Kotona ollaan!

Suomessa taas, jeee! :D 

Siitä huolimatta, että matkalaukut oli ihan onnettoman täynnä (ensimmäiselle lennolleni Sapporosta Nagoyaan maksoin ylipainomaksut kuudesta kilosta, toisella lennolla sitten heitin suosiolla toisenkin laukun ruumaan...), sujuivat matkat oikein hyvin. Sapporosta lähtiessä stressasin vaikka mitä, ja edeltävänä yönä olin nukkunut ruhtinaalliset kaksi tuntia. Onneksi ihana Sapporo-Saara tuli kanssani lentokentälle, yksin en olisi pärjännyt! 

Hemmottelin itseäni (peräti alle 3€ maksaneella) ykkösluokan junalipulla Nagoyassa. Hohoho. Huomioikaa upea kynsilakka!

Sapporon kentällä hengailimme Saaran kanssa jonkin aikaa, ja turvatarkastuksen toisella puolella istuin tunnin verran. Lento Nagoyaan kesti noin kaksi tuntia ja meni ongelmitta. En edes herkistynyt kovin paljoa, paitsi vähän siinä vaiheessa kun näin koneen ikkunasta, että joku kentällä ollut huoltomies vilkutti meille hyvästit. Niin ja siinä vaiheessa, kun oli aika sanoa kavereille heipat. Nyyh! (....suurimman osan kavereista näen tod näk vielä tämän vuoden puolella uudelleen, että mitään ihan onnetonta nyyhkyepisodia en saanut aikaiseksi)

Hotellihuoneeni Nagoyan lentokenttähotellissa. Sänkyyn olisi ihan helposti mahtunut kolme ihmistä vierekkäin...

Nagoyan kentällä sain laukkuni suht nopeasti, ja hotellikin löytyi ihan siitä vierestä. Kenttä oli aika iso, ja hotellihuone ihan valtava! Kokonainen perhe olisi sinne kyllä mahtunut ihan ongelmitta... Mikäpäs siinä! Mahduinpahan levittämään matkalaukkuni pitkin lattioita, haha! Kentältä matkaa Nagoyan keskustaan oli junalla puolisen tuntia, ja treffasin siellä Kioton Saaran. Jätimme suosiolla kaikki nähtävyydet katsomatta, ja lähinnä vietimme päivän juoruilun ja kevyen shoppailun merkeissä. Oli kyllä tosi mahtavaa, että ehdimme nähdä siellä! Muuten olisin todennäköisesti vain jumittanut hotellilla ja stressannut, kuten tapoihini kuuluu. Joka tapauksessa, illalla laitoin laukkuni valmiiksi, ja sain onneksi nukuttua hyvät yöunet (ilmastointi auttoi asiaa aika paljon). 

Värit ovat vähän haaleat, mutta tällainen näkymä oli hotellihuoneeni ikkunasta aamulla. Aaaah! 

Aamulla ilmaisen hotelliaamupalan jälkeen suuntasin jälleen kentälle, heitin laukkuni ruumaan ja lähdin tax free -ostoksille. Pakollisten suklaatuliaisten lisäksi mukaan tarttui mm. kahdeksan eri kynsilakkaa, ups... Oikeutus tälle hävyttömälle shoppaustapahtumalle oli lähinnä se, että olin ostanut tuliaisia kaikille muille, enkä itselleni juuri mitään! Olin siis lakkani ansainnut, mukamas ainakin. 

Kentällä hengailu oli ihan mukavaa, ehdin juoda kaffet ja pyöriä kaupoissa. Koneeseen pääsin ensimmäisten joukossa, koska olin varannut itselleni Economy Comfort -luokan istuinpaikan, joka oli kyllä sellaista luksusta, että muulla ei enää teekään mieli matkustaa. Jalkatilaa oli enemmän, istuin oli leveämpi, kuulokkeet huippuluokkaa (matka sujuu paljon paremmin, kun koneen ja muiden matkustajien ääniä ei kuule, ja leffoista saa jotain selvääkin) ja henkilökunnalta sai Marimekon pussukan täynnä erinäistä sälää. Mikäs siinä! Suosittelen lämpimästi! 

Matka sujui siis ongelmitta, ruoka oli ihan hyvää ja palvelu pelasi. Pääsin myös koneesta ulos ensimmäisten joukossa, ja sain matkalaukkuni hihnalta heti. Vanhempani ja siskoni olivat kentällä vastassa, ja kotona odotti skumppa, karjalanpiirakoita munavoin kera, lohisalaatti ja tietenkin pizza. Mitä luksusta! Jet lagin kanssakin sujuu toistaiseksi ihan hyvin, jes! 

