakoon nyt vaikkapa sen verran, että paikalla oli itse keisarillinen prinsessa Akiko, ja että Suomesta mukana tuomalleni puvulle oli käyttöä oikein olan takaa.

Hulppeahko Keio Plaza tarjosi puitteet Sapporo International Nightin iltajuhlalle. 

Joulukuuni ei näin lyhennettynä kuulosta kovin erikoiselta tai kiireiseltä, mutta voi pojat että se tuntui pitkältä..! Tekemistä oli aivan liikaa, ja yksi sun toinen vaihtari valitteli väsymystä. Se, että talviloman jälkeen opiskelu jatkui entiseen malliin (omat opintoni alkoivat esitelmän merkeissä), teki lomasta kovin lyhyen tuntuisen, mutta oli kyllä mukava käydä Kiotossa ja nähdä vihdoinkin vähän sitä perinteisempääkin Japania - mutta Sapporoon oli kyllä kiva tulla takaisin!

Vain (arki)elämää

Kuukausiliitteestä päivää... Olen laiminlyönyt blogiani hävyttömän paljon, eikä minulla ole siihen oikeastaan edes mitään erityisen hyvää syytä. En vain ole saanut aikaiseksi..! Lisäksi tässä on aina välillä pyörinyt mielessä, että eipä minulla edes ole mitään, mistä kirjoittaa, mutta onhan sitä vaikka mitä.　Täällä ollessa unohtaa aika helposti, että ihan tavallisetkin arkipäivän jutut voivat olla mielenkiintoisia, arkielämä kun on järjestäänkin vähän erilaista kuin kotona.

Perusvaatteiden lisäksi Japanista löytyy myös tällaisia! Hinta oli aika suolainen, mutta ainahan sitä saa katsoa...

Tavallisista asioista siis ajattelin kirjoittaa tällä kertaa, ja mistäpä parempi aloittaa kuin sadan jenin kaupasta. Sadan jenin kauppoja on useita erilaisia, ja (pääsääntöisesti) kaikki niissä olevat tavarat maksavat 108 jeniä (aikaisemmin siis tasan 100, mutta käsittääkseni verot ovat sittemmin nousseet). Euroissa tämä on nykykurssilla noin 0,78€, eli siis puoli-ilmaista tavaraa. Periaatteessa näitä kauppoja voi verrata vaikkapa Suomessakin oleviin euron kauppoihin, mutta käytännössä ei - näistä kaupoista kun löytyy ihan mitä tahansa, ja laatukin on yleisesti ottaen ihan hyvä, riippuen toki vähän tavarasta.

Arkipäivän asioita: ravintolalaskuista voi löytää hymiöitä, hih. Huomattavaa lienee myös se, että neljän hengen jättiläislounaat ihan kelvollisessa ravintolassa maksoivat yhteensä vain n. 25€.

Tässä meidän asuntolan lähellä on yksi pieni sadan jenin kauppa, jossa olen käynyt suht paljon. Kokoa kaupalla on kutakuinkin keskikokoisen R-kioskin verran, mutta tavaraa löytyy vähintäänkin yhden Prisman edestä. Kyseistä kaupasta olen ostanut muun muassa mopin, suihkusaippuaa, shampoota, pienen maton, erilaisia pesuaineita, spaghettia, säkillisen suolaa, astioita.... Olin jo oikein otettu tästä pikkuisesta kaupasta, joten voitte kuvitella hämmästykseni, kun menin ensimmäistä kertaa isoon sadan jenin kauppaan! Ja niistä isoista kaupoista sitä tavaraa vasta on tullut ostettua, huh! Edellisellä kerralla mukaani tarttui mm. iso (ja mielestäni aika hieno) laatikko erästä syntymäpäivälahjaa varten, bambuhöyrytin, paketillinen sheivaushöyliä, meikkejä, ja niin edelleen. Ja kaikki nämä siis maksavat alle euron kappale, mikäs siinä. Joka kerta kaupasta löytyy jotain, mikä saa meidän sanomaan "täällä siis myydään oikeasti ihan kaikkea". 

Mutta onhan sitä muissakin kaupoissa tullut käytyä. Käytettyjä kirjoja, CD- ja DVD-levyjä myyvässä Book-Offissa olen käynyt pari kertaa, ja vaatekaupoista lähinnä Uniqlossa. Molemmat ovat edullisia, ja tähän väliin lienee sopivaa mainita, että yksi vaatekaappi ei kerta kaikkiaan riitä meikäläiselle. Tila loppuu kesken! Vaatteita ja kenkiä löytyy laidasta laitaan, sekä halpoja että kalliita. Ennen Japaniin tulemista minulle sanottiin, että täältä on mahdotonta löytää hyviä talvikenkiä, mutta ihan normaaleilta nuo vaikuttavat. Ehkä Sapporossa on vähän eri valikoima, kuin tuolla etelämpänä. Kunnollisia talvitakkejakin näkyy olevan, ja lisäksi superlämpimiä HeatTech -vaatteita myydään jok'ikisessä putiikissa.

