Lähtöpäivä!

Pitkän odotuksen jälkeen tässä sitä nyt ollaan! Matka kohti Sapporoa alkaa muutamien tuntien päästä, ja kaikki tavarat, lippulappuset, rokotukset ja hermot on kasassa. Olo on aika zen, eikä lähtö erityisemmin hermostuta. Koneen vaihtaminen stressaa hieman (huonoja kokemuksia), ja vähän jännitän reilun puolen tunnin junamatkaa tuutorin kanssa, mutta eiköhän se siitä. 

Parin tunnin päästä lähden kohti Helsinki-Vantaata, ja saattamaan lähtevät vanhemmat ja sisko. Kentällä samaan aikaan on myös Sapporoon lähtevä opiskelukaveri, joka ikävä kyllä lentää eri koneella... mutta ehdimme kuitenkin juoda paniikkikaljat yhdessä, eli kaikki hyvin! Lasilliselle ennättää mukaan myös toinenkin kaveri, joka työnsä puolesta pääsee saattamaan meidän ihan lähtöportille asti. Happy days! 

Huomisen puolella saavun perille, ja kirjoittelen sieltä sitten lisää. Sapporossa minua odottaa näillä näkymin aurinkoinen, +20 asteen päivä, hahaa! :D 

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Muutama päivä aikaa lähtöön. Yllättäen minua ei erityisemmin jännitä, lähinnä vain hämmästelen kummastelen sitä, että vihdoinkin lähtö on lähellä. Johan sitä nyt on jo odotettukin. 

Viime päivät ovat sujuneet lähinnä rahanmenon merkeissä, joskin mitään turhaa ei ole tullut (kai) ostettua. Kartutin omiyage-osastoa läjällä suklaata ja Muumi-karkkeja, hain Forexilta hulvattoman määrän jenejä (kurssi oli vihdoinkin kohdillaan!), vein töihin kakun, ja vietin loistavan illan työkavereiden kanssa. Muitakin kavereita on tullut nähtyä, ja kivaa on ollut. Matkalaukun koepakkasin, ja voi elämä tätä tavaran määrää..! Täytyy ehkä vähän karsia jotain, mutta mitä? 

Mitään akuuttia tekemistä ei enää ole, kaikki superpakollinen on hoidettu. Rokotukset on kunnossa, käteistä on, lennot varmistettu ja niin edelleen. Näinä viimeisinä Suomi-päivinä olen lähinnä hengaillut perheen ja kavereiden kanssa, ja siltä varsinaiselta lähtöpaniikilta on onneksi vältytty (so far). 

Pienehkö ahdistus kuitenkin iski, kun tajusin, että kohta sitä japania pitäisi oikeasti puhua koko ajan, lentokentältä alkaen. Hokudain tuutorini tulee minua kentälle vastaan, ja edessä olisi heti noin puolen tunnin junamatka yliopistolle. Olen ihan sosiaalinen olento, ja small talk sujuu, mutta en silti nauti tilanteista, joissa minun on pakko jaksaa olla kiinnostunut ja innoissani. Joku pakosuunnitelma pitäisi aina olla! Mutta tuutori on varmasti ihan mukava ja toivottavasti myös ymmärtää, että saatan pitkän lentoni jälkeen olla vähän jäässä. Hätätapauksissa aion surutta turvauta englantiin, ha! 

Ilmoittauduin myös tuleville japanin kursseilleni, mikä oli mielenkiintoista. Kurssit on jaettu pääsääntöisesti kahteen tasoon, keskitaso (中級) ja edistyneet (上級), joista keskitaso jaetaan vielä eri taitotasoihin, kun taas edistyneiden ryhmät jaetaan aihealueiden mukaan. Totesin hyvin äkkiä, että edistyneiden kursseille ei minulla ole mitään asiaa, joten keskitaso siis. Ajattelin aluksi ilmoittautua keskitason ei niin edistyneille kursseille, mutta juteltuani Helsingin yliopiston (juuri Hokudaista palanneen) tuutorini kanssa, rohkaistuin vähän haastamaan itseäni, ja ilmoittauduin mm. kielioppikurssin ylimmälle tasolle (siis keskitason ylimmälle, ei edistyneisiin sentään). Lopullinen sijoittuminen ratkaistaan kuitenkin lähtötasotestissä, joka on 30.9. aamulla. Itse testi on kuulemma helpohko, mutta ajattelin nyt silti vähän lukea ennen sitä. 

Vielä (enää) kaksi kokonaista päivää ennen lähtöä. Olis jo keskiviikko!

Japanista ja japanista

Joskus vuosi tahi kaksi sitten ostin kirjan japanilaisesta kulttuurista ja etiketistä, jota en tietenkään ole ehtinyt lukemaan kuin vasta nyt. En kyllä kuitenkaan päässyt edes ensimmäistä lukua pidemmälle, kun jo totesin siskoni kanssa kirjan olevan ihan älytöntä hölynpölyä - asiasisältö on periaatteessa kaikki totta, mutta koko roska on kirjoitettu ärsyttävään amerikkalaiseen länsimaalaiseen "kylläpäs aasialaiset ovat outoja, heillä on kaikkia hassuja tapoja, mutta ei niistä tarvitse välittää" -tyyliin. Esimerkiksi kumartamista jaksettiin ihmetellä, sillä onhan se nyt perin omituista, eikä tietenkään lainkaan verrattavissa vaikkapa kättelemiseen tai kaiken maailman high fiveihin. Ihan eri juttu, like totally. Olin alunperin ajatellut raivota kirjasta hieman enemmänkin, mutta jääköön se nyt kuitenkin väliin. Ehkä myöhemmin. Lukulistalla olisi myös Lonely Planetin valikoidut osiot, mutta tuossahan tuokin vaan pölyä kerää.......

