Paluushokki ja blogin tulevaisuus

Kohta kaksi kuukautta Suomessa oleskelua jo takana, ja siltä kuuluisalta paluushokilta on edelleen vältytty. Ainakin jotenkin. Tähän mennessä olen vain kerran kokenut kohtalaisen vahvasti sellaisen tunteen, että ollapa Japanissa, mutta jos nyt oikein muistan, liittyi se lähinnä ruokaan (juu, tiedetään, justiinsa valitin japanilaisesta ruoasta...). On mukavaa olla taas kotona, nähdä kavereita ja palata arkeen.

Paluushokki. Tai siis kaaos. Tässä kohtaa tavaroiden purkamista suurin osa on jo korjattu pois... Järkyttävä määrä kamaa yhden vuoden aikana kertynyt. Sotku joka tapauksessa kuvastaa aika hyvin myös pääkopan kaaosta.

Toisaalta se arkeen palaaminen on tässä ehkä ollut vaikeinta. Yliopistolla ei ole tullut pahemmin pyörittyä, sillä opinnoistani puuttuu enää graduseminaari ja itse gradu (piece of cake..). Näistä olisi tarkoitus suoriutua mahdollisimman nopeasti, ja valmistuminen on toivottavasti ajankohtaista vielä tämän lukuvuoden aikana. Toivottavasti. JLPT-koekin on taas jo kohta, tällä kertaa tarkoitus olisi yrittää N1-tasoa, jota tuskin tulen pääsemään läpi...

Sen verran yliopistolla on tullut oltua, että tapasin opettajia/professoreita hyväksilukujen merkeissä. Hokudain opintosuoritukset olisi siis tarkoitus siirtää Helsingin yliopiston rekisteriin, mutta tämäkään ei nyt taas mennyt ihan niin kuin oli tarkoitus. Yliopiston (ja Kelan) suositus on, että lukuvuodessa suoritettaisiin vähintään 60 opintopistettä, ja ennen vaihtoa tehdyt opintosuunnitelmatkin on ainakin osittain tehty tämä mielessä pitäen. Uhkarohkeasti kirjasin papereihini opintojen yhteismääräksi 65 oparia ja jäin jännittämään, meneekö tämä läpi vai ei. Hokudaissa ei käytetä opintopisteitä, joten suoritusten muuttaminen HY:n pisteiksi hieman tulkinnanvaraista. Hetken kaikki näytti jo hyvältä, sillä sain sekä japanin kielen opettajalta että professoriltamme allekirjoitukset papereihini - 65 opintopistettä plakkarissa, jee! Kunnes sitten hetkeä myöhemmin sain toimistolta sähköpostia, jossa kerrottiin papereissani olevan "laskuvirhe", ja että pisteitä poistetaan 10. 

Nuo 10 opintopistettä ovat aika olennaiset valmistumiseni kannalta, ja lienee sanomattakin selvää, että koko tilanne otti aika paljon päähän. Kiitos ihanalle Saaralle, joka jaksoi kuunnella itkupotkuraivareitani! <3 Tätä tilannetta nyt sitten selviteltiin pari päivää, ja lopputuloksena oli se, että oppiaineen "käytäntönä" on ollut, että vaihtovuodesta saa yhteensä 55 opintopistettä. Moisista käytännöistä olisi mielestäni ihan aiheellista kertoa opiskelijoille jo etukäteen, ja esim. hyväksilukuohjeissa voisi olla näistä edes jonkinlainen maininta... Japanin opettajamme oli kuitenkin armollinen, ja soi minulle vielä neljä ylimääräistä pistettä, josta olen kovin kiitollinen. Kyseisiä pisteitä ei ole kyllä vielä näkynyt rekisterissä, mutta ehkä ne sinne joskus ilmestyvät. Toivottavasti. 

Kun vaihdosta palaa kotiin, on yleisen orientoitumisen ja sen kuuluisan paluushokin lisäksi aika läjä paperitöitä, joita pitää tehdä. Todistuksia pitää palauttaa sinne sun tänne, lomakkeita täyttää, asuntoasioita järjestellä ja Kelallekin pitää selvittää, miksi opintoja ei edeltävältä lukuvuodelta näytä olevan. Yksittäin kaikki nämä ovat ihan hoidettavissa, mutta kieltämättä jossain vaiheessa tuli sellainen olo, ettei näistä papereista pääse ikinä eroon. Siihen nyt sitten vielä päälle se hyväksilukuprosessin aiheuttama stressi ja kaaos. En edelleenkään ihan ymmärrä, mistä koko hommassa oli kyse, enkä suoraan sanottuna ole enää edes kiinnostunutkaan, mutta suosittelen kaikkien nykyisten ja tulevien vaihtareiden varmistavan omalta laitokseltaan, onko opintosuorituksiin olemassa jotain rajoituksia. Niin, meillä siis ei ole olemassa mitään ylärajaa näihin pistemääriin, mutta käytäntöjä näköjään on. Että silleen tällä kertaa. 

Mutta ihan sama, en jaksa enää ajatella asiaa. Kiukkusin tästä (ja muutenkin kaikesta byrokratiasta sekä Suomen että Japanin päässä) jo aikani, mutta nyt, kun olen saanut kaikki sotkut selvitettyä ja graduseminaarin aloitettua, olen valmis siirtymään seuraaviin sotkuihin. Ja mikäpä mukavampi sotku, kuin työllistyminen..!

Japanista löytämäni Haro -robotti auttaa gradun kanssa <3

Yleinen ilmapiiri laitoksellamme on ollut jo vuosia, että humanisti tai japanisti ei saa töitä, ainakaan kovin helpolla. Olen aina ollut tämän suhteen aika optimistinen - minulla on paljon työkokemusta ja hyviä kontakteja. Nyt, kun olen etsinyt töitä, olen ilokseni saanut kutsuja erinäisiin haastatteluihin, ja yksi lupaava työpaikka onkin jo vireillä. Mutta ettei tämä nyt ihan liian helppoa olisi, on kyseisen työpaikan kilpailijaksi nyt ilmestynyt toinen, enemmän omaan alaani liittyvä paikka, josta olisin todella kiinnostunut. Tämän jälkimmäisen paikan mahdollinen haastattelu on vasta tämän kuun lopussa, kun taas sen jo melkein sovitun paikan työsopimuksen allekirjoittaminen on mitä todennäköisemmin jo ensi viikolla. A-pu-a. Mennäkö mukavaan, n. 3 kk kestävään, hyväpalkkaiseen mutta yli tunnin työmatkan päässä olevaan työhön mahtavaan työympäristöön, vai odotellako miten käy "oman alan töiden" kanssa? Jälkimmäinenkin olisi hieman lyhyempi keikka, n. 5 kuukautta, ja palkka olisi selvästi huonompi, mutta kontaktit (ja työmatka!!) paljon paremmat. Ääh. Hmm. Ääh. 

Töitä on muutenkin tullut mietittyä aika paljon viime aikoina. En millään jaksaisi enää mitään väliaikaisratkaisuja, mutta toisaalta gradun takia en voi esimerkiksi katsoa töitä muilta paikkakunnilta. Minulla on suht selkeä kuva siitä, mitä haluaisin työkseni tehdä, mikä lienee ihan hyvä juttu, mutta ongelma on toki siinä, miten moisiin töihin pääsee. Suunta on kuitenkin kai oikea, mutta stressiä tällaiset asiat toki tuottavat. Ja muutenkin se kuuluisa "aikuistuminen" kolkuttelee ovella, huh. 

Paluun jälkeen rentouduin jonkin aikaa mökillä. Olo oli seesteinen, pyrkikäämme palaamaan siihen!

Byrokratia ja työt. Asuntoasiat ja raha. Sun muut. Kaikkea on tullut pohdittua ja stressattua, ja tulipa tässä yksi päivä sitten mieleen, että menisikö tämä edes osittain sen paluushokin piikkiin? Normaaleita asioita nämä toki ovat, ja ainahan näistä on huolehdittu, mutta ehkä osa paluushokkia on se, että kaikkia näitä asioita joutuu miettimään samaan aikaan, ja vieläpä suht tiukalla aikataululla. Mikään kulttuurishokki tämä kylläkään ei ole, siitä ei ole ollut merkkiäkään. Muutamat vaihtarikaverit ovat kertoneet, että heillä on ollut kotiinpaluu jotenkin vaikeaa, mutta näitä edellä mainittuja asioita lukuunottamatta oma elämäni on rullaillut eteenpäin ihan normaalisti. Paluushokki ei todellakaan koske kaikkia. 