Cafe Danmarkista luulin löytäneeni jonkin sortin korvapuustin, mutta sisällä olikin makeita adzuki-papuja. Hyvältä maistui, mutta ei minulle kyllä Tanska heti ensimmäisenä tullut mieleen.

Lapasia ja pipoa etsin pitkään, koska mokovat ovat mielestäni täällä aika kalliita. Lopulta löysin suht hyvät, mutta vähän kyllä jäi hinta harmittamaan (varsinkin, kun Suomessa suurin osa lapasistani on siskoni tekemiä, ja siis käytännössä ilmaisia). Mutta minkäs teet, sen verran kylmä on viime aikoina ollut, että ilman lapasia ei enää oikein pärjää. 

Ja kylmyydestä puheenollen, Sapporossa oli muutaman päivän ajan ihan kunnon talvi. Lunta satoi kolme päivää putkeen, ja vieläpä oikein kunnolla. Pari päivää myöhemmin lämpötila taas nousi, ja nyt lähes kaikki lumet ovat jo sulaneet, mutta kyllä täällä hetken aikaa oli aikamoinen talven ihmemaa. Suomalaisporukalla pohdimme, että jos lunta sataa samaa tahtia sitten sydäntalvella, niin jää kyllä Suomi kakkoseksi aika nopeasti. Lämpötila ei kuitenkaan putoa yhtä alas, kuin mitä kotona, ja hyvä niin! Tätä nykyä lämpötila ulkona on n. +6 astetta (miinuksen puolella ollaan käyty vain kahtena tai kolmena päivänä), ja pahimmillaan huoneeni lämpötila on ollut +11 astetta. Lämpömittarini tosin on suoraan ikkunan alla, joten hieman alakanttiin tuo saattaa näyttää, mutta kerrottakoon, että tälläkin hetkellä minulla on päälläni lämpökerrasto, kolmet sukat (joista kahdet villaiset), villatakki, kaulahuivi ja rannelämmittimet. Siihen sitten vielä peitto, joka lämmittää jalkojani. Ei silleen, että täällä kylmä olis....

Lumisaldo oli tässä vaiheessa vielä aika vähäinen, mutta maisema muuttui siitä huolimatta kovin kotoisaksi. Kuva kaverini Bethin ottama, voitte seurata häntä täällä.

Tällä hetkellä huoneeni lämmitin ei ole päällä, lähinnä siksi, että menen kohta nukkumaan ja peittoni on superlämmin. Jos nyt laitan lämmittimen päälle, paahdun! Muutenkin olen hieman vältellyt lämmittimen käyttöä, sillä kaasu on suht kallista... Hinnalle ei tietenkään voi mitään eikä ihmisen tällaisessa kylmyydessä kuulu elää, joten shou ga nai, minkäs teet, mutta toisaalta tuon masiinan käyttäminen hirvittää ihan jo siitäkin syystä, että sanat "kaasukäyttöinen", "räjähdysaltis" ja "kaasumyrkytys" kulkevat mielestäni käsi kädessä. Englantilainen kaverini nauroi minulle, kun kerroin täysin rationaalisesta pelostani kaasulämmittimiä kohtaan, hmph. Toisaalta kun kerroin, että meikäläisillä puulämmitteinen sauna ja takka ovat ihan normaaleja, oli minun vuoroni naureskella; "Ei se tuli sieltä takasta mihinkään karkaa, haha! Kaasu sen sijaan, siihen voi kuolla..!"

Muita mielenkiintoisia jokapäiväisen elämän havaintoja ovat kiinalaiset. Kovin montaa en henkilökohtaisesti tunne, mutta ne, joiden kanssa olen jutellut, ovat erittäin mukavia. Yhdelle tytölle tein pienen palveluksen, ja sain siitä kiitokseksi luksussuklaata ja upean muffinsin, eli niiltäkään osin ei voi valittaa! Luennoilla ollessa kuitenkin huomaa kyllä väkisinkin jotain kulttuurieroja, joiden kanssa meinaa välillä mennä hermo isostikin.

Muffinssi ja suklaata, jee!