Japanin oppikirjat kaivoin esiin, kun totesin oikein käytännössä, miten paljon olenkaan unohtanut. Olimme juuri Momon kanssa jutelleet siitä, miten nopeasti japanin taidot rapistuvat, kun paikalle sattui suomalainen japaninopettajamme yliopistolta. Hänen mukanaan oli yliopiston uusi, japanilainen japaninopettaja, joka tietenkin esiteltiin meille. Japaniksi, tietenkin. Normaalisti tässä kohtaa kuuluisi small talkata, mutta ei siitä kyllä oikein mitään tullut. Pari lausetta sain sanottua, mutta valehtelematta minulta meni ainakin puolet sensein lauseista täysin yli hilseen (hiljainen puheääni ja pieni taustamöly eivät kauheasti parantaneet tilannetta). Onneksi paikalla ollut senpai pelasti, ja hoiti leijonanosan puhumisesta.

Kotiin päästyäni aloitin siis etsimään vanhoja oppikirjojani, ajatuksena edes vähän selailla niitä läpi. Olin mielestäni laittanut kirjat muuttolaatikoiden päällimäisiksi, jotta löytäisin ne nopeasti, mutta ensinnäkin oikean laatikon löytäminen koitui haastavaksi (liikaa kirjoja!!) ja toiseksi eihän ne missään päällimmäisenä olleet, tietenkään. Alimmaisena, sikin sokin, yksi siellä, toinen täällä. Helvetti sentään. Lopulta kuitenkin löysin kaikki miljoona opusta, ja selasin niistä viikon aikana läpi kaksi helpointa. Easy does it..? 

Fiksummat yksilöt olisivat opiskelleet japania oikeasti koko kesän, tai edes kerranneet vanhaa. Itsehän en ole tehnyt mitään, mikä tietenkin vähän kaduttaa tässä vaiheessa, kun vaihtovuosi ja siihen kuuluva lähtötasokoe lähenee lähenemistään. Mutta minkäs teet, better late than never. Mitään eeppistä kertausrumbaa en aio aloittaa, sillä tässä ajassa tuskin ehtii käydä läpi kolmen vuoden materiaaleja ja kaikkia niitä opuksia, joita olen omaksi ilokseni (köh, köh) hankkinut. Kunhan nyt vähän edes vilkaisisin, jos vaikka saisin lukunopeuteni takaisin entiseensä (luen japania aika hitaasti, minkä takia esim. luetunymmärtämiset JLPT-kokeissa ovat minulle haastavia). Yritän lohduttautua sillä, että oppimaanhan minä olen menossa jne., mutta saa nähdä miten tasokokeessa käy.

Suuri osa viime päivistä on mennyt milloin minkäkin tasoiseen angstaamiseen, mikä nyt varmaan on ihan ymmärrettävää, kun tätä vaihtorumbaa on väännetty jo vuoden verran. Mutta nyt, flunssaisena kotihiirenä, olen ehtinyt vähän jäsentää ajatuksiani, ja olen ihan hyvillä mielin koko jutusta. Lähtöön on aikaa enää tasan kaksi viikkoa (iik!), suurin osa tavaroista on hankittu ja matkalaukku lojuu lattialla sisältöä odotellen, alkaa koko juttu tuntua todemmalta. Olen jo ottanut yhteyttä Hokkaido-Suomi -seuraan ja käynyt tutustumassa Hokkaidon yliopiston Helsingin toimistoon, ja käynyt töissä viimeisen kerran (kiitos kaikille mukavista vuosista, nähdään vuoden päästä!). Tänään sain viestiä tulevalta tuutoriltanikin (sapōtaa, "tukihenkilö"), joka lupasi autella kaikessa. Jep, lähtö on tosi, tosi, tosi lähellä. 

...help! 

Viisumi ja muita ostoksia

Olen yhden konkreettisen askeleen lähempänä lähtöä. Minulla on viisumi.

Japanin Suomen suurlähetystön viisumi- ja konsuliasioista kertovalla nettisivulla on jonkin verran ohjeita viisumihakua varten, mutta kuten jo heti ensimmäisessä kappaleessa seisoo, on viisumiasioista aina hyvä kysyä jo etukäteen soittamalla tai laittamalla sähköpostia suurlähetystöön. Itse laitoin viisumiin liittyen viestiä jo aikoja sitten kysyäkseni, mitä kaikkea hakemuksen liitteenä tulee olla. 

Netissä lukee, että viisumin hakeminen kestää 1-3 viikkoa, mutta tällaisen tuiki tavallisen yliopistovaihtarin kohdalla aikaa kului noin tunti. Varsinaisen viisumin saaminen on siis varsin nopeaa, mutta muutama viikko saattaa vierähtää Japanista saatavan Certificate of Eligibilityn (tuttavallisemmin CoE) saapumisessa. 

Viisumia varten tarvitaan seuraavat:

- voimassa oleva passi

- virallinen passikuva (periaatteessa normaalin kokoinen käy...)

- viisumihakemus täytettynä

- CoE

- 23,50€ käteisenä, tasaraha

Viisumihakemuksessa oli muutama kohta, mitä en ihan osannut täyttää, mutta onneksi suurlähetystön tiskillä osattiin auttaa. Japanilaiseksi yhteyshenkilökseni laitoin "University representative" ja osoitteen kohdalle taisin rustata "university student dormitory", sillä tarkkaa osoitettahan minulla ei vielä ole. Johonkin kohtaan laitoin Hokudain kansainvälisten palveluiden osoitteen ja puhelinnumeron, mikä oli kuulemma ihan ok. 

