maanantai 24. marraskuuta 2014

Vain (arki)elämää

Kuukausiliitteestä päivää... Olen laiminlyönyt blogiani hävyttömän paljon, eikä minulla ole siihen oikeastaan edes mitään erityisen hyvää syytä. En vain ole saanut aikaiseksi..! Lisäksi tässä on aina välillä pyörinyt mielessä, että eipä minulla edes ole mitään, mistä kirjoittaa, mutta onhan sitä vaikka mitä. Täällä ollessa unohtaa aika helposti, että ihan tavallisetkin arkipäivän jutut voivat olla mielenkiintoisia, arkielämä kun on järjestäänkin vähän erilaista kuin kotona.

Perusvaatteiden lisäksi Japanista löytyy myös tällaisia! Hinta oli aika suolainen, mutta ainahan sitä saa katsoa...

Tavallisista asioista siis ajattelin kirjoittaa tällä kertaa, ja mistäpä parempi aloittaa kuin sadan jenin kaupasta. Sadan jenin kauppoja on useita erilaisia, ja (pääsääntöisesti) kaikki niissä olevat tavarat maksavat 108 jeniä (aikaisemmin siis tasan 100, mutta käsittääkseni verot ovat sittemmin nousseet). Euroissa tämä on nykykurssilla noin 0,78€, eli siis puoli-ilmaista tavaraa. Periaatteessa näitä kauppoja voi verrata vaikkapa Suomessakin oleviin euron kauppoihin, mutta käytännössä ei - näistä kaupoista kun löytyy ihan mitä tahansa, ja laatukin on yleisesti ottaen ihan hyvä, riippuen toki vähän tavarasta.
Arkipäivän asioita: ravintolalaskuista voi löytää hymiöitä, hih. Huomattavaa lienee myös se, että neljän hengen jättiläislounaat ihan kelvollisessa ravintolassa maksoivat yhteensä vain n. 25€.

Tässä meidän asuntolan lähellä on yksi pieni sadan jenin kauppa, jossa olen käynyt suht paljon. Kokoa kaupalla on kutakuinkin keskikokoisen R-kioskin verran, mutta tavaraa löytyy vähintäänkin yhden Prisman edestä. Kyseistä kaupasta olen ostanut muun muassa mopin, suihkusaippuaa, shampoota, pienen maton, erilaisia pesuaineita, spaghettia, säkillisen suolaa, astioita.... Olin jo oikein otettu tästä pikkuisesta kaupasta, joten voitte kuvitella hämmästykseni, kun menin ensimmäistä kertaa isoon sadan jenin kauppaan! Ja niistä isoista kaupoista sitä tavaraa vasta on tullut ostettua, huh! Edellisellä kerralla mukaani tarttui mm. iso (ja mielestäni aika hieno) laatikko erästä syntymäpäivälahjaa varten, bambuhöyrytin, paketillinen sheivaushöyliä, meikkejä, ja niin edelleen. Ja kaikki nämä siis maksavat alle euron kappale, mikäs siinä. Joka kerta kaupasta löytyy jotain, mikä saa meidän sanomaan "täällä siis myydään oikeasti ihan kaikkea". 

Mutta onhan sitä muissakin kaupoissa tullut käytyä. Käytettyjä kirjoja, CD- ja DVD-levyjä myyvässä Book-Offissa olen käynyt pari kertaa, ja vaatekaupoista lähinnä Uniqlossa. Molemmat ovat edullisia, ja tähän väliin lienee sopivaa mainita, että yksi vaatekaappi ei kerta kaikkiaan riitä meikäläiselle. Tila loppuu kesken! Vaatteita ja kenkiä löytyy laidasta laitaan, sekä halpoja että kalliita. Ennen Japaniin tulemista minulle sanottiin, että täältä on mahdotonta löytää hyviä talvikenkiä, mutta ihan normaaleilta nuo vaikuttavat. Ehkä Sapporossa on vähän eri valikoima, kuin tuolla etelämpänä. Kunnollisia talvitakkejakin näkyy olevan, ja lisäksi superlämpimiä HeatTech -vaatteita myydään jok'ikisessä putiikissa.

Cafe Danmarkista luulin löytäneeni jonkin sortin korvapuustin, mutta sisällä olikin makeita adzuki-papuja. Hyvältä maistui, mutta ei minulle kyllä Tanska heti ensimmäisenä tullut mieleen.

Lapasia ja pipoa etsin pitkään, koska mokovat ovat mielestäni täällä aika kalliita. Lopulta löysin suht hyvät, mutta vähän kyllä jäi hinta harmittamaan (varsinkin, kun Suomessa suurin osa lapasistani on siskoni tekemiä, ja siis käytännössä ilmaisia). Mutta minkäs teet, sen verran kylmä on viime aikoina ollut, että ilman lapasia ei enää oikein pärjää. 

Ja kylmyydestä puheenollen, Sapporossa oli muutaman päivän ajan ihan kunnon talvi. Lunta satoi kolme päivää putkeen, ja vieläpä oikein kunnolla. Pari päivää myöhemmin lämpötila taas nousi, ja nyt lähes kaikki lumet ovat jo sulaneet, mutta kyllä täällä hetken aikaa oli aikamoinen talven ihmemaa. Suomalaisporukalla pohdimme, että jos lunta sataa samaa tahtia sitten sydäntalvella, niin jää kyllä Suomi kakkoseksi aika nopeasti. Lämpötila ei kuitenkaan putoa yhtä alas, kuin mitä kotona, ja hyvä niin! Tätä nykyä lämpötila ulkona on n. +6 astetta (miinuksen puolella ollaan käyty vain kahtena tai kolmena päivänä), ja pahimmillaan huoneeni lämpötila on ollut +11 astetta. Lämpömittarini tosin on suoraan ikkunan alla, joten hieman alakanttiin tuo saattaa näyttää, mutta kerrottakoon, että tälläkin hetkellä minulla on päälläni lämpökerrasto, kolmet sukat (joista kahdet villaiset), villatakki, kaulahuivi ja rannelämmittimet. Siihen sitten vielä peitto, joka lämmittää jalkojani. Ei silleen, että täällä kylmä olis....

Lumisaldo oli tässä vaiheessa vielä aika vähäinen, mutta maisema muuttui siitä huolimatta kovin kotoisaksi. Kuva kaverini Bethin ottama, voitte seurata häntä täällä.

Tällä hetkellä huoneeni lämmitin ei ole päällä, lähinnä siksi, että menen kohta nukkumaan ja peittoni on superlämmin. Jos nyt laitan lämmittimen päälle, paahdun! Muutenkin olen hieman vältellyt lämmittimen käyttöä, sillä kaasu on suht kallista... Hinnalle ei tietenkään voi mitään eikä ihmisen tällaisessa kylmyydessä kuulu elää, joten shou ga nai, minkäs teet, mutta toisaalta tuon masiinan käyttäminen hirvittää ihan jo siitäkin syystä, että sanat "kaasukäyttöinen", "räjähdysaltis" ja "kaasumyrkytys" kulkevat mielestäni käsi kädessä. Englantilainen kaverini nauroi minulle, kun kerroin täysin rationaalisesta pelostani kaasulämmittimiä kohtaan, hmph. Toisaalta kun kerroin, että meikäläisillä puulämmitteinen sauna ja takka ovat ihan normaaleja, oli minun vuoroni naureskella; "Ei se tuli sieltä takasta mihinkään karkaa, haha! Kaasu sen sijaan, siihen voi kuolla..!"

Muita mielenkiintoisia jokapäiväisen elämän havaintoja ovat kiinalaiset. Kovin montaa en henkilökohtaisesti tunne, mutta ne, joiden kanssa olen jutellut, ovat erittäin mukavia. Yhdelle tytölle tein pienen palveluksen, ja sain siitä kiitokseksi luksussuklaata ja upean muffinsin, eli niiltäkään osin ei voi valittaa! Luennoilla ollessa kuitenkin huomaa kyllä väkisinkin jotain kulttuurieroja, joiden kanssa meinaa välillä mennä hermo isostikin.

Muffinssi ja suklaata, jee!

Ensinnäkin, ilmeisesti Kiinassa on suht ok tulla tunneille myöhässä. Alkuviikkoina tätä tapahtui paljon, ja räikeimmät tapaukset olivat jo suorastaan surkuhupaisia. Eräs tyttö saapui kahtena peräkkäisenä kertana noin 15 minuuttia myöhässä tunnille, jonka opettaja on yksi tiukimmista koko ohjelmassa. Samainen opettaja oli ennen tätä painottanut useaan kertaan, että myöhästymistä ei sallita, ja että kolme myöhästymistä on yhtä kuin yksi poissaolo. Joka tapauksessa, kun tältä tytöltä kysyttiin syytä myöhästymiselle, oli molemmilla kerroilla syynä 家遠いからです, "koska koti kaukana". Voi elämän kevät..! Lienee sanomattakin selvää, että tuollainen syy ei ihan mennyt läpi. Eräs toinen myöhästelijä kysyi tältä samalta opettajalta, että saako selittää myöhästymisensä syyn englanniksi. Yllättäen intermediate -tason opiskelija (tai kukaan muukaan) ei saanut lupaa moiseen, ja opettajan ilmeestä päätellen ei ollut kovin montaa kertaa tullut tuollaista kysymystä vastaan. Ja kaiken lisäksi, syy myöhästymiseen taisi olla ihan vain väärään luokkaan meneminen. 