Ensinnäkin, ilmeisesti Kiinassa on suht ok tulla tunneille myöhässä. Alkuviikkoina tätä tapahtui paljon, ja räikeimmät tapaukset olivat jo suorastaan surkuhupaisia. Eräs tyttö saapui kahtena peräkkäisenä kertana noin 15 minuuttia myöhässä tunnille, jonka opettaja on yksi tiukimmista koko ohjelmassa. Samainen opettaja oli ennen tätä painottanut useaan kertaan, että myöhästymistä ei sallita, ja että kolme myöhästymistä on yhtä kuin yksi poissaolo. Joka tapauksessa, kun tältä tytöltä kysyttiin syytä myöhästymiselle, oli molemmilla kerroilla syynä 家遠いからです, "koska koti kaukana". Voi elämän kevät..! Lienee sanomattakin selvää, että tuollainen syy ei ihan mennyt läpi. Eräs toinen myöhästelijä kysyi tältä samalta opettajalta, että saako selittää myöhästymisensä syyn englanniksi. Yllättäen intermediate -tason opiskelija (tai kukaan muukaan) ei saanut lupaa moiseen, ja opettajan ilmeestä päätellen ei ollut kovin montaa kertaa tullut tuollaista kysymystä vastaan. Ja kaiken lisäksi, syy myöhästymiseen taisi olla ihan vain väärään luokkaan meneminen. 

Myöhästely on nyt onneksi vähän vähentynyt, eikä se nyt ihan niin hirveästi minua vaivannutkaan - paitsi siinä mielessä, että tunneilla menee aikaa hukkaan, kun ihmiset marssivat ovesta sisään kuka milloinkin. Mutta toinen ärsyttävä tapa, mikä heillä tuntuu olevan, on tunneilla puhuminen. Että miten rasittavaa voi olla, kun kuulee koko ajan selän takana jonkin asteista supatusta ja ihan suoranaista juttelua. Kuunteluita tehdessä mietitään vieruskaverin kanssa yhdessä kiinaksi, että mikäköhän vastaus olikaan (samalla tietenkin muiden on vaikea keskittyä), ja uusien sanojen tullessa vastaan, on ne sanotaan parikin kertaa ääneen, ihan vaan huvikseen. Jälkimmäinen tapa on varmaan muistamisen kannalta ihan hyvä juttu, mutta on se vaan rasittavan kuuloista. Mainittakoon tähän väliin myös se, että kiinalaiset (ja korealaiset ja japanilaiset) voivat nukkua ihan missä tahansa, ja milloin tahansa. Kesken luennon on hyvä hetki ottaa nokoset, koska miksipä ei.

(Huom. En yritä väittää, että vain kiinalaisilla (tai muilla aasialaisilla) olisi ärsyttäviä tapoja, sillä niitä on tietenkin kaikilla. Eurooppalaisten tapoihin olen vain niin tottunut, että en oikein osaa kiinnittää niihin huomiota.)

Muilta osin luennoilla sujuu edelleen ihan hyvin. Suurin osa kursseista on mielenkiintoisia ja ennen kaikkea hyödyllisiä (mm. である -muoto ja radikaalit ovat tulleet tutuimmiksi, ja helpottavat elämää kummasti. Terkkuja vaan kotiyliopistoon...), ja ensi viikolla onkin jo ensimmäisten tenttien aika. Neljäsosa opiskelua siis jo takana, mitä kummaa!

Aika menee hälyttävän nopeasti ja tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi. En ole edes poistunut Sapporosta vielä! Eräs ystäväni huomauttikin minulle, että ei vaihdossa kannata liikaa opiskeluun panostaa, vaan ottaa ennemmin kaikki irti itse Japanista, joten kaipa sitä täytyy pikkuhiljaa uskaltautua vähän pidemmillekin reissuille. Uudeksi vuodeksi lähden kyllä Kiotoon, että on sitä edes jotain matkasuunnitelmia jo tehty!

Sapporo Factory -ostoskeskuksen joulukuusi. Se on.... värikäs.

Kuitenkin matkailu sun muu on vielä aika etäinen ajatus, kun tuntuu että Sapporossakin on ihan tarpeeksi näkemistä. Uusia ostoskeskuksia ja ravintoloita löytyy jatkuvasti, ja edellisetkin on vielä puolituntemattomia. Ja nyt kun joulu lähestyy, täyttyvät tavaratalot ihan uusista tavaroista (joulukadusta puhumattakaan!), joten nähtävää tosiaan riittää. Ja onneksi joulun alla vapaapäiviä on vähän enemmänkin, ehkäpä voisin silloin käydä Otarussa tai vaikkapa Hakodatessa. Kevätlomalla aikaa on vaikka kuinka, ja silloin ajattelin matkustaa niin paljon kuin vain kykenen.

