Kotona ollaan!

Suomessa taas, jeee! :D 

Siitä huolimatta, että matkalaukut oli ihan onnettoman täynnä (ensimmäiselle lennolleni Sapporosta Nagoyaan maksoin ylipainomaksut kuudesta kilosta, toisella lennolla sitten heitin suosiolla toisenkin laukun ruumaan...), sujuivat matkat oikein hyvin. Sapporosta lähtiessä stressasin vaikka mitä, ja edeltävänä yönä olin nukkunut ruhtinaalliset kaksi tuntia. Onneksi ihana Sapporo-Saara tuli kanssani lentokentälle, yksin en olisi pärjännyt! 

Hemmottelin itseäni (peräti alle 3€ maksaneella) ykkösluokan junalipulla Nagoyassa. Hohoho. Huomioikaa upea kynsilakka!

Sapporon kentällä hengailimme Saaran kanssa jonkin aikaa, ja turvatarkastuksen toisella puolella istuin tunnin verran. Lento Nagoyaan kesti noin kaksi tuntia ja meni ongelmitta. En edes herkistynyt kovin paljoa, paitsi vähän siinä vaiheessa kun näin koneen ikkunasta, että joku kentällä ollut huoltomies vilkutti meille hyvästit. Niin ja siinä vaiheessa, kun oli aika sanoa kavereille heipat. Nyyh! (....suurimman osan kavereista näen tod näk vielä tämän vuoden puolella uudelleen, että mitään ihan onnetonta nyyhkyepisodia en saanut aikaiseksi)

Hotellihuoneeni Nagoyan lentokenttähotellissa. Sänkyyn olisi ihan helposti mahtunut kolme ihmistä vierekkäin...

Nagoyan kentällä sain laukkuni suht nopeasti, ja hotellikin löytyi ihan siitä vierestä. Kenttä oli aika iso, ja hotellihuone ihan valtava! Kokonainen perhe olisi sinne kyllä mahtunut ihan ongelmitta... Mikäpäs siinä! Mahduinpahan levittämään matkalaukkuni pitkin lattioita, haha! Kentältä matkaa Nagoyan keskustaan oli junalla puolisen tuntia, ja treffasin siellä Kioton Saaran. Jätimme suosiolla kaikki nähtävyydet katsomatta, ja lähinnä vietimme päivän juoruilun ja kevyen shoppailun merkeissä. Oli kyllä tosi mahtavaa, että ehdimme nähdä siellä! Muuten olisin todennäköisesti vain jumittanut hotellilla ja stressannut, kuten tapoihini kuuluu. Joka tapauksessa, illalla laitoin laukkuni valmiiksi, ja sain onneksi nukuttua hyvät yöunet (ilmastointi auttoi asiaa aika paljon). 

Värit ovat vähän haaleat, mutta tällainen näkymä oli hotellihuoneeni ikkunasta aamulla. Aaaah! 

Aamulla ilmaisen hotelliaamupalan jälkeen suuntasin jälleen kentälle, heitin laukkuni ruumaan ja lähdin tax free -ostoksille. Pakollisten suklaatuliaisten lisäksi mukaan tarttui mm. kahdeksan eri kynsilakkaa, ups... Oikeutus tälle hävyttömälle shoppaustapahtumalle oli lähinnä se, että olin ostanut tuliaisia kaikille muille, enkä itselleni juuri mitään! Olin siis lakkani ansainnut, mukamas ainakin. 

Kentällä hengailu oli ihan mukavaa, ehdin juoda kaffet ja pyöriä kaupoissa. Koneeseen pääsin ensimmäisten joukossa, koska olin varannut itselleni Economy Comfort -luokan istuinpaikan, joka oli kyllä sellaista luksusta, että muulla ei enää teekään mieli matkustaa. Jalkatilaa oli enemmän, istuin oli leveämpi, kuulokkeet huippuluokkaa (matka sujuu paljon paremmin, kun koneen ja muiden matkustajien ääniä ei kuule, ja leffoista saa jotain selvääkin) ja henkilökunnalta sai Marimekon pussukan täynnä erinäistä sälää. Mikäs siinä! Suosittelen lämpimästi! 

Matka sujui siis ongelmitta, ruoka oli ihan hyvää ja palvelu pelasi. Pääsin myös koneesta ulos ensimmäisten joukossa, ja sain matkalaukkuni hihnalta heti. Vanhempani ja siskoni olivat kentällä vastassa, ja kotona odotti skumppa, karjalanpiirakoita munavoin kera, lohisalaatti ja tietenkin pizza. Mitä luksusta! Jet lagin kanssakin sujuu toistaiseksi ihan hyvin, jes! 

Kotona on kiva olla, kun skumppaakin saa!

Kerron kotiinpaluusta myöhemmin lisää (mm. käytännön asioista, Kelasta ja kumppaneista), mutta nyt tyydyn nauttimaan kotimaan herkuista ja maisemista. Aaaah <3

Viimeinen ilta

Ja niin on tullut se hetki: viimeinen ilta Sapporossa. Aamulla (kuudelta, argh) lähden kera laukkujeni kohti Chitosen lentokenttää, josta matka jatkuu kohti Nagoyaa. Parin tunnin lennon jälkeen leiriydyn Nagoyan lentokenttähotelliin, treffaan Kioton Saaran, ja vietän viimeisen päiväni Japanissa syömällä hyvää ruokaa ja katselemalla nähtävyyksiä. Tiistaina aamulla hyppäänkin sitten Finnairin koneeseen ja suuntaan kohti kotimaata. Huhhuh. 

Päättäjäisten banneri~ Eipä olleet kovin erikoiset juhlat - pari puhetta, vähän ruokaa, paljon valokuvia. 

Tavarat on pakattu, tavallaan. Edellisen postaukseni optimismista ei ole enää tietoakaan, kun laukut ovat ihan hävyttömän täynnä. Ensimmäiselle lennolleni joudun mitä todennäköisimmin maksamaan ylipainomaksua (joka pitäisi nettisivujen mukaan olla vain 2500 jeniä, eli n. 20€) ja toivon totisesti, että käsimatkatavaroita ei punnita. Finnairin lennon käsimatkatavaroiden painoraja on vieläkin pienempi, joten päätin suosiolla heittää toisenkin laukkuni ruumaan (hintaan 60€). Huh. Tavaroita on tässä tullut siirreltyä laukusta toiseen oikein urakalla, ja nyt olen toivottavasti siinä pisteessä, että kumpaankaan laukkuun ei tarvitse enää koskea vähään aikaan. 

Tunnelmaa päättäjäisistä. Kuva Hokudain sivuilta. 

Sentäs saan apua laukkujen kantamiseen! Asuntolan talkkari tarjoutui viemään minut autolla juna-asemalle, ja Sapporo-Saara puolestaan tulee kanssani kentälle. Jälkimmäisestä varsinkin olen iloinen, sillä juna-asemalla on tuhoton määrä rappusia, ja kahden laukun kanssa niistä ei välttämättä hengissä selviä. Ja toki seurakin kelpaa! Aikaisen lähdön ansiosta ehdimme mitä todennäköisimmin hörppäämään yhdessä aamukaffet kentällä, jahka olen heittänyt laukkuni koneeseen. 

The yukata. Valokuvaajana Sapporo-Saara~

Viimeinen viikko Sapporossa on sujunut mukavasti. Saimme kavereiden kanssa aikataulut järjestettyä niin, että kaikkien kanssa on ehditty leikkiä, ja ravintoloissa on siis tullut juostua. Yliopiston viralliset päättäjäisetkin olivat tässä jokunen aika sitten. Turhin tapahtuma ikinä, mutta tulipahan käytyä. Yukatankin sain vedettyä päälleni, helteistä huolimatta. Tänään kävin suomalaiskavereiden kanssa vielä viimeisellä okonomiyakilla, ja kohta treffaan asuntolakavereita teen merkeissä. Huone on siivottu, viimeiset laskut maksettu. 