Eiköhän tämä elämä tästä jossain vaiheessa taas asetu aloilleen. Gradun kanssa tulee varmaan vietettyä paljon aikaa, kuin myös työnhaun ja/tai töiden parissa. Nyt herääkin kysymys siitä, että mitä tapahtuu blogilleni! Uskollisia ja ihania lukijoita on enemmän, kuin mitä osasin odottaa, ja muutamat ovatkin kyselleet, aionko jatkaa blogia vaihdon jälkeen vai en. Hyvä kysymys. Lukeeko tätä kukaan, jos jatkossa kirjoitan töistä ja graduahdistuksesta? Ottakaa kantaa, täällä tahi privana :)

Lähtövalmisteluja ja ilotulituksia

Yhtäkkiä sitä onkin jo elokuu, ja lähden Sapporosta tasan kahden viikon päästä. Whaaat?? Mites tässä nyt näin kävi! Aika menee nopeasti... On kyllä kiva mennä kotiin, vaikka ei täällä edelleenkään mitenkään kurjaa ole. Hyvin olen viihtynyt, mutta kotona on kyllä paljon asioita, mitä on ehtinyt jo vähän tulla ikävä (esim. juustoa, aaah! Ja perhettä ja kavereita, tietty).

Elokuu, wtf!

Kotiutumiseen liittyy valitettavasti suuret määrät tavaraa, huhhuh. Tässä kun lähtö lähenee, niin olen aika ahkerasti käynyt läpi kopperossani olevaa tavaravuorta ja miettinyt, että mitä kaikkea otan mukaani ja mikä saa luvan jäädä tänne. Kaiken maailman lippulappusia ja kurssimonisteita olen heittänyt paperinkeräykseen kassikaupalla, ja vaatteita ja epämääräistä sälää olen jaellut kavereille. Yhden paketillisen kirjoja laitoin postissa Suomeen, jottei mokomat painaisi matkalaukussa niin paljon. Tällä hetkellä olen aika optimistisesti sitä mieltä, että saan kamani mahtumaan laukkuihin niin, että painorajat eivät tule vastaan, mutta taitaa olla ihan vaan toiveajattelua.

Tuliaisiksi pikanuudeleita? Lähikauppani nuudelivalikoima on suht kattava. Purkkeja on käytävän molemmin puolin, ja käytäviä kaksi. Valinnanvaraa on!

Vaatteita minulla ei mielestäni ole kovin hirveästi, varsinkin kun suurin osa talvivaatteista on jo Suomessa. Tuliaisia on kertynyt jo nyt aika kivasti, ja nämä viimeiset kaksi viikkoa meneekin sitten loppuja tuliaisia metsästäessä. Tänäänkin pyörin kaverini kanssa kaupoissa useita tunteja, ja lopputuloksena oli iiiiso kassillinen erinäistä tavaraa (alennusmyynnit ovat onneksi käynnissä, huh!). Itselleni en ole ihan hirveän paljon ostanut mitään "Japani-krääsää", jos nyt ei muutamia syömäpuikkoja ja sitä yukataa lasketa. Sapporossa ei turistisälää oikein myydä, joten olen onneksi välttynyt houkutuksilta. Kirjoja sen sijaan on tullut ostettua senkin edestä, ups....

Toinen kotiutumiseen liittyvä asia on tietenkin byrokratia. Me nikkenseit olemme taas eläneet pimennossa sen suhteen, että mitä kaikkea ihmisen pitää tehdä ennen kotiinpaluuta, samalla kun hustepit ovat saaneet monta sivullista kattavia ja erittäin konkreettisia ohjeita. Tulevat vaihtarit, suosittelen lämpimästi kaveeraamaan jonkun husteppilaisen kanssa, saatte sitä kautta enemmän infoa ja apua kuin mistään muualta! Nikkenseiden infotilaisuudet ovat yleensä mallia "mitäs teille kuuluu, olettekos paljon matkustelleet?", jonka jälkeen saadaan ehkä joku tiedonmurunen jostain, mikä on joko a) vanhaa tietoa tai b) turhaa tietoa. Fiksujakin juttuja on aina välillä, mutta noin yleisesti ottaen noilta homeroom -tilaisuuksilta ei kannata ihan hirveästi odottaa.

Etsin itselleni eväsrasiaa (joita täällä on vaikka millaisia) ja kas, kun löysinkin hauskan! Jätin kuitenkin ostamatta.

Joka tapauksessa paluuproseduuriin kuuluu mm. kaupunginvirastossa käyminen. Tämä pelätty byrokratialuola on onneksi aika lähellä yliopistoa, ja oli odotettua kivuttomampi kokemus. Sapporosta (tai Japanista) lähtevien on täytettävä maailman yksinkertaisin lomake (saatavilla kera englanninkielisten täyttöohjeiden, jos on tarvis) ja vietävä se tiskille numero viisi. Tähän lappuun kirjoitetaan lähtöpäivän lisäksi vain nimi ja osoite, ei oikeastaan muuta. Kun lappu on käsitelty - ei kestänyt kuin ehkä viitisen minuuttia, harvinaisen nopeaa toimintaa! - siirrytään tiskille numero yhdeksän, jossa Sapporoon saapumisen yhteydessä tehty vakuutus perutaan. Tässäkään ei montaa hetkeä kestänyt, ja niinpä olen nyt sekä ilmoittanut kaupungille lähdöstäni että perunut loppuvuoden vakuutuslaskut. Pala kakkua! ...tai hampurilainen, kaupunginviraston lähellä kun on hyvä hampurilaisravintola, Jacksonville nimeltään. Suosittelen!

Tänään irtisanoin myös kännykkäliittymäni, josta jouduin valitettavasti maksamaan noin 10 000 jenin sakon, koska sopimuksen varsinainen päättymispäivä on vasta lokakuussa. En pysty irtisanomaan liittymää Suomesta käsin, eikä kukaan muu voi tehdä sitä puolestani, joten tällä kertaa kävi näin. Harmi juttu, olisin keksinyt noille rahoille muutakin tekemistä, mutta minkäs sille voi. Joka tapauksessa itse prosessi oli ihan helppo: marssin tiskille, vaihtoehdot selvitettyäni pyysin sulkemaan liittymän, allekirjoitin paperin ja lähdin matkoihini. Viimeinen maksuerä menee tililtäni muistaakseni 16. päivä, joka jättää minulle ruhtinaallisen yhden päivän aikaa sulkea pankkitilini - se, olisiko tilin sulkeminen pakollista vai ei, on jäänyt vähän kysymysmerkiksi, kun nikkenseille ja hustepeille annetut ohjeet ovat ihan päinvastaiset, mutta katsotaan nyt, miten käy. Suljen tilin jos kerkeän, ja jos en, niin kai sitä joskus voi käyttää johonkin. Who knows.

Marimekon syömäpuikkoja? Ei kai, paketissahan lukee "Japanese chopsticks".. Bongattu tänään 3Coinsissa.

Näiden lisäksi muuta pakollista ja virallista ei tietääkseni tarvitse tehdä. Yliopiston valmistujaisjuhlat (jotka ovatkin ilmeisesti paljon odotettua epävirallisemmat) ovat 10.8., mutta sitäkään varten ei tarvitse tehdä muuta kuin ilmestyä paikalle. Toisin sanoen olen nyt, tästä päivästä alkaen, aika lailla vapaa kaikista velvotteista, hahhahaa! Luentojakin on jäljellä enää yksi, ja siellä on tarkoitus juoda teetä ja syödä keksejä. Rankka päivä tiedossa siis, heh.