Mutta joka tapauksessa, Japani on edelleenkin kohdellut minua hyvin. Kulttuurishokkia ei ole näkynyt eikä kuulunut, toisin kuin monilla muilla. Eräs tuttavani kiteytti tunteensa sanoihin "luulin olevani vahva, mutta en olekaan", joten kaipa se koti-ikävä ja masennus voi iskeä itsevarmempiinkin ihmisiin. Vastapainona on toki sitten ne ihmiset, joiden mielestä kaikki on mahtavaa ja upeaa ja maailma suorastaan säkeinöi, koska Japani. En edelleenkään oikein samaistu heihinkään, vaan liikun jossain välimaastossa. Japanista olen löytänyt asioita, jotka ovat mielestäni suorastaan nerokkaita, ja Suomesta kaipaan itsestäänselvyyksiä kuten deodoranttia, kevyen liikenteen sääntöjä, ja ennen kaikkea juustoa. Tuleville vierailijoille tiedoksi, että Oltermannia on saatava...!

Asioita, joita ilman en ehkä voi enää elää: elektroninen sanakirja, mustapääntappajat, silmälasienpuhdistuslaput, bambuhöyrytin, mainosnenäliinat, kynsilakanpoistoainelaput.... Kuvasta puuttuu oil blotting paper -laput, joilla selättää kiiltävän naaman hetkessä!

Tällaisia en ehkä kaipaisi elämääni. Hevosenrasvaa sisältävä hoitoaine? Ei kiitos. Olenpa myös törmännyt kasvonaamiopaketteihin, joissa komeilivat sanat "etana" ja "istukka". Öö.

Hm, Sapporo-elämäni kuulostaa tylsältä... Jotta ette nyt ihan väärää kuvaa tästä kaikesta saa, niin kerrottakoon, että olen mm. käynyt ystävien kanssa teatterissa katsomassa Oopperan kummituksen (japaniksi, tietenkin), elokuvissa katsomassa Kaunottaren ja hirviön (ranskaksi, tietenkin...), monissa monissa upeissa ravintoloissa, koto -konsertissa, purikurassa.... Ja niin, sainpa vetää ylleni pari kimonoakin! Että mikäs tässä ollessa :)

Henk.koht. suosikkini <3

Yleisön suosikki. Valitettavasti kuvalaatu on mitä on, kuvaajani kädet tärisivät niin pahasti, että suurin osa otoksista meni suoraan virtuaaliseen roskakoriin. Oh well, there's always next time!

Kotini Sapporo

Ensimmäinen kuukausi Sapporossa on nyt takana. Aika menee yllättävän nopeasti, ja ehdin tänään erään toisen suomalaisen kanssa todeta, että kohtahan sitä jo melkein saa ruveta suunnittelemaan paluuta Suomeen. Tai no ei nyt ehkä ihan vielä, mutta aika menee kyllä oikeasti todella, todella nopeasti. 

Siitä huolimatta, että täällä on oikein mukavaa, ei tämä nyt toistaiseksi mikään *maailman paras ja mahtavin ja upein ja superhyperhienoin* kokemus ole. Sapporo on kaunis ja rauhallinen kaupunki, ja tykkään asua täällä. Erityisen "japanilainen" paikka tämä ei kuitenkaan ole, joten mitään surrealistista whoa-mikä-paikka -fiilistä ei ole. Täällä on metsiä, jotka tuoksuvat samalta kuin Suomen metsät. Täällä on koivuja ja pihlajia. Ruska on kaunis, mutta on sellainen Suomessakin (joskaan ei ehkä ihan näin kirkas). 

Kaunista on, vielä hetken.

Kampusalueen yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Gingko Avenue. Puiden lehdet muuttuvat kullanvärisiksi, kuten näkyy. Jos en olisi tiennyt, että tämä on kuuluisa katu, olisin tuskin kiinnittänyt siihen huomiota.

En ole kokenut minkään sortin kulttuurishokkia suuntaan tai toiseen. Mikään ei ole ollut niin kamalaa, että olisin itkenyt koti-ikävää, mutta en ole myöskään ihaillut silmät pyöreänä tätä Aasian ihmemaata. Ihan tavallinen mesta tämä on, ja tavallisia ihmisiä. Tietyt asiat raivostuttavat (miksi hemmetissä täällä ei ole verkkopankkia? Ja mikä ihme siinä on, että kevyen liikenteen sääntöjä ei kerta kaikkiaan noudateta??) ja tietyt ihastuttavat (kuten se, että useimmissa ravintoloissa tarjoilijan voi kutsua painamalla nappulaa. Niin, ja ulkona syöminen on halpaa!). Erilaisia kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, mutta pitkälti samaa tavaraa niissä myydään, kuin missä tahansa muuallakin. Kauppojen tyylit ovat kuitenkin vähän Suomesta poikkeavia: enpä muista Suomessa nähneeni samalla ostoskadulla neljää eri sukkiin erikoistunutta liikettä. 