Jos jaksan tahi kerkeän, kirjoitan tänne vielä jotain Nagoyasta, mutta mitä todennäköisimmin seuraava päivitys tapahtuu koto-Suomesta. Heippa Sapporo, oli kivaa! 

Onni on imuri

Onni on imuri, ja toistaiseksi isoin paketti leivänpäällisjuustoa, mitä olen löytänyt - kokonaiset 14 viipaletta! Kuvitelkaa! I'm in heaven..! Imuri puolestaan katosi useita viikkoja sitten, ja kun lattian jynssääminen käsin ei enää innostanut, kävin vohkimassa yhden toisen imurin yläkerrasta (luonnollisesti palautin sen myöhemmin). Miten iloiseksi ihminen voikaan tulla pienistä asioista! 

うれしいLサイズ！Iloinen L-koko! 135 grammaa. L-koko? Hah. Kaipaan Suomen sipsipusseja...

Juusto- ja imurikriisien lomassa blogin kirjoittelu on jälleen jäänyt vähän vähemmälle, mutta kaipa tähän ovat kaikki jo tottuneet. Viime aikoina on jopa ollut vähän kiirettä, sekä lukukauden puolivälitenttien että lopputenttien yms. erinäisten projektien kanssa taistellessa. Mainittakoon tähän väliin, että jos joskus vielä joudun tekemään ryhmätyöESSEEN, niin saatan lopettaa yliopiston lopullisesti. Onneksi Suomessa ei moisia ihan kauhean usein harrasteta, ja jos kaikki menee hyvin, niin eipä minulla Suomen päässä graduseminaaria lukuunottamatta muita kursseja enää olekaan. Voiko olla, että tämänkin N:nen vuoden opiskelija valmistuu joskus?? Outo ajatus. 

Koulukiireiden lisäksi muutakin on tullut puuhattua. Syntymäpäiviä on vietetty, sekä kavereiden että omia (kiitos kaikille muistaneille. Ja kiitos myös niille, jotka eivät muistaneet - nothing to see here!). Pyöreiden kunniaksi lahjoiksi saadut laadukas viinipullo, aito shampanjapullo, läjä suklaata ja elämäänsä kyllästyneestä kananmunasta kertova kirja piristivät kummasti. Kavereiden vierailu Sapporoon sattui samalle viikolle, ja hauskaa oli! Pari viikkoa myöhemmin eli juhannuksen alla Kioton Saara loikkasi Sapporoon, ja vietimme hänen synttäreitään jingis khanin, oluen, ja JRTowerin hulppeiden maisemien merkeissä. Sattumoisin juuri tuona viikonloppuna Sapporossa oli kesä, ja lämpötila oli joka päivä yli +25 astetta. Sittemmin täällä ollaan pyöritty jossain +16 asteen kieppeillä, eikä aurinkoa ole pahemmin näkynyt. Sopii minulle, en valita! Jos tänne jossain vaiheessa tulee helteet, niin saatan hypätä ensimmäiseen Suomeen lähtevään koneeseen. 

Saaran synttärioluet, ja sattumoisin samalla myös Tuulin aamupala. Nam nam! 

Olutmuseon jingis khan -pannu on Hokkaidon muotoinen, luonnollisesti. Lampaan lisäks pannulla on ituja, sipulia, kaalia ja kurpitsaa. Ruokajuomana mikäs muukaan kuin Sapporo Classic Beer.

Suomeen palaankin jo ENSI KUUSSA, huhhuh. Kylläpä aika rientää. Lentoni Sapporosta Nagoyaan lähtee 17.8. ja vietän yön lentokenttähotellissa, ennen kuin sitten seuraavana päivänä hyppään aamukoneeseen ja aloitan matkani kotimaahan. Johan tässä pitäisi kohta pakata... Asuntolan building managerille olen jo ilmoittanut muuttopäiväni (tätäkin varten on luonnollisesti oma lomakkeensa), ja viimeiset vuokraerät sun muut olen selvittänyt. Ennen kotiinpaluuta täytyy vielä piipahtaa kaupunginvirastossa ja kertoa heillekin, että poistun maasta. Ilmeisesti tämän voi tehdä vasta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta, mutta täytyy vielä tarkistaa. Yliopistolta puolestaan täytyy pyytää allekirjoitus ja leima Helsingin yliopiston vaatimaan vaihtotodistuslappuseen, mutta tämä nyt tuskin tuottaa paljon ongelmia. Kännykkäliittymäkin pitää irtisanoa, ja pahoin pelkään, että joudun mokomasta maksamaan ~100€ sakkoja, kun sopimuksen varsinainen loppumispäivä onkin vasta lokakuussa. Pahus. Täytyy neuvotella asiasta Softbankin kanssa. 

Saaran synttärimalja nostettiin tällaisia maisemia katsellessa. 

Tässä lähtövalmistelujen lomassa olen myös tutkinut kotiyliopiston hyväksilukemislomaketta, joka on pakko täyttää ja palauttaa suht hyvissä ajoin, jos mielin saada Hokudaissa suoritetut kurssit siirrettyä Helsingin rekisteriin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa. Ajattelin olla optimisti, ja pyytää n. 65 opintopisteen edestä suoritusmerkintöjä, mutta pahimmassa tapauksessa saan ehkä juuri ja juuri 50. Viime vuoden vaihtari oli saanut yhdestä Hokudain kurssista 3-4 opintopistettä, mikä kuulostaa ihan ok:lta (joskaan ei ihanteelliselta...), mutta ongelmaksi muotoutuukin lähinnä viimeinen pakollinen japanin kurssini. Tämän hyväksilukuun ei ole olemassa mitään tarkkaa kaavaa, vaan opettaja päättää täällä suoritettujen kurssien perusteella, onko hyväksiluku ylipäätään mahdollista. Toivottavasti on, sillä en nyt millään ehtisi/pystyisi/haluaisi kyseistä kurssia enää suorittaa, kun opintotukikin loppuu ihan näinä hetkinä. Noh, katsoo nyt sitten, mitä käy. Raportoin tuloksista myöhemmin. 

Mutta on sitä muutakin tehty kuin vain opiskeltu ja täytelty lomakkeita. Sapporon vuosittainen festivaalihulabaloo Yosakoi Soran täytti keskustan musiikilla, tanssilla ja ruokakojuilla, ja täytyy sanoa, että tapahtuma oli yksi hienoimmista kokemuksista koko Japanissa olemisen aikana. Valitettavasti kaikki tapahtuman aikana otettamani kuvat epäonnistuivat tai olivat muuten vaan surkeita, mutta tunnelmaan pääsee katsomalla esim. tämän (varsinainen tanssi alkaa n. kahden minuutin kohdalla) tai tämän videon. Toivo myös elää, että yläkerran naapurini Sapporo-Saara (jonka blogiin voitte tutustua täällä, erityisesti jos kiinnostaa tietää enemmän HUSTEP -ohjelmasta) laittaa omaan blogiinsa kuvia festivaalista jossain välissä, tai lähettää niitä minulle. Stay tuned!

Piiiikkasen oli näkymissä parantamisen varaa, mutta kyllä tuolta tellingin takaa yllättävän hyvin näki. Kaiuttimen olivat selän takana, ja edessä oli generaattori - toisin sanoen kuulo meni ja vaatteet haisi palaneelle öljylle. Good times!

Lavashow'ta katsoessa olikin sitten jo paljon paremmat näkymät, kunnes eteemme istui maailman pisin japanilainen... Hieno show silti!