Viisumihakemus on englanninkielinen ja kaksi sivua pitkä: suurin osa kysymyksistä oli ihan helppoja ja osa oli samoja, kuin aikaisemman postauksen "information for visa application" -kaavakkeen kysymykset. Suurin ongelma koko hakemuksen kanssa oli sen printtaaminen, sillä en millään saanut mokomaa ulos koneelta! Suurlähetystön sivuilla olevaa linkkiä klikkaamalla sain auki vain pdf-tiedoston, jossa pyydetään lataamaan Adoben uusin versio (joka minulla jo on, mutta tulipahan ladattua uudelleen), mutta sen jälkeen itse tiedosto ei edelleenkään suostu aukeamaan. Onneksi työkaverini keksi jonkun datakikkailun, millä hakemus saatiin tulostettua, mutta se prosessi meni kyllä minulta ihan yli hilseen.

CoE puolestaan on n. A5 -kokoa oleva lappunen, joka näyttää etäisesti joltain viralliselta koulutodistukselta. Se niitataan kiinni passiin, ja Japaniin saavuttaessa maahanmuuttoviranomaiset ottavat sen omakseen. Valokuva, jonka olin aikaisemmin lähettänyt Hokudaihin, oli skannattu oikeaan yläkulmaan, ja suttuisena näytti se kohtalaisen kaamealta. Vielä järkyttävämpi oli kuitenkin kuva, joka itse viisumiin tuli..! 

Certificate of Eligibility, taiteltuna ja niitattuna passiini.

Olen jo aikaisemminkin tainnut mainita, että uudessa passissani oleva kuva on kohtalaisen epäonnistunut. Erään kaverin luonnehdinnan mukaan näytän kuvassa aivan venäläiseltä terroristilta, ja tätä on naureskeltu jo kohtalaisen pitkään. Koska viisumiin tulevan kuvan pitäisi olla suht tuore, valitsin siihen eri kuvan, kuin mikä passissa on (just in case, tuskin kukaan niitä niin tarkkaan katsoo). Viisumihakemuksen ohjeiden mukaan kuvan tulisi olla kokoa 45mm x 45mm ja tietyltä etäisyydeltä kuvattu, mutta koska tuolla ei kuulemma ollut ihan niin hirveästi väliä, laitoin papereihini ihan tavallisen kuvan. Ja voi mikä hirvitys siitä tuli! Mustavalkoinen, kiiltävä naamani, jossa on sellainen etäinen peura-rekan-etuvaloissa -ilme, on rajattu niin tiukkaan, että näytän aivan porsaalta. Siis hyvin, hyvin, hyvin rumalta porsaalta. Hyvä ystäväni lähestulkoon tikahtui nauruun kuvan nähdessään (true friendship <3). Mutta minkäs teet, näillä mennään. 

Minä passissa, minä viisumissa. Olo on jokseenkin viehättävä....

Vielä jokunen aika sitten viisumeita oli kahdenlaisia: sellaisia, joilla ei voinut poistua maasta välillä ja sellaisia, joilla voi. Jälkimmäinen maksoi luonnollisesti jonkin verran enemmän, mutta oli kätevä siltä varalta. jos halusi käydä vaikkapa shoppailemassa Etelä-Korean puolella. Nyttemmin viisumeita on kuitenkin vain yhdenlaisia, ja niillä ei oletusarvoisesti voi poistua maasta. Jos kuitenkin aikeissa on käydä pyörimässä muuallakin Aasiassa (henk.koht. suunnittelen matkaa Hong Kongiin), pitää lentokentällä täyttää joku lippulappunen ja ruksata siihen kohta "Departure with Special Re-entry Permission", jotta pääsee takaisin Japaniin. Suurlähetystössä vakuutettiin, että koko prosessi on varsin kivuton, joskin se maksaa joitan jenejä. 

Long story short, viisumi on nyt hankittu, hurraa! Muitakin hankintoja on tullut tehtyä, ja parin viikon päästä tuleva luottokorttilasku vähän hirvittää.... 

Olen tehnyt jo jonkin aikaa listaa asioista, joita tulisi ostaa ennen matkalle lähtöä, ja tuntuu kyllä siltä, ettei ostosten määrä lopu ikinä. Tähän mennessä olen ostanut housuja, sukkahousuja, tavallisen mustan jakkupuvun (joka on hyvä olla olemassa vähän virallisempia tapahtumia varten, varsinkin jos haluaa tehdä paikallisiin hyvän vaikutuksen), piilareita, lääkkeitä, uudet silmälasit, läppärin (jee! On hieno, eikä ollut edes ihan niin kallis) ja omiyage -viemisiä. Lisäkustannuksia tulee myös esim. erinäisistä lääkärikäynneistä ja rokotteista, huh. 

Omiyage -kategoriaan olen tähän mennessä kerryttänyt kamaa lähinnä Hokkaidon Suomi -yhdistykselle, jonka kanssa tulen todennäköisesti olemaan jonkin verran tekemisissä. Yhdistys on aika aktiivinen, ja siellä on kuulemma paljon innokkaita japanilaisia rouvia suomea opiskelemassa. Heitä ajatellen ostin hieman suomalaista musiikkia (sekä iskelmälevyjä että pop-musiikkia, joita voivat sitten vaikka käyttää tunneilla) ja 1000 ensimmäistä sanaa suomeksi -kirjan. Nuo olivat kaikki aika edullisia, kiitos Anttilan loppuunmyynnin, joten heitän siihen päälle vielä Suomen lasten leivontakirjan, jossa on reseptien lisäksi esitelty selkeällä suomella mm. erilaisia keittiövälineitä ja ruoanlaittometodeja. Päädyin kyseiseen teokseen lähinnä siksi, että pidän itse leipomisesta ja ruoanlaitosta, joten siitä minun on helppo puhua (jos vaikka moinen tilanne tulee eteen). Muille tutuille ja tuntemattomille viemiset tulevat olemaan lähinnä suklaata ja jotain epämääräistä Muumi-sälää, jota en ole vielä hankkinut. 