Shoppailu on ollut suht vähäistä, jos välttämättömyyksiä ei lasketa. Eilen ostin asuntooni kokovartalopeilin, mikä lienee kallein "turha" ostokseni. Kirjat ovat halpoja, ja niitä olen ostanut muutamia. Ruokaan menee rahaa kyllä, ja kahviin, mutta se nyt lienee odotettavissakin. Ruoka on hyvää, mutta ei mitään tajunnan räjäyttävää. Välillä ruoat ovat outoja, mutta eivät sellaisia apua-toi-on-vielä-elossa-ja-se-pitäisi-syödä -outoja, vaan enemminkin ruokakokemukset ovat olleen lajia aijaa-tällainenkin-kasvis-on-olemassa. 

Minimunakoiso! Ostin koko paketillisen, ja maukkaita ovat!

Ehkä olen vähän tunnevammainen, kun en ole (vielä?) saanut tästä kokemuksesta mitään sen suurempia kiksejä. Mutta jotta nyt vältettäisiin kaikki mahdolliset väärinkäsitykset, niin haluan painottaa, että en missään nimessä kadu tänne tulemista! Kielitaito paranee, saan uusia kavereita ja kontakteja, näen uusia paikkoja ja koen uusia asioita. En usko, että vaihtaisin tätä mihinkään, mutta odottelen vain sellaista best-year-ever!! -fiilistä, mikä monilla kanssa-vaihtareilla tuntuu olevan. Olisi kiva olla hetken verran ihan eeppisen innoissaan jostain, ja ihmetellä tämän oudon maailman menoa sellaisella lapsenomaisella ihastuksella. Mutta korostetaan nyt vielä kerran, että kaikesta tunneköyhyydestä huolimatta, täällä on oikeasti kivaa. Ja ei, en vain uskottele itselleni (ja teille) että täällä on kivaa peitelläkseni koti-ikävääni, vaan ihan aikuisten oikeasti tykkään olla täällä. Tänään vaan sattuu olemaan tympeä päivä, ja ajattelin purkaa ajatuksiani. 

Mutta kivojakin juttuja voin kertoa, jotta ette ihan masentunutta kuvaa saa Sapporo-elämästä! Eilen juhlimme pienellä porukalla erään vaihtarin syntymäpäiviä, ja menimme paikalliseen suklaateemapuistoon, Shiroi Koibito Parkiin (josta olen maininnut jossain alkupään blogipostauksessakin). Päivä oli lämmin ja kaunis, ja puistosta jäi hyviä muistoja! Alueen keskellä olevassa ruusupuutarhassa kukkivat vielä ruusut, ja kaikki oli koristeltu eurooppalaiseen yltiöromanttiseen tyyliin. Eräs seurueestamme kuvaili paikkaa DisneyWorldin ylijäämävarastoksi, ja kieltämättä koko alue oli aika kliseinen. Kaikki oli herttaista ja söpöä, mutta ei mitään vaaleanpunaisia sydämiä kuitenkaan, vaan pientä ja kaunista, hyväntuulista ja Eurooppaa ihannoivaa. 

Saippukuplia musiikkiesityksen loppuhuipennuksena!

Japani..? Tuskin, ehkä ennemmin viktoriaanisen ajan Englanti.

Shiroi Koibito Parkissa on ruusutarhan ja pihakahvilan lisäksi myös maksullinen sisäalue, jossa voi tutustua suklaan historiaan ja sen valmistukseen. Kaikki on koristeltu viimeistä myöten, ja katsottavaa riittää kaiken ikäisille. Omia suosikkejani olivat muun muassa vanhat, kaakaolle tarkoitetut posliinikupit vitriineissään, sekä valtava vanhanaikaisten lelujen kokoelma. 

Kellotornin ovet aukeavat aina tasatunnein, ja esiin tulevat hahmot esittävät muutaman minuutin mittaisen konsertin.

Piha-alue on auki myös talvisin, ja sisäänpääsy on ilmainen. Talvella paikka lienee upea kaikkine koristeineen ja valaistuksineen!