Myöhästely on nyt onneksi vähän vähentynyt, eikä se nyt ihan niin hirveästi minua vaivannutkaan - paitsi siinä mielessä, että tunneilla menee aikaa hukkaan, kun ihmiset marssivat ovesta sisään kuka milloinkin. Mutta toinen ärsyttävä tapa, mikä heillä tuntuu olevan, on tunneilla puhuminen. Että miten rasittavaa voi olla, kun kuulee koko ajan selän takana jonkin asteista supatusta ja ihan suoranaista juttelua. Kuunteluita tehdessä mietitään vieruskaverin kanssa yhdessä kiinaksi, että mikäköhän vastaus olikaan (samalla tietenkin muiden on vaikea keskittyä), ja uusien sanojen tullessa vastaan, on ne sanotaan parikin kertaa ääneen, ihan vaan huvikseen. Jälkimmäinen tapa on varmaan muistamisen kannalta ihan hyvä juttu, mutta on se vaan rasittavan kuuloista. Mainittakoon tähän väliin myös se, että kiinalaiset (ja korealaiset ja japanilaiset) voivat nukkua ihan missä tahansa, ja milloin tahansa. Kesken luennon on hyvä hetki ottaa nokoset, koska miksipä ei.

(Huom. En yritä väittää, että vain kiinalaisilla (tai muilla aasialaisilla) olisi ärsyttäviä tapoja, sillä niitä on tietenkin kaikilla. Eurooppalaisten tapoihin olen vain niin tottunut, että en oikein osaa kiinnittää niihin huomiota.)

Muilta osin luennoilla sujuu edelleen ihan hyvin. Suurin osa kursseista on mielenkiintoisia ja ennen kaikkea hyödyllisiä (mm. である -muoto ja radikaalit ovat tulleet tutuimmiksi, ja helpottavat elämää kummasti. Terkkuja vaan kotiyliopistoon...), ja ensi viikolla onkin jo ensimmäisten tenttien aika. Neljäsosa opiskelua siis jo takana, mitä kummaa!

Aika menee hälyttävän nopeasti ja tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi. En ole edes poistunut Sapporosta vielä! Eräs ystäväni huomauttikin minulle, että ei vaihdossa kannata liikaa opiskeluun panostaa, vaan ottaa ennemmin kaikki irti itse Japanista, joten kaipa sitä täytyy pikkuhiljaa uskaltautua vähän pidemmillekin reissuille. Uudeksi vuodeksi lähden kyllä Kiotoon, että on sitä edes jotain matkasuunnitelmia jo tehty!

Sapporo Factory -ostoskeskuksen joulukuusi. Se on.... värikäs.

Kuitenkin matkailu sun muu on vielä aika etäinen ajatus, kun tuntuu että Sapporossakin on ihan tarpeeksi näkemistä. Uusia ostoskeskuksia ja ravintoloita löytyy jatkuvasti, ja edellisetkin on vielä puolituntemattomia. Ja nyt kun joulu lähestyy, täyttyvät tavaratalot ihan uusista tavaroista (joulukadusta puhumattakaan!), joten nähtävää tosiaan riittää. Ja onneksi joulun alla vapaapäiviä on vähän enemmänkin, ehkäpä voisin silloin käydä Otarussa tai vaikkapa Hakodatessa. Kevätlomalla aikaa on vaikka kuinka, ja silloin ajattelin matkustaa niin paljon kuin vain kykenen.

Mutta joka tapauksessa, Japani on edelleenkin kohdellut minua hyvin. Kulttuurishokkia ei ole näkynyt eikä kuulunut, toisin kuin monilla muilla. Eräs tuttavani kiteytti tunteensa sanoihin "luulin olevani vahva, mutta en olekaan", joten kaipa se koti-ikävä ja masennus voi iskeä itsevarmempiinkin ihmisiin. Vastapainona on toki sitten ne ihmiset, joiden mielestä kaikki on mahtavaa ja upeaa ja maailma suorastaan säkeinöi, koska Japani. En edelleenkään oikein samaistu heihinkään, vaan liikun jossain välimaastossa. Japanista olen löytänyt asioita, jotka ovat mielestäni suorastaan nerokkaita, ja Suomesta kaipaan itsestäänselvyyksiä kuten deodoranttia, kevyen liikenteen sääntöjä, ja ennen kaikkea juustoa. Tuleville vierailijoille tiedoksi, että Oltermannia on saatava...!

Asioita, joita ilman en ehkä voi enää elää: elektroninen sanakirja, mustapääntappajat, silmälasienpuhdistuslaput, bambuhöyrytin, mainosnenäliinat, kynsilakanpoistoainelaput.... Kuvasta puuttuu oil blotting paper -laput, joilla selättää kiiltävän naaman hetkessä!

Tällaisia en ehkä kaipaisi elämääni. Hevosenrasvaa sisältävä hoitoaine? Ei kiitos. Olenpa myös törmännyt kasvonaamiopaketteihin, joissa komeilivat sanat "etana" ja "istukka". Öö.
Hm, Sapporo-elämäni kuulostaa tylsältä... Jotta ette nyt ihan väärää kuvaa tästä kaikesta saa, niin kerrottakoon, että olen mm. käynyt ystävien kanssa teatterissa katsomassa Oopperan kummituksen (japaniksi, tietenkin), elokuvissa katsomassa Kaunottaren ja hirviön (ranskaksi, tietenkin...), monissa monissa upeissa ravintoloissa, koto -konsertissa, purikurassa.... Ja niin, sainpa vetää ylleni pari kimonoakin! Että mikäs tässä ollessa :)

Henk.koht. suosikkini <3

Yleisön suosikki. Valitettavasti kuvalaatu on mitä on, kuvaajani kädet tärisivät niin pahasti, että suurin osa otoksista meni suoraan virtuaaliseen roskakoriin. Oh well, there's always next time!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kotini Sapporo

Ensimmäinen kuukausi Sapporossa on nyt takana. Aika menee yllättävän nopeasti, ja ehdin tänään erään toisen suomalaisen kanssa todeta, että kohtahan sitä jo melkein saa ruveta suunnittelemaan paluuta Suomeen. Tai no ei nyt ehkä ihan vielä, mutta aika menee kyllä oikeasti todella, todella nopeasti. 

Siitä huolimatta, että täällä on oikein mukavaa, ei tämä nyt toistaiseksi mikään *maailman paras ja mahtavin ja upein ja superhyperhienoin* kokemus ole. Sapporo on kaunis ja rauhallinen kaupunki, ja tykkään asua täällä. Erityisen "japanilainen" paikka tämä ei kuitenkaan ole, joten mitään surrealistista whoa-mikä-paikka -fiilistä ei ole. Täällä on metsiä, jotka tuoksuvat samalta kuin Suomen metsät. Täällä on koivuja ja pihlajia. Ruska on kaunis, mutta on sellainen Suomessakin (joskaan ei ehkä ihan näin kirkas). 
Kaunista on, vielä hetken.
Kampusalueen yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Gingko Avenue. Puiden lehdet muuttuvat kullanvärisiksi, kuten näkyy. Jos en olisi tiennyt, että tämä on kuuluisa katu, olisin tuskin kiinnittänyt siihen huomiota.
En ole kokenut minkään sortin kulttuurishokkia suuntaan tai toiseen. Mikään ei ole ollut niin kamalaa, että olisin itkenyt koti-ikävää, mutta en ole myöskään ihaillut silmät pyöreänä tätä Aasian ihmemaata. Ihan tavallinen mesta tämä on, ja tavallisia ihmisiä. Tietyt asiat raivostuttavat (miksi hemmetissä täällä ei ole verkkopankkia? Ja mikä ihme siinä on, että kevyen liikenteen sääntöjä ei kerta kaikkiaan noudateta??) ja tietyt ihastuttavat (kuten se, että useimmissa ravintoloissa tarjoilijan voi kutsua painamalla nappulaa. Niin, ja ulkona syöminen on halpaa!). Erilaisia kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, mutta pitkälti samaa tavaraa niissä myydään, kuin missä tahansa muuallakin. Kauppojen tyylit ovat kuitenkin vähän Suomesta poikkeavia: enpä muista Suomessa nähneeni samalla ostoskadulla neljää eri sukkiin erikoistunutta liikettä. 