Kotona on kiva olla, kun skumppaakin saa!

Kerron kotiinpaluusta myöhemmin lisää (mm. käytännön asioista, Kelasta ja kumppaneista), mutta nyt tyydyn nauttimaan kotimaan herkuista ja maisemista. Aaaah <3

Viimeinen ilta

Ja niin on tullut se hetki: viimeinen ilta Sapporossa. Aamulla (kuudelta, argh) lähden kera laukkujeni kohti Chitosen lentokenttää, josta matka jatkuu kohti Nagoyaa. Parin tunnin lennon jälkeen leiriydyn Nagoyan lentokenttähotelliin, treffaan Kioton Saaran, ja vietän viimeisen päiväni Japanissa syömällä hyvää ruokaa ja katselemalla nähtävyyksiä. Tiistaina aamulla hyppäänkin sitten Finnairin koneeseen ja suuntaan kohti kotimaata. Huhhuh. 

Päättäjäisten banneri~ Eipä olleet kovin erikoiset juhlat - pari puhetta, vähän ruokaa, paljon valokuvia. 

Tavarat on pakattu, tavallaan. Edellisen postaukseni optimismista ei ole enää tietoakaan, kun laukut ovat ihan hävyttömän täynnä. Ensimmäiselle lennolleni joudun mitä todennäköisimmin maksamaan ylipainomaksua (joka pitäisi nettisivujen mukaan olla vain 2500 jeniä, eli n. 20€) ja toivon totisesti, että käsimatkatavaroita ei punnita. Finnairin lennon käsimatkatavaroiden painoraja on vieläkin pienempi, joten päätin suosiolla heittää toisenkin laukkuni ruumaan (hintaan 60€). Huh. Tavaroita on tässä tullut siirreltyä laukusta toiseen oikein urakalla, ja nyt olen toivottavasti siinä pisteessä, että kumpaankaan laukkuun ei tarvitse enää koskea vähään aikaan. 

Tunnelmaa päättäjäisistä. Kuva Hokudain sivuilta. 

Sentäs saan apua laukkujen kantamiseen! Asuntolan talkkari tarjoutui viemään minut autolla juna-asemalle, ja Sapporo-Saara puolestaan tulee kanssani kentälle. Jälkimmäisestä varsinkin olen iloinen, sillä juna-asemalla on tuhoton määrä rappusia, ja kahden laukun kanssa niistä ei välttämättä hengissä selviä. Ja toki seurakin kelpaa! Aikaisen lähdön ansiosta ehdimme mitä todennäköisimmin hörppäämään yhdessä aamukaffet kentällä, jahka olen heittänyt laukkuni koneeseen. 

The yukata. Valokuvaajana Sapporo-Saara~

Viimeinen viikko Sapporossa on sujunut mukavasti. Saimme kavereiden kanssa aikataulut järjestettyä niin, että kaikkien kanssa on ehditty leikkiä, ja ravintoloissa on siis tullut juostua. Yliopiston viralliset päättäjäisetkin olivat tässä jokunen aika sitten. Turhin tapahtuma ikinä, mutta tulipahan käytyä. Yukatankin sain vedettyä päälleni, helteistä huolimatta. Tänään kävin suomalaiskavereiden kanssa vielä viimeisellä okonomiyakilla, ja kohta treffaan asuntolakavereita teen merkeissä. Huone on siivottu, viimeiset laskut maksettu. 

Jos jaksan tahi kerkeän, kirjoitan tänne vielä jotain Nagoyasta, mutta mitä todennäköisimmin seuraava päivitys tapahtuu koto-Suomesta. Heippa Sapporo, oli kivaa! 

Lähtövalmisteluja ja ilotulituksia

Yhtäkkiä sitä onkin jo elokuu, ja lähden Sapporosta tasan kahden viikon päästä. Whaaat?? Mites tässä nyt näin kävi! Aika menee nopeasti... On kyllä kiva mennä kotiin, vaikka ei täällä edelleenkään mitenkään kurjaa ole. Hyvin olen viihtynyt, mutta kotona on kyllä paljon asioita, mitä on ehtinyt jo vähän tulla ikävä (esim. juustoa, aaah! Ja perhettä ja kavereita, tietty).