Shiroi Koibito Parkin sisältä löytyy myös kahvila, josta aukeaa kauniit maisemat lähialueelle. Kahvilasta käsin näkee myös kellotornin sekä tasatunnein esitettävän minikonsertin, joka oli suloistakin suloisempi. Kahvi puolestaan oli kallista ja vähän kitkerää, mutta suklaan takiahan siellä oltiin. Oma jättiläismäinen tiramisuni oli erinomainen, mutta puolikaskin olisi ehkä riittänyt. Esillä olleet hääkakut olivat mielettömän hienoja (ja kalliita!). Kaiken tämän lisäksi teemapuistossa on mahdollista nähdä, miten Shiroi Koibito -keksejä valmistetaan, osallistua keksityöpajaan, nähdä sokerileipuri työssään ja katsoa aitiopaikalta, miten karkkia muokataan erilaisiksi nappuloiksi. Mahtava paikka, herttainen mutta ei ällösöpö! Todennäköisesti suosittu treffipaikka.

Maisema kahvilasta.

Yksi monista kakuista. Korkeutta tällä oli ainakin metrin verran!

Shiroi Koibito Parkin lisäksi muutakin ohjelmaa on tiedossa lähiviikoille. Ylihuomenna menen tutustumaan Hokkaidon yliopiston suomen kielen tunneille (saan varmaan leikkiä ihmisnauhuria, haha!) ja todennäköisesti siitä eteenpäin tulen osallistumaan tunneille aina mahdollisuuksien mukaan. Lauantaina puolestaan on Halloween-pippalot, joihin menen muutaman kaverin kanssa. Siitä seuraaville viikoille on luvassa koto-konsertti, Oopperan Kummitus, onsen-reissu ja sen sellaista. Ohjelmaa on siis enemmänkin kuin tarpeeksi! Eiköhän tämä tästä.

"Nikkensei? Oh, I've heard about you guys!"

Kyllä, meillä nikkensei -opiskelijoilla on maine. Oh joy..! Yleisen käsityksen mukaan olemme kaikki todella päteviä ja puhumme sujuvaa japania ja/tai opiskelemme kuin mielipuoliset. Nikkenseit ovat keskimääräistä fiksumpia, paremmista kouluista ja "level up" verrattuna muihin. ....en allekirjoita.

Mutta fiksua porukkaa täällä riittää kyllä, eikä juttuseurasta ole ollut pulaa. Muista vaihtareista on löytynyt hyviä kavereita, ja muutaman natiivinkin kanssa on tullut vietettyä aikaa aina silloin tällöin. Juttelu tapahtuu yleensä japaniksi, mutta viime aikoina olemme kyllä vaihtareiden kanssa joutuneet käyttämään englantia vähän turhankin usein - nyt, kun kaveruus alkaa olla sillä asteella, että haluamme keskustella oikeista asioista eikä vain päivittäisistä jutuista, on japanin sanavarasto liian pieni. Mutta toivottavasti tämän vuoden aikana sanavarasto ja muutkin taidot karttuvat! 

Maisemia lenkkeilypolkuni varrelta. 

Blogiani olen laiminlyönyt, ja pahoittelut siitä kaikille lukijoille.... Vapaa-aikaa on kyllä ollut, mutta yleensä, kun tulen luentojen ja/tai ostosten jälkeen kotiin, olen niin poikki, että en jaksa ajatella mitään elämää suurempaa, saatika yrittää kuvailla elämääni täällä! Mutta tänään annoin itselleni luvan jättää opiskelun vähän vähemmälle (akuutteja läksyjä ei ole), jotta voin vihdoinkin kirjoittaa tämän postauksen alusta loppuun! 

Monet tutut ovat kyselleet, millaisessa huoneessa oikein asun, joten laitan tähän pari lisäkuvaa tästä kopperosta. Edellisen postauksen jälkeen olen saanut hieman sisustettua, ja tätä nykyä keittiössäni on matto (jonka sain ilmaiseksi, jee!) ja sänkyni päällä päiväpeitto ja 300 jenin tyyny. Pikkuhiljaa tämä paikka alkaa näyttää enemmän kodilta, ja juuri tuossa äsken totesin, että mikäs täällä asuessa. Naapurit ovat hiljaisia, alue on rauhallinen ja ikkunasta paistaa aamuaurinko. Keittiö on onnettoman pieni, mutta sain hieman pöytätilaa vapautettua, kun ostin paistinpannulle ja kattilalle seinään kiinnitettävät koukut. 

Keittiö kohtaa olohuoneen. Pienen asunnon hyvä puoli on se, että kaikki on käden ulottuvilla!

Päiväpeitto on ehkä vähän sairaalahenkinen, mutta tuo oli oikeastaan ainoa, minkä löysin! Täällä ei ilmeisesti oikein harrasteta päiväpeittoja....