Shoppailu on ollut suht vähäistä, jos välttämättömyyksiä ei lasketa. Eilen ostin asuntooni kokovartalopeilin, mikä lienee kallein "turha" ostokseni. Kirjat ovat halpoja, ja niitä olen ostanut muutamia. Ruokaan menee rahaa kyllä, ja kahviin, mutta se nyt lienee odotettavissakin. Ruoka on hyvää, mutta ei mitään tajunnan räjäyttävää. Välillä ruoat ovat outoja, mutta eivät sellaisia apua-toi-on-vielä-elossa-ja-se-pitäisi-syödä -outoja, vaan enemminkin ruokakokemukset ovat olleen lajia aijaa-tällainenkin-kasvis-on-olemassa. 
Minimunakoiso! Ostin koko paketillisen, ja maukkaita ovat!
Ehkä olen vähän tunnevammainen, kun en ole (vielä?) saanut tästä kokemuksesta mitään sen suurempia kiksejä. Mutta jotta nyt vältettäisiin kaikki mahdolliset väärinkäsitykset, niin haluan painottaa, että en missään nimessä kadu tänne tulemista! Kielitaito paranee, saan uusia kavereita ja kontakteja, näen uusia paikkoja ja koen uusia asioita. En usko, että vaihtaisin tätä mihinkään, mutta odottelen vain sellaista best-year-ever!! -fiilistä, mikä monilla kanssa-vaihtareilla tuntuu olevan. Olisi kiva olla hetken verran ihan eeppisen innoissaan jostain, ja ihmetellä tämän oudon maailman menoa sellaisella lapsenomaisella ihastuksella. Mutta korostetaan nyt vielä kerran, että kaikesta tunneköyhyydestä huolimatta, täällä on oikeasti kivaa. Ja ei, en vain uskottele itselleni (ja teille) että täällä on kivaa peitelläkseni koti-ikävääni, vaan ihan aikuisten oikeasti tykkään olla täällä. Tänään vaan sattuu olemaan tympeä päivä, ja ajattelin purkaa ajatuksiani. 

Mutta kivojakin juttuja voin kertoa, jotta ette ihan masentunutta kuvaa saa Sapporo-elämästä! Eilen juhlimme pienellä porukalla erään vaihtarin syntymäpäiviä, ja menimme paikalliseen suklaateemapuistoon, Shiroi Koibito Parkiin (josta olen maininnut jossain alkupään blogipostauksessakin). Päivä oli lämmin ja kaunis, ja puistosta jäi hyviä muistoja! Alueen keskellä olevassa ruusupuutarhassa kukkivat vielä ruusut, ja kaikki oli koristeltu eurooppalaiseen yltiöromanttiseen tyyliin. Eräs seurueestamme kuvaili paikkaa DisneyWorldin ylijäämävarastoksi, ja kieltämättä koko alue oli aika kliseinen. Kaikki oli herttaista ja söpöä, mutta ei mitään vaaleanpunaisia sydämiä kuitenkaan, vaan pientä ja kaunista, hyväntuulista ja Eurooppaa ihannoivaa. 
Saippukuplia musiikkiesityksen loppuhuipennuksena!

Japani..? Tuskin, ehkä ennemmin viktoriaanisen ajan Englanti.



Shiroi Koibito Parkissa on ruusutarhan ja pihakahvilan lisäksi myös maksullinen sisäalue, jossa voi tutustua suklaan historiaan ja sen valmistukseen. Kaikki on koristeltu viimeistä myöten, ja katsottavaa riittää kaiken ikäisille. Omia suosikkejani olivat muun muassa vanhat, kaakaolle tarkoitetut posliinikupit vitriineissään, sekä valtava vanhanaikaisten lelujen kokoelma. 


Kellotornin ovet aukeavat aina tasatunnein, ja esiin tulevat hahmot esittävät muutaman minuutin mittaisen konsertin.

Piha-alue on auki myös talvisin, ja sisäänpääsy on ilmainen. Talvella paikka lienee upea kaikkine koristeineen ja valaistuksineen!
Shiroi Koibito Parkin sisältä löytyy myös kahvila, josta aukeaa kauniit maisemat lähialueelle. Kahvilasta käsin näkee myös kellotornin sekä tasatunnein esitettävän minikonsertin, joka oli suloistakin suloisempi. Kahvi puolestaan oli kallista ja vähän kitkerää, mutta suklaan takiahan siellä oltiin. Oma jättiläismäinen tiramisuni oli erinomainen, mutta puolikaskin olisi ehkä riittänyt. Esillä olleet hääkakut olivat mielettömän hienoja (ja kalliita!). Kaiken tämän lisäksi teemapuistossa on mahdollista nähdä, miten Shiroi Koibito -keksejä valmistetaan, osallistua keksityöpajaan, nähdä sokerileipuri työssään ja katsoa aitiopaikalta, miten karkkia muokataan erilaisiksi nappuloiksi. Mahtava paikka, herttainen mutta ei ällösöpö! Todennäköisesti suosittu treffipaikka.


Maisema kahvilasta.

Yksi monista kakuista. Korkeutta tällä oli ainakin metrin verran!

Shiroi Koibito Parkin lisäksi muutakin ohjelmaa on tiedossa lähiviikoille. Ylihuomenna menen tutustumaan Hokkaidon yliopiston suomen kielen tunneille (saan varmaan leikkiä ihmisnauhuria, haha!) ja todennäköisesti siitä eteenpäin tulen osallistumaan tunneille aina mahdollisuuksien mukaan. Lauantaina puolestaan on Halloween-pippalot, joihin menen muutaman kaverin kanssa. Siitä seuraaville viikoille on luvassa koto-konsertti, Oopperan Kummitus, onsen-reissu ja sen sellaista. Ohjelmaa on siis enemmänkin kuin tarpeeksi! Eiköhän tämä tästä.

torstai 23. lokakuuta 2014

"Nikkensei? Oh, I've heard about you guys!"

Kyllä, meillä nikkensei -opiskelijoilla on maine. Oh joy..! Yleisen käsityksen mukaan olemme kaikki todella päteviä ja puhumme sujuvaa japania ja/tai opiskelemme kuin mielipuoliset. Nikkenseit ovat keskimääräistä fiksumpia, paremmista kouluista ja "level up" verrattuna muihin. ....en allekirjoita.

Mutta fiksua porukkaa täällä riittää kyllä, eikä juttuseurasta ole ollut pulaa. Muista vaihtareista on löytynyt hyviä kavereita, ja muutaman natiivinkin kanssa on tullut vietettyä aikaa aina silloin tällöin. Juttelu tapahtuu yleensä japaniksi, mutta viime aikoina olemme kyllä vaihtareiden kanssa joutuneet käyttämään englantia vähän turhankin usein - nyt, kun kaveruus alkaa olla sillä asteella, että haluamme keskustella oikeista asioista eikä vain päivittäisistä jutuista, on japanin sanavarasto liian pieni. Mutta toivottavasti tämän vuoden aikana sanavarasto ja muutkin taidot karttuvat! 

Maisemia lenkkeilypolkuni varrelta. 

Blogiani olen laiminlyönyt, ja pahoittelut siitä kaikille lukijoille.... Vapaa-aikaa on kyllä ollut, mutta yleensä, kun tulen luentojen ja/tai ostosten jälkeen kotiin, olen niin poikki, että en jaksa ajatella mitään elämää suurempaa, saatika yrittää kuvailla elämääni täällä! Mutta tänään annoin itselleni luvan jättää opiskelun vähän vähemmälle (akuutteja läksyjä ei ole), jotta voin vihdoinkin kirjoittaa tämän postauksen alusta loppuun! 

Monet tutut ovat kyselleet, millaisessa huoneessa oikein asun, joten laitan tähän pari lisäkuvaa tästä kopperosta. Edellisen postauksen jälkeen olen saanut hieman sisustettua, ja tätä nykyä keittiössäni on matto (jonka sain ilmaiseksi, jee!) ja sänkyni päällä päiväpeitto ja 300 jenin tyyny. Pikkuhiljaa tämä paikka alkaa näyttää enemmän kodilta, ja juuri tuossa äsken totesin, että mikäs täällä asuessa. Naapurit ovat hiljaisia, alue on rauhallinen ja ikkunasta paistaa aamuaurinko. Keittiö on onnettoman pieni, mutta sain hieman pöytätilaa vapautettua, kun ostin paistinpannulle ja kattilalle seinään kiinnitettävät koukut. 

Keittiö kohtaa olohuoneen. Pienen asunnon hyvä puoli on se, että kaikki on käden ulottuvilla!


Päiväpeitto on ehkä vähän sairaalahenkinen, mutta tuo oli oikeastaan ainoa, minkä löysin! Täällä ei ilmeisesti oikein harrasteta päiväpeittoja....