Leivontakirja pitää sisällään paljon klassiko-ohjeita, kuten mm. vispipuuro, korvapuustit, mokkapalat...

Iskelmää, Mattia ja Teppoa, PMMP:tä ja tuhat sanaa suomeksi. Kai noilla jotain tekemistä keksii?

Tällaisenkin löysin, mutta taidan jättää ostamatta. En osaa itse neuloa pätkääkään, joten olisi varmaan aika haastavaa opettaa moisten tekemistä japanilaisille. En myöskään pidä muumeista, joten...

To do -lista on vähintäänkin yhtä pitkä kuin ostoslistani, ellei pidempikin. Nyt, kun viisumin voi vetää yli listalta, on olo vähän kevyempi, mutta vielä pitäisi tehdä muutto-/matkustusilmoitus Kelaan, maistraatille ja ulkoministeriölle (en tee sitä vielä, sillä en tiedä osoitetta), hakea jenejä (seuraan jenin kurssia päivittäin), järjestellä tavaroita, opiskella japania (olen unohtanut kaaaaaaaaiken, mikä hirvittää aika paljon), tehdä jotain puhelinliittymälle, ottaa yhteyttä pariinkin eri tahoon Japanissa (japaniksi, ääk!), ehtiä näkemään kaikkia kavereita, sukuloida Mikkelin tienoilla jne. Huhhhuhhuh. Kiirettä pitää. Vakuutusyhtiöönkin jouduin soittamaan nyt jo viidennen kerran, koska edellinen vakuutushakemukseni oli näemmä tehnyt jonkin sortin virtuaalisen katoamistempun, ja koko homma piti aloittaa käytännössä alusta.

Tässä vaiheessa alkaa jo pikkaisen ahdistaa se, miten ehdin tehdä kaiken. Vähän väliä joudun kieltäytymään jostain tapahtumasta tai perumaan jonkun tapaamisen kaverin kanssa, jolloin tietenkin koen olevani huonohko ihminen ja kaverillekin tulee paha mieli. Mutta kun kaikkea ei vain voi ehtiä, ja omaakin aikaa pitäisi olla välillä...! Joka päivä jollekin päivälle tulee uusia menoja, toiset enemmän pakollisia kuin toiset, ja lähtöön on aikaa enää kuukausi. Huomenna aion kuitenkin olla pääosin vapaalla, joskin iltapäivällä pitää käydä äidin kanssa asioilla. Houkuttelisi laittaa puhelin kiinni koko päiväksi, mutta en taida viitsiä. Kai se riittää, että saan illalla löhöillä ja katsoa telkkaria? Tänään aion kuitenkin vielä tsempata ja käydä läpi tavaroitani. Niin, ja hakea äidin töistä. 

Kaikkien päivitysten äiti, osa 2

Aika menee nykyään nopeasti, ja heräsin tässä eräänä päivänä siihen, että lähden Japaniin ensi kuussa. Aikamoista. Viime aikoina olen ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt oikein miettimään tulevaa vaihtovuotta, mutta piiiikkuhiljaa realiteetit alkavat iskeä päin naamaa. Mutta ennen kuin nyt alan vallan angstaamaan, niin jatketaanpa tätä eeppistä päivitysrumbaa.

Heinäkuun alussa sain Hokudailta (lähettäjän kohdalla sanahirviö 国際教務課留学生交流担当...) sähköpostia, jossa paikallinen koordinaattori esitteli itsensä, ja kertoi hieman vaihtoon liittyvistä järjestelyistä. Sähköpostin liitteenä oli läjä erilaisia hakemuksia ja lippulappusia, joista tärkein oli otsikolla "information for Visa application", eli siis viisumiasiaa. Muita täytettäviä lappusia olivat asuntolahakemus sekä saapumisaikataulu (lennot numeroineen), ja rattoisaksi iltalukemiseksi oli tarjolla japaninkielinen sepotus asuntolavaihtoehdoista, joku asuntoloihin liittyvä Excel-taulukko, jota en ihan tajunnut, sekä tietenkin yleisiä info- ja aikataululappusia.

Infolapussa kerrottiin, että viisumilappu on luonnollisesti se tärkein, ja mitä nopeammin sen palauttaa, sen parempi, mutta siitä lisää kohta. Toiseksi kerrottiin, että kaikkien Japaniin tulevien opiskelijoiden tulee ottaa paikallinen vakuutus, jonka hinnaksi arvioitiin n. 20 000 jeniä vuodessa. Kolmantena infona oli, että yliopiston järjestämä tervetulojuhla järjestetään 2.10. ja luennot alkavat siitä seuraavana päivänä, joten näin ollen minun toivotaan saapuvan Sapporoon aikavälillä 25.-29.9. Tämän lisäksi mukana oli aika minimaalista infoa siitä-sun-tästä, kuten esim. "avaa paikalllinen pankkitili mahdollisimman pian saapumisen jälkeen".

Asuntolahakemusta lukuunottamatta kaikkiin lappuihin piti kirjata jotain, mikä liittyi jotenkin lentotietoihini, joten sähköpostin saatuani aloitin välittömästi eBookersin, SuperSaverin, Kilroyn ja muiden nettiputiikkien selailun.

Lennot

Sitä luulisi lentojen ostamisen olevan suht helppoa. Kun päivä on tiedossa, sen kun vaan klikkaa halvimman lennon kohdalta ja kaikki on kondiksessa. Ja paskat. Eläissäni en ole niin paljon ja niin lyhyessä ajassa plärännyt eri sivuja läpi ja yrittänyt selvittää, mikä on halvin ja kätevin vaihtoehto lentää Helsingistä Sapporoon. Hermo meinasi mennä useampaan otteeseen, ja turhautumisesta saivat osansa niin kaverit, työkaverit kuin äitikin (tietty).