Nyt, kun olen käytännössä lomalla, olisi otollinen tilaisuus matkustaa, mutta vaihtovuottani varten tarkoitetut rahat ovat jo vähän hupenemassa, ja sääkin on muuttunut niin kosteankuumaksi ja paahtavaksi, että ei todellakaan tee mieli lähteä minnekään - varsinkaan pääsaarelle tai mantereelle, missä lämpötila on jatkuvasti lähempänä neljääkymmentä. Täällä Sapporossa elohopea nousee nykyään kolmenkympin hujakoille ja siitä yli joka päivä, Kosteuskin on sitä luokkaa, ettei esimerkiksi hengittämisestä tai muuten vaan olemassa olemisesta meinaa välillä tulla yhtään mitään. Ahdistavaa. Minua ei todellakaan ole luotu tällaisille keleille. Onneksi kuitenkin olen täällä pohjoisessa, enkä tuolla etelämpänä (sori vaan kaikki kiotolaiset/seoulilaiset/izumolaiset yms. kaverit, haha!). Asuntolassa ei tietenkään ole ilmastointia, ja koska asun ensimmäisessä kerroksessa, en voi pitää ikkunaa auki öisin... Ihanaa.

Mutta tästä huolimatta on sitä välillä tullut jossain jopa käytyäkin, esimerkiksi Makomanain ilotulituksissa, joista viimeksi taisin mainitakin. Liput tapahtumaan maksoivat noin 4000 ja oli kyllä todellakin sen arvoista. Aikamoinen elämys, kun taivaalle posautettiin musiikin tahdissa 22 000 erilaista ilotulitetta. Areena, missä esitys oli, oli kohtalaisen suuri ja ihan täynnä ihmisiä. Itse istuimme aika lähellä varsinaista laukaisureunaa, ja isommista posahduksista lähtevä paineaalto ja liekinheittimistä (kyllä, liekinheittimistä) tullut kuumuus tuntuivat ihan selkeästi. Musiikki vaihteli rokista poppiin ja elektroniseen, ja valonheittimet ja laservalot ja yleinen tunnelma saivat aikaan samanlaisen olotilan, kuin jossain keikalla.

Katsojia riitti.

Näin lähellä laukasualuetta istuttiin, huhhuu..!

Valokuvia en ihan Makomanaissa ihan hirveästi ottanut, sillä keskityin ennemmin katsomaan kokonaisuutta, mutta yhdessä vaiheessa yleisölle esiteltiin erilaisia ilotulitetyyppejä vähän hitaammalla tahdilla, ja niistä napsin kuvia. Sapporo-Saara puolestaan otti kuvia myös varsinaisen show'n aikana, ja niitä voitte ihastella hänen blogisivuillaan. Youtubesta löytyy myös videoita esityksistä, tässä teille katsottavaksi esimerkiksi tämä ja tämä. Savu vähän haittasi näkyvyyttä aika ajoin, mutta yleisesti ottaen sää oli mitä mainioin! Niin, ja yukatat päällä tosiaan menimme paikalle, niin kuin monet japanilaisetkin. Kuvia vaatteista ei valitettavasti ole, mutta hyvityksenä siitä laitan tähän kuvan yhdestä kimonosta, jota sain sovittaa muutama päivä sitten. Olkaatten hyvät. Yukatasta voin laittaa kuvia myöhemmin.

Tällä kertaa kiskaisin ylleni vähän modernimman kimonon.

Ai niin! Siitä jäätelöstä ja teestä lupasin kirjoittaa! Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että en ole lainkaan ehtinyt tekemään tutkimusta aiheen parissa, joten tyydyn muutamaan lauseeseen ja yhteen kuvaan:

• Tee: ravintoloissa saa usein kupillisen vihreää teetä ilmaiseksi heti, kun istuu pöytään. Oikein mukavaa. Kahviloissa vihreää teetä ei ole, siis tyyliin koskaan. Valikoima on pitkälti Earl Grey -linjalla, mikä on vähän erikoista. Kaupoissa vihreä tee -paketteja onkin sitten biljoonaa eri lajia, kun taas maustettua mustaa teetä ei niinkään. Teekauppoja on paljon ja valikoimaa on vaikka kuinka, mikä ei ehkä yllätä. Laadukasta on!

Tämä Otarusta löytynyt jäätelö (jonka kaveri urheasti söi loppuun asti) koostuu seitsemästä kerroksesta: viinirypäle, mansikka, meloni, vihreä tee, maito, suklaa ja laventeli. Huhhuh.

• Jäätelö: en oikein välitä jäätelöstä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, joten sen syöminen on täällä ollessa jäänyt aika vähälle. Mutta Hokkaido, tämä maitotuotannon luvattu valtakunta, on ilmeisesti jokseenkin tunnettu jäätelöistään, ja esim. suklaapuisto Shiroi Koibiton valkosuklaapehmis on kyllä syömisen arvoista. Pehmiksiä on muutenkin näkynyt enemmän kuin pallojätskejä, nyt kun asiaa vähän enemmän mietin. Vaniljajäätelö tuntuu olevan suosituin, sitä heitellään milloin mihinkin jälkkäreihin. Vihreä tee -jäätelöä löytyy toki myös, hyvää on. Samoin myös adzukijäätelö, mmm. Pakastealtaiden jäätelövalikoimia en ole kauheasti katsellut, kai ne on ihan ok (paitsi että kuorrutuksen suklaa ei tunnu koskaan olevan temperoitua, hmph). Kävin tässä jokunen aika sitten maitotehtaalla vierailulla, ja siellä sanottiin, että jäätelö tehdään maidosta, sokerista ja voista. Ööh, ei...?

Uusi (luku)kausi

Loma tuli ja meni, ja etenkin jälkimmäinen puolisko meni sellaisen hulinan parissa, että vapaa-aika oli jokseenkin kortilla. Vanhempani, eräs tuttavapariskunta ja siskoni tulivat Japaniin kyläilemään, ja yhteensä melkein neljän viikon ajan kiersimme sekä Sapporoa että Kiotoa. Shoppailua ja nähtävää riitti! Kioton matkamme oli täydellisesti ajoitettu, sillä kirsikankukat olivat juuri aloittaneet kukkimisen. Upea näky! Toisaalta turisteja oli niin hullu määrä, että hiljaiseen Sapporoon palaaminen oli ehkä parasta ikinä, haha. 

Kioton kaduilla voi törmätä maikoihin.

Sapporon erityisherkku, soup curry! Sitä ehti tulla jo ikävä <3

Lomasta en osaa ehkä ihan hirveästi teille kertoa, mutta kuvia reissujen varrelta voin heitellä sinne sun tänne. Sanomattakin selvää, että oli virkistävää viettää aikaa perheen kanssa, ja että kaikki meni ilman sen suurempia ongelmia. Ja tulipa vihdoinkin käytyä Otarussakin! Otaruun olen sittemmin eksynyt uudelleenkin, sympaattinen pikkukaupunki kun on, eikä matkaakaan Sapporosta ole kuin reilu puoli tuntia junalla. Kobeen eksyimme yhdeksi päiväksi, tapaamaan siskoni lukiovaihdon aikaista isäntäperhettä. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta Kioton Kamogawa -joen kirsikkapuut olivat kyllä upeita.

Kiotossa oli aurinkoista ja lämmintä, Sapporossa vielä vähän kylmä. Nyttemmin Sapporoonkin on saapunut kevät, ja parhaimmillaan lämpötila on ollut +25 astetta. Kirsikat kukkivat täyttä häkää, ja ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään aikaa. Itsekin on tullut kavereiden kanssa istuttua sekä Odori -puistokadulla että Nakajima -puistossa kirsikoiden alla, vaikka toki tässä vaiheessa täytyy mainita, ettei Sapporon kirsikka-aika ole läheskään niin vaikuttava, kuin Kioton. Jos siis Japanissa ollessaan haluaa nähdä oikein kunnon kukkameren, niin suosittelen suuntaamaan Kiotoon (tai Tokioon, kuulemma kaunista sielläkin!). Sapporossa kukkivia puita on ennemmin yksi siellä, toinen täällä. 

Sapporon kirsikoista suuri osa on söpöjä ja ruttuisia ^^

Kampusalueen kirsikat muutama päivä sitten. 