Joka tapauksessa, Yosakoi Soran oli mahtava kokemus. Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja sääkin suosi, vaikka iltaisin oli kylmä. Jokaisessa kadunkulmassa oli jokin ryhmä tanssimassa, ja jälkimmäisessä videossa näkyvällä lavalla samat ryhmät esittivät tanssinsa osana kilpailua, jossa valittiin tämän vuoden paras ryhmä. Itse sain, kiitos Sapporo-Saara, liput semi-finaaliin, joka oli kerrassan mahtava. Tanssiryhmät ovat kaikki eri yliopistoista tai vastaavista oppilaitoksista, joskin semi-finaalissa näimme myös junioreiden esitykset. Upeaa, upeaa, upeaa! Suosittelen lämpimästi. Jos jotain haluaisin Japanista viedä Suomeen mukanani, olisi se tällaiset festivaalit. Kaikki ovat hyvällä tuulella, musiikkia ja tanssia, hyvää ruokaa (joka oli jopa kohtuuhintaista!), aijai! Kyllä kelpaa. 

Viuhkankin sain~ Jee!

Seuraavana japanilaisena kulttuurielämyksenä on tiedossa Sapporon Makomanaissa järjestettävä ilotulitusnäytös, joka on ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli. Ilotulitukset kuuluvat japanilaiseen kesään, ja erilaisia tapahtumia tuntuu olevan siellä sun täällä. Monet pukeutuvat silloin puuvillaiseen yukataan, "kesä-kimonoon". Itsekin moisen ostin, kun edullisesti sain. Samainen yukata olisi tarkoitus laittaa päälle myös ensi kuussa järjestettäviin yliopiston valmistujaisiin - nikkenseit ja hustepit saavat todistuksensa 10.8. 

Tämän yukata -kankaan kaveriksi minulla on viininpunainen obi (vyö) ja erinäisiä koristeita. Laitan kokonaisuudesta kuvan sitten lähempänä ilotulitushulabaloota. 

Tasan kuuden viikon päästä olenkin jo taas Suomessa. Aikamoista! Tälle kuulle on ihan luvaton määrä kouluhommia, ja olen entistä kiitollisempi siitä, että päätin jättää nikkensei -tutkielman tekemättä. En tiedä missä välissä olisin sen mukamas tehnyt, ja sääliksi käy kaikkia niitä, jotka mokoman kanssa taistelevat. Joka tapauksessa, kouluhommien lisäksi olen jo henkisesti aloittanut pakkaamisen - mitä otan mukaan Suomeen, ja mitä jätän tänne? Mitä pitää vielä ostaa (äiti on ystävällisesti toimittanut minulle oikein ostoslistan...)? Kenelle kaikille tuliaisia? Milläköhän aion saada kaikki tavarat mahtumaan laukkuihini? Elämän suuria ongelmia. 

Ai juu, melkein unohdin! Joskus aikoja sitten saatoin mainita, että viranomaisilta saatava oleskelulupa (在留カード tai Residence Card) on oltava jatkuvasti ja aina mukana, koska sitä saattaa joku joskus kysellä. No eilen tuli tämäkin sitten koettua! Matkalla kohti yliopistoa meidän pysäytti paikallinen poliisi, joka sanoi, että he tekevät satunnaistarkastusta alueella, ihan vain varmuuden vuoksi. Oleskeluluvat sun muuta tarkistettiin, ja kaverin polkupyörän rekisterinumero otettiin ylös. Varsin kivuton kokemus, poliisit olivat oikein yställisiä eikä koko tilanteessa mennyt viittä minuuttia kauempaa, mutta totesimmepa siinä sitten, että jos ei kortit olisi olleet mukana, olisimme saattaneet olla pulassa. Kannattaa siis pitää asioiden virallisesta puolesta huolta! 

Uusi (luku)kausi

Loma tuli ja meni, ja etenkin jälkimmäinen puolisko meni sellaisen hulinan parissa, että vapaa-aika oli jokseenkin kortilla. Vanhempani, eräs tuttavapariskunta ja siskoni tulivat Japaniin kyläilemään, ja yhteensä melkein neljän viikon ajan kiersimme sekä Sapporoa että Kiotoa. Shoppailua ja nähtävää riitti! Kioton matkamme oli täydellisesti ajoitettu, sillä kirsikankukat olivat juuri aloittaneet kukkimisen. Upea näky! Toisaalta turisteja oli niin hullu määrä, että hiljaiseen Sapporoon palaaminen oli ehkä parasta ikinä, haha. 

Kioton kaduilla voi törmätä maikoihin.

Sapporon erityisherkku, soup curry! Sitä ehti tulla jo ikävä <3

Lomasta en osaa ehkä ihan hirveästi teille kertoa, mutta kuvia reissujen varrelta voin heitellä sinne sun tänne. Sanomattakin selvää, että oli virkistävää viettää aikaa perheen kanssa, ja että kaikki meni ilman sen suurempia ongelmia. Ja tulipa vihdoinkin käytyä Otarussakin! Otaruun olen sittemmin eksynyt uudelleenkin, sympaattinen pikkukaupunki kun on, eikä matkaakaan Sapporosta ole kuin reilu puoli tuntia junalla. Kobeen eksyimme yhdeksi päiväksi, tapaamaan siskoni lukiovaihdon aikaista isäntäperhettä. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta Kioton Kamogawa -joen kirsikkapuut olivat kyllä upeita.

Kiotossa oli aurinkoista ja lämmintä, Sapporossa vielä vähän kylmä. Nyttemmin Sapporoonkin on saapunut kevät, ja parhaimmillaan lämpötila on ollut +25 astetta. Kirsikat kukkivat täyttä häkää, ja ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään aikaa. Itsekin on tullut kavereiden kanssa istuttua sekä Odori -puistokadulla että Nakajima -puistossa kirsikoiden alla, vaikka toki tässä vaiheessa täytyy mainita, ettei Sapporon kirsikka-aika ole läheskään niin vaikuttava, kuin Kioton. Jos siis Japanissa ollessaan haluaa nähdä oikein kunnon kukkameren, niin suosittelen suuntaamaan Kiotoon (tai Tokioon, kuulemma kaunista sielläkin!). Sapporossa kukkivia puita on ennemmin yksi siellä, toinen täällä. 

Sapporon kirsikoista suuri osa on söpöjä ja ruttuisia ^^

Kampusalueen kirsikat muutama päivä sitten. 

Pari päivää perheenjäsenten kotiutumisen jälkeen alkoi Hokudain uusi lukukausi, eli samalla paikallisille uusi lukuvuosi. Kampusalue oli täynnä eksyneen (ja pienen!) näköisiä uusia opiskelijoita ja vanhempia opiskelijoita, jotka mainostivat milloin mitäkin harrasteklubia tai -piiriä uusien jäsenten toivossa. Itse en yhteenkään näistä liittynyt, vaikka kuoropiiri hieman houkutteli. Täkäläisissä klubeissa ja piireissä on yleensä aika tiukat käyttäytymissäännöt, ja esimerkiksi hierarkiasta pidetään tiukasti kiinni. Ja muutenkin on kuulemma tiukkaa, eikä tapaamisista ole suotuisaa jäädä pois. Varsinkin klubit (kurabu) ovat todellakin tosissaan harrastuksien kanssa, ja esimerkiksi tennisklubin jäsenet saattavat hyvinkin tähdätä Japanin mestaruuskisoihin tai muuhun vastaavaan. Piirit (saakuru) ovat vähän vapaamuotoisempia, mutta mitä nyt olen kavereilta kuullut, on näissäkin aika tiukkaa. Itse en moiseen jaksa, pidän mielummin harrastukset oikeasti harrastuksina, ilman stressiä ja turhia velvoitteita. 

Sapporon Nakajima -puisto.

Uusi lukukausi alkoi yleisen hämmennyksen merkeissä, ja koordinaattorimme järjestämästä infotilaisuudesta huolimatta moni asia jäi vähän hämärän peittoon. Suurin osa pikkuasioita kyllä, mutta kyllä viimeistään tässä vaiheessa on tullut selväksi, että HUSTEP -puolella info kulkee huomattavasti paremmin, vaikka ei tilanne mikään ihan mahdoton meilläkään ole. Joka tapauksessa, viimeistään tässä infotilaisuudessa oli meidän päätettävä, kirjoitammeko n. 10 sivua pitkän japaninkielisen tutkimusraportin vapaavalintaisesta aiheesta, ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani päätin, että en sitä kirjoita. Akateeminen japani ei ole vahvuuteni, ja mitä nyt olen ihmisten juttuja kuunnellut, on raportin kirjoittaminen monille huomattavisti isotöisempää, kuin mitä he olivat kuvitelleet. Mutta hyödyllinenhän tuo varmasti olisi, sitä en kiellä. Kukin tyylillään! Tärkeintä oli kuitenkin saada tietää, että raportin kirjoittaminen ei ole pakollista. 