Kyökki kohtaa eteisen. Paistinpannu roikkuu nykyään seinällä keittolevyn yläpuolella, ja astiakaapin lasiovet otin irti. 

Kuten sanottua, ihan mukava täällä on asua! Toistaiseksi en ole edes tarvinnut lämmitintä, vaikka iltaisin huoneessa on jo aika kylmä. Peiton alla on kuitenkin lämmin, ja mitä pidempään pärjään ilman lämmitintä, sitä enemmän säästän rahaa - lämmitin toimii siis kaasulla, samoin kuin lämminvesilaite, ja niin kaasun kuin vedenkin käytöstä maksetaan kulutuksen mukaan. 

Sijaintinsakin puolesta asunto on mitä loistavin! Kuten viimeksikin mainitsin, ei yliopistolle kävele kuin reilu 20 minuuttia, ja kaiken maailman kauppoja ja kahviloita on ihan nurkan takana. Sapporon "keskustaan" kävelee reilun vartin, ja ostoskomplekseihin voi kirjaimellisesti eksyä, nimimerkillä kokemusta on. Suurimmissa ostospaikoissa olen jo käynyt, mutta itse shoppailu on jäänyt suhteellisen vähiin - rahaa on kulunut niin paljon kaiken maailman olennaisuuksiin, että esimerkiksi vaate- ja heräteostokset eivät ole oikein olleet ajankohtaisia. 


Paikallinen vaatekauppa, "ehkä söpö" :D
Muutaman puseron kuitenkin ostin, ja vastoin kaikkia odotusia, ovat täkäläiset vaatteet ihan JÄTTILÄISMÄISIÄ. Söpöjen pienten aasialaisten päällä jätti-isot puserot mitä ihanimpia, mutta tällaisen keskikokoisen eurooppalaisen päällä ne näyttävät lähinnä raskausvaatteilta. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin kuitenkin pari ihan tavallista puseroa (ja yhden mekon, hih!), ja uskokaa hämmästykseni, kun oikea koko minulle oli M tai jopa S! Johan nyt! Ehkä minun ei tarvitsekaan mennä "Isojen Tyttöjen Kauppaan" vaateostoksille, jes! 

Toinen paikallinen kauppa, "Bisse" :DD

Kurssit ovat myös alkaneet, ja kaikki ovat todella hyviä. Suuria muutoksia kursseihin ei ole tullut sitten viime postauksen, mutta tässä nyt kuitenkin vielä lyhyt esittely niistä:


Kielioppi, keskitaso 3: joka tunnilla tulee neljä tai viisi uutta kielioppirakennetta, jotka opettaja selittää aivan mahdottoman hyvin. Aluksi ajattelin, että kurssi on minulle liian helppo, mutta aika nopeasti kuitenkin totesin, että vaikka monet rakenteet ovat minulle päällisin puolin tuttuja, en osaisi niitä itse käyttää, enkä osaa erottaa niistä kaikkia nyansseja. Uusiakin rakenteita on tullut jo monta, joten kurssin taso on juuri sopiva. 


Kuullunymmärtäminen, keskitaso 3: jokaisella tunnilla katsotaan yksi tai useampi video, jonka perusteella vastataan kysymyksiin videon aiheesta. Aiheet ovat välillä aika vaikeita ja puhujia hankalia ymmärtää (viimeksi katsoimme tieteen Nobel-palkinnon voittaneen, 80-vuotiaan ja murretta puhuvan professorin kiitospuheen....), mutta tunnin aikana videot puretaan osiin ja jokainen tärkeä lause, sana, ele tai äännähdys käydään läpi todella perusteellisesti. Hyvin, hyvin, hyvin hyödyllinen kurssi siis! 


Luetunymmärtäminen, keskitaso 3: ensimmäisen luennon lähtötasokoe oli jäätävä, enkä osannut juuri yhtäkään kanji-merkkiä. Kokeen jälkeen harkitsin pitkään, vaihtaisinko kurssin helpompaan, mutta loppujen lopuksi päätin kuitenkin jäädä tälle vaikeammalle kurssille. Alun paniikista huolimatta olen pärjännyt ihan hyvin! Tunneilla ei niinkään lueta kanjeja tai opetella sanoja, vaan opiskellaan lukutekniikoita. Tähän mennessä lähes kaikki tehtävät ovat perustuneet siihen, kuinka nopeasti tekstistä löytää olennaisen infon - apuna olemme käyttäneet mm. Sapporon karttaa, josta on pitänyt kolmessa minuutissa löytää viisi eri (ennaltamäärättyä) paikkaa. 

Luentunymmärtämiskurssilla mm. tällaisia lukutehtäviä.
Suullinen ilmaisu, keskitaso 3: suullista ilmaisua, eli toisin sanoen ryhmäkeskusteluja ja lyhyitä esitelmiä milloin mistäkin aiheista. Aiheet ovat mielenkiintoisia, ja opettaja antaa hyviä vinkkejä erilaisiin puhetilanteisiin - niin muodollisiin kuin epämuodollisiinkin. Ainoa oikeasti negatiivinen puoli kurssissa on opettajan mieltymys videoida kaikki puheet.... Ja laittaa ne nettiin koko kansan katsottavaksi. Raivostuttavaa. Lähes kaikki eurooppalaiset vastustavat moista, ja totesimme keskenämme, että ilman opiskelijan lupaa ei moinen olisi kotimaissamme mahdollista, mutta täällä emme tietenkään asialle mitään voi. Huoh. 


Kirjallinen ilmaisu, keskitaso 2: toistaiseksi ehkä helpoin japanin kursseistani, aiheesta riippuen. Tunneilla käydään läpi erilaisia kirjoittamiseen liittyviä käytäntöjä ja hyviä sanontoja. Suurin osa tunneista menee akateemisen tekstin kirjoitusasun ja sanaston opettelun parissa, mutta myös esimerkiksi sähköpostien kirjoittaminen kuuluu ohjelmistoon. Sanastosta suuri osa on jo entuudestaan tuttua, samoin kuin kirjoittamisen peruskäytännöt, mutta tässä vaiheessa opintoja lienee ihan fiksua opetella, miten vaikkapa tutkielmat kuuluisi oikeasti kirjoittaa. 

Kanjit ja sanasto, keskitaso 2: ehdottomasti haastavin kurssi! Uusien kirjoitusmerkkien muistaminen on jo entuudestaankin vaikeaa, mutta tällä kurssilla tulee yhden tunnin aikana esiin keskimäärin viisi sanaa, joilla on kaikilla lähes sama merkitys. Tavoitteena on oppia ymmärtämään, milloin mikäkin sana on sopiva, ja jo nyt sanavarastoni on kasvanut huimasti. Lisäksi tunneilla opetellaan kanji-merkkien äänne- ja merkitysosia, mikä on hyödyllisintä ikinä. HY:n tunneilla ei moisia erityisemmin opetettu, koska opettajan mielestäni eri osien tunnistaminen ja niiden merkityksen tai lukutavan tietäminen on turhaa, kun taas täällä Hokudaissa heti ensimmäisellä tunnilla sanottiin, että äänne- ja merkitysosien oppiminen olennaisinta ja tärkeintä kanjien opiskelussa. Yhdyn jälkimmäiseen. 

Ruska on lähes täydessä vauhdissa, ja paikalliset vaahterat muuttuvat kirkkaan punaisiksi. 

Edellä mainitut ovat siis pakolliset kurssini nyt syyslukukaudella. Kevään kursseista en vielä tiedä, niistä saamme tarkempaa infoa vasta myöhemmin. Näiden pakollisten kurssien lisäksi me nikkenseit voimme ottaa 2-5 valinnaista kurssia, joskin meille keskitason opiskelijoille suositellaan kahta tai maksimissaan kolmea. Omat kaksi valinnaista kurssiania ovat japaninkielinen Nihongo no Bunpou (japanin kielioppia kielitieteellisestä näkökulmasta) ja englanninkielinen Interpersonal Relationships in Japanese Society. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta eivät ehkä ihan niin hyödyllisiä kuin japanin kurssit. 

Lyhyestä virsi kaunis: olen viihtynyt täällä ihan hyvin! Suurimmilta kriiseiltä ja kulttuurishokeilta on vältytty, ruoka on edelleen hyvää, kokkaaminen omassa keittiössä onnistuu ongelmitta ja kursseilla on mukavaa. Seuraava projektini on ottaa yhteyttä Hokudain suomen opettajaan, jos vaikka saisin käydä katsastamassa suomen tunteja. Sitä kautta voisin myös päästä vähän lähemmäksi paikallista Suomi-yhdistystä (joka on jotenkin vähän piilossa..), ja kerron näistä sitten lisää jahka asia etenee. 