Pari päivää perheenjäsenten kotiutumisen jälkeen alkoi Hokudain uusi lukukausi, eli samalla paikallisille uusi lukuvuosi. Kampusalue oli täynnä eksyneen (ja pienen!) näköisiä uusia opiskelijoita ja vanhempia opiskelijoita, jotka mainostivat milloin mitäkin harrasteklubia tai -piiriä uusien jäsenten toivossa. Itse en yhteenkään näistä liittynyt, vaikka kuoropiiri hieman houkutteli. Täkäläisissä klubeissa ja piireissä on yleensä aika tiukat käyttäytymissäännöt, ja esimerkiksi hierarkiasta pidetään tiukasti kiinni. Ja muutenkin on kuulemma tiukkaa, eikä tapaamisista ole suotuisaa jäädä pois. Varsinkin klubit (kurabu) ovat todellakin tosissaan harrastuksien kanssa, ja esimerkiksi tennisklubin jäsenet saattavat hyvinkin tähdätä Japanin mestaruuskisoihin tai muuhun vastaavaan. Piirit (saakuru) ovat vähän vapaamuotoisempia, mutta mitä nyt olen kavereilta kuullut, on näissäkin aika tiukkaa. Itse en moiseen jaksa, pidän mielummin harrastukset oikeasti harrastuksina, ilman stressiä ja turhia velvoitteita. 

Sapporon Nakajima -puisto.

Uusi lukukausi alkoi yleisen hämmennyksen merkeissä, ja koordinaattorimme järjestämästä infotilaisuudesta huolimatta moni asia jäi vähän hämärän peittoon. Suurin osa pikkuasioita kyllä, mutta kyllä viimeistään tässä vaiheessa on tullut selväksi, että HUSTEP -puolella info kulkee huomattavasti paremmin, vaikka ei tilanne mikään ihan mahdoton meilläkään ole. Joka tapauksessa, viimeistään tässä infotilaisuudessa oli meidän päätettävä, kirjoitammeko n. 10 sivua pitkän japaninkielisen tutkimusraportin vapaavalintaisesta aiheesta, ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani päätin, että en sitä kirjoita. Akateeminen japani ei ole vahvuuteni, ja mitä nyt olen ihmisten juttuja kuunnellut, on raportin kirjoittaminen monille huomattavisti isotöisempää, kuin mitä he olivat kuvitelleet. Mutta hyödyllinenhän tuo varmasti olisi, sitä en kiellä. Kukin tyylillään! Tärkeintä oli kuitenkin saada tietää, että raportin kirjoittaminen ei ole pakollista. 

Edellisen lukukauden kurssien arvosanatkin saimme, ja aika löyhät arvosteluperusteet tuntuu olevan. Monet sellaista, jotka jättivät avoimesti läksyjä tekemättä ja myöhästelivät yms. saivat kaikesta huolimatta tyyliin 90/100, joka pistää vähän ihmettelemään. Jotkut opettajat ovat toki vähän tiukempia, mutta päällisin puolin monille tuli sellainen olo, että ei taida olla paljon väliä sillä, mitä luennoille tekee (tai jättää tekemättä). Joka tapauksessa, arvosanat saimme paperisena, kun taas netistä pystyi katsomaan, oliko kurssit päässyt ylipäätään läpi. Netissä olevat tiedot olivat näkyvillä vain pari viikkoa, eikä siellä luonnollisesti näkynyt, kuin pakollisten kurssien tiedot. Se, mistä sekin lie johtuu, on mysteeri. Niin ja ylipäätään netin käyttämistä varten tarvittavat salasanat vaihdettiin kaikille, kuin myös kirjautumistunnukset omiin kurssitietoihin. Tietoturvallisuus ennen kaikkea..? 

Kokonaan englanninkielisellä kurssilla läsnäolosta ilmoitetaan näin. Henk.koht. osaan lapun täyttää, mutta (yllätys, yllätys) kaikki eivät osaa japania. 

Edellisessä postauksessani taisin kertoilla uudesta kurssijärjestelmästämme, ja sanottakoon nyt, että siitä ei edelleenkään kukaan tajua mitään. Meille oli suuri mysteeri, mille kursseille meidän kuuluisi hakea (onnea vaan ensi vuoden vaihtareille, toivottavasti täällä on silloin vähän selvemmät sävelet...), mutta noin kolmen tunnin kriisipalaverin jälkeen vaihtarikaverini ja minä päädyimme hakemaan kahteen-kolmeen keskitason japanin kurssiin ja kolmeen edistyneiden kurssiin. Kaverini pääsi näihin kaikkiin, mutta minut heitettiin vain edistyneisiin. Tämä nyt ei sinänsä ole ongelma, mutta opintopistemääräni uhkasivat jäädä todella pieniksi, ja jouduin sen seurauksena ottamaan odotettua enemmän valinnaisia kursseja. Japaninkieliset valinnaiset kurssit kuulostivat sekä vaikeilta että (omien opintojeni kannalta) turhilta, joten päädyin ottamaan kaikki valinnaiseni englanninkieliseltä puolelta. Kurssiluetteloni on nyt siis seuraava: 1) Advanced Japanese Grammar, 2) Advanced Japanese Listening Comprehension, 3) Advanced Japanese Oral Communication, 4) Japanese Management, 5) Gender and Sexuality in Post-War Japan, 6) Education and Society in Japan sekä 7) Modern Japanese History. 

Saattaa ehkä näin pikaisesti katsottuna vaikuttaa suurelta määrältä kursseja, mutta yhtä kurssia lukuunottamatta kaikkia on vain kerran viikossa. Onnistuin myös järjestämään lukujärjestykseni niin, että minulla on sekä maanantait että keskiviikot vapaina, jee! Torstai onkin sitten pitkä päivä, luentoja on 8.45 - 18, mutta eipä se mitään haittaa. Kuulin viime vuonna täällä olleelta tuutoriltani, että Helsingin yliopistolta saatavat opintopistemäärät ovatkin ehkä odotettua hieman pienemmät (etenkin viimeisen pakollisen japanin kurssini osalta), joten saatan olla tämän suhteen hieman pulassa. Se, että olisin tästä vaihtovuodesta saanut sen suositellut 60 opintopistettä olisi näemmä vaatinut paaaaljon enemmän kursseja. Ensi vuoden vaihtareilla kurssien minimimäärää nostetaan kuitenkin, joten en usko, että vastaavaa ongelmaa tulee heille vastaan. 

Kuvassa ei oikein näy, mutta kirsikat kukkivat kauniisti Kiotossa.

Yakiniku, eli grillattua lihaa kastikkeissa. Nam!

Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, käytännössä tämä odotettua pienempi opintopistemäärä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että joudun perumaan yhden tai kaksi opintotukikuukautta. Nyt, kun minulla ei ole muita tuloja, on tämä toki iso lovi budjettiini, mutta minkäs teet. Koska Helsingin yliopistosta saataviin opintopistemääriin (= korvaavuuksiin) ei ole mitään tiettyä kaavaa, ei tilannetta voinut oikein ennakoida. Alusta alkaen olen kulkenut Hokudain omien suositusten mukaisesti, ja vasta täällä olevan Oulun yliopiston opiskelijan kanssa juteltuani tulin miettineeksi, että kuinkahan montaa opintopistettä yksi täällä suoritettu kurssi mahtaa kotona vastata. Ensi vuoden vaihtareille tiedoksi, että teidän on opiskeltava enemmän, kuin mitä Hokudain minimi vaatii, jotta saatte liikkuvuusapurahan! 

Hanami -piknik, eli kirsikankukkien ihastelua ja läjä herkkuja hyvässä seurassa.

Kurssien valitseminen oli muutenkin tällä kertaa aikamoista sähellystä. Normaalisti Japanissa on (kuulemani mukaan) tapana järjestää opinnot niin, että lukukauden ensimmäisenä viikkona on mahdollista käydä eri kursseilla ns. tutustumiskäynnillä ja katsoa, onko kurssi millään muotoa mielenkiintoinen tai itselleen sopiva. Englanniksi opiskelevat HUSTEPit tämän mahdollisuuden saivat, mutta meiltä tämä tilaisuus meni vähän ohi. Käytännössä kurssien lopulliselle valitsemiselle oli aikaa vain kolme päivää, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki kurssit oli valittava sokkona. Lisäksi päivää tai kahta ennen kurssivalintojen takarajaa kävi ilmi, että kaikki valinnaiset kurssit eivät olekaan vapaina meille, jolloin valinnaiskurssien määrä romahti puoleen entisestä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä sitä, että tulevaa graduani ajatellen kaikkein hyödyllisin (ja muutenkin mielenkiintoisin kurssi) putosi listalta pois, ja jouduin masentuneena vetämään nimeni yli listalta. Erikoislupaa hakemalla olisi kurssille saanut mennä kuunteluoppilaaksi (siis raivostuttavaa! ei saisi mennä edes kuuntelemaan, ellei ole täyttänyt hakemusta! grr!), mutta kävi ilmi, että tämän lupalappusen deadline oli noin viikkoa aikaisemmin kuin mitä luulin, ja näin ollen en saa tunneilla istua. Opettajakin oli tilanteesta hieman hämillään, sillä ei häntä olisi minun läsnäoloni haitannut, mutta säännöt ovat sääntöjä. 