Edellisen lukukauden kurssien arvosanatkin saimme, ja aika löyhät arvosteluperusteet tuntuu olevan. Monet sellaista, jotka jättivät avoimesti läksyjä tekemättä ja myöhästelivät yms. saivat kaikesta huolimatta tyyliin 90/100, joka pistää vähän ihmettelemään. Jotkut opettajat ovat toki vähän tiukempia, mutta päällisin puolin monille tuli sellainen olo, että ei taida olla paljon väliä sillä, mitä luennoille tekee (tai jättää tekemättä). Joka tapauksessa, arvosanat saimme paperisena, kun taas netistä pystyi katsomaan, oliko kurssit päässyt ylipäätään läpi. Netissä olevat tiedot olivat näkyvillä vain pari viikkoa, eikä siellä luonnollisesti näkynyt, kuin pakollisten kurssien tiedot. Se, mistä sekin lie johtuu, on mysteeri. Niin ja ylipäätään netin käyttämistä varten tarvittavat salasanat vaihdettiin kaikille, kuin myös kirjautumistunnukset omiin kurssitietoihin. Tietoturvallisuus ennen kaikkea..? 

Kokonaan englanninkielisellä kurssilla läsnäolosta ilmoitetaan näin. Henk.koht. osaan lapun täyttää, mutta (yllätys, yllätys) kaikki eivät osaa japania. 

Edellisessä postauksessani taisin kertoilla uudesta kurssijärjestelmästämme, ja sanottakoon nyt, että siitä ei edelleenkään kukaan tajua mitään. Meille oli suuri mysteeri, mille kursseille meidän kuuluisi hakea (onnea vaan ensi vuoden vaihtareille, toivottavasti täällä on silloin vähän selvemmät sävelet...), mutta noin kolmen tunnin kriisipalaverin jälkeen vaihtarikaverini ja minä päädyimme hakemaan kahteen-kolmeen keskitason japanin kurssiin ja kolmeen edistyneiden kurssiin. Kaverini pääsi näihin kaikkiin, mutta minut heitettiin vain edistyneisiin. Tämä nyt ei sinänsä ole ongelma, mutta opintopistemääräni uhkasivat jäädä todella pieniksi, ja jouduin sen seurauksena ottamaan odotettua enemmän valinnaisia kursseja. Japaninkieliset valinnaiset kurssit kuulostivat sekä vaikeilta että (omien opintojeni kannalta) turhilta, joten päädyin ottamaan kaikki valinnaiseni englanninkieliseltä puolelta. Kurssiluetteloni on nyt siis seuraava: 1) Advanced Japanese Grammar, 2) Advanced Japanese Listening Comprehension, 3) Advanced Japanese Oral Communication, 4) Japanese Management, 5) Gender and Sexuality in Post-War Japan, 6) Education and Society in Japan sekä 7) Modern Japanese History. 

Saattaa ehkä näin pikaisesti katsottuna vaikuttaa suurelta määrältä kursseja, mutta yhtä kurssia lukuunottamatta kaikkia on vain kerran viikossa. Onnistuin myös järjestämään lukujärjestykseni niin, että minulla on sekä maanantait että keskiviikot vapaina, jee! Torstai onkin sitten pitkä päivä, luentoja on 8.45 - 18, mutta eipä se mitään haittaa. Kuulin viime vuonna täällä olleelta tuutoriltani, että Helsingin yliopistolta saatavat opintopistemäärät ovatkin ehkä odotettua hieman pienemmät (etenkin viimeisen pakollisen japanin kurssini osalta), joten saatan olla tämän suhteen hieman pulassa. Se, että olisin tästä vaihtovuodesta saanut sen suositellut 60 opintopistettä olisi näemmä vaatinut paaaaljon enemmän kursseja. Ensi vuoden vaihtareilla kurssien minimimäärää nostetaan kuitenkin, joten en usko, että vastaavaa ongelmaa tulee heille vastaan. 

Kuvassa ei oikein näy, mutta kirsikat kukkivat kauniisti Kiotossa.

Yakiniku, eli grillattua lihaa kastikkeissa. Nam!

Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, käytännössä tämä odotettua pienempi opintopistemäärä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että joudun perumaan yhden tai kaksi opintotukikuukautta. Nyt, kun minulla ei ole muita tuloja, on tämä toki iso lovi budjettiini, mutta minkäs teet. Koska Helsingin yliopistosta saataviin opintopistemääriin (= korvaavuuksiin) ei ole mitään tiettyä kaavaa, ei tilannetta voinut oikein ennakoida. Alusta alkaen olen kulkenut Hokudain omien suositusten mukaisesti, ja vasta täällä olevan Oulun yliopiston opiskelijan kanssa juteltuani tulin miettineeksi, että kuinkahan montaa opintopistettä yksi täällä suoritettu kurssi mahtaa kotona vastata. Ensi vuoden vaihtareille tiedoksi, että teidän on opiskeltava enemmän, kuin mitä Hokudain minimi vaatii, jotta saatte liikkuvuusapurahan! 

Hanami -piknik, eli kirsikankukkien ihastelua ja läjä herkkuja hyvässä seurassa.

Kurssien valitseminen oli muutenkin tällä kertaa aikamoista sähellystä. Normaalisti Japanissa on (kuulemani mukaan) tapana järjestää opinnot niin, että lukukauden ensimmäisenä viikkona on mahdollista käydä eri kursseilla ns. tutustumiskäynnillä ja katsoa, onko kurssi millään muotoa mielenkiintoinen tai itselleen sopiva. Englanniksi opiskelevat HUSTEPit tämän mahdollisuuden saivat, mutta meiltä tämä tilaisuus meni vähän ohi. Käytännössä kurssien lopulliselle valitsemiselle oli aikaa vain kolme päivää, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki kurssit oli valittava sokkona. Lisäksi päivää tai kahta ennen kurssivalintojen takarajaa kävi ilmi, että kaikki valinnaiset kurssit eivät olekaan vapaina meille, jolloin valinnaiskurssien määrä romahti puoleen entisestä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä sitä, että tulevaa graduani ajatellen kaikkein hyödyllisin (ja muutenkin mielenkiintoisin kurssi) putosi listalta pois, ja jouduin masentuneena vetämään nimeni yli listalta. Erikoislupaa hakemalla olisi kurssille saanut mennä kuunteluoppilaaksi (siis raivostuttavaa! ei saisi mennä edes kuuntelemaan, ellei ole täyttänyt hakemusta! grr!), mutta kävi ilmi, että tämän lupalappusen deadline oli noin viikkoa aikaisemmin kuin mitä luulin, ja näin ollen en saa tunneilla istua. Opettajakin oli tilanteesta hieman hämillään, sillä ei häntä olisi minun läsnäoloni haitannut, mutta säännöt ovat sääntöjä. 

Ei erityisen onnistunut kuva, mutta tässä siis Otarun kanaali. Sää suosi ja kaunista oli!