Tähän loppuun linkitänpä teidät vielä englantilaisen seinänaapurini Sheilan blogiin, jossa voitte nähdä mm. maailman herkullisimman pizzan ja maailman suurimman nuudeliannoksen. Kulttuurishokistakin voitte lukea, kuin myös siitä, miten siitä selvitään. Sheilan blogin löytää nimellä Unneccesary Yarning.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Ensimmäiset viikot

(Tämä postaus on ollut työn alla jo kohta viikon, ja alkuperäinen otsikkokin olin "Kohta viikko takana". Pitäisi ehkä päivittää vähän useammin...)

Kohta kaksi viikkoa Sapporo-elämää jo takana, ja kaikki on sujunut oikein hyvin! Luennoista ensimmäiset ovat alkaneet, lähiseutu alkaa olemaan tuttu, kavereita on löytynyt ja polvikin on jo parantumaan päin (perinteiset japanilaiset vessat sun muut kyykistelyä vaativat aktiviteetit ovat kyllä vielä haasteellisia). Pahoittelut, että en ole ehtinyt päivittämään blogiani niin usein, kuin mitä oli tarkoitus - vapaa-aikaa on kyllä ollut, mutta se on kulunut lähinnä olennaisia ostoksia tehdessä ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Jaan tämän postauksen nyt pariin osaan, orientaatio, luennot ja lähtötasotesti, asuntola, ja viralliset jutut. Postauksesta tulee siis vähän pitkä (sori...), mutta yritän heitellä väliin vähän tavallista enemmän kuvia viihdykkeeksi! 


Asuntola

Asuntolani on ihan ylipisto-alueen lähellä, ja luennoille kävelee noin 20~25 minuuttia. Monien mielestä matka on ihan liian pitkä kävellä, ja ovat hankkineet pyörän, mutta itse pidän kävelemisestä ja tallustelen matkan ihan mielelläni. Pyörää en muutenkaan aio hankkia, kun ei sitä talvella voisi käyttää kuitenkaan. Mutta joka tapauksessa, asuntolan sijainti on siis oikein hyvä! Sen lisäksi, että yliopisto on ihan nurkan takana, on tuossa toisen nurkan takana iso ja edullinen supermarketti Aeon (vert. Prisma), 100 jenin kauppa, apteekki, ravintoloita, kirjakauppa jne. Yksi juna-asemakin on ihan tuossa vieressä, eikä jättiläismäiselle Sapporon päärautatieasemallekaan kovin pitkä matka kävellen ole.

Ensimmäisiä ostoksia 100 jenin kaupasta. Huomatkaa siivousvälineiden määrä: täällä oli likaista! Yök! Kahvisuodatinjuttu oli myös ensimmäisten ostosten joukossa, vaikka vedenkeitintä ei vielä ollutkaan... :'D

Kotikatuni.


Ulkopuolelta asuntolani näyttää vähän neuvostohenkiseltä, mutta on sisältä ihan siisti ja uudehko. Pääovesta sisään tultaessa kengät jätetään japanilaisittain omaan lokeroonsa, ja jalkaan vaihdetaan sisätiloissa käytettävät tohvelit (omani ostin 100 jenin kaupasta). Aulassa on lisäksi postilaatikot ja talonmiehen (siis building manager tai kanrinin, mikä se on suomeksi??) koppero, josta voi hakea kirjattuja kirjeitä, pyytää apua tai muuten vaan rupatella. Talonmiehiä on kolme tai neljä eri ihmistä, joista kaikki vaikuttavat mukavilta. Yksi heistä on ilmeisesti jonkinasteinen Suomi-fani, sillä hän on muutamiakin kertoja selittänyt minulle Suomen matkoistaan. Hän myöskin toi minulle itse tekemäänsä ruokaa, vei roskapussini, toi minulle uuden leikkuulaudan ja pari lautasta..! Sympaattinen heppu! 

Aulan vieressä on vapaa-ajan hengailuun tarkoittu huone, jossa on sohvia, pöytiä, mikro/uuni, minikirjasto, televisio ja sen sellaista. Samaisesta huoneesta saa käydä hakemassa itselleen aikaisempien asukkien astioita ja muita tavaroita - paistinpannua, kattilaa ja yhtä kahvikuppia lukuunottamatta en ole joutunut ostamaan mitään ruoanlaittovälineitä! Suolaakin sain samaisesta paikasta, kätevää! 

Olohuoneessa (lounge, danwashitsu) saa viettää vapaasti aikaa aina iltaan asti, mutta toistaiseksi siellä on ollut aika hiljaista. Eilen istuin ensimmäistä kertaa huoneessa ja katsoin telkkaria yhden englantilaisen vaihtarin kanssa, mutta meidän lisäksi muita siellä ei sitten ollutkaan. Mutta ehkäpä se siitä sitten vilkastuu, kun ihmiset vähän tutustuvat toisiinsa. 

Oma huoneeni on rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, sisäänkäynnistä katsoen ihan talon toisessa päässä. Rauhallista on, ja ikkunoistani on näkymät pihalle. Pyykkitupa on huoneeni vastapäätä, ja sieltä löytyy pyykkikone, kuivausrumpu ja pölynimuri. Pyykit pestään näköjään aina kylmässä vedessä, ja pesuohjelma kestää vain noin 15 minuuttia. Vähän huolestuttaa, miten saan vaatteeni kunnolla puhtaiksi.... Täytyy testata masiinaa joku päivä. 

Näkymät ikkunastani. Sattuneesta syystä verhot ovat yleensä kiinni... Mutta eipä tuosta kovin paljon ihmisiä kulje.
Itse huoneessa on pieni keittiönurkkaus, jossa on allas, muutama kaappi ja yksi keittolevy. Levy on induktioliesi, johon käy vain tietyn kokoiset ja malliset pannut. Itse ostin naapurini kanssa täysin samanlaiset pannun, mutta tietenkin minun huoneeni levy on astetta isompi, ja pannuni siten siis väärän kokoinen. Kuittia minulla ei tietenkään enää ollut, joten nyt minulla on yksi täysin hyödytön pannu. Täytyy yrittää diilata se jollekin. Mutta uuden pannun ostettuani hella toimii moitteettomasti, ja tänään tein ensimmäistä kertaa ihan oikeasti ruokaa täällä (ulkona syöminen on liian halpaa ja helppoa...).

Keittiön lisäksi huoneessa on pieni kylpyhuone, jossa on vessa, allas ja kylpyamme. Ihan hyvän kokoinen tuo on minun tarkoituksiini, mutta peili on pieni ja säilytystilaa löytyy minimaalisesti. Mutta en valita, onpahan oma kylppäri! "Olohuoneessa" on puolestaan leveähkö sänky, iso kirjoituspöytä hyllyineen, iso vaatekaappi ja jääkaappi-pakastin. Tilaa on ihan riittävästi, ja huoneessa on ihan hyvä fiilis. Sisustukseni on toistaiseksi vielä aika alhaisella tasolla, mutta jossain vaiheessa on tarkoitus ostaa joku päiväpeitto, jota voi sitten talvella käyttää myös ekstrapeittona. 

Pahoittelut huonosta laadusta... Mutta tässä siis työpöytäni. Jääkaapin päällä on vedenkeitin ja leivänpaahdin, jotka sain molemmat onneksi aika halvalla. 

Peitoista puheenollen, tänne asuntolalle tultaessa uuden asukkaan eteen lätkäistään läjä papereita, joista ei aikaeroväsymyksen takia tajua juuri mitään. En oikein enää muista, mihin kaikkeen kirjoitin nimeni, mutta laput olivat tyyliin "lupaan noudattaa asuntolan sääntöjä ja maksaa vuokran ajallaan". Yksi lapuista oli vuodevaatteiden vuokrauslappu, johon kannattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Täällä asuntolalla on mahdollista vuokrata kaikki peitot, tyynyt ja lakanat jotain tiettyä summaa vastaan, mutta missään nimessä älkää ottako täältä sitä tyynyä. Ihan hirveä! Tyyny on täynnä jotain pieniä, kovia helmiä tai palloja, jotka ovat epämukavia ja rahisevat ikävästi aina, kun päätä kääntää. Suosittelen lämpimästi ihan vaan marssimaan lähimpään kauppaan omaa tyynyä ostamaan! Muuten vuodevaatteet ovat ihan ok, joskin lakanat ovat rumat ja aluslakanoita on jännästi vain yksi. 

Kyökki. Oikealla näkyy vähän eteistä, ja mm. ne edellä mainitut tohvelit.
Muita mainittavia asioita huoneesta ovat lämminvesijärjestelmä ja ilmastointilaite, joista molemmat toimivat kaasulla. En aluksi meinannut tajuta lämminvesilaitteen käyttötapaa ollenkaan, kun kuumaa vettä ei tullut vaikka mitä nappuloita painoin, mutta lopulta kävi ilmi, ettei vika ollutkaan minussa - kaasu oli jostain syystä sinä päivänä poikki. Ilmastointilaitetta en ole vielä käyttänyt, mutta eipä tuo nyt kovin erikoiselta vaikuta. Heti kun tottuu paikallisiin on/off -nappuloihin (joissa ei siis lue sen enempää on kuin off:kaan) sun muihin kummallisuuksiin, on elämä vähän helpompaa.