Kyökki kohtaa eteisen. Paistinpannu roikkuu nykyään seinällä keittolevyn yläpuolella, ja astiakaapin lasiovet otin irti. 

Kuten sanottua, ihan mukava täällä on asua! Toistaiseksi en ole edes tarvinnut lämmitintä, vaikka iltaisin huoneessa on jo aika kylmä. Peiton alla on kuitenkin lämmin, ja mitä pidempään pärjään ilman lämmitintä, sitä enemmän säästän rahaa - lämmitin toimii siis kaasulla, samoin kuin lämminvesilaite, ja niin kaasun kuin vedenkin käytöstä maksetaan kulutuksen mukaan. 

Sijaintinsakin puolesta asunto on mitä loistavin! Kuten viimeksikin mainitsin, ei yliopistolle kävele kuin reilu 20 minuuttia, ja kaiken maailman kauppoja ja kahviloita on ihan nurkan takana. Sapporon "keskustaan" kävelee reilun vartin, ja ostoskomplekseihin voi kirjaimellisesti eksyä, nimimerkillä kokemusta on. Suurimmissa ostospaikoissa olen jo käynyt, mutta itse shoppailu on jäänyt suhteellisen vähiin - rahaa on kulunut niin paljon kaiken maailman olennaisuuksiin, että esimerkiksi vaate- ja heräteostokset eivät ole oikein olleet ajankohtaisia. 

Paikallinen vaatekauppa, "ehkä söpö" :D

Muutaman puseron kuitenkin ostin, ja vastoin kaikkia odotusia, ovat täkäläiset vaatteet ihan JÄTTILÄISMÄISIÄ. Söpöjen pienten aasialaisten päällä jätti-isot puserot mitä ihanimpia, mutta tällaisen keskikokoisen eurooppalaisen päällä ne näyttävät lähinnä raskausvaatteilta. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin kuitenkin pari ihan tavallista puseroa (ja yhden mekon, hih!), ja uskokaa hämmästykseni, kun oikea koko minulle oli M tai jopa S! Johan nyt! Ehkä minun ei tarvitsekaan mennä "Isojen Tyttöjen Kauppaan" vaateostoksille, jes! 

Toinen paikallinen kauppa, "Bisse" :DD

Kurssit ovat myös alkaneet, ja kaikki ovat todella hyviä. Suuria muutoksia kursseihin ei ole tullut sitten viime postauksen, mutta tässä nyt kuitenkin vielä lyhyt esittely niistä:

Kielioppi, keskitaso 3: joka tunnilla tulee neljä tai viisi uutta kielioppirakennetta, jotka opettaja selittää aivan mahdottoman hyvin. Aluksi ajattelin, että kurssi on minulle liian helppo, mutta aika nopeasti kuitenkin totesin, että vaikka monet rakenteet ovat minulle päällisin puolin tuttuja, en osaisi niitä itse käyttää, enkä osaa erottaa niistä kaikkia nyansseja. Uusiakin rakenteita on tullut jo monta, joten kurssin taso on juuri sopiva. 

Kuullunymmärtäminen, keskitaso 3: jokaisella tunnilla katsotaan yksi tai useampi video, jonka perusteella vastataan kysymyksiin videon aiheesta. Aiheet ovat välillä aika vaikeita ja puhujia hankalia ymmärtää (viimeksi katsoimme tieteen Nobel-palkinnon voittaneen, 80-vuotiaan ja murretta puhuvan professorin kiitospuheen....), mutta tunnin aikana videot puretaan osiin ja jokainen tärkeä lause, sana, ele tai äännähdys käydään läpi todella perusteellisesti. Hyvin, hyvin, hyvin hyödyllinen kurssi siis! 

Luetunymmärtäminen, keskitaso 3: ensimmäisen luennon lähtötasokoe oli jäätävä, enkä osannut juuri yhtäkään kanji-merkkiä. Kokeen jälkeen harkitsin pitkään, vaihtaisinko kurssin helpompaan, mutta loppujen lopuksi päätin kuitenkin jäädä tälle vaikeammalle kurssille. Alun paniikista huolimatta olen pärjännyt ihan hyvin! Tunneilla ei niinkään lueta kanjeja tai opetella sanoja, vaan opiskellaan lukutekniikoita. Tähän mennessä lähes kaikki tehtävät ovat perustuneet siihen, kuinka nopeasti tekstistä löytää olennaisen infon - apuna olemme käyttäneet mm. Sapporon karttaa, josta on pitänyt kolmessa minuutissa löytää viisi eri (ennaltamäärättyä) paikkaa. 