Lisää vaikeuksia kurssivalintoihin toi pakollinen terveystarkastus, joka oli tietenkin yhtenä päivänä, juuri silloin, kun osa kursseista alkoi. Koska ensimmäiseltä luennolta ei saisi olla poissa, oli kutakuinkin jokaisen meistä mentävä erikseen muutaman opettajan luo pyytämään poikkeuslupaa olla poissa tunnilta. Monet (etenkin länsimaalaisista) opettajista pyörittelivät päätään tällekin tilanteelle. Terveystarkastuksen takia emme siis päässeet muutamien kurssien ensimmäiselle luentokerralle, jossa koko kurssin sisältö ja vaatimukset selitettiin. Kurssivalintojen deadline oli tarkastusta seuraavana päivänä, joten etenkin nämä kurssit oli valittava totaalisen sokkona. Huoh! Tässä kohtaa mainittakoon, että HUSTEP -opiskelijoilla oli muistaakseni viikko enemmän aikaa valita kurssinsa, tietenkin. Lisäksi kyseinen terveystarkastus ei (ilmeisesti) ollut heille pakollinen, vaan ainoastaan meille. 

Ja koska teitä niin kiinnostaa, kerronpa terveystarkastuksesta vähän enemmänkin. Saimme jokainen kirjekuoren, jonka sisällä oli terveyskysely (vain japaniksi), mielenterveyskysely (englanniksi ja japaniksi), näyteputki ja origamitehtävä. Kyllä vaan, origamitehtävä. Pienen pähkäilyn ja hetken askartelun jälkeen tajusimme, että kyseinen origamilaatikko oli virtsanäytettä varten oleva purkki, josta näyte sitten siirrettäisiin putkiloon. Only in Japan.... Tee-se-itse -näytelaatikko herätti meissä sen verran paljon hilpeyttä ja myötähäpeää, että emme voineet suhtautua tarkastukseen enää lainkaan tosissamme. Terkkuja vaan äitini työpaikalle, pitäisiköhän teidänkin ottaa tällaiset käyttöön? Niin ja tästä näytteestä vielä sen verran, että putkilo piti tietenkin täyttää aamulla, ja tarkastus oli vasta iltapäivällä. Niinpä yliopistolla liikkui muutama sata opiskelijaa virtsaa täynnä oleva putkilo mukanaan. Ah, mikä mielikuva..! 

Tee-se-itse -näytteenottopurkki. Complete with instructions!

Varsinainen tarkastus järjestettiin kampusalueella, ja vaikka olimme hyvissä ajoin paikan päällä, jouduimme silti jonottomaan lähes puoli tuntia. Näyteputkilot ja kyselylomakkeet ojennettiin virkailijoille, ja siirryttiin seuraavaan jonoon. Opiskelijoilta tarkastettiin näkö (silmälasit tai piilolinssit saivat olla päässä), pituus ja paino sekä verenpaine. Oma verenpaineeni oli koholla, mutta ei se mitään hei; mitataan se uudestaan, niin saadaan vähän parempi tulos. Ööh. Ongelman sivuuttaminen, check. Tämän jälkeen kuunneltiin keuhkot (kopperossa, jossa hoitaja nostaa puserosi puolestasi, koska itse et ole moiseen kykenevä) sun muut, ja sitten vielä otettiin keuhkoröntgenit. Jälkimmäisessä mm. rintaliivit sai pitää päällä, eli ilmeisesti metalliset kaarituet eivät paljon kuvausta haitanneet...? Yksi kaveri joutui kuitenkin ottamaan puseronsa pois päältä, koska siinä oli paljetteja. Mene ja tiedä. 

Shiroi Koibito -puiston tulppaanit kukkivat. Ensi kuun puolella vuorossa lienevät ruusut, jee!

Long story short, terveystarkastus vaikutti turhalta. Tuloksia ei ole näkynyt eikä kuulunut, vaikka vaikka niitä tulisikin, niin tuskinpa tuolla mitään väliä olisi, kun kotiinpaluuseen on enää muutama kuukausi aikaa. Lisäksi koska kaikki oli lähes pelkästään japaniksi (päivänä, joka oli varattu kansainvälisille opiskelijoille), meni monilta vaihtareilta suuri osa ohjeistuksista sun muista täysin ohi. No jaa, saas nähdä. 

Täällä ollessa olen kyllä oppinut sen, että paikalliset organisointikyvyt ovat ihan nollassa. Se, että Japanissa kaikki olisi tehokasta ja hyvin suunniteltua on kyllä isomman asteen urbaani legenda. Toki on asioita, mitkä täällä toimivat mielestäni todella hyvin ja soisin mielelläni, että ne leviäisivät laajemmallekin, mutta näin yleisesti ottaen täällä kyllä tuntuu monet asiat olevan aikamoista sähellystä. Byrokratian määrä on uskomatonta, ja monesti juuri pienistä ja suhteellisen mitättöämistä asioista nousee haloo. Esimerkkejä piisaa. Ulkomaalaisiakin kohdellaan edelleen vähän erikoisesti, kuin myös naisia (ja sitä kautta etenkin ulkomaalaisia naisia. Varsinkin vaaleatukkaisia.). Monet, monet tärkeät tekstit ja infokyltit ovat vain ja ainoastaan japaniksi, ja moni tärkeä tieto muutenkin piilotettu hyvin. Infopisteiden henkilökunnaltakin voi satunnaisesti saada täysin väärää tietoa (terkkuja vaan niille kahdelle eri infopisteiden henkilöille, jotka molemmat neuvoivat meidät väärään junaan.), joten jos olet suuntaamassa Japaniin, suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon selvää asioista jo etukäteen. Nettiyhteyskin olisi suotava. 

Kaikesta huolimatta olen edelleen viihtynyt täällä hyvin, Sapporo on mieluisa paikka olla ja elellä. Hyviä kavereita on löytynyt, ja toivon mukaan näiden ihmisten kanssa tulee oltua tekemisissä myöhemminkin. Ikuisesti en tänne näillä näkymin haluaisi jäädä, eikä suunnitelmissani ole etsiä töitä Japanista. Japaniin ja/tai kansainväliseen liikkuvuuteen liittyviä töitä kuitenkin haluaisin tehdä, joko Suomessa tai muualla (vinkkejä otetaan vastaan!). Gradukin olisi tarkoitus vääntää samasta aihepiiristä, ja pikkuhiljaa pitäisikin alkaa miettimään aihetta vähän tarkemminkin. Suomeen palattuani tarkoituksena olisi kirjoittaa gradu ja valmistua, vihdoin! 

Hei turistit! Tervetuloa Kiotoon! Kyltissä lukee "ulkomaalaisille suunnattu infopiste", mutta en nyt tiedä, kuinka paljon siitä on hyötyä niille, jotka eivät osaa japania...

Paluu Suomeen onkin jo yllättävän lähellä; laskeudun takaisin kotimaahan 18.8. Reilu kolme kuukautta siis enää jäljellä! Näillä näkymin moni niistä asioista, mitä minun piti tämän vaihdon aikana tehdä, jäävät tekemättä (mm. Tokiossa käyminen, koska budjetti ei yksinkertaisesti veny niin pitkälle), mutta johan tässä nyt on kaikkea tullut nähtyä. Tämän tai ensi kuun aikana suunnitelmissa olisi tehdä päiväreissu Hakodateen etelä-Hokkaidolle, ja ensi kuun alussa kaveriporukka tulee kyläilemään. Samoihin aikoihin on myös vuosittainen Hokudaisai, eli yliopiston oma festivaali. Paikalla on kuulemma hullu määrä ruokakojuja, odotan innolla! Lisäksi kesällä pitäisi olla vuosittainen yosakoi -festivaali sekä olutfestivaali. Jälkimmäinen houkuttelee erityisen paljon~! 

Sapporo by night <3

Terveiset Sapporosta!

Täällä ollaan! Pahoittelut päivityksen viivästymisestä, puuhaa on ollut niin paljon, että netissä roikkumiseen ei ole jäänyt ihan hirveästi aikaa. 