Ei erityisen onnistunut kuva, mutta tässä siis Otarun kanaali. Sää suosi ja kaunista oli!

Lisää vaikeuksia kurssivalintoihin toi pakollinen terveystarkastus, joka oli tietenkin yhtenä päivänä, juuri silloin, kun osa kursseista alkoi. Koska ensimmäiseltä luennolta ei saisi olla poissa, oli kutakuinkin jokaisen meistä mentävä erikseen muutaman opettajan luo pyytämään poikkeuslupaa olla poissa tunnilta. Monet (etenkin länsimaalaisista) opettajista pyörittelivät päätään tällekin tilanteelle. Terveystarkastuksen takia emme siis päässeet muutamien kurssien ensimmäiselle luentokerralle, jossa koko kurssin sisältö ja vaatimukset selitettiin. Kurssivalintojen deadline oli tarkastusta seuraavana päivänä, joten etenkin nämä kurssit oli valittava totaalisen sokkona. Huoh! Tässä kohtaa mainittakoon, että HUSTEP -opiskelijoilla oli muistaakseni viikko enemmän aikaa valita kurssinsa, tietenkin. Lisäksi kyseinen terveystarkastus ei (ilmeisesti) ollut heille pakollinen, vaan ainoastaan meille. 

Ja koska teitä niin kiinnostaa, kerronpa terveystarkastuksesta vähän enemmänkin. Saimme jokainen kirjekuoren, jonka sisällä oli terveyskysely (vain japaniksi), mielenterveyskysely (englanniksi ja japaniksi), näyteputki ja origamitehtävä. Kyllä vaan, origamitehtävä. Pienen pähkäilyn ja hetken askartelun jälkeen tajusimme, että kyseinen origamilaatikko oli virtsanäytettä varten oleva purkki, josta näyte sitten siirrettäisiin putkiloon. Only in Japan.... Tee-se-itse -näytelaatikko herätti meissä sen verran paljon hilpeyttä ja myötähäpeää, että emme voineet suhtautua tarkastukseen enää lainkaan tosissamme. Terkkuja vaan äitini työpaikalle, pitäisiköhän teidänkin ottaa tällaiset käyttöön? Niin ja tästä näytteestä vielä sen verran, että putkilo piti tietenkin täyttää aamulla, ja tarkastus oli vasta iltapäivällä. Niinpä yliopistolla liikkui muutama sata opiskelijaa virtsaa täynnä oleva putkilo mukanaan. Ah, mikä mielikuva..! 

Tee-se-itse -näytteenottopurkki. Complete with instructions!

Varsinainen tarkastus järjestettiin kampusalueella, ja vaikka olimme hyvissä ajoin paikan päällä, jouduimme silti jonottomaan lähes puoli tuntia. Näyteputkilot ja kyselylomakkeet ojennettiin virkailijoille, ja siirryttiin seuraavaan jonoon. Opiskelijoilta tarkastettiin näkö (silmälasit tai piilolinssit saivat olla päässä), pituus ja paino sekä verenpaine. Oma verenpaineeni oli koholla, mutta ei se mitään hei; mitataan se uudestaan, niin saadaan vähän parempi tulos. Ööh. Ongelman sivuuttaminen, check. Tämän jälkeen kuunneltiin keuhkot (kopperossa, jossa hoitaja nostaa puserosi puolestasi, koska itse et ole moiseen kykenevä) sun muut, ja sitten vielä otettiin keuhkoröntgenit. Jälkimmäisessä mm. rintaliivit sai pitää päällä, eli ilmeisesti metalliset kaarituet eivät paljon kuvausta haitanneet...? Yksi kaveri joutui kuitenkin ottamaan puseronsa pois päältä, koska siinä oli paljetteja. Mene ja tiedä. 

Shiroi Koibito -puiston tulppaanit kukkivat. Ensi kuun puolella vuorossa lienevät ruusut, jee!

Long story short, terveystarkastus vaikutti turhalta. Tuloksia ei ole näkynyt eikä kuulunut, vaikka vaikka niitä tulisikin, niin tuskinpa tuolla mitään väliä olisi, kun kotiinpaluuseen on enää muutama kuukausi aikaa. Lisäksi koska kaikki oli lähes pelkästään japaniksi (päivänä, joka oli varattu kansainvälisille opiskelijoille), meni monilta vaihtareilta suuri osa ohjeistuksista sun muista täysin ohi. No jaa, saas nähdä. 

Täällä ollessa olen kyllä oppinut sen, että paikalliset organisointikyvyt ovat ihan nollassa. Se, että Japanissa kaikki olisi tehokasta ja hyvin suunniteltua on kyllä isomman asteen urbaani legenda. Toki on asioita, mitkä täällä toimivat mielestäni todella hyvin ja soisin mielelläni, että ne leviäisivät laajemmallekin, mutta näin yleisesti ottaen täällä kyllä tuntuu monet asiat olevan aikamoista sähellystä. Byrokratian määrä on uskomatonta, ja monesti juuri pienistä ja suhteellisen mitättöämistä asioista nousee haloo. Esimerkkejä piisaa. Ulkomaalaisiakin kohdellaan edelleen vähän erikoisesti, kuin myös naisia (ja sitä kautta etenkin ulkomaalaisia naisia. Varsinkin vaaleatukkaisia.). Monet, monet tärkeät tekstit ja infokyltit ovat vain ja ainoastaan japaniksi, ja moni tärkeä tieto muutenkin piilotettu hyvin. Infopisteiden henkilökunnaltakin voi satunnaisesti saada täysin väärää tietoa (terkkuja vaan niille kahdelle eri infopisteiden henkilöille, jotka molemmat neuvoivat meidät väärään junaan.), joten jos olet suuntaamassa Japaniin, suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon selvää asioista jo etukäteen. Nettiyhteyskin olisi suotava. 

Kaikesta huolimatta olen edelleen viihtynyt täällä hyvin, Sapporo on mieluisa paikka olla ja elellä. Hyviä kavereita on löytynyt, ja toivon mukaan näiden ihmisten kanssa tulee oltua tekemisissä myöhemminkin. Ikuisesti en tänne näillä näkymin haluaisi jäädä, eikä suunnitelmissani ole etsiä töitä Japanista. Japaniin ja/tai kansainväliseen liikkuvuuteen liittyviä töitä kuitenkin haluaisin tehdä, joko Suomessa tai muualla (vinkkejä otetaan vastaan!). Gradukin olisi tarkoitus vääntää samasta aihepiiristä, ja pikkuhiljaa pitäisikin alkaa miettimään aihetta vähän tarkemminkin. Suomeen palattuani tarkoituksena olisi kirjoittaa gradu ja valmistua, vihdoin! 

Hei turistit! Tervetuloa Kiotoon! Kyltissä lukee "ulkomaalaisille suunnattu infopiste", mutta en nyt tiedä, kuinka paljon siitä on hyötyä niille, jotka eivät osaa japania...

Paluu Suomeen onkin jo yllättävän lähellä; laskeudun takaisin kotimaahan 18.8. Reilu kolme kuukautta siis enää jäljellä! Näillä näkymin moni niistä asioista, mitä minun piti tämän vaihdon aikana tehdä, jäävät tekemättä (mm. Tokiossa käyminen, koska budjetti ei yksinkertaisesti veny niin pitkälle), mutta johan tässä nyt on kaikkea tullut nähtyä. Tämän tai ensi kuun aikana suunnitelmissa olisi tehdä päiväreissu Hakodateen etelä-Hokkaidolle, ja ensi kuun alussa kaveriporukka tulee kyläilemään. Samoihin aikoihin on myös vuosittainen Hokudaisai, eli yliopiston oma festivaali. Paikalla on kuulemma hullu määrä ruokakojuja, odotan innolla! Lisäksi kesällä pitäisi olla vuosittainen yosakoi -festivaali sekä olutfestivaali. Jälkimmäinen houkuttelee erityisen paljon~! 