Elokuu, wtf!

Kotiutumiseen liittyy valitettavasti suuret määrät tavaraa, huhhuh. Tässä kun lähtö lähenee, niin olen aika ahkerasti käynyt läpi kopperossani olevaa tavaravuorta ja miettinyt, että mitä kaikkea otan mukaani ja mikä saa luvan jäädä tänne. Kaiken maailman lippulappusia ja kurssimonisteita olen heittänyt paperinkeräykseen kassikaupalla, ja vaatteita ja epämääräistä sälää olen jaellut kavereille. Yhden paketillisen kirjoja laitoin postissa Suomeen, jottei mokomat painaisi matkalaukussa niin paljon. Tällä hetkellä olen aika optimistisesti sitä mieltä, että saan kamani mahtumaan laukkuihin niin, että painorajat eivät tule vastaan, mutta taitaa olla ihan vaan toiveajattelua.

Tuliaisiksi pikanuudeleita? Lähikauppani nuudelivalikoima on suht kattava. Purkkeja on käytävän molemmin puolin, ja käytäviä kaksi. Valinnanvaraa on!

Vaatteita minulla ei mielestäni ole kovin hirveästi, varsinkin kun suurin osa talvivaatteista on jo Suomessa. Tuliaisia on kertynyt jo nyt aika kivasti, ja nämä viimeiset kaksi viikkoa meneekin sitten loppuja tuliaisia metsästäessä. Tänäänkin pyörin kaverini kanssa kaupoissa useita tunteja, ja lopputuloksena oli iiiiso kassillinen erinäistä tavaraa (alennusmyynnit ovat onneksi käynnissä, huh!). Itselleni en ole ihan hirveän paljon ostanut mitään "Japani-krääsää", jos nyt ei muutamia syömäpuikkoja ja sitä yukataa lasketa. Sapporossa ei turistisälää oikein myydä, joten olen onneksi välttynyt houkutuksilta. Kirjoja sen sijaan on tullut ostettua senkin edestä, ups....

Toinen kotiutumiseen liittyvä asia on tietenkin byrokratia. Me nikkenseit olemme taas eläneet pimennossa sen suhteen, että mitä kaikkea ihmisen pitää tehdä ennen kotiinpaluuta, samalla kun hustepit ovat saaneet monta sivullista kattavia ja erittäin konkreettisia ohjeita. Tulevat vaihtarit, suosittelen lämpimästi kaveeraamaan jonkun husteppilaisen kanssa, saatte sitä kautta enemmän infoa ja apua kuin mistään muualta! Nikkenseiden infotilaisuudet ovat yleensä mallia "mitäs teille kuuluu, olettekos paljon matkustelleet?", jonka jälkeen saadaan ehkä joku tiedonmurunen jostain, mikä on joko a) vanhaa tietoa tai b) turhaa tietoa. Fiksujakin juttuja on aina välillä, mutta noin yleisesti ottaen noilta homeroom -tilaisuuksilta ei kannata ihan hirveästi odottaa.

Etsin itselleni eväsrasiaa (joita täällä on vaikka millaisia) ja kas, kun löysinkin hauskan! Jätin kuitenkin ostamatta.

Joka tapauksessa paluuproseduuriin kuuluu mm. kaupunginvirastossa käyminen. Tämä pelätty byrokratialuola on onneksi aika lähellä yliopistoa, ja oli odotettua kivuttomampi kokemus. Sapporosta (tai Japanista) lähtevien on täytettävä maailman yksinkertaisin lomake (saatavilla kera englanninkielisten täyttöohjeiden, jos on tarvis) ja vietävä se tiskille numero viisi. Tähän lappuun kirjoitetaan lähtöpäivän lisäksi vain nimi ja osoite, ei oikeastaan muuta. Kun lappu on käsitelty - ei kestänyt kuin ehkä viitisen minuuttia, harvinaisen nopeaa toimintaa! - siirrytään tiskille numero yhdeksän, jossa Sapporoon saapumisen yhteydessä tehty vakuutus perutaan. Tässäkään ei montaa hetkeä kestänyt, ja niinpä olen nyt sekä ilmoittanut kaupungille lähdöstäni että perunut loppuvuoden vakuutuslaskut. Pala kakkua! ...tai hampurilainen, kaupunginviraston lähellä kun on hyvä hampurilaisravintola, Jacksonville nimeltään. Suosittelen!