Matka Japaniin sujui ihan hyvin, ja aika meni suht nopeasti. Ennen koneeseen nousua join kavereiden kanssa lentokentällä paria lasia kuohuvaa ja söin puolikkaan korvapuustin - ihan sopivat "läksiäiset"! Helsingistä Osakaan matkatessa oli kone tupaten täynnä japanilaisia, ja totesin hyvin äkkiä ottavani ensi kerralla mielummin käytäväpaikan. Nyt istuin ikkunan vieressä (ajattelin, että olisi helpompi nukkua, jos voi nojata seinään, mutta turha luulo...), ja vieressäni istunut japanilainen nainen nukkui lähes koko ajan, enkä tietenkään viitsinyt häntä herättää aina, kun halusin vessaan tai kävelemään. Ankeaa. Yhdeltä vessareissulta palatessani onnistuin vieläpä niksauttamaan polveni suht pahasti, ja olisi varmaan tehnyt ihan hyvää, jos olisin päässyt vähän useammin verryttelemään. Onneksi sain lentoemännältä pussillisen jäitä, joka helpotti pahimpaan jomotukseen, ja nyt polvi on jo melkein parantunut.

Korvapuustia ja kuoharia, hyvät lähtöeväät! 

Muuten lento oli aika tavallinen, katsoin elokuvia (joista en saanut mitään selvää, surkea äänentoisto) ja söin epämääräistä lentokoneruokaa. Kun kone lähti, meinasin hieman herkistyä, mutta se meni aika nopeasti ohi, onneksi! Olisi ollut noloa ruveta nyyhkimään täydessä koneessa.... Jossain vaiheessa lentoemäntä kuulutti, että vasemman puolen ikkunoista näkyy revontulia, jolloin jok'ikinen japanilainen suorastaan ryntäsi ikkunoille. Itse en tietenkään nähnyt mitään, oikealla puolella kun istuin, enkä oikein suomalaisena kehdannut änkeä revontulia katsomaan. 

Kun saavuin Kansain kentälle, pääsinkin heti jonottamaan asumislupakorttiani (residence card, tai zairyuukaado), joka on olennainen osa Japanissa oleskelua. Jonossa juttelin erään Wakayaman yliopistoon matkalla olleen australialaisen kanssa, joka jäi ystävällisesti odottamaan minua, ja haimme yhdessä matkalaukut. Siinä kohtaa tiemme erosivat, mutta kerromme tätä nykyä Facebookissa toisillemme kaikkia hauskoja sattumuksia, mitä tielle on osunut. Joka tapauksessa, suuntasin sen jälkeen kohti kotimaisten lentojen terminaalia, jonka löysin pienen harhailun jälkeen. Usein sanotaan, että japanilaisilla kentillä on helppo suunnistaa, mutta Kansain kentän JAL:in tiski oli kyllä suht hyvin piilotettu (varsinkin kun aikaeroväsymys vaivaa, laukut painavat, ja kävely oli polven takia vaikeaa), eikä sitä varsinaista terminaaliakaan kohti ihan turhan montaa kylttiä osoittanut. 

Kentällä oli autiota....

Terminaali kuitenkin löytyi, ja se oli todella, todella pieni. Olin ajatellut, että Kansain kentällä voinkin sitten vähän pyöriä kaupoissa ja vaikka tehdä vähän heräteostoksia, mutta kotimaan lentojen terminaalissa liikkeitä oli tasan kaksi: pieni kahvila ja sen vieressä oleva pieni marketti, jossa myytiin kaikkea mahdollista. Ihmisiäkään ei ollut missään, olin hetken terminaalissa lähes yksin! Loppujen lopuksi Sapporoon menevä lento oli kuitenkin ihan täynnä. Ruokaa lennolla ei tarjoiltu, ja meinasin nääntyä nälkään. Nukuttuakaan en saanut kuin ehkä vartin, joten Sapporoon saavuttaessa olo oli vähintäänkin hehkeä... 

Sapporon Shin-Chitose -kentällä minua oli vastassa tuutorini Aya sekä juuri Unkarista saapunut vaihtari, ja hyppäsimme kolmistaan junaan kohti Sapporon keskustaa. Matka kesti reilu puoli tuntia ja maksoi 1070 jeniä. Sapporon juna-asemalla vaihdoimme taksiin (jonka tuutori ystävällisesti maksoi), ja asuntolalle matkaa oli vain muutama minuutti. Stressasin aikaisemmin tuutorin kanssa small talkaamista aika paljon, mutta lentojen jälkeen olin niin väsynyt, että en enää jaksanut huolehtia moisesta. Juttelimme niitä näitä koko matkan ajan, ja yllätyksekseni japanin puhuminen sujui suht hyvin.

Aya oli todella suureksi avuksi, ja opasti meitä todella hyvin. Asuntolalla meille ojennettiin läjä papereita, joiden joukossa oli mm. asuntolan säännöt, tietoa vuokranmaksusta ja vuodevaatteiden vuokrauslomake. Henk.koht. en tajunnut papereista juuri mitään (vaikka eivät ne nyt niin monimutkaisia olleet), mutta Aya täytti lähes kaikki lomakkeet puolestamme, ja "käänsi" monimutkaisemmat jutut yksinkertaisemmaksi japaniksi. Tämän jälkeen asuntolan manager (en nyt keksi sanaa suomeksi) esitteli meille huoneet ja pyykkituvan. Huoneissa on kaikkea erikoista ja outoa, mutta kerron niistä myöhemmin lisää.

Loppupäivä sujuikin ostosten parissa - tässä asuntolan ihan vieressä on jättiläismäinen marketti, josta saa ihan mitä tahansa! Ostimme muutamia elintärkeitä tavaroita, kuten vessapaperia ja vettä, ja sitten menimme syömään. Marketin yhteydessä on kymmenkunta erilaista ravintolaa, kaikki suht huokeita ja tähän mennessä niistä on löytynyt pelkästään hyvää ruokaa! Ison illallisen jälkeen menimmekin suoraan nukkumaan, ja siinähän se ensimmäinen päivä sitten olikin.

Aika on mennyt nopeasti, ja olen viihtynyt hyvin. Sapporossa on todella rauhallinen tunnelma, ihmiset ovat mukavia ja maisevat miellyttäviä. Täällä on koivuja, pihlajia ja apiloita, joten aika kotoisa on ollut olo.

Koivuja! Kotikadulla! :D

Lähtöpäivä!

Pitkän odotuksen jälkeen tässä sitä nyt ollaan! Matka kohti Sapporoa alkaa muutamien tuntien päästä, ja kaikki tavarat, lippulappuset, rokotukset ja hermot on kasassa. Olo on aika zen, eikä lähtö erityisemmin hermostuta. Koneen vaihtaminen stressaa hieman (huonoja kokemuksia), ja vähän jännitän reilun puolen tunnin junamatkaa tuutorin kanssa, mutta eiköhän se siitä. 

Parin tunnin päästä lähden kohti Helsinki-Vantaata, ja saattamaan lähtevät vanhemmat ja sisko. Kentällä samaan aikaan on myös Sapporoon lähtevä opiskelukaveri, joka ikävä kyllä lentää eri koneella... mutta ehdimme kuitenkin juoda paniikkikaljat yhdessä, eli kaikki hyvin! Lasilliselle ennättää mukaan myös toinenkin kaveri, joka työnsä puolesta pääsee saattamaan meidän ihan lähtöportille asti. Happy days! 

Huomisen puolella saavun perille, ja kirjoittelen sieltä sitten lisää. Sapporossa minua odottaa näillä näkymin aurinkoinen, +20 asteen päivä, hahaa! :D 

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Muutama päivä aikaa lähtöön. Yllättäen minua ei erityisemmin jännitä, lähinnä vain hämmästelen kummastelen sitä, että vihdoinkin lähtö on lähellä. Johan sitä nyt on jo odotettukin. 

Viime päivät ovat sujuneet lähinnä rahanmenon merkeissä, joskin mitään turhaa ei ole tullut (kai) ostettua. Kartutin omiyage-osastoa läjällä suklaata ja Muumi-karkkeja, hain Forexilta hulvattoman määrän jenejä (kurssi oli vihdoinkin kohdillaan!), vein töihin kakun, ja vietin loistavan illan työkavereiden kanssa. Muitakin kavereita on tullut nähtyä, ja kivaa on ollut. Matkalaukun koepakkasin, ja voi elämä tätä tavaran määrää..! Täytyy ehkä vähän karsia jotain, mutta mitä? 