Kaikessa yksinkertaisuudessaan halusin ostaa sellaiset liput, joilla

a) olisin perillä Sapporossa aamulla tai aamupäivällä (jotta minua vastaan tuleva tuutori ei joudu kauhean pitkään odottamaan, ja jotta ehdin vielä saman päivän aikana käydä eri virastoissa)

ja

b) saapuminen Japaniin tapahtuisi Tokion tai Osakan kautta, jotta saan paikallisen Residence Cardin heti käteeni kentältä ilman, että joudun Sapporossa moista etsimään jostain virastosta.

..ai niin, ja

c) haluan olla Sapporossa perillä 25.9. koska, mitä aikaisempi, sen parempi!

Helpommin sanottu, kuin tehty. Ongelmaksi koitui lähinnä paluulento, sillä lippuja ei ole mahdollista ostaa niin pitkälle tulevaisuuteen. Eipä sillä, että minulla olisi aavistustakaan siitä, milloin olen tulossa takaisin... Menopaluu (~800€) on kuitenkin halvempi kuin pelkkä meno (~1100€), joten onko sitten viisainta ottaa menopaluu ja jättää paluu käyttämättä? Tai entäs paluupäivän muuttaminen? Mitäs se maksaa?

Pitkän, pitkän, piiiiitkän pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan menopaluun. Lähtöpäivä on 24.9., lento menee Helsingistä suoraan Osakaan, jossa muutaman tunnin jälkeen vaihdan Sapporon koneeseen. Aluksi olin lentämässä Tokion kautta (....koska tyhmästi olin niin kirjoittanut viisumilappuuni.... onneksi sitä ehti vielä muuttaa), mutta tunnin vaihtoaika tuntui aika naurettavan lyhyeltä. Osakan kautta siis, eikä siinä mitään. Kansain kentältä saa Residence Cardinkin, joten ei ongelmaa. Paluupäivä sen sijaan on 10.2.2015.

....öö....

Just.

Kuten arvata saattaa, en ole tulossa takaisin helmikuussa. Päivä valikoitui oikeastaan siksi, että se sattui olemaan halvin vaihtoehto. Näillä päivämäärillä lentojen hinnaksi tuli n. 750€, mikä on aika hyvin varsinkin, kun kyseessä on suora lento Japaniin Finnairilla (jee!). Vielä en tiedä, voiko paluupäivää vaihtaa - periaatteessa Finnairin (ja sen yhteistyöfirman British Airwaysin?) lentoja voi muuttaa suht huokeaan 150€:n hintaan, mutta luonnollisesti päälle tulee vielä uusien ja vanhojen lippujen välinen mahdollinen hintaero. Muutoksen pitäisi kuitenkin tehdä lippujen voimassaolon aikana, eli siis viimeistään helmikuun 10. päivä, ja todennäköistä on, että en vielä silloinkaan tiedä, milloin olen tulossa takaisin Suomeen.

Hintojen laskeminen, parhaimpien yhteyksien löytäminen, kellonaikojen vertailu, muutosten hinnan selvittäminen ja muut ongelmat tekivät koko tilanteesta niin stressaavan ja sekavan, että en näemmä osaa kovin hyvin tätä lippujenostoprosessia edes selittää. Lyhyesti virsi kaunis, joten pähkinänkuoressa: 

matkani kohti Sapporoa alkaa keskiviikkona 24.9. klo 17.20 ja perille saavun seuraavana päivänä yhdeksältä aamulla. 

Ja mikä parasta, kun lähetin lentotietoni Hokudain koordinaattorille, vastasi hän "We're looking forward to meeting you!", josta minulle tuli aivan älyttömän hyvä fiilis, vaikka tuo onkin ihan standarivastaus. Ja kuten ystäväni Saara sanoi, ei hinnasta kannata huolehtia - sitä varten se HY:n liikkuvuusapuraha (2500€) on olemassa.

Asuntolahakemus

Asuntolahakemus oli aika simppeli, etenkin kun tiesin satavarmasti, mihin asuntoon haluan eniten. Kyseinen kämppä sijaitsee suht lähellä kampusta, ja siinä on sekä kylpyhuone (ja -amme!) sekä pieni keittiö. Kokoa on ruhtinaalliset 12.9 neliötä, söpöä!

International House Kita 8. Tästä on ollut puhetta aikaisemminkin, mutta pohjapiirrustusta en ole tainnut postata aikaisemmin. Kuva Hokudain sivuilta. 

Yhteensä sain hakea kolmeen eri asuntolaan, jotka numeroidaan ykkösestä kolmoseen sen mukaan, mikä miellyttää eniten. Muut asuntolat, mihin hain, olivat muistaakseni sellaisia, joissa ei ollut omaa keittiötä tai kylppäriä, mikä ei erityisemmin inspiroi... Jos päädyn jompaan kumpaan niistä, aion varmaankin etsiä kämpän jotain muuta kautta. Mutta jos hyvin käy, saan tuon haluamani yksiön! Nettikin on siellä kuulemma oikein hyvä, joten fingers crossed! Tieto siitä, minkä kämpän saan, tulee elokuun puolivälissä.

Information for Visa Application

Tuollaisella otsikolla varustettu tiedosto oli se tärkein kaikista niistä, joita Hokudaista minulle lähetettiin. Palautusaikaa ei ollut kovin montaa päivää, ja senkin takia panikoin lentojen kanssa. Infolappu oli kokonaan japaniksi, mutta ilokseni huomasin, että muutamaa erikoissanaa lukuunottamatta osasinkin lukea mokoman ihan ongelmitta. Eipä siinä kyllä mitään kovin erikoista kysyttykään, mutta silti, hyvä minä!

Datanörtti vauhdissa! Aivan jäätävän huonolaatuinen "kuva", mutta menkööt.
Kai tuosta sen verran selvää saa?