Tänään irtisanoin myös kännykkäliittymäni, josta jouduin valitettavasti maksamaan noin 10 000 jenin sakon, koska sopimuksen varsinainen päättymispäivä on vasta lokakuussa. En pysty irtisanomaan liittymää Suomesta käsin, eikä kukaan muu voi tehdä sitä puolestani, joten tällä kertaa kävi näin. Harmi juttu, olisin keksinyt noille rahoille muutakin tekemistä, mutta minkäs sille voi. Joka tapauksessa itse prosessi oli ihan helppo: marssin tiskille, vaihtoehdot selvitettyäni pyysin sulkemaan liittymän, allekirjoitin paperin ja lähdin matkoihini. Viimeinen maksuerä menee tililtäni muistaakseni 16. päivä, joka jättää minulle ruhtinaallisen yhden päivän aikaa sulkea pankkitilini - se, olisiko tilin sulkeminen pakollista vai ei, on jäänyt vähän kysymysmerkiksi, kun nikkenseille ja hustepeille annetut ohjeet ovat ihan päinvastaiset, mutta katsotaan nyt, miten käy. Suljen tilin jos kerkeän, ja jos en, niin kai sitä joskus voi käyttää johonkin. Who knows.

Marimekon syömäpuikkoja? Ei kai, paketissahan lukee "Japanese chopsticks".. Bongattu tänään 3Coinsissa.

Näiden lisäksi muuta pakollista ja virallista ei tietääkseni tarvitse tehdä. Yliopiston valmistujaisjuhlat (jotka ovatkin ilmeisesti paljon odotettua epävirallisemmat) ovat 10.8., mutta sitäkään varten ei tarvitse tehdä muuta kuin ilmestyä paikalle. Toisin sanoen olen nyt, tästä päivästä alkaen, aika lailla vapaa kaikista velvotteista, hahhahaa! Luentojakin on jäljellä enää yksi, ja siellä on tarkoitus juoda teetä ja syödä keksejä. Rankka päivä tiedossa siis, heh.

Nyt, kun olen käytännössä lomalla, olisi otollinen tilaisuus matkustaa, mutta vaihtovuottani varten tarkoitetut rahat ovat jo vähän hupenemassa, ja sääkin on muuttunut niin kosteankuumaksi ja paahtavaksi, että ei todellakaan tee mieli lähteä minnekään - varsinkaan pääsaarelle tai mantereelle, missä lämpötila on jatkuvasti lähempänä neljääkymmentä. Täällä Sapporossa elohopea nousee nykyään kolmenkympin hujakoille ja siitä yli joka päivä, Kosteuskin on sitä luokkaa, ettei esimerkiksi hengittämisestä tai muuten vaan olemassa olemisesta meinaa välillä tulla yhtään mitään. Ahdistavaa. Minua ei todellakaan ole luotu tällaisille keleille. Onneksi kuitenkin olen täällä pohjoisessa, enkä tuolla etelämpänä (sori vaan kaikki kiotolaiset/seoulilaiset/izumolaiset yms. kaverit, haha!). Asuntolassa ei tietenkään ole ilmastointia, ja koska asun ensimmäisessä kerroksessa, en voi pitää ikkunaa auki öisin... Ihanaa.

Mutta tästä huolimatta on sitä välillä tullut jossain jopa käytyäkin, esimerkiksi Makomanain ilotulituksissa, joista viimeksi taisin mainitakin. Liput tapahtumaan maksoivat noin 4000 ja oli kyllä todellakin sen arvoista. Aikamoinen elämys, kun taivaalle posautettiin musiikin tahdissa 22 000 erilaista ilotulitetta. Areena, missä esitys oli, oli kohtalaisen suuri ja ihan täynnä ihmisiä. Itse istuimme aika lähellä varsinaista laukaisureunaa, ja isommista posahduksista lähtevä paineaalto ja liekinheittimistä (kyllä, liekinheittimistä) tullut kuumuus tuntuivat ihan selkeästi. Musiikki vaihteli rokista poppiin ja elektroniseen, ja valonheittimet ja laservalot ja yleinen tunnelma saivat aikaan samanlaisen olotilan, kuin jossain keikalla.

Katsojia riitti.

Näin lähellä laukasualuetta istuttiin, huhhuu..!