Sapporo by night <3

Laskuja, veroja, kahvia, luentoja ja lunta

Rakkaat tulevat vaihtarit (ja muut ulkomaille lähtevät):

Tarkistakaa osoitetietonne noin sata kertaa, ja sen lisäksi vielä toiset sata. Ihan vaan niiku varmuuden vuoksi.

Tässä jokunen aika sitten ihmettelin, että mihinköhän uusi verokorttini on kadonnut, ja pienen etsimisen (lue: jäätävän taistelun ja miljoonan eri valtion nettisivun läpikahlaamisen) jälkeen kävi ilmi, että maistraatti oli kirjannut uuden vakituisen osoitteeni väärin. Japanissa oleskeluni aikana vakituinen osoitteeni on vanhempieni luona, ja väliaikainen osoitteeni luonnollisesti täällä Japanissa. No, tämä asia saatiin korjattua näin jälkikäteen, ja hetken olin tyytyväinen. Se, minne verokorttini oli oikeasti lähetetty, jäi mysteeriksi, mutta en antanut sen vaivata itseäni kovinkaan pitkään, koska akuuttia tarvetta kyseiselle paperille ei ole (ja uuden voi tilata netistä, kunhan ensin keksii, miten se täytetään).

No, eilen kävi sitten ilme, että verohallinto oli myöskin lähettänyt minulle jäännösverolaskun, ja tämäkin oli tietenkin mennyt väärään osoitteeseen! Muistutuslasku korkoineen tuli nyt perille vanhemmilleni, ja onneksi he olivat kotona ottamassa sen vastaan, sillä muuten mokoma olisi mennyt ulosottoon. Nyt sitten yritän selvittää, a) minne postini on oikein lähetetty, b) pitääkö jäännösverolaskun korot maksaa, koska osoitevirhe ei ollut minun (ainakaan sen ei pitäisi olla minun virheeni, mutta tätäkin asiaa olen tarkistamassa), ja c) mitäköhän muita yllätyslaskuja on vielä tulossa. Kela osasi kuitenkin lähettää oman laskunsa minulle tänne Japaniin, hurraa. Näköjään olen tienannut v. 2013 muutaman sata euroa liikaa, ja jouduin maksamaan yhden kuukauden tuet korkoineen takaisin. Normaalisti olen näiden asioiden kanssa todella tarkka, enkä nyt ihan ymmärrä, miten minulta on tuo jäänyt huomaamatta... Puuh.

Kaunis ja ihastuttava maisemakuva Jozankeista, jossa kävin jokunen aika sitten. Harmaa ja kolea maisema neuvostomaisine rakennuksineen sopii tähän väliin oikein hyvin.... Joskin oikeasti Jozankei oli ihan kaunis paikka.

Tämän raivostuttavan virtuaaliviidakossa kahlaamisen aikana olen pohtinut sitä, että miksi ei Suomessa voisi olla yhtä kaikenkattavaa tietokantaa, jonne kaikki tiedot päivittyisivät sitä mukaa, kun muutoksia tekee. Nyt, kun tänne muutin, niin piti ilmoitus tehdä erikseen niin Kelalle, Postiin kuin maistraatillekin. Periaatteessa kaikille kolmella voi olla sinulle iiiihan eri tiedot. Niin ja siis tietenkin sen lisäksi, että näillä kaikilla on omat nettisivunsa, on olemassa vielä Netposti, Kansalaisen asiointitili, väestörekisteri... Kaikilla näillä sivuilla on tullut tässä viime aikoina käytyä, huhhuh. Näin sivumennen mainiten pakko sanoa vielä sekin, että miksi ei vero(kortti)asioita opeteta koulussa? Tai ei opetettu ainakaan minun aikani, paitsi pikaisesti yhdellä valinnaisella matikankurssilla. Kertaakaan en ole lukion jälkeen tarvinnut toisen asteen yhtälöä, mutta voi vitsi kun olisi kiva ymmärtää jotain veroprosenteista, sijoittamisesta, säästämisestä ja muista oikeasti hyödyllisistä asioista. Tai ehkä olen ainoa ihminen Suomessa, jolle moiset asiat on ihan hepreaa. Kovasti olen kyllä viime aikoina yrittänyt niitä opiskella, mutta huh, aika koukeroista kieltä tuolla osastolla...

No, raha-asiat sikseen. Täällä Sapporossa on edelleen talvi, ja lämpötilat nollan ja viiden asteen välillä. Muutamina päivinä on ollut aurinkoista ja ihanaa, ja lumet ovat vähän sulaneet. Muina päivinä onkin sitten ollut myrskytuulia, lunta ja liukasta. Nyt, kun meillä on vihdoinkin se kauan odotettu kevätloma (joka alkoi tämän kuun alussa ja loppuu huhtikuun ensimmäisellä viikolla), ovat monet kavereistani karanneet etelän lämpimään tai omiin kotimaihinsa. Hengailuseura on vähentynyt huomattavasti!

Hokudain perustajan professori Clarken patsas Hitsujigaokan näköalakukkulalla. Boys, be ambitous!

Hitsujigaoka saa nimensä lampaista, joita siellä saa ihastella vuoden ympäri. Viereisessä ravintolassa lampaita saikin sitten syödä - paikallinen lammasruoka jingiskan on maistamisen arvoista.

Hitsujigaokassa voi harrastaa vaikka mitä! Murtomaahiihtämisen ja mäenlaskun lisäksi uusi huvituskohde oli "lumeenhyppäämispiste". Kyseessä oli tienpenkka, jossa oli lunta, ja sinne sai hypätä. Jono alkaa tästä! :'D

Mutta ihan tyhjä ei ole minunkaan kalenterini. Parin viikon päästä lähden muutaman kaverin kanssa käymään etelä-Japanissa, Fukuokassa, jossa menemme katsomaan Cirque du Soleil'ta (jee!). Fukuokasta en kovinkaan paljon tiedä, mutta pikaisen googletuksen jälkeen totesimme, että mikäs sinne matkatessa. Lennot saimme suht halvalla, eikä matkalla ole pituuttakaan kuin vähän reilu kolme tuntia. Ihan jees siis! Fukuokasta palattuani tulevatkin vanhempani tuttuineen tänne, ja pyörimme viikon verran Sapporossa, ennen kuin lähdemme Kiotoon. Kiotoon tulee myös siskoni, ja yhteensä vietän aikaa kotijoukkojen kanssa kolmisen viikkoa. Odotan innolla! Hyvä tekosyy käydä kaikissa kivoissa ravintoloissa ja nähtävyyksissä, minne ei muuten tulisi mentyä.

Loman muita hyviä puolia on luonnollisesti se, että ei tarvitse opiskella. Hokudain japanin kurssit ovat oikeasta tosi hyviä, ja viihdyin niillä ihan ok, mutta kun välitenttien jälkeen ja ennen talvilomaa olikin vielä luentoja, ja talviloman jälkeen heti taas tenttejä tai niihin valmistautumista, oli yliopistolla itse kukin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Kanssavaihtareideni blogit näiltä ajoilta ovat täynnä väsymystä ja valittamista, johon yhdyn täysin. Rankkaa oli, ja loppua kohden tenteissä menestyminen ei jaksanut kovinkaan paljon kiinnostaa. Ihan hyvin ne kuitenkin menivät, yhtä valinnaista kurssia lukuunottamatta.

Sapporon talvi ja luminen kotimatka eräänä iltana...

