Kotini Sapporo

Ensimmäinen kuukausi Sapporossa on nyt takana. Aika menee yllättävän nopeasti, ja ehdin tänään erään toisen suomalaisen kanssa todeta, että kohtahan sitä jo melkein saa ruveta suunnittelemaan paluuta Suomeen. Tai no ei nyt ehkä ihan vielä, mutta aika menee kyllä oikeasti todella, todella nopeasti. 

Siitä huolimatta, että täällä on oikein mukavaa, ei tämä nyt toistaiseksi mikään *maailman paras ja mahtavin ja upein ja superhyperhienoin* kokemus ole. Sapporo on kaunis ja rauhallinen kaupunki, ja tykkään asua täällä. Erityisen "japanilainen" paikka tämä ei kuitenkaan ole, joten mitään surrealistista whoa-mikä-paikka -fiilistä ei ole. Täällä on metsiä, jotka tuoksuvat samalta kuin Suomen metsät. Täällä on koivuja ja pihlajia. Ruska on kaunis, mutta on sellainen Suomessakin (joskaan ei ehkä ihan näin kirkas). 

Kaunista on, vielä hetken.

Kampusalueen yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Gingko Avenue. Puiden lehdet muuttuvat kullanvärisiksi, kuten näkyy. Jos en olisi tiennyt, että tämä on kuuluisa katu, olisin tuskin kiinnittänyt siihen huomiota.

En ole kokenut minkään sortin kulttuurishokkia suuntaan tai toiseen. Mikään ei ole ollut niin kamalaa, että olisin itkenyt koti-ikävää, mutta en ole myöskään ihaillut silmät pyöreänä tätä Aasian ihmemaata. Ihan tavallinen mesta tämä on, ja tavallisia ihmisiä. Tietyt asiat raivostuttavat (miksi hemmetissä täällä ei ole verkkopankkia? Ja mikä ihme siinä on, että kevyen liikenteen sääntöjä ei kerta kaikkiaan noudateta??) ja tietyt ihastuttavat (kuten se, että useimmissa ravintoloissa tarjoilijan voi kutsua painamalla nappulaa. Niin, ja ulkona syöminen on halpaa!). Erilaisia kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, mutta pitkälti samaa tavaraa niissä myydään, kuin missä tahansa muuallakin. Kauppojen tyylit ovat kuitenkin vähän Suomesta poikkeavia: enpä muista Suomessa nähneeni samalla ostoskadulla neljää eri sukkiin erikoistunutta liikettä. 

Shoppailu on ollut suht vähäistä, jos välttämättömyyksiä ei lasketa. Eilen ostin asuntooni kokovartalopeilin, mikä lienee kallein "turha" ostokseni. Kirjat ovat halpoja, ja niitä olen ostanut muutamia. Ruokaan menee rahaa kyllä, ja kahviin, mutta se nyt lienee odotettavissakin. Ruoka on hyvää, mutta ei mitään tajunnan räjäyttävää. Välillä ruoat ovat outoja, mutta eivät sellaisia apua-toi-on-vielä-elossa-ja-se-pitäisi-syödä -outoja, vaan enemminkin ruokakokemukset ovat olleen lajia aijaa-tällainenkin-kasvis-on-olemassa. 

Minimunakoiso! Ostin koko paketillisen, ja maukkaita ovat!

Ehkä olen vähän tunnevammainen, kun en ole (vielä?) saanut tästä kokemuksesta mitään sen suurempia kiksejä. Mutta jotta nyt vältettäisiin kaikki mahdolliset väärinkäsitykset, niin haluan painottaa, että en missään nimessä kadu tänne tulemista! Kielitaito paranee, saan uusia kavereita ja kontakteja, näen uusia paikkoja ja koen uusia asioita. En usko, että vaihtaisin tätä mihinkään, mutta odottelen vain sellaista best-year-ever!! -fiilistä, mikä monilla kanssa-vaihtareilla tuntuu olevan. Olisi kiva olla hetken verran ihan eeppisen innoissaan jostain, ja ihmetellä tämän oudon maailman menoa sellaisella lapsenomaisella ihastuksella. Mutta korostetaan nyt vielä kerran, että kaikesta tunneköyhyydestä huolimatta, täällä on oikeasti kivaa. Ja ei, en vain uskottele itselleni (ja teille) että täällä on kivaa peitelläkseni koti-ikävääni, vaan ihan aikuisten oikeasti tykkään olla täällä. Tänään vaan sattuu olemaan tympeä päivä, ja ajattelin purkaa ajatuksiani. 