Kuumaa vettä saa tällä masiinalla. 


Viralliset jutut

Ensimmäiset päivät kuluvat aika hyvin virallisten juttujen parissa, eikä reissulta kaupunginvirastoon (kuyakusho) voi välttyä. Paikallinen kaikenkattava vakuutus on pakko ottaa, ja siihen liittyvät paperit ovat kyllä jotain ihan mystistä. Nimi ja osoite kirjoitettiin useisiin virallisiin lappusiin, joista en ymmärtänyt yhtään mitään. Onneksi tuutorini täytti lähes kaikki laput puolestani ja varmisti tasaisin väliajoin, että olen edes jotenkin kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Kaupunginvirastossa saimme lopulta ja yllättävän nopeasti (kannattaa mennä heti aamusta, että välttyy jonoilta!) tehtyä tarvittavat vakuutusjutut ja päivitettyä oleskelulupakorttiin oikean osoitteen. Koko hommaan meni yhteensä ehkä alle tunti, ja kahvitkin ehdittiin ostaa siinä välissä. Varsinainen vakuutustodistus ja laskut tulevat myöhemmin postitse.

Kaupunginviraston jälkeen suuntasimme postiin, jossa avasimme meille kaikille omat Yuucho-postipankkitilit. Papereita täytettiin lisää ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Odotimme postin aulassa yli kaksi tuntia, sillä jostain syystä tilien luomisessa kesti aivan älyttömän pitkään. Onneksi meitä oli kuitenkin vähän isompi porukka, ja toisten kanssa jutellessa aika meni suhteellisen nopeasti. Mutta nyt on siis pankkitilikin tehtynä, ja hallussani on kovin perinteisen (...antiikkisen...) näköinen pankkivihko. Vanhanaikaisesta ulkomuodostaan huolimatta pankkivihko on ihan kätevä: käteisen laittaminen Yuucho-tilille onnistuu automaatilla, ja esimerkiksi vuokra maksetaan tililtä suoraveloituksena.

Tämän seikkailun jälkeen kävimme syömässä suupu kareeta, eli vihanneksia ja/tai lihaa currypohjaisessa keitossa. Tuntien odottelun ja epämääräisten lippulappusten täyttelyn jälkeen ruoka maistui todella hyvältä, ja antoi puhtia loppupäivään!

Suupu karee, minun annoksessani kanaa ja vihanneksia. 
Lounaan jälkeen suuntasimme yliopistolle, jossa ilmoittauduimme vaihtariasioita hoitavalle osastolle. Täytimme jälleen muutamia lappusia ja annoimme tänne myös opiskelijakorttia varten tarvittavan valokuvan. Kun olin vielä Suomessa, neuvottiin meitä ottamaan 3-4 passikuvaa mukaan, ja reippaana tyttönä otin niitä varmuuden vuoksi ainakin kahdeksan. Niitä ei kyllä todellakaan ole tarvinnut - ainoa, mihin olen sellaista käyttänyt, on opiskelijakorttini. Ehkä myöhemmin tulee vastaan jotain tilanteita, joissa sellaista tarvitsee, mutta toistaiseksi aika lailla turhia ovat olleet.


Meikäläisten päämaja, kokusai honbu.
Laskujen maksaminen onnistuu pankissa, postissa tai tilanteesta riippuen konbinissa (convenience store, eli R-kioskin ja pienen ruokakaupan välimuoto). Ensimmäinen täällä maksamani lasku oli vakuutusmaksu, jonka maksoin postissa. Koko homma oli varsin kivuton, ja hoitui nopeasti. Henk.koht. maksoin koko (tämän tilikauden) summan kerralla, ja hinnaksi tuli noin 11 000 jeniä. Toinen vaihtoehto olisi ollut pistää summa menemään kuukausittain tililtä suoraveloituksena, mutta tällä kertaa en jaksanut sitä järjestää. Vuokra ja puhelinmaksu menevät tililtä suoraan, joten aina aika ajoin kannattaa varmistaa, että Yuucho-tilillä on tarpeeksi rahaa..

Puhelimen tai liittymän hankinta on tarina sekin, mutta koska se on vielä vähän työn alla, kirjoittelen siitä myöhemmin.


Orientaatio, luennot ja lähtötasokoe

Lähtötasotestiin ilmoittauduin sähköisesti vielä Suomessa ollessani, ja samalla ilmottauduin myös alustavasti japanin kursseille. Lähtötasokoe oli 30.9. ja siinä oli 100 monivalintakysymystä, tyyliin "täydennä lause parhaalla mahdollisessa vaihtoehdolla". Koe ei ollut erityisen vaikea, mutta vaikeutui loppua kohden. Omasta mielestäni kokeesta noin kaksi kolmasosaa oli ihan tehtävissä, ja loput menikin sitten arvailuksi. Kokeen tuloksia odoteltiin muutama päivä, ja siinä välissä ehdimme käydä orientaatiotilaisuuksissa.

Ensimmäisenä orientaatiopäivänä kaikki 50 nikkensei-opiskelijaa (eli me Japanin kielen ja kulttuurin opiskelijat) kokoontuivat samaan huoneeseen, ja vastaava koordinaattorimme Kobayashi-sensei esittäytyi meille. Kävimme jonkin verran läpi kurssivaatimuksia ja kurssi-ilmoittautumiseen liittyviä asioita, sekä yleisiä aikataulu- yms. juttuja, sekä tietenkin esittelimme itsemme kaikille. Saimme käsiimme kattavat ohjeet kaikesta, sekä lisäksi mm. kirjan, johon on koottu viime vuoden nikkeisei-opiskelijoiden kirjoittamia lopputöitä. Tämän selostuksen jälkeen meille esittäytyi toinen opettaja, joka on ilmeisesti vastuussa meikäläisten hyvinvoinnista.

Tämä opettaja selitti meille kaikkea vaihtovuodesta selviytymiseen liittyvää, ja varoitteli mm. talvesta (siitä on muuten varoiteltu täällä tosi ahkerasti, mikä on ihan hyvä kun miettii kaikkia niitä, jotka eivät ole lunta koskaan nähneetkään.. Meitä suomalaisia tosin vähän huvittaa välillä.). Leikimme myös jotain tutustumisleikkejä, mitkä eivät onneksi olleet ihan niin hirveitä, kuin mitä kaikki kuvittelivat... Ja jopa tutustuin ihmisiin! Suosittelen kaikille, että menee vaan reippaasti mukaan kaiken maailman leikkeihin, vaikka ne vähän tyhmiltä tuntuvatkin - meidän ryhmässä oli muutamia, jotka eivät oikein osallistuneet, ja heistä jäi kaikille vähän huono maku suuhun.

Seuraavan päivän orientaatio alkoi virallisella tervetuliaisseremonialla, jossa pukukoodina oli miehillä puku, naisilla jakkupuku tai vastaava. Olipa onni, että olin varautunut tilanteseen ja ostanut mustan jakkupuvun nimenomaan tällaisia tilanteita varten! Muutamilla ei moisia vaatteita ollut, koska "ei kiinnosta", ja he pistivät vähän kyllä silmään... Eli kaikki tulevat vaihtarit, ottakaa puku tahi muuten asiallisia vaatteita mukaan! Farkut ei oikein anna hyvää kuvaa.

Kuva HU:n sivuilta.

Reksi. Kuva HU:n sivuilta.

"Everyone's genki!" Tilannekuva tervetuliasjuhlan jälkeisestä orientaatiosta. Kuva napattu HU:n sivuilta.

Itse tilaisuus oli tylsä, mutta suhteellisen lyhyt. Kaikki uudet vaihto-opiskelijat esiltiin nimeltä, ja jokainen nousi vuorollaan seisomaan. Meitä taisi olla lähemmäs 150 opiskelijaa, joten kyseinen osio otti kyllä oman aikansa. Tämän jälkeen yliopiston rehtori piti lyhyen puheen ja toivotti kaikki lämpimästi tervetulleeksi ja pyysi kaikki ryhmäkuvaan. Parin tunnin tauon jälkeen seurasi lisää orientaatiotilaisuuksia, mm. poliisin "varokaa hämäriä tyyppejä" -puhe ja Hokkaidon naistenseuran "tehdään ruokaa ja pukeudutaan kimonoihin" -mainos. Osa esittelyistä oli ihan mielenkiintoisia, mutta suurinta osaa en kyllä oikein kuunnellut... Varsinkaan englanninkielisiä, joista ei saanut mitään selvää.