Ylhäältä alkaen vastattavat kohdat ovat seuraavat:

- nimi (myös kanjeilla, jos sellainenkin nimi on)

- sukupuoli

- syntymäaika ja -paikka

- puoliso, on/ei ole

- kotimaan osoite

- passinumero ja voimassaoloaika

- Japaniin saapumisen aika ja paikka

- kuinka pitkään aikoo olla Japanissa

- kaupunki, jossa viisumia haetaan

- monta kertaa ollut Japanissa, edellisen vierailun ajankohta

- rikostausta, on/ei ole

- onko koskaan karkoitettu Japanista

- apurahat ja muu taloudellinen tuki (esim. vanhemmilta...)

- vaihto-opiskelun jälkeiset aikomukset (esim. maasta poistuminen)

Päällisin puolin kaikki nuo kysymykset ovat ihan simppeleitä, eikä niistä koitunut mitään sen suurempaa ongelmaa. Kahdessa kohtaa jouduin kuitenkin hieman pysähtymään.

Edellisestä Japanin vierailuistani on aika tasan kymmenen vuotta, ja en nyt ihan ulkoa muista, mistä mihin siellä olin. Lapussa kuitenkin pyydettiin tarkkoja päiviä, joten ei muuta kuin muuttolaatikoiden sekaan vanhaa passia etsimään! Onneksi olen säästäväistä sorttia, enkä ollut heittänyt passia pois, ja sain leimoista tietooni vaadittavat päivät.Toinen kohta, mitä piti vähän miettiä, oli tuo apurahajuttu. Pohdittuani asiaa hetken (ja kysyttyäni asiasta muutamalta muulta taholta) totesin, että ehkä apurahakohtaan voin laittaa yliopiston antaman liikkuvuusapurahan ja muihin tukiin Kelan opintotuen. Tein karkean arvion euroista jeneihin ja kirjasin mokomat kv-palveluista saaduilla termeillä "student exchange scholarship from the University of Helsinki" ja "study grant from the Finnish Government". Kaipa se noilla menee läpi..? 

Se, minkä takia tällainen lappunen ylipäätään piti täyttää, on vielä vähän mysteeri. Kyse ei ole viisumihakemuksesta, vaikka kysymykset ovat melkein samat. Josko Hokudai täyttäisi viisumihakemuksen puolestani? I wish! Varsinainen viisumihakemus on nyt täytetty (siitä lisää joskus toiste), eikä todellakaan ole ollut tuosta toisesta lapusta mitään puhetta. Kummallista...

How to write your name in katakana

Kaikkien tiedostojen palauttamisen jälkeen sain Hokudaista vielä yhden meilin, ja tällä kertaa siinä kyseltiin nimeni japanilaista kirjoitusasua. Mahtavaa, että mokoman saa päättää itse! Etunimeni oli varsin helppo, sillä se kääntyy suoraan katakana-järjestelmään (joskin mietin tovin, lyhentäisinkö pitkän vokaalin...), mutta sukunimeni Turusen ensimmäinen tavu "tu" on sellainen, jota japanin kielessä ei ole. Vaihtoehdot tälle ovat ツ "tsu", トゥ "tou" (joka ääntyy melkein niin kuin "tu", mutta on aikamoinen väännös) ja ト "to". Valitsin kaiken yksinkertaisuuden nimissä jälkimmäisen, ja niinpä nimeni on nyt トルネン eli Torunen. Nyt ehkä vältyn myös jo pari kertaa kuullulta "ai, oletko sukua Marutei Tsuruselle?" -kysymykseltä!

Tätä eeppistä päivitysrumbaa voisi vieläkin jatkaa (täytyy päivittää blogia useammin, ettei ehdi tulla tällaista sumaa!), mutta näillä eväillä pärjää varmaan taas hetken. Keksin joka päivä lisää lähtöön liittyviä asioita, joita pitäisi tehdä/ostaa/tilata/järjestää, ja mitä todennäköisimmin avaudun niistä tässä lähiaikoina oikein urakalla. 

Lähtö alkaa tuntua pikkuhiljaa vähän todemmalta, eikä aikaakaan olen enää kuin seitsemän viikkoa. Näillä näkymin eräs opiskelukaverini on myös tulossa Hokudaihin, ja jännäämme kovasti sitä, milloin hän saa virallisen varmistuksen asialle. Toivottavasti hän pääsee lähtemään Sapporoon seurakseni! Vierailuja olutmuseoon ollaan kyllä jo suunniteltu ahkerasti...!

Kaikkien päivitysten äiti, osa 1

Edellisestä päivityksestä on jo vierähtänyt muutama hetki, mutta vielä vähän aikaa sitten ei vaihtoasioihin liittyen oikeastaan tapahtunut mitään sen kummempaa. Pari viikkoa sitten alkoikin pyörät pyörimään oikein olan takaa, kun sain Hokudailta sähköpostia mm. lentoihin ja asuntoloihin liittyen. Tässä ja seuraavassa postauksessa kerron uusimmat kuulumiset lähtövalmistelujen ja muun elämän osalta, ja koska asiaa on paljon, jaan tämän karkeasti kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kerron kaikesta, mitä sain aikaiseksi ennen Hokudain sähköpostia, ja jälkimmäisessä kerron sitten siitä, mitä meilin jälkeen tapahtui. Se, milloin tuon jälkimmäisen julkaisen, onkin hyvä kysymys.... Mutta, eeppinen päivitysrumba alkakoot!