Mutta kivojakin juttuja voin kertoa, jotta ette ihan masentunutta kuvaa saa Sapporo-elämästä! Eilen juhlimme pienellä porukalla erään vaihtarin syntymäpäiviä, ja menimme paikalliseen suklaateemapuistoon, Shiroi Koibito Parkiin (josta olen maininnut jossain alkupään blogipostauksessakin). Päivä oli lämmin ja kaunis, ja puistosta jäi hyviä muistoja! Alueen keskellä olevassa ruusupuutarhassa kukkivat vielä ruusut, ja kaikki oli koristeltu eurooppalaiseen yltiöromanttiseen tyyliin. Eräs seurueestamme kuvaili paikkaa DisneyWorldin ylijäämävarastoksi, ja kieltämättä koko alue oli aika kliseinen. Kaikki oli herttaista ja söpöä, mutta ei mitään vaaleanpunaisia sydämiä kuitenkaan, vaan pientä ja kaunista, hyväntuulista ja Eurooppaa ihannoivaa. 

Saippukuplia musiikkiesityksen loppuhuipennuksena!

Japani..? Tuskin, ehkä ennemmin viktoriaanisen ajan Englanti.

Shiroi Koibito Parkissa on ruusutarhan ja pihakahvilan lisäksi myös maksullinen sisäalue, jossa voi tutustua suklaan historiaan ja sen valmistukseen. Kaikki on koristeltu viimeistä myöten, ja katsottavaa riittää kaiken ikäisille. Omia suosikkejani olivat muun muassa vanhat, kaakaolle tarkoitetut posliinikupit vitriineissään, sekä valtava vanhanaikaisten lelujen kokoelma. 

Kellotornin ovet aukeavat aina tasatunnein, ja esiin tulevat hahmot esittävät muutaman minuutin mittaisen konsertin.

Piha-alue on auki myös talvisin, ja sisäänpääsy on ilmainen. Talvella paikka lienee upea kaikkine koristeineen ja valaistuksineen!

Shiroi Koibito Parkin sisältä löytyy myös kahvila, josta aukeaa kauniit maisemat lähialueelle. Kahvilasta käsin näkee myös kellotornin sekä tasatunnein esitettävän minikonsertin, joka oli suloistakin suloisempi. Kahvi puolestaan oli kallista ja vähän kitkerää, mutta suklaan takiahan siellä oltiin. Oma jättiläismäinen tiramisuni oli erinomainen, mutta puolikaskin olisi ehkä riittänyt. Esillä olleet hääkakut olivat mielettömän hienoja (ja kalliita!). Kaiken tämän lisäksi teemapuistossa on mahdollista nähdä, miten Shiroi Koibito -keksejä valmistetaan, osallistua keksityöpajaan, nähdä sokerileipuri työssään ja katsoa aitiopaikalta, miten karkkia muokataan erilaisiksi nappuloiksi. Mahtava paikka, herttainen mutta ei ällösöpö! Todennäköisesti suosittu treffipaikka.

Maisema kahvilasta.

Yksi monista kakuista. Korkeutta tällä oli ainakin metrin verran!

Shiroi Koibito Parkin lisäksi muutakin ohjelmaa on tiedossa lähiviikoille. Ylihuomenna menen tutustumaan Hokkaidon yliopiston suomen kielen tunneille (saan varmaan leikkiä ihmisnauhuria, haha!) ja todennäköisesti siitä eteenpäin tulen osallistumaan tunneille aina mahdollisuuksien mukaan. Lauantaina puolestaan on Halloween-pippalot, joihin menen muutaman kaverin kanssa. Siitä seuraaville viikoille on luvassa koto-konsertti, Oopperan Kummitus, onsen-reissu ja sen sellaista. Ohjelmaa on siis enemmänkin kuin tarpeeksi! Eiköhän tämä tästä.