Kun orientaatiot loppuivat ja kaikki pääsivät kotiin, sain vihdoinkin tarkistettua lähtötasokokeen tulokset. Suureksi onnekseni pääsin juuri niille kursseille, joille halusinkin, ja osa oli jopa astetta ylemmän tason kursseja! Tähän mennessä kurssien taso on ollut ihan ok, joskin kielioppi vaikuttaa vähän helpolta ja luetunymmärtäminen vaikealta.. Jälkimmäisen vaihdan helpompaan kurssiin, mutta muuten taidan pitäytyä niissä, mitä minulle ehdotettiinkin. Kurssien vaihtaminen on suht helppoa: käytönnässä kyseessä on vain ilmoitusluontoinen asia.

Valinnaisia kursseja on muutamia, ja niistä pitää valita vähintään kaksi ja enintään viisi (muistaakseni). Meille keskitason opiskelijoille suositellaan kahta, jotta emme hukkuisi työmäärään, ja näillä näkymin kaksi kurssia on minulle ihan sopiva määrä (kolmaskin tosin vähän houkuttelisi...). Valinnaisista kursseista osa on japaninkielisiä (mm. kielentutkimusta tai Japanin historiaa käsitteleviä kursseja) ja osa englanninkielisiä HUSTEP-kursseja. Itse valitsen yhden japaninkielisen ja yhden englanninkielisen, kuten aika moni muukin. Englanninkielinen kurssivalikoima on suht kattava, ja Japaniin liittyviä kursseja on laidasta laitaan.

Tätä siltaa pitkin kävelen yliopistolle. 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Terveiset Sapporosta!

Täällä ollaan! Pahoittelut päivityksen viivästymisestä, puuhaa on ollut niin paljon, että netissä roikkumiseen ei ole jäänyt ihan hirveästi aikaa. 

Matka Japaniin sujui ihan hyvin, ja aika meni suht nopeasti. Ennen koneeseen nousua join kavereiden kanssa lentokentällä paria lasia kuohuvaa ja söin puolikkaan korvapuustin - ihan sopivat "läksiäiset"! Helsingistä Osakaan matkatessa oli kone tupaten täynnä japanilaisia, ja totesin hyvin äkkiä ottavani ensi kerralla mielummin käytäväpaikan. Nyt istuin ikkunan vieressä (ajattelin, että olisi helpompi nukkua, jos voi nojata seinään, mutta turha luulo...), ja vieressäni istunut japanilainen nainen nukkui lähes koko ajan, enkä tietenkään viitsinyt häntä herättää aina, kun halusin vessaan tai kävelemään. Ankeaa. Yhdeltä vessareissulta palatessani onnistuin vieläpä niksauttamaan polveni suht pahasti, ja olisi varmaan tehnyt ihan hyvää, jos olisin päässyt vähän useammin verryttelemään. Onneksi sain lentoemännältä pussillisen jäitä, joka helpotti pahimpaan jomotukseen, ja nyt polvi on jo melkein parantunut.

Korvapuustia ja kuoharia, hyvät lähtöeväät! 

Muuten lento oli aika tavallinen, katsoin elokuvia (joista en saanut mitään selvää, surkea äänentoisto) ja söin epämääräistä lentokoneruokaa. Kun kone lähti, meinasin hieman herkistyä, mutta se meni aika nopeasti ohi, onneksi! Olisi ollut noloa ruveta nyyhkimään täydessä koneessa.... Jossain vaiheessa lentoemäntä kuulutti, että vasemman puolen ikkunoista näkyy revontulia, jolloin jok'ikinen japanilainen suorastaan ryntäsi ikkunoille. Itse en tietenkään nähnyt mitään, oikealla puolella kun istuin, enkä oikein suomalaisena kehdannut änkeä revontulia katsomaan. 

Kun saavuin Kansain kentälle, pääsinkin heti jonottamaan asumislupakorttiani (residence card, tai zairyuukaado), joka on olennainen osa Japanissa oleskelua. Jonossa juttelin erään Wakayaman yliopistoon matkalla olleen australialaisen kanssa, joka jäi ystävällisesti odottamaan minua, ja haimme yhdessä matkalaukut. Siinä kohtaa tiemme erosivat, mutta kerromme tätä nykyä Facebookissa toisillemme kaikkia hauskoja sattumuksia, mitä tielle on osunut. Joka tapauksessa, suuntasin sen jälkeen kohti kotimaisten lentojen terminaalia, jonka löysin pienen harhailun jälkeen. Usein sanotaan, että japanilaisilla kentillä on helppo suunnistaa, mutta Kansain kentän JAL:in tiski oli kyllä suht hyvin piilotettu (varsinkin kun aikaeroväsymys vaivaa, laukut painavat, ja kävely oli polven takia vaikeaa), eikä sitä varsinaista terminaaliakaan kohti ihan turhan montaa kylttiä osoittanut. 

Kentällä oli autiota....

Terminaali kuitenkin löytyi, ja se oli todella, todella pieni. Olin ajatellut, että Kansain kentällä voinkin sitten vähän pyöriä kaupoissa ja vaikka tehdä vähän heräteostoksia, mutta kotimaan lentojen terminaalissa liikkeitä oli tasan kaksi: pieni kahvila ja sen vieressä oleva pieni marketti, jossa myytiin kaikkea mahdollista. Ihmisiäkään ei ollut missään, olin hetken terminaalissa lähes yksin! Loppujen lopuksi Sapporoon menevä lento oli kuitenkin ihan täynnä. Ruokaa lennolla ei tarjoiltu, ja meinasin nääntyä nälkään. Nukuttuakaan en saanut kuin ehkä vartin, joten Sapporoon saavuttaessa olo oli vähintäänkin hehkeä... 

Sapporon Shin-Chitose -kentällä minua oli vastassa tuutorini Aya sekä juuri Unkarista saapunut vaihtari, ja hyppäsimme kolmistaan junaan kohti Sapporon keskustaa. Matka kesti reilu puoli tuntia ja maksoi 1070 jeniä. Sapporon juna-asemalla vaihdoimme taksiin (jonka tuutori ystävällisesti maksoi), ja asuntolalle matkaa oli vain muutama minuutti. Stressasin aikaisemmin tuutorin kanssa small talkaamista aika paljon, mutta lentojen jälkeen olin niin väsynyt, että en enää jaksanut huolehtia moisesta. Juttelimme niitä näitä koko matkan ajan, ja yllätyksekseni japanin puhuminen sujui suht hyvin.

Aya oli todella suureksi avuksi, ja opasti meitä todella hyvin. Asuntolalla meille ojennettiin läjä papereita, joiden joukossa oli mm. asuntolan säännöt, tietoa vuokranmaksusta ja vuodevaatteiden vuokrauslomake. Henk.koht. en tajunnut papereista juuri mitään (vaikka eivät ne nyt niin monimutkaisia olleet), mutta Aya täytti lähes kaikki lomakkeet puolestamme, ja "käänsi" monimutkaisemmat jutut yksinkertaisemmaksi japaniksi. Tämän jälkeen asuntolan manager (en nyt keksi sanaa suomeksi) esitteli meille huoneet ja pyykkituvan. Huoneissa on kaikkea erikoista ja outoa, mutta kerron niistä myöhemmin lisää.

Loppupäivä sujuikin ostosten parissa - tässä asuntolan ihan vieressä on jättiläismäinen marketti, josta saa ihan mitä tahansa! Ostimme muutamia elintärkeitä tavaroita, kuten vessapaperia ja vettä, ja sitten menimme syömään. Marketin yhteydessä on kymmenkunta erilaista ravintolaa, kaikki suht huokeita ja tähän mennessä niistä on löytynyt pelkästään hyvää ruokaa! Ison illallisen jälkeen menimmekin suoraan nukkumaan, ja siinähän se ensimmäinen päivä sitten olikin.

Aika on mennyt nopeasti, ja olen viihtynyt hyvin. Sapporossa on todella rauhallinen tunnelma, ihmiset ovat mukavia ja maisevat miellyttäviä. Täällä on koivuja, pihlajia ja apiloita, joten aika kotoisa on ollut olo.

Koivuja! Kotikadulla! :D

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lähtöpäivä!

Pitkän odotuksen jälkeen tässä sitä nyt ollaan! Matka kohti Sapporoa alkaa muutamien tuntien päästä, ja kaikki tavarat, lippulappuset, rokotukset ja hermot on kasassa. Olo on aika zen, eikä lähtö erityisemmin hermostuta. Koneen vaihtaminen stressaa hieman (huonoja kokemuksia), ja vähän jännitän reilun puolen tunnin junamatkaa tuutorin kanssa, mutta eiköhän se siitä. 