Luentunymmärtämiskurssilla mm. tällaisia lukutehtäviä.

Suullinen ilmaisu, keskitaso 3: suullista ilmaisua, eli toisin sanoen ryhmäkeskusteluja ja lyhyitä esitelmiä milloin mistäkin aiheista. Aiheet ovat mielenkiintoisia, ja opettaja antaa hyviä vinkkejä erilaisiin puhetilanteisiin - niin muodollisiin kuin epämuodollisiinkin. Ainoa oikeasti negatiivinen puoli kurssissa on opettajan mieltymys videoida kaikki puheet.... Ja laittaa ne nettiin koko kansan katsottavaksi. Raivostuttavaa. Lähes kaikki eurooppalaiset vastustavat moista, ja totesimme keskenämme, että ilman opiskelijan lupaa ei moinen olisi kotimaissamme mahdollista, mutta täällä emme tietenkään asialle mitään voi. Huoh. 

Kirjallinen ilmaisu, keskitaso 2: toistaiseksi ehkä helpoin japanin kursseistani, aiheesta riippuen. Tunneilla käydään läpi erilaisia kirjoittamiseen liittyviä käytäntöjä ja hyviä sanontoja. Suurin osa tunneista menee akateemisen tekstin kirjoitusasun ja sanaston opettelun parissa, mutta myös esimerkiksi sähköpostien kirjoittaminen kuuluu ohjelmistoon. Sanastosta suuri osa on jo entuudestaan tuttua, samoin kuin kirjoittamisen peruskäytännöt, mutta tässä vaiheessa opintoja lienee ihan fiksua opetella, miten vaikkapa tutkielmat kuuluisi oikeasti kirjoittaa. 

Kanjit ja sanasto, keskitaso 2: ehdottomasti haastavin kurssi! Uusien kirjoitusmerkkien muistaminen on jo entuudestaankin vaikeaa, mutta tällä kurssilla tulee yhden tunnin aikana esiin keskimäärin viisi sanaa, joilla on kaikilla lähes sama merkitys. Tavoitteena on oppia ymmärtämään, milloin mikäkin sana on sopiva, ja jo nyt sanavarastoni on kasvanut huimasti. Lisäksi tunneilla opetellaan kanji-merkkien äänne- ja merkitysosia, mikä on hyödyllisintä ikinä. HY:n tunneilla ei moisia erityisemmin opetettu, koska opettajan mielestäni eri osien tunnistaminen ja niiden merkityksen tai lukutavan tietäminen on turhaa, kun taas täällä Hokudaissa heti ensimmäisellä tunnilla sanottiin, että äänne- ja merkitysosien oppiminen olennaisinta ja tärkeintä kanjien opiskelussa. Yhdyn jälkimmäiseen. 

Ruska on lähes täydessä vauhdissa, ja paikalliset vaahterat muuttuvat kirkkaan punaisiksi. 

Edellä mainitut ovat siis pakolliset kurssini nyt syyslukukaudella. Kevään kursseista en vielä tiedä, niistä saamme tarkempaa infoa vasta myöhemmin. Näiden pakollisten kurssien lisäksi me nikkenseit voimme ottaa 2-5 valinnaista kurssia, joskin meille keskitason opiskelijoille suositellaan kahta tai maksimissaan kolmea. Omat kaksi valinnaista kurssiania ovat japaninkielinen Nihongo no Bunpou (japanin kielioppia kielitieteellisestä näkökulmasta) ja englanninkielinen Interpersonal Relationships in Japanese Society. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta eivät ehkä ihan niin hyödyllisiä kuin japanin kurssit. 

Lyhyestä virsi kaunis: olen viihtynyt täällä ihan hyvin! Suurimmilta kriiseiltä ja kulttuurishokeilta on vältytty, ruoka on edelleen hyvää, kokkaaminen omassa keittiössä onnistuu ongelmitta ja kursseilla on mukavaa. Seuraava projektini on ottaa yhteyttä Hokudain suomen opettajaan, jos vaikka saisin käydä katsastamassa suomen tunteja. Sitä kautta voisin myös päästä vähän lähemmäksi paikallista Suomi-yhdistystä (joka on jotenkin vähän piilossa..), ja kerron näistä sitten lisää jahka asia etenee. 

Tähän loppuun linkitänpä teidät vielä englantilaisen seinänaapurini Sheilan blogiin, jossa voitte nähdä mm. maailman herkullisimman pizzan ja maailman suurimman nuudeliannoksen. Kulttuurishokistakin voitte lukea, kuin myös siitä, miten siitä selvitään. Sheilan blogin löytää nimellä Unneccesary Yarning.