Mitään akuuttia tekemistä ei enää ole, kaikki superpakollinen on hoidettu. Rokotukset on kunnossa, käteistä on, lennot varmistettu ja niin edelleen. Näinä viimeisinä Suomi-päivinä olen lähinnä hengaillut perheen ja kavereiden kanssa, ja siltä varsinaiselta lähtöpaniikilta on onneksi vältytty (so far). 

Pienehkö ahdistus kuitenkin iski, kun tajusin, että kohta sitä japania pitäisi oikeasti puhua koko ajan, lentokentältä alkaen. Hokudain tuutorini tulee minua kentälle vastaan, ja edessä olisi heti noin puolen tunnin junamatka yliopistolle. Olen ihan sosiaalinen olento, ja small talk sujuu, mutta en silti nauti tilanteista, joissa minun on pakko jaksaa olla kiinnostunut ja innoissani. Joku pakosuunnitelma pitäisi aina olla! Mutta tuutori on varmasti ihan mukava ja toivottavasti myös ymmärtää, että saatan pitkän lentoni jälkeen olla vähän jäässä. Hätätapauksissa aion surutta turvauta englantiin, ha! 

Ilmoittauduin myös tuleville japanin kursseilleni, mikä oli mielenkiintoista. Kurssit on jaettu pääsääntöisesti kahteen tasoon, keskitaso (中級) ja edistyneet (上級), joista keskitaso jaetaan vielä eri taitotasoihin, kun taas edistyneiden ryhmät jaetaan aihealueiden mukaan. Totesin hyvin äkkiä, että edistyneiden kursseille ei minulla ole mitään asiaa, joten keskitaso siis. Ajattelin aluksi ilmoittautua keskitason ei niin edistyneille kursseille, mutta juteltuani Helsingin yliopiston (juuri Hokudaista palanneen) tuutorini kanssa, rohkaistuin vähän haastamaan itseäni, ja ilmoittauduin mm. kielioppikurssin ylimmälle tasolle (siis keskitason ylimmälle, ei edistyneisiin sentään). Lopullinen sijoittuminen ratkaistaan kuitenkin lähtötasotestissä, joka on 30.9. aamulla. Itse testi on kuulemma helpohko, mutta ajattelin nyt silti vähän lukea ennen sitä. 

Vielä (enää) kaksi kokonaista päivää ennen lähtöä. Olis jo keskiviikko!

Kaikkien päivitysten äiti, osa 2

Aika menee nykyään nopeasti, ja heräsin tässä eräänä päivänä siihen, että lähden Japaniin ensi kuussa. Aikamoista. Viime aikoina olen ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt oikein miettimään tulevaa vaihtovuotta, mutta piiiikkuhiljaa realiteetit alkavat iskeä päin naamaa. Mutta ennen kuin nyt alan vallan angstaamaan, niin jatketaanpa tätä eeppistä päivitysrumbaa.

Heinäkuun alussa sain Hokudailta (lähettäjän kohdalla sanahirviö 国際教務課留学生交流担当...) sähköpostia, jossa paikallinen koordinaattori esitteli itsensä, ja kertoi hieman vaihtoon liittyvistä järjestelyistä. Sähköpostin liitteenä oli läjä erilaisia hakemuksia ja lippulappusia, joista tärkein oli otsikolla "information for Visa application", eli siis viisumiasiaa. Muita täytettäviä lappusia olivat asuntolahakemus sekä saapumisaikataulu (lennot numeroineen), ja rattoisaksi iltalukemiseksi oli tarjolla japaninkielinen sepotus asuntolavaihtoehdoista, joku asuntoloihin liittyvä Excel-taulukko, jota en ihan tajunnut, sekä tietenkin yleisiä info- ja aikataululappusia.

Infolapussa kerrottiin, että viisumilappu on luonnollisesti se tärkein, ja mitä nopeammin sen palauttaa, sen parempi, mutta siitä lisää kohta. Toiseksi kerrottiin, että kaikkien Japaniin tulevien opiskelijoiden tulee ottaa paikallinen vakuutus, jonka hinnaksi arvioitiin n. 20 000 jeniä vuodessa. Kolmantena infona oli, että yliopiston järjestämä tervetulojuhla järjestetään 2.10. ja luennot alkavat siitä seuraavana päivänä, joten näin ollen minun toivotaan saapuvan Sapporoon aikavälillä 25.-29.9. Tämän lisäksi mukana oli aika minimaalista infoa siitä-sun-tästä, kuten esim. "avaa paikalllinen pankkitili mahdollisimman pian saapumisen jälkeen".

Asuntolahakemusta lukuunottamatta kaikkiin lappuihin piti kirjata jotain, mikä liittyi jotenkin lentotietoihini, joten sähköpostin saatuani aloitin välittömästi eBookersin, SuperSaverin, Kilroyn ja muiden nettiputiikkien selailun.

Lennot

Sitä luulisi lentojen ostamisen olevan suht helppoa. Kun päivä on tiedossa, sen kun vaan klikkaa halvimman lennon kohdalta ja kaikki on kondiksessa. Ja paskat. Eläissäni en ole niin paljon ja niin lyhyessä ajassa plärännyt eri sivuja läpi ja yrittänyt selvittää, mikä on halvin ja kätevin vaihtoehto lentää Helsingistä Sapporoon. Hermo meinasi mennä useampaan otteeseen, ja turhautumisesta saivat osansa niin kaverit, työkaverit kuin äitikin (tietty).

Kaikessa yksinkertaisuudessaan halusin ostaa sellaiset liput, joilla

a) olisin perillä Sapporossa aamulla tai aamupäivällä (jotta minua vastaan tuleva tuutori ei joudu kauhean pitkään odottamaan, ja jotta ehdin vielä saman päivän aikana käydä eri virastoissa)

ja

b) saapuminen Japaniin tapahtuisi Tokion tai Osakan kautta, jotta saan paikallisen Residence Cardin heti käteeni kentältä ilman, että joudun Sapporossa moista etsimään jostain virastosta.

..ai niin, ja

c) haluan olla Sapporossa perillä 25.9. koska, mitä aikaisempi, sen parempi!

Helpommin sanottu, kuin tehty. Ongelmaksi koitui lähinnä paluulento, sillä lippuja ei ole mahdollista ostaa niin pitkälle tulevaisuuteen. Eipä sillä, että minulla olisi aavistustakaan siitä, milloin olen tulossa takaisin... Menopaluu (~800€) on kuitenkin halvempi kuin pelkkä meno (~1100€), joten onko sitten viisainta ottaa menopaluu ja jättää paluu käyttämättä? Tai entäs paluupäivän muuttaminen? Mitäs se maksaa?

Pitkän, pitkän, piiiiitkän pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan menopaluun. Lähtöpäivä on 24.9., lento menee Helsingistä suoraan Osakaan, jossa muutaman tunnin jälkeen vaihdan Sapporon koneeseen. Aluksi olin lentämässä Tokion kautta (....koska tyhmästi olin niin kirjoittanut viisumilappuuni.... onneksi sitä ehti vielä muuttaa), mutta tunnin vaihtoaika tuntui aika naurettavan lyhyeltä. Osakan kautta siis, eikä siinä mitään. Kansain kentältä saa Residence Cardinkin, joten ei ongelmaa. Paluupäivä sen sijaan on 10.2.2015.

....öö....

Just.