Parin tunnin päästä lähden kohti Helsinki-Vantaata, ja saattamaan lähtevät vanhemmat ja sisko. Kentällä samaan aikaan on myös Sapporoon lähtevä opiskelukaveri, joka ikävä kyllä lentää eri koneella... mutta ehdimme kuitenkin juoda paniikkikaljat yhdessä, eli kaikki hyvin! Lasilliselle ennättää mukaan myös toinenkin kaveri, joka työnsä puolesta pääsee saattamaan meidän ihan lähtöportille asti. Happy days! 

Huomisen puolella saavun perille, ja kirjoittelen sieltä sitten lisää. Sapporossa minua odottaa näillä näkymin aurinkoinen, +20 asteen päivä, hahaa! :D 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Muutama päivä aikaa lähtöön. Yllättäen minua ei erityisemmin jännitä, lähinnä vain hämmästelen kummastelen sitä, että vihdoinkin lähtö on lähellä. Johan sitä nyt on jo odotettukin. 

Viime päivät ovat sujuneet lähinnä rahanmenon merkeissä, joskin mitään turhaa ei ole tullut (kai) ostettua. Kartutin omiyage-osastoa läjällä suklaata ja Muumi-karkkeja, hain Forexilta hulvattoman määrän jenejä (kurssi oli vihdoinkin kohdillaan!), vein töihin kakun, ja vietin loistavan illan työkavereiden kanssa. Muitakin kavereita on tullut nähtyä, ja kivaa on ollut. Matkalaukun koepakkasin, ja voi elämä tätä tavaran määrää..! Täytyy ehkä vähän karsia jotain, mutta mitä? 

Mitään akuuttia tekemistä ei enää ole, kaikki superpakollinen on hoidettu. Rokotukset on kunnossa, käteistä on, lennot varmistettu ja niin edelleen. Näinä viimeisinä Suomi-päivinä olen lähinnä hengaillut perheen ja kavereiden kanssa, ja siltä varsinaiselta lähtöpaniikilta on onneksi vältytty (so far). 

Pienehkö ahdistus kuitenkin iski, kun tajusin, että kohta sitä japania pitäisi oikeasti puhua koko ajan, lentokentältä alkaen. Hokudain tuutorini tulee minua kentälle vastaan, ja edessä olisi heti noin puolen tunnin junamatka yliopistolle. Olen ihan sosiaalinen olento, ja small talk sujuu, mutta en silti nauti tilanteista, joissa minun on pakko jaksaa olla kiinnostunut ja innoissani. Joku pakosuunnitelma pitäisi aina olla! Mutta tuutori on varmasti ihan mukava ja toivottavasti myös ymmärtää, että saatan pitkän lentoni jälkeen olla vähän jäässä. Hätätapauksissa aion surutta turvauta englantiin, ha! 

Ilmoittauduin myös tuleville japanin kursseilleni, mikä oli mielenkiintoista. Kurssit on jaettu pääsääntöisesti kahteen tasoon, keskitaso (中級) ja edistyneet (上級), joista keskitaso jaetaan vielä eri taitotasoihin, kun taas edistyneiden ryhmät jaetaan aihealueiden mukaan. Totesin hyvin äkkiä, että edistyneiden kursseille ei minulla ole mitään asiaa, joten keskitaso siis. Ajattelin aluksi ilmoittautua keskitason ei niin edistyneille kursseille, mutta juteltuani Helsingin yliopiston (juuri Hokudaista palanneen) tuutorini kanssa, rohkaistuin vähän haastamaan itseäni, ja ilmoittauduin mm. kielioppikurssin ylimmälle tasolle (siis keskitason ylimmälle, ei edistyneisiin sentään). Lopullinen sijoittuminen ratkaistaan kuitenkin lähtötasotestissä, joka on 30.9. aamulla. Itse testi on kuulemma helpohko, mutta ajattelin nyt silti vähän lukea ennen sitä. 

Vielä (enää) kaksi kokonaista päivää ennen lähtöä. Olis jo keskiviikko!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Japanista ja japanista

Joskus vuosi tahi kaksi sitten ostin kirjan japanilaisesta kulttuurista ja etiketistä, jota en tietenkään ole ehtinyt lukemaan kuin vasta nyt. En kyllä kuitenkaan päässyt edes ensimmäistä lukua pidemmälle, kun jo totesin siskoni kanssa kirjan olevan ihan älytöntä hölynpölyä - asiasisältö on periaatteessa kaikki totta, mutta koko roska on kirjoitettu ärsyttävään amerikkalaiseen länsimaalaiseen "kylläpäs aasialaiset ovat outoja, heillä on kaikkia hassuja tapoja, mutta ei niistä tarvitse välittää" -tyyliin. Esimerkiksi kumartamista jaksettiin ihmetellä, sillä onhan se nyt perin omituista, eikä tietenkään lainkaan verrattavissa vaikkapa kättelemiseen tai kaiken maailman high fiveihin. Ihan eri juttu, like totally. Olin alunperin ajatellut raivota kirjasta hieman enemmänkin, mutta jääköön se nyt kuitenkin väliin. Ehkä myöhemmin. Lukulistalla olisi myös Lonely Planetin valikoidut osiot, mutta tuossahan tuokin vaan pölyä kerää.......

Japanin oppikirjat kaivoin esiin, kun totesin oikein käytännössä, miten paljon olenkaan unohtanut. Olimme juuri Momon kanssa jutelleet siitä, miten nopeasti japanin taidot rapistuvat, kun paikalle sattui suomalainen japaninopettajamme yliopistolta. Hänen mukanaan oli yliopiston uusi, japanilainen japaninopettaja, joka tietenkin esiteltiin meille. Japaniksi, tietenkin. Normaalisti tässä kohtaa kuuluisi small talkata, mutta ei siitä kyllä oikein mitään tullut. Pari lausetta sain sanottua, mutta valehtelematta minulta meni ainakin puolet sensein lauseista täysin yli hilseen (hiljainen puheääni ja pieni taustamöly eivät kauheasti parantaneet tilannetta). Onneksi paikalla ollut senpai pelasti, ja hoiti leijonanosan puhumisesta.

Kotiin päästyäni aloitin siis etsimään vanhoja oppikirjojani, ajatuksena edes vähän selailla niitä läpi. Olin mielestäni laittanut kirjat muuttolaatikoiden päällimäisiksi, jotta löytäisin ne nopeasti, mutta ensinnäkin oikean laatikon löytäminen koitui haastavaksi (liikaa kirjoja!!) ja toiseksi eihän ne missään päällimmäisenä olleet, tietenkään. Alimmaisena, sikin sokin, yksi siellä, toinen täällä. Helvetti sentään. Lopulta kuitenkin löysin kaikki miljoona opusta, ja selasin niistä viikon aikana läpi kaksi helpointa. Easy does it..? 

Fiksummat yksilöt olisivat opiskelleet japania oikeasti koko kesän, tai edes kerranneet vanhaa. Itsehän en ole tehnyt mitään, mikä tietenkin vähän kaduttaa tässä vaiheessa, kun vaihtovuosi ja siihen kuuluva lähtötasokoe lähenee lähenemistään. Mutta minkäs teet, better late than never. Mitään eeppistä kertausrumbaa en aio aloittaa, sillä tässä ajassa tuskin ehtii käydä läpi kolmen vuoden materiaaleja ja kaikkia niitä opuksia, joita olen omaksi ilokseni (köh, köh) hankkinut. Kunhan nyt vähän edes vilkaisisin, jos vaikka saisin lukunopeuteni takaisin entiseensä (luen japania aika hitaasti, minkä takia esim. luetunymmärtämiset JLPT-kokeissa ovat minulle haastavia). Yritän lohduttautua sillä, että oppimaanhan minä olen menossa jne., mutta saa nähdä miten tasokokeessa käy.

Suuri osa viime päivistä on mennyt milloin minkäkin tasoiseen angstaamiseen, mikä nyt varmaan on ihan ymmärrettävää, kun tätä vaihtorumbaa on väännetty jo vuoden verran. Mutta nyt, flunssaisena kotihiirenä, olen ehtinyt vähän jäsentää ajatuksiani, ja olen ihan hyvillä mielin koko jutusta. Lähtöön on aikaa enää tasan kaksi viikkoa (iik!), suurin osa tavaroista on hankittu ja matkalaukku lojuu lattialla sisältöä odotellen, alkaa koko juttu tuntua todemmalta. Olen jo ottanut yhteyttä Hokkaido-Suomi -seuraan ja käynyt tutustumassa Hokkaidon yliopiston Helsingin toimistoon, ja käynyt töissä viimeisen kerran (kiitos kaikille mukavista vuosista, nähdään vuoden päästä!). Tänään sain viestiä tulevalta tuutoriltanikin (sapōtaa, "tukihenkilö"), joka lupasi autella kaikessa. Jep, lähtö on tosi, tosi, tosi lähellä. 

...help!