Valokuvia en ihan Makomanaissa ihan hirveästi ottanut, sillä keskityin ennemmin katsomaan kokonaisuutta, mutta yhdessä vaiheessa yleisölle esiteltiin erilaisia ilotulitetyyppejä vähän hitaammalla tahdilla, ja niistä napsin kuvia. Sapporo-Saara puolestaan otti kuvia myös varsinaisen show'n aikana, ja niitä voitte ihastella hänen blogisivuillaan. Youtubesta löytyy myös videoita esityksistä, tässä teille katsottavaksi esimerkiksi tämä ja tämä. Savu vähän haittasi näkyvyyttä aika ajoin, mutta yleisesti ottaen sää oli mitä mainioin! Niin, ja yukatat päällä tosiaan menimme paikalle, niin kuin monet japanilaisetkin. Kuvia vaatteista ei valitettavasti ole, mutta hyvityksenä siitä laitan tähän kuvan yhdestä kimonosta, jota sain sovittaa muutama päivä sitten. Olkaatten hyvät. Yukatasta voin laittaa kuvia myöhemmin.

Tällä kertaa kiskaisin ylleni vähän modernimman kimonon.

Ai niin! Siitä jäätelöstä ja teestä lupasin kirjoittaa! Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että en ole lainkaan ehtinyt tekemään tutkimusta aiheen parissa, joten tyydyn muutamaan lauseeseen ja yhteen kuvaan:

• Tee: ravintoloissa saa usein kupillisen vihreää teetä ilmaiseksi heti, kun istuu pöytään. Oikein mukavaa. Kahviloissa vihreää teetä ei ole, siis tyyliin koskaan. Valikoima on pitkälti Earl Grey -linjalla, mikä on vähän erikoista. Kaupoissa vihreä tee -paketteja onkin sitten biljoonaa eri lajia, kun taas maustettua mustaa teetä ei niinkään. Teekauppoja on paljon ja valikoimaa on vaikka kuinka, mikä ei ehkä yllätä. Laadukasta on!

Tämä Otarusta löytynyt jäätelö (jonka kaveri urheasti söi loppuun asti) koostuu seitsemästä kerroksesta: viinirypäle, mansikka, meloni, vihreä tee, maito, suklaa ja laventeli. Huhhuh.

• Jäätelö: en oikein välitä jäätelöstä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, joten sen syöminen on täällä ollessa jäänyt aika vähälle. Mutta Hokkaido, tämä maitotuotannon luvattu valtakunta, on ilmeisesti jokseenkin tunnettu jäätelöistään, ja esim. suklaapuisto Shiroi Koibiton valkosuklaapehmis on kyllä syömisen arvoista. Pehmiksiä on muutenkin näkynyt enemmän kuin pallojätskejä, nyt kun asiaa vähän enemmän mietin. Vaniljajäätelö tuntuu olevan suosituin, sitä heitellään milloin mihinkin jälkkäreihin. Vihreä tee -jäätelöä löytyy toki myös, hyvää on. Samoin myös adzukijäätelö, mmm. Pakastealtaiden jäätelövalikoimia en ole kauheasti katsellut, kai ne on ihan ok (paitsi että kuorrutuksen suklaa ei tunnu koskaan olevan temperoitua, hmph). Kävin tässä jokunen aika sitten maitotehtaalla vierailulla, ja siellä sanottiin, että jäätelö tehdään maidosta, sokerista ja voista. Ööh, ei...?

Onni on imuri

Onni on imuri, ja toistaiseksi isoin paketti leivänpäällisjuustoa, mitä olen löytänyt - kokonaiset 14 viipaletta! Kuvitelkaa! I'm in heaven..! Imuri puolestaan katosi useita viikkoja sitten, ja kun lattian jynssääminen käsin ei enää innostanut, kävin vohkimassa yhden toisen imurin yläkerrasta (luonnollisesti palautin sen myöhemmin). Miten iloiseksi ihminen voikaan tulla pienistä asioista! 

うれしいLサイズ！Iloinen L-koko! 135 grammaa. L-koko? Hah. Kaipaan Suomen sipsipusseja...

Juusto- ja imurikriisien lomassa blogin kirjoittelu on jälleen jäänyt vähän vähemmälle, mutta kaipa tähän ovat kaikki jo tottuneet. Viime aikoina on jopa ollut vähän kiirettä, sekä lukukauden puolivälitenttien että lopputenttien yms. erinäisten projektien kanssa taistellessa. Mainittakoon tähän väliin, että jos joskus vielä joudun tekemään ryhmätyöESSEEN, niin saatan lopettaa yliopiston lopullisesti. Onneksi Suomessa ei moisia ihan kauhean usein harrasteta, ja jos kaikki menee hyvin, niin eipä minulla Suomen päässä graduseminaaria lukuunottamatta muita kursseja enää olekaan. Voiko olla, että tämänkin N:nen vuoden opiskelija valmistuu joskus?? Outo ajatus. 