Tässä postauksessa seuraavat asiat:

Pieni maailma (eli Hokudaissa ollut sukulainen)

Yakkan shoumei

Vakuutukset

Rokotukset

Muutto ja pakkaaminen, osa 1

Pieni maailma

Olin toukokuun loppupuolella Itä-Suomessa juhlimassa isoäitini syntymäpäiviä, kun isäni serkku (jota en tietääkseni ole tavannut koskaan, paitsi vauvana) nykäisi minua hihasta ja kertoi kuulleensa, että olen lähdössä Japaniin. "Juu, näin on." vastasin, ja juttelimme niitä näitä asiaan liittyen. Kävi ilmi, että hänen lapsenlapsensa (eli minun pikkuserkun tytär, kai? mutta sanotaan nyt, että "pikkuserkku", kun on lyhyempi kirjoittaa) on myös ollut opiskelijavaihdossa Japanissa, ja kas kummaa, hänkin Hokkaidon yliopistolla! Tämä suhteellisen kaukainen sukulainen oli ollut Hokudain opinahjossa viime vuonna, ja reippaana tyttönä sitten stalkkasin hänet Facebookista. Luonnollisesti meillä on myös yhteisiä tuttuja, koska samaan aikaan myös HY:stä oli opiskelijoita Hokudaissa.

Tällaisia "hei minunkin lapseni/lapsenlapseni/joku muu osaa myös sitä japania, tehän voisitte ruveta kavereiksi" -tapauksia tulee vastaan vähän turhankin usein, ja yleensä ensimmäinen reaktioni on nyökkäillä kivasti mukana ja sitten unohtaa koko juttu. Jostain syystä se, että opiskelen jonkun tutuntutuntutun kanssa samaa kieltä, ei itsessään riitä sen suuremman ystävyyden pohjaksi... (kuvitelkaapa hetki, jos tällaista kävisi jokaiselle englannin/ranskan/saksan opiskelijalle! "Ai että englantia opiskelet, voi että..! Miten sä nyt sellaisesta olet innostunut, onpa jännää.." Pah. Toisaalta he ehkä saavat kuulla sellaista "aijaa niin, susta tulee siis opettaja?", koska kielenopiskelijalle ei ole muita vaihtoehtoja.) Tällä kertaa moisesta tapauksesta oli kuitenkin hyötyä, enkä kadu hävytöntä FB-stalkkaustani.

Juttelinpa siis sosiaalisen median välityksellä pikkuserkkuni kanssa kaikesta Hokudaihin ja Sapporoon liittyvästä, ja sain häneltä aivan mahtavan selostuksen yliopiston asuntoloista - kiitos vielä tätäkin kautta! Asuntoloista se, jota olen ajatellut hakea, on kuulemma käytännössä yksiö, todella siisti ja mukava, joten laitan sen siis ehdottomasti hakemukseni ykköseksi. Tämän lisäksi sain pikkuserkultani linkin hänen blogiinsa (jota voitte lukea täällä), ja luin innokkaasti läpi kaikki vaihtoaikaan liittyvät postaukset. Kuvia oli paljon, ja kaupunki näyttää kivalta. Mutta kylläpä oli hassun tuntuista katsoa kuvia matkalta asuntolalle (täällä) ja miettiä, että kohtahan minä kävelen noita samoja katuja... Hurjaa.

約款証明 - "saanks mä tuoda lääkkeitä?"

Byrokraattien ihmemaassa kaikkeen tarvitaan lupa. Lääkkeiden maahantuontiakin varten on luonnollisesti omat lappusensa, jos mukana tuotava satsi on poikkeuksellisen iso tahi muuten vaan epäilyttävä. Itse kuulun siihen sankkaan ihmisjoukkoon, joka tarvitsee tiettyjä nappeja päivittäin, joten etsinpä sitten käsiini tuon otsikossakin mainitun 約款証明:n, eli yakkan shoumein hakuohjeet, ja suoraan sanottuna en enää koskaan eläissäni halua olla kyseisen prosessin kanssa missään tekemisissä.

Yakkan shoumei on todistus (=lupalappu), joka sallii matkailijan tuoda Japaniin normaalia enemmän lääkkeitä. Tätä todistusta pitää erikseen hakea, ja ohjekirja hakulomakkeen täyttämiseen oli n. 10 sivua pitkä. Itse hakemus puolestaa ylsi kolmannelle sivulle asti, ja siinä kysytään käytännössä ihan kaikki ("onko kyseessä a. kauneudenhoitoon liittyvä lääke, b. syöpälääkitys, c. homeopaattinen lääke d. poppamieheltä saadut huuhaapillerit..."), eikä siinä vielä kaikki. Lääkepakkaus ja itse lääke pitää tietenkin kuvailla mahdollisimman tarkkaan, annostus pitää kirjata ylös, mukaan tulee liittää lääkärin allekirjoittama resepti, käsin kirjoitettu kopio hakemuksesta (valokopio ei käy), lentotiedot ja valmiiksi täytetty ja leimattu kirjekuori itse todistusta varten. Koko roska sitten postitetaan Japaniin, jossa sitä pähkäillään oma aikansa, ja sitten yakkai yakkan shoumein pitäisi saapua.

Tähän väliin lienee hyvä mainita, että löysin ohjeista parikin eri versiota, joten jos joku on löytänyt erilaisen listan liitteistä, ei paniikkia. Kunhan nyt jotkut ohjeet löytää, niin hyvä tulee. ...paitsi että ei tule. Masennuin koko lappusesta niin paljon, että päätin jättää sen täyttämisen väliin. Jos nyt joku minun lääkkeeni haluaa tonkia kaikkien tavaroiden seasta, niin siitä vaan. Porukat tulevat kuitenkin käymään, ja voivat tuoda niitä lisää (lääkekuriiri Suomesta, terkkuja vaan perheenjäsenille). Ilmeisesti harvemmin käy niin, että lääkkeistä joutuisi luopumaan, joten päätin ottaa tämän pienen riskin vastaan, kun ei nyt mistään elintärkeästä syöpälääkkeestä tai muusta ole kyse. Kerron sitten, miten käy! Tähän loppuun kuitenkin vielä sitaatti hakemuksesta:

"Poison, Deadly poison, Presciption drug: up to 1 month supply." Siis mahtavaa, myrkkyjä - kuolettavia ja ei-niin-kuolettavia - saa ottaa mukaansa kuukauden satsin ilman mitään ongelmia! Jes!