Kuten arvata saattaa, en ole tulossa takaisin helmikuussa. Päivä valikoitui oikeastaan siksi, että se sattui olemaan halvin vaihtoehto. Näillä päivämäärillä lentojen hinnaksi tuli n. 750€, mikä on aika hyvin varsinkin, kun kyseessä on suora lento Japaniin Finnairilla (jee!). Vielä en tiedä, voiko paluupäivää vaihtaa - periaatteessa Finnairin (ja sen yhteistyöfirman British Airwaysin?) lentoja voi muuttaa suht huokeaan 150€:n hintaan, mutta luonnollisesti päälle tulee vielä uusien ja vanhojen lippujen välinen mahdollinen hintaero. Muutoksen pitäisi kuitenkin tehdä lippujen voimassaolon aikana, eli siis viimeistään helmikuun 10. päivä, ja todennäköistä on, että en vielä silloinkaan tiedä, milloin olen tulossa takaisin Suomeen.

Hintojen laskeminen, parhaimpien yhteyksien löytäminen, kellonaikojen vertailu, muutosten hinnan selvittäminen ja muut ongelmat tekivät koko tilanteesta niin stressaavan ja sekavan, että en näemmä osaa kovin hyvin tätä lippujenostoprosessia edes selittää. Lyhyesti virsi kaunis, joten pähkinänkuoressa: 

matkani kohti Sapporoa alkaa keskiviikkona 24.9. klo 17.20 ja perille saavun seuraavana päivänä yhdeksältä aamulla. 

Ja mikä parasta, kun lähetin lentotietoni Hokudain koordinaattorille, vastasi hän "We're looking forward to meeting you!", josta minulle tuli aivan älyttömän hyvä fiilis, vaikka tuo onkin ihan standarivastaus. Ja kuten ystäväni Saara sanoi, ei hinnasta kannata huolehtia - sitä varten se HY:n liikkuvuusapuraha (2500€) on olemassa.

Asuntolahakemus

Asuntolahakemus oli aika simppeli, etenkin kun tiesin satavarmasti, mihin asuntoon haluan eniten. Kyseinen kämppä sijaitsee suht lähellä kampusta, ja siinä on sekä kylpyhuone (ja -amme!) sekä pieni keittiö. Kokoa on ruhtinaalliset 12.9 neliötä, söpöä!

International House Kita 8. Tästä on ollut puhetta aikaisemminkin, mutta pohjapiirrustusta en ole tainnut postata aikaisemmin. Kuva Hokudain sivuilta. 

Yhteensä sain hakea kolmeen eri asuntolaan, jotka numeroidaan ykkösestä kolmoseen sen mukaan, mikä miellyttää eniten. Muut asuntolat, mihin hain, olivat muistaakseni sellaisia, joissa ei ollut omaa keittiötä tai kylppäriä, mikä ei erityisemmin inspiroi... Jos päädyn jompaan kumpaan niistä, aion varmaankin etsiä kämpän jotain muuta kautta. Mutta jos hyvin käy, saan tuon haluamani yksiön! Nettikin on siellä kuulemma oikein hyvä, joten fingers crossed! Tieto siitä, minkä kämpän saan, tulee elokuun puolivälissä.

Information for Visa Application

Tuollaisella otsikolla varustettu tiedosto oli se tärkein kaikista niistä, joita Hokudaista minulle lähetettiin. Palautusaikaa ei ollut kovin montaa päivää, ja senkin takia panikoin lentojen kanssa. Infolappu oli kokonaan japaniksi, mutta ilokseni huomasin, että muutamaa erikoissanaa lukuunottamatta osasinkin lukea mokoman ihan ongelmitta. Eipä siinä kyllä mitään kovin erikoista kysyttykään, mutta silti, hyvä minä!

Datanörtti vauhdissa! Aivan jäätävän huonolaatuinen "kuva", mutta menkööt.
Kai tuosta sen verran selvää saa?

Ylhäältä alkaen vastattavat kohdat ovat seuraavat:

- nimi (myös kanjeilla, jos sellainenkin nimi on)

- sukupuoli

- syntymäaika ja -paikka

- puoliso, on/ei ole

- kotimaan osoite

- passinumero ja voimassaoloaika

- Japaniin saapumisen aika ja paikka

- kuinka pitkään aikoo olla Japanissa

- kaupunki, jossa viisumia haetaan

- monta kertaa ollut Japanissa, edellisen vierailun ajankohta

- rikostausta, on/ei ole

- onko koskaan karkoitettu Japanista

- apurahat ja muu taloudellinen tuki (esim. vanhemmilta...)

- vaihto-opiskelun jälkeiset aikomukset (esim. maasta poistuminen)

Päällisin puolin kaikki nuo kysymykset ovat ihan simppeleitä, eikä niistä koitunut mitään sen suurempaa ongelmaa. Kahdessa kohtaa jouduin kuitenkin hieman pysähtymään.

Edellisestä Japanin vierailuistani on aika tasan kymmenen vuotta, ja en nyt ihan ulkoa muista, mistä mihin siellä olin. Lapussa kuitenkin pyydettiin tarkkoja päiviä, joten ei muuta kuin muuttolaatikoiden sekaan vanhaa passia etsimään! Onneksi olen säästäväistä sorttia, enkä ollut heittänyt passia pois, ja sain leimoista tietooni vaadittavat päivät.Toinen kohta, mitä piti vähän miettiä, oli tuo apurahajuttu. Pohdittuani asiaa hetken (ja kysyttyäni asiasta muutamalta muulta taholta) totesin, että ehkä apurahakohtaan voin laittaa yliopiston antaman liikkuvuusapurahan ja muihin tukiin Kelan opintotuen. Tein karkean arvion euroista jeneihin ja kirjasin mokomat kv-palveluista saaduilla termeillä "student exchange scholarship from the University of Helsinki" ja "study grant from the Finnish Government". Kaipa se noilla menee läpi..? 

Se, minkä takia tällainen lappunen ylipäätään piti täyttää, on vielä vähän mysteeri. Kyse ei ole viisumihakemuksesta, vaikka kysymykset ovat melkein samat. Josko Hokudai täyttäisi viisumihakemuksen puolestani? I wish! Varsinainen viisumihakemus on nyt täytetty (siitä lisää joskus toiste), eikä todellakaan ole ollut tuosta toisesta lapusta mitään puhetta. Kummallista...

How to write your name in katakana

Kaikkien tiedostojen palauttamisen jälkeen sain Hokudaista vielä yhden meilin, ja tällä kertaa siinä kyseltiin nimeni japanilaista kirjoitusasua. Mahtavaa, että mokoman saa päättää itse! Etunimeni oli varsin helppo, sillä se kääntyy suoraan katakana-järjestelmään (joskin mietin tovin, lyhentäisinkö pitkän vokaalin...), mutta sukunimeni Turusen ensimmäinen tavu "tu" on sellainen, jota japanin kielessä ei ole. Vaihtoehdot tälle ovat ツ "tsu", トゥ "tou" (joka ääntyy melkein niin kuin "tu", mutta on aikamoinen väännös) ja ト "to". Valitsin kaiken yksinkertaisuuden nimissä jälkimmäisen, ja niinpä nimeni on nyt トルネン eli Torunen. Nyt ehkä vältyn myös jo pari kertaa kuullulta "ai, oletko sukua Marutei Tsuruselle?" -kysymykseltä!

Tätä eeppistä päivitysrumbaa voisi vieläkin jatkaa (täytyy päivittää blogia useammin, ettei ehdi tulla tällaista sumaa!), mutta näillä eväillä pärjää varmaan taas hetken. Keksin joka päivä lisää lähtöön liittyviä asioita, joita pitäisi tehdä/ostaa/tilata/järjestää, ja mitä todennäköisimmin avaudun niistä tässä lähiaikoina oikein urakalla. 

Lähtö alkaa tuntua pikkuhiljaa vähän todemmalta, eikä aikaakaan olen enää kuin seitsemän viikkoa. Näillä näkymin eräs opiskelukaverini on myös tulossa Hokudaihin, ja jännäämme kovasti sitä, milloin hän saa virallisen varmistuksen asialle. Toivottavasti hän pääsee lähtemään Sapporoon seurakseni! Vierailuja olutmuseoon ollaan kyllä jo suunniteltu ahkerasti...!