Koulukiireiden lisäksi muutakin on tullut puuhattua. Syntymäpäiviä on vietetty, sekä kavereiden että omia (kiitos kaikille muistaneille. Ja kiitos myös niille, jotka eivät muistaneet - nothing to see here!). Pyöreiden kunniaksi lahjoiksi saadut laadukas viinipullo, aito shampanjapullo, läjä suklaata ja elämäänsä kyllästyneestä kananmunasta kertova kirja piristivät kummasti. Kavereiden vierailu Sapporoon sattui samalle viikolle, ja hauskaa oli! Pari viikkoa myöhemmin eli juhannuksen alla Kioton Saara loikkasi Sapporoon, ja vietimme hänen synttäreitään jingis khanin, oluen, ja JRTowerin hulppeiden maisemien merkeissä. Sattumoisin juuri tuona viikonloppuna Sapporossa oli kesä, ja lämpötila oli joka päivä yli +25 astetta. Sittemmin täällä ollaan pyöritty jossain +16 asteen kieppeillä, eikä aurinkoa ole pahemmin näkynyt. Sopii minulle, en valita! Jos tänne jossain vaiheessa tulee helteet, niin saatan hypätä ensimmäiseen Suomeen lähtevään koneeseen. 

Saaran synttärioluet, ja sattumoisin samalla myös Tuulin aamupala. Nam nam! 

Olutmuseon jingis khan -pannu on Hokkaidon muotoinen, luonnollisesti. Lampaan lisäks pannulla on ituja, sipulia, kaalia ja kurpitsaa. Ruokajuomana mikäs muukaan kuin Sapporo Classic Beer.

Suomeen palaankin jo ENSI KUUSSA, huhhuh. Kylläpä aika rientää. Lentoni Sapporosta Nagoyaan lähtee 17.8. ja vietän yön lentokenttähotellissa, ennen kuin sitten seuraavana päivänä hyppään aamukoneeseen ja aloitan matkani kotimaahan. Johan tässä pitäisi kohta pakata... Asuntolan building managerille olen jo ilmoittanut muuttopäiväni (tätäkin varten on luonnollisesti oma lomakkeensa), ja viimeiset vuokraerät sun muut olen selvittänyt. Ennen kotiinpaluuta täytyy vielä piipahtaa kaupunginvirastossa ja kertoa heillekin, että poistun maasta. Ilmeisesti tämän voi tehdä vasta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta, mutta täytyy vielä tarkistaa. Yliopistolta puolestaan täytyy pyytää allekirjoitus ja leima Helsingin yliopiston vaatimaan vaihtotodistuslappuseen, mutta tämä nyt tuskin tuottaa paljon ongelmia. Kännykkäliittymäkin pitää irtisanoa, ja pahoin pelkään, että joudun mokomasta maksamaan ~100€ sakkoja, kun sopimuksen varsinainen loppumispäivä onkin vasta lokakuussa. Pahus. Täytyy neuvotella asiasta Softbankin kanssa. 

Saaran synttärimalja nostettiin tällaisia maisemia katsellessa. 

Tässä lähtövalmistelujen lomassa olen myös tutkinut kotiyliopiston hyväksilukemislomaketta, joka on pakko täyttää ja palauttaa suht hyvissä ajoin, jos mielin saada Hokudaissa suoritetut kurssit siirrettyä Helsingin rekisteriin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa. Ajattelin olla optimisti, ja pyytää n. 65 opintopisteen edestä suoritusmerkintöjä, mutta pahimmassa tapauksessa saan ehkä juuri ja juuri 50. Viime vuoden vaihtari oli saanut yhdestä Hokudain kurssista 3-4 opintopistettä, mikä kuulostaa ihan ok:lta (joskaan ei ihanteelliselta...), mutta ongelmaksi muotoutuukin lähinnä viimeinen pakollinen japanin kurssini. Tämän hyväksilukuun ei ole olemassa mitään tarkkaa kaavaa, vaan opettaja päättää täällä suoritettujen kurssien perusteella, onko hyväksiluku ylipäätään mahdollista. Toivottavasti on, sillä en nyt millään ehtisi/pystyisi/haluaisi kyseistä kurssia enää suorittaa, kun opintotukikin loppuu ihan näinä hetkinä. Noh, katsoo nyt sitten, mitä käy. Raportoin tuloksista myöhemmin. 