Ensi lukukautena kursseihin tuleekin sitten aika rankasti muutoksia, sillä kaikki keskitason japanin kurssit menevät uusiksi. Aikaisemmin kurssit oli jaettu aihealueittain kielioppiin, kuullun- ja luentunymmärtämiseen, suulliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen ja sanastokurssiin, mutta keväästä alkaen uudet kurssikategoriat ovat (vapaasti käännettynä) kommunikointi, ilmaisu ja ymmärtäminen. Entisten kuuden kurssikategorian tilalla on nyt siis kolme, joista jokainen on on vielä jaettu kahtia perusteisiin ja käytäntöön. Se, mitä nämä muutokset oikeasti tarkoittavat, on vielä aika hämärän peitossa. Normaalisti meistä jokainen siirtyisi kunkin kurssin kohdalla seuraavan tason kurssille (keskitaso kahdesta keskitaso kolmoseen, keskitaso kolmosesta edistyneisiin jne.), mutta nyt tämän uuden järjestelmän kanssa onkin vähän säätämistä.

Sen lisäksi, että kukaan ei nyt oikein tiedä, mitä kursseja meidän pitäisi ottaa, ja mitä ei, harmittaa monia meistä se, että hyväksi koettu kurssirakennelma menee nyt täysin uusiksi. Siinä, missä ennen pystyi jokainen panostamaan haluamaansa osa-alueeseen ja valitsemaan vaikkapa helpomman kirjoituskurssin mutta vaikeammat kielioppitunnit, on nyt uusien kurssien sisältö lähinnä esitelmöintiä, ryhmätöitä, interaktiivista oppimista (yök) ja muuta turhauttavan kuuloista. No, saattavathan nuo kurssit ihan hyviäkin olla, hankala sanoa vielä, mutta kurssikuvaukset kuulostavat rasittavilta. Kerron lisää heti, kun kurssit alkavat!

Näin loman alussa meillä oli kaikilla myös henkilökohtainen haastattelu paikallisen koordinaattorimme kanssa. Normaalisti haastattelu on aika alkuvaiheessa vaihtoa, mutta koska koordinaattorimme Kobayashi (joka on ehkä yksi pätevimmistä opettajista, jonka kursseilla olen koskaan ollut) on ollut viime aikoina sairaana, jäivät haastattelut tällä kertaa vähän myöhäisempään vaiheesee. Joka tapauksessa, noin 20 minuuttia kestänyt haastattelu käsitteli lähinnä aiheita "onko kursseilla ollut kivaa? Jos on, niin millä kursseilla ja miksi?" ja "mitä teet vapaa-aikanasi, kenen kanssa ja miksi?". Myös tulevaisuudensuunnittelmia kysellään (ei, en aio mennä "yritykseen" töihin, niin kuin japanilaisilla on tapana. Ajattelin tähdätä oman alani töihin, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin.), ja kaikkeen pitää vastata mahdollisimman konkreettisesti ja useaa elävänä elämän esimerkkiä hyväksikäyttäen. Niin, ja koko tilaisuus äänitetään, ja lopussa ahdistuneesta opiskelijasta otetaan vielä huonolaatuinen valokuva. Koska onhan se vaihtohakemuksen mukana lähetetty kuva jo vuoden vanha.

Starbucksin kirsikankukkakakku piristi kummasti :)

Täällä muuten videoidaan, äänitetään ja valokuvataan opiskelijoita aika ahkerasti, yksityisyydensuojasta viis. Erityisesti suullisen ilmaisun kurssilla tähän kannattaa varautua. Kaikki esitelmät ja puheet videoidaan, ja opettajasta riippuen tähän joko kysytään tai ei kysytä lupaa. Ja vaikka lupaa kysyttäisiinkin, niin veikkaan, että kieltävästä vastauksesta ei olisi paljon hyötyä... Kyseisen kurssin aikana kamera oli siis käytössä ahkerasti, ja näitä mahtavia videoita sitten katsottiin yhdessä tunnilla tai kotona kera itsearviointilomakkeen (niin, videot laitettiin siis nettiin, ilman lupaa, ilman salasanaa. Opettaja kyllä pisti meidän lupaamaan, että kukaan ei laita toisen opiskelijan videoita YouTubeen, eli kaikki hyvin...?). Henk. koht, en voi sietää moista, ja raivoan joka kerta, kun joku laittaa lupaa kysymättä kuvani Facebookiin tai minne tahansa nettiin. Täällä tuo ei tunnu olevan ongelma, ja kävipä kerran myös niinkin, että sähköpostiosoitteeni annettiin jollekin täysin tuntemattomalle japanilaiselle, joka halusi kysellä minulta jotain Helsingistä. Yksityisyyteni on mennyttä...!

Kaikesta valittamisesta huolimatta olen edelleen viihtynyt Sapporossa oikein hyvin. Täällä ulkomaalaisia kohdellaan hyvin, enkä ole kohdannut rasismia tai tuijottelua (miltä valitettavasti ei voi aina välttyä). Kaupunki on kaunis ja täällä on helppo navigoida, hyvää ruokaa ja ostosmahdollisuuksia on enemmän kuin tarpeeksi. Näin loman kunniaksi otimmekin kavereiden kanssa tavoitteeksi käydä aina uudessa paikassa syömässä/kahvilla, jos ulkona olemme, ja tähän mennessä olemme löytäneet jo useita ihania paikkoja. Suosikkini tähän mennessä on Maruyamassa sijaitseva Ritaru Coffee -niminen kahvila, jossa jokainen kahvikupillinen tarjoillaan erilaisesta kupista, omenapiirakassa oli oikeaa omenaa ja kunnon pohja (harvinaista täällä) ja kahvilajikkeita oli ainakin pari tusinaa. Suosittelen vilkaisemaan kahvilan nettisivuja klikkaamalla tästä, sillä kyseessä on ehkä tyylikkäimmät nettisivut, mitä olen nähnyt aikoihin!

Ritaru Coffeen kahvikuppeja. Made in GDR!

Omenapiirakka, nam <3

Lomailu on myös antanut tilaisuuden pohtia tulevaisuutta, ja erityisesti työllistymismahdollisuuksia. Ennen vaihtoa olin jo pitkään ajatellut, että kansainvälisen liikkuvuuden parissa työskenteleminen voisi olla minulle omiani, ja tätä mieltä olen edelleen. Harjoittelupaikka (tai ihan oikea työpaikka) esimerkiksi yliopiston kansainvälisistä palveluista tai CIMO:lta olisi aikamoista herkkua, veikkaisin. Täällä ollessa mieleen on tullut kuitenkin pari muutakin vaihtoehtoa, mutta ne ovat vielä niin ajatuksen tasolla, että en vielä kerro niistä sen enempää. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan! Joka tapauksessa jotain töitä on Suomeen palattua löydettävä, ja vinkkejä otetaan vastaan *vink, vink*

Tähän loppuun vielä vähän tunnelmia vuosittaisesta yuki matsurista, eli lumijuhlasta tai -festivaalista! Koska olin flunssassa koko kyseisen tapahtuman ajan, en päässyt käymään siellä kuin kerran, mutta aika hulppea tapahtuma oli kyseessä. Yuki matsurin aikana Sapporon keskustaan rakennetaan valtavia, talon kokoisia lumiveistoksia, jotka ovat toinen toistaan hienompia. Veistosten lisäksi paikalla on myös erilaisia ruoka- ja juomakojuja, ja jäätävä määrä turisteja. Yuki matsuri on Sapporon vuoden suurin tapahtuma, ja vaikka juhla ei ollutkaan ihan niin iso ja mahtava, kuin mitä odotin, oli se kuitenkin visiitin arvoinen.

Turisteja! Eikä vain japanilaisia turisteja, vaan myös länsimaalaisia! o.O

Pienetkin lumiveistokset olivat valtavia, ja uskomattoman yksityiskohtaisia.

....ja tietenkin söpöjä <3

Osa veistoksista oli tehty pelkästään jäästä. Tämä jäärakennus oli pari-kolme metriä korkea, ja siihen heijastettiin livemusiikilla rytmitetty valoshow. 

Tämä taisi olla teoksista korkein. Kuva ei tee mittakaavalle oikeutta! 

Tämä viestos puolestaan oli yksityiskohtaisuudessaan (ja koossaan) yksi upeimmista.

Suosikkini oli kuitenkin Tähtien Sota -aiheinen veistos, hohhoo! Mukana myös valo- ja äänishow, luonnollisesti. Kuva kaverini Bethin ottama. 