Mutta on sitä muutakin tehty kuin vain opiskeltu ja täytelty lomakkeita. Sapporon vuosittainen festivaalihulabaloo Yosakoi Soran täytti keskustan musiikilla, tanssilla ja ruokakojuilla, ja täytyy sanoa, että tapahtuma oli yksi hienoimmista kokemuksista koko Japanissa olemisen aikana. Valitettavasti kaikki tapahtuman aikana otettamani kuvat epäonnistuivat tai olivat muuten vaan surkeita, mutta tunnelmaan pääsee katsomalla esim. tämän (varsinainen tanssi alkaa n. kahden minuutin kohdalla) tai tämän videon. Toivo myös elää, että yläkerran naapurini Sapporo-Saara (jonka blogiin voitte tutustua täällä, erityisesti jos kiinnostaa tietää enemmän HUSTEP -ohjelmasta) laittaa omaan blogiinsa kuvia festivaalista jossain välissä, tai lähettää niitä minulle. Stay tuned!

Piiiikkasen oli näkymissä parantamisen varaa, mutta kyllä tuolta tellingin takaa yllättävän hyvin näki. Kaiuttimen olivat selän takana, ja edessä oli generaattori - toisin sanoen kuulo meni ja vaatteet haisi palaneelle öljylle. Good times!

Lavashow'ta katsoessa olikin sitten jo paljon paremmat näkymät, kunnes eteemme istui maailman pisin japanilainen... Hieno show silti!

Joka tapauksessa, Yosakoi Soran oli mahtava kokemus. Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja sääkin suosi, vaikka iltaisin oli kylmä. Jokaisessa kadunkulmassa oli jokin ryhmä tanssimassa, ja jälkimmäisessä videossa näkyvällä lavalla samat ryhmät esittivät tanssinsa osana kilpailua, jossa valittiin tämän vuoden paras ryhmä. Itse sain, kiitos Sapporo-Saara, liput semi-finaaliin, joka oli kerrassan mahtava. Tanssiryhmät ovat kaikki eri yliopistoista tai vastaavista oppilaitoksista, joskin semi-finaalissa näimme myös junioreiden esitykset. Upeaa, upeaa, upeaa! Suosittelen lämpimästi. Jos jotain haluaisin Japanista viedä Suomeen mukanani, olisi se tällaiset festivaalit. Kaikki ovat hyvällä tuulella, musiikkia ja tanssia, hyvää ruokaa (joka oli jopa kohtuuhintaista!), aijai! Kyllä kelpaa. 

Viuhkankin sain~ Jee!

Seuraavana japanilaisena kulttuurielämyksenä on tiedossa Sapporon Makomanaissa järjestettävä ilotulitusnäytös, joka on ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli. Ilotulitukset kuuluvat japanilaiseen kesään, ja erilaisia tapahtumia tuntuu olevan siellä sun täällä. Monet pukeutuvat silloin puuvillaiseen yukataan, "kesä-kimonoon". Itsekin moisen ostin, kun edullisesti sain. Samainen yukata olisi tarkoitus laittaa päälle myös ensi kuussa järjestettäviin yliopiston valmistujaisiin - nikkenseit ja hustepit saavat todistuksensa 10.8. 

Tämän yukata -kankaan kaveriksi minulla on viininpunainen obi (vyö) ja erinäisiä koristeita. Laitan kokonaisuudesta kuvan sitten lähempänä ilotulitushulabaloota. 

Tasan kuuden viikon päästä olenkin jo taas Suomessa. Aikamoista! Tälle kuulle on ihan luvaton määrä kouluhommia, ja olen entistä kiitollisempi siitä, että päätin jättää nikkensei -tutkielman tekemättä. En tiedä missä välissä olisin sen mukamas tehnyt, ja sääliksi käy kaikkia niitä, jotka mokoman kanssa taistelevat. Joka tapauksessa, kouluhommien lisäksi olen jo henkisesti aloittanut pakkaamisen - mitä otan mukaan Suomeen, ja mitä jätän tänne? Mitä pitää vielä ostaa (äiti on ystävällisesti toimittanut minulle oikein ostoslistan...)? Kenelle kaikille tuliaisia? Milläköhän aion saada kaikki tavarat mahtumaan laukkuihini? Elämän suuria ongelmia. 