Kotini Sapporo

Ensimmäinen kuukausi Sapporossa on nyt takana. Aika menee yllättävän nopeasti, ja ehdin tänään erään toisen suomalaisen kanssa todeta, että kohtahan sitä jo melkein saa ruveta suunnittelemaan paluuta Suomeen. Tai no ei nyt ehkä ihan vielä, mutta aika menee kyllä oikeasti todella, todella nopeasti. 

Siitä huolimatta, että täällä on oikein mukavaa, ei tämä nyt toistaiseksi mikään *maailman paras ja mahtavin ja upein ja superhyperhienoin* kokemus ole. Sapporo on kaunis ja rauhallinen kaupunki, ja tykkään asua täällä. Erityisen "japanilainen" paikka tämä ei kuitenkaan ole, joten mitään surrealistista whoa-mikä-paikka -fiilistä ei ole. Täällä on metsiä, jotka tuoksuvat samalta kuin Suomen metsät. Täällä on koivuja ja pihlajia. Ruska on kaunis, mutta on sellainen Suomessakin (joskaan ei ehkä ihan näin kirkas). 

Kaunista on, vielä hetken.

Kampusalueen yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Gingko Avenue. Puiden lehdet muuttuvat kullanvärisiksi, kuten näkyy. Jos en olisi tiennyt, että tämä on kuuluisa katu, olisin tuskin kiinnittänyt siihen huomiota.

En ole kokenut minkään sortin kulttuurishokkia suuntaan tai toiseen. Mikään ei ole ollut niin kamalaa, että olisin itkenyt koti-ikävää, mutta en ole myöskään ihaillut silmät pyöreänä tätä Aasian ihmemaata. Ihan tavallinen mesta tämä on, ja tavallisia ihmisiä. Tietyt asiat raivostuttavat (miksi hemmetissä täällä ei ole verkkopankkia? Ja mikä ihme siinä on, että kevyen liikenteen sääntöjä ei kerta kaikkiaan noudateta??) ja tietyt ihastuttavat (kuten se, että useimmissa ravintoloissa tarjoilijan voi kutsua painamalla nappulaa. Niin, ja ulkona syöminen on halpaa!). Erilaisia kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, mutta pitkälti samaa tavaraa niissä myydään, kuin missä tahansa muuallakin. Kauppojen tyylit ovat kuitenkin vähän Suomesta poikkeavia: enpä muista Suomessa nähneeni samalla ostoskadulla neljää eri sukkiin erikoistunutta liikettä. 

Shoppailu on ollut suht vähäistä, jos välttämättömyyksiä ei lasketa. Eilen ostin asuntooni kokovartalopeilin, mikä lienee kallein "turha" ostokseni. Kirjat ovat halpoja, ja niitä olen ostanut muutamia. Ruokaan menee rahaa kyllä, ja kahviin, mutta se nyt lienee odotettavissakin. Ruoka on hyvää, mutta ei mitään tajunnan räjäyttävää. Välillä ruoat ovat outoja, mutta eivät sellaisia apua-toi-on-vielä-elossa-ja-se-pitäisi-syödä -outoja, vaan enemminkin ruokakokemukset ovat olleen lajia aijaa-tällainenkin-kasvis-on-olemassa. 

Minimunakoiso! Ostin koko paketillisen, ja maukkaita ovat!

Ehkä olen vähän tunnevammainen, kun en ole (vielä?) saanut tästä kokemuksesta mitään sen suurempia kiksejä. Mutta jotta nyt vältettäisiin kaikki mahdolliset väärinkäsitykset, niin haluan painottaa, että en missään nimessä kadu tänne tulemista! Kielitaito paranee, saan uusia kavereita ja kontakteja, näen uusia paikkoja ja koen uusia asioita. En usko, että vaihtaisin tätä mihinkään, mutta odottelen vain sellaista best-year-ever!! -fiilistä, mikä monilla kanssa-vaihtareilla tuntuu olevan. Olisi kiva olla hetken verran ihan eeppisen innoissaan jostain, ja ihmetellä tämän oudon maailman menoa sellaisella lapsenomaisella ihastuksella. Mutta korostetaan nyt vielä kerran, että kaikesta tunneköyhyydestä huolimatta, täällä on oikeasti kivaa. Ja ei, en vain uskottele itselleni (ja teille) että täällä on kivaa peitelläkseni koti-ikävääni, vaan ihan aikuisten oikeasti tykkään olla täällä. Tänään vaan sattuu olemaan tympeä päivä, ja ajattelin purkaa ajatuksiani. 

Mutta kivojakin juttuja voin kertoa, jotta ette ihan masentunutta kuvaa saa Sapporo-elämästä! Eilen juhlimme pienellä porukalla erään vaihtarin syntymäpäiviä, ja menimme paikalliseen suklaateemapuistoon, Shiroi Koibito Parkiin (josta olen maininnut jossain alkupään blogipostauksessakin). Päivä oli lämmin ja kaunis, ja puistosta jäi hyviä muistoja! Alueen keskellä olevassa ruusupuutarhassa kukkivat vielä ruusut, ja kaikki oli koristeltu eurooppalaiseen yltiöromanttiseen tyyliin. Eräs seurueestamme kuvaili paikkaa DisneyWorldin ylijäämävarastoksi, ja kieltämättä koko alue oli aika kliseinen. Kaikki oli herttaista ja söpöä, mutta ei mitään vaaleanpunaisia sydämiä kuitenkaan, vaan pientä ja kaunista, hyväntuulista ja Eurooppaa ihannoivaa. 

Saippukuplia musiikkiesityksen loppuhuipennuksena!

Japani..? Tuskin, ehkä ennemmin viktoriaanisen ajan Englanti.

Shiroi Koibito Parkissa on ruusutarhan ja pihakahvilan lisäksi myös maksullinen sisäalue, jossa voi tutustua suklaan historiaan ja sen valmistukseen. Kaikki on koristeltu viimeistä myöten, ja katsottavaa riittää kaiken ikäisille. Omia suosikkejani olivat muun muassa vanhat, kaakaolle tarkoitetut posliinikupit vitriineissään, sekä valtava vanhanaikaisten lelujen kokoelma. 

Kellotornin ovet aukeavat aina tasatunnein, ja esiin tulevat hahmot esittävät muutaman minuutin mittaisen konsertin.

Piha-alue on auki myös talvisin, ja sisäänpääsy on ilmainen. Talvella paikka lienee upea kaikkine koristeineen ja valaistuksineen!

Shiroi Koibito Parkin sisältä löytyy myös kahvila, josta aukeaa kauniit maisemat lähialueelle. Kahvilasta käsin näkee myös kellotornin sekä tasatunnein esitettävän minikonsertin, joka oli suloistakin suloisempi. Kahvi puolestaan oli kallista ja vähän kitkerää, mutta suklaan takiahan siellä oltiin. Oma jättiläismäinen tiramisuni oli erinomainen, mutta puolikaskin olisi ehkä riittänyt. Esillä olleet hääkakut olivat mielettömän hienoja (ja kalliita!). Kaiken tämän lisäksi teemapuistossa on mahdollista nähdä, miten Shiroi Koibito -keksejä valmistetaan, osallistua keksityöpajaan, nähdä sokerileipuri työssään ja katsoa aitiopaikalta, miten karkkia muokataan erilaisiksi nappuloiksi. Mahtava paikka, herttainen mutta ei ällösöpö! Todennäköisesti suosittu treffipaikka.

Maisema kahvilasta.

Yksi monista kakuista. Korkeutta tällä oli ainakin metrin verran!

Shiroi Koibito Parkin lisäksi muutakin ohjelmaa on tiedossa lähiviikoille. Ylihuomenna menen tutustumaan Hokkaidon yliopiston suomen kielen tunneille (saan varmaan leikkiä ihmisnauhuria, haha!) ja todennäköisesti siitä eteenpäin tulen osallistumaan tunneille aina mahdollisuuksien mukaan. Lauantaina puolestaan on Halloween-pippalot, joihin menen muutaman kaverin kanssa. Siitä seuraaville viikoille on luvassa koto-konsertti, Oopperan Kummitus, onsen-reissu ja sen sellaista. Ohjelmaa on siis enemmänkin kuin tarpeeksi! Eiköhän tämä tästä.