Ai juu, melkein unohdin! Joskus aikoja sitten saatoin mainita, että viranomaisilta saatava oleskelulupa (在留カード tai Residence Card) on oltava jatkuvasti ja aina mukana, koska sitä saattaa joku joskus kysellä. No eilen tuli tämäkin sitten koettua! Matkalla kohti yliopistoa meidän pysäytti paikallinen poliisi, joka sanoi, että he tekevät satunnaistarkastusta alueella, ihan vain varmuuden vuoksi. Oleskeluluvat sun muuta tarkistettiin, ja kaverin polkupyörän rekisterinumero otettiin ylös. Varsin kivuton kokemus, poliisit olivat oikein yställisiä eikä koko tilanteessa mennyt viittä minuuttia kauempaa, mutta totesimmepa siinä sitten, että jos ei kortit olisi olleet mukana, olisimme saattaneet olla pulassa. Kannattaa siis pitää asioiden virallisesta puolesta huolta! 

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Muutama päivä aikaa lähtöön. Yllättäen minua ei erityisemmin jännitä, lähinnä vain hämmästelen kummastelen sitä, että vihdoinkin lähtö on lähellä. Johan sitä nyt on jo odotettukin. 

Viime päivät ovat sujuneet lähinnä rahanmenon merkeissä, joskin mitään turhaa ei ole tullut (kai) ostettua. Kartutin omiyage-osastoa läjällä suklaata ja Muumi-karkkeja, hain Forexilta hulvattoman määrän jenejä (kurssi oli vihdoinkin kohdillaan!), vein töihin kakun, ja vietin loistavan illan työkavereiden kanssa. Muitakin kavereita on tullut nähtyä, ja kivaa on ollut. Matkalaukun koepakkasin, ja voi elämä tätä tavaran määrää..! Täytyy ehkä vähän karsia jotain, mutta mitä? 

Mitään akuuttia tekemistä ei enää ole, kaikki superpakollinen on hoidettu. Rokotukset on kunnossa, käteistä on, lennot varmistettu ja niin edelleen. Näinä viimeisinä Suomi-päivinä olen lähinnä hengaillut perheen ja kavereiden kanssa, ja siltä varsinaiselta lähtöpaniikilta on onneksi vältytty (so far). 

Pienehkö ahdistus kuitenkin iski, kun tajusin, että kohta sitä japania pitäisi oikeasti puhua koko ajan, lentokentältä alkaen. Hokudain tuutorini tulee minua kentälle vastaan, ja edessä olisi heti noin puolen tunnin junamatka yliopistolle. Olen ihan sosiaalinen olento, ja small talk sujuu, mutta en silti nauti tilanteista, joissa minun on pakko jaksaa olla kiinnostunut ja innoissani. Joku pakosuunnitelma pitäisi aina olla! Mutta tuutori on varmasti ihan mukava ja toivottavasti myös ymmärtää, että saatan pitkän lentoni jälkeen olla vähän jäässä. Hätätapauksissa aion surutta turvauta englantiin, ha! 

Ilmoittauduin myös tuleville japanin kursseilleni, mikä oli mielenkiintoista. Kurssit on jaettu pääsääntöisesti kahteen tasoon, keskitaso (中級) ja edistyneet (上級), joista keskitaso jaetaan vielä eri taitotasoihin, kun taas edistyneiden ryhmät jaetaan aihealueiden mukaan. Totesin hyvin äkkiä, että edistyneiden kursseille ei minulla ole mitään asiaa, joten keskitaso siis. Ajattelin aluksi ilmoittautua keskitason ei niin edistyneille kursseille, mutta juteltuani Helsingin yliopiston (juuri Hokudaista palanneen) tuutorini kanssa, rohkaistuin vähän haastamaan itseäni, ja ilmoittauduin mm. kielioppikurssin ylimmälle tasolle (siis keskitason ylimmälle, ei edistyneisiin sentään). Lopullinen sijoittuminen ratkaistaan kuitenkin lähtötasotestissä, joka on 30.9. aamulla. Itse testi on kuulemma helpohko, mutta ajattelin nyt silti vähän lukea ennen sitä. 

Vielä (enää) kaksi kokonaista päivää ennen lähtöä. Olis jo keskiviikko!