Vakuutukset

Aah, vakuutukset, nuo ihmiskunnan ilo. Jos ja kun sattuu jotain, on ihanaa, että voi saada hoitoa ilman pelkoa jättiläislaskuista eikä tarvitse huolehtia mistään. Kaikkien Japaniin lähtevien vaihtareiden on pakko ottaa paikallinen sairasvakuutus, joka maksaa n. 200 000 jeniä (~180€) vuodessa. Tämä vakuutus ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi sairaskuljetusta takaisin Suomeen, joka voi pahimmillaan maksaa 50 000€ (siis euroa, ei jeniä), joten Suomestakin on erittäin suositeltavaa ottaa kattava matkustajavakuutus koko vaihdon ajaksi. Mutta mistäs vakuutuksen ottaisi? Ja ennen kaikkea, millä hinnalla? Orientaatiotilaisuudessa hinta-arvioksi mainittiin noin 300-400€, mutta onni on jos noin halvalla pääsee.....

Oma vakuutusyhtiöni If on suht hintava, ja olen jo pitkään miettinyt vaihtamista toisaalle. Vakuutusasioita miettiessäni lähetin siis alkutekijöiksi tarjouspyynnön mm. Lähi-Tapiolaan ja Pohjolaan, ja molemmista vastattiin moisen vakuutuksen köyhdyttävän minua mojovat 700€. Jäätävät hinnat, huh. Muutama kanssa-vaihtari oli kysellyt samoista paikoista ja saanut tarjouksen, joka oli 200-400€, eli hieman eri lukemissa liikutaan.... Tiedä sitten, mistä moinen ero johtuu (ikä tulee ensimmäisenä mieleen, koska muilta osin tiedot ovat kutakuinkin samat), mutta minkäs teet.

Koska 700€ on hieman liian tyly hinta minulle, soitin Ifille ja kyselin heidän hintojaan. Aluksi pyörimme samoissa luokissa, mutta kun kävi ilmi, että muutan vanhempieni luo (jee..) ja kuulun koko kesän heidän talouteensa, alenivat hinnat suht hyvin. Koska vanhempani ovat Ifin keskittäjäasiakkaita, on heillä matkavakuutus jo entuudestaan, ja voin hyödyntää sitä (välihuomio: matkavakuutus ja matkustajavakuutus ovat eri asia). Lisäksi keskittäjät saavat jonkin sortin alennusta kaikesta muustakin, ja viiden päivän ja neljän puhelun jälkeen pääsimme vakuutusyhtiön kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että olen oikeutettu samoihin alennuksiin. Sain siis tarjouksen kattavasta matkustajavakuutuksesta koko vuodelle, hintana n. 450€ (tai vähän päälle, en suoraan sanottuna oikein muista). Kallista tuokin, mutta menkööt.

Vaikka puhelimella soittaminen erinäisiin virastoihin on ärsyttävää ja vaatii henkistä psyykkausta (itse laitan mielummin sähköpostia, koska puhelin, yh.), suosittelen kuitenkin soittamaan vakuutusyhtiöihin ihan jo siitäkin syystä, että niiden nettisivuista ei tajua mitään. Tarjouspyyntölomakkeiden täyttäminen on yhtä tuskaa (arvioi tulosi ja menosi ja tautisi ja riskisi ja tarvitsetko sitä ja tätä ja tota), enkä henk.koht. pystynyt jossain vaiheessa asennoitumaan koko prosessiin enää missään muussa tilassa kuin valtaisassa raivossa. Lisäksi, koska matkustusaika on noin vuoden, pitää vakuutus laskea eri kautta kuin normaalisti. Ilmeisesti matkustajavakuutus on yleensä voimassa kolme kuukautta, ja sen yli menevä aika lasketaan päivä kerrallaan - ja tämähän on tietenkin kivaa siinä vaiheessa, kun ei tiedä, milloin on tulossa takaisin! Niin, eikä niissä nettilomakkeissa voi tietenkään valita päättymispäivää niin pitkälle.

Long story short: kaikki te, jotka etsitte vakuutusta, soittakaa eri yhtiöihin ja tehkää tarjouspyyntö. Mainitkaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat yhdistykset (esim. ammattiliitot), mihin kuulutte, koska niistä saa yleensä alennusta. Ja varautukaa isoon laskuun. Yyh.

Rokotukset

En ole millään muotoa piikkikammoinen ihminen, mutta sattuneesta syystä nämä Japaniin liittyvät rokotukset vähän hirvittivät. Syy ei ole niinkään itse piikeissä tahi lääkkeissä vaan piikittäjässä, josta avaudun nyt hieman. Jos joku ei ole vielä rokotuksiaan hankkinut, ja on menossa piikitettäväksi YTHS:lle, lukekoot tämän osion suurella mielenkiinnolla!

Japaniin lähteville suositellaan hepatiittirokotuksia sekä suojaa Japanin aivokalvontulehdusta vastaan, eikä sitten sen kummemin mitään muuta. Hepatiiteista toinen minulla jo onkin, ja Hokkaidoon ei tarvitse välttämättä tuota aivojuttua ottaa, kun on kyseistä tautia harvemmin siellä päin esiintyy. Kun sitten juttelin näistä rokotuksista YTHS:n sairaanhoitajan kanssa puhelimitse, rupesi hän selittämään minulle jotain jostain toisesta rokotteesta, jonka voisin ehkä halutessani ottaa, "--etenkin, jos majoitus on asuntolassa". Sain varmuuden vuoksi reseptin sitäkin rokotetta varten, vaikka en oikeastaan sitten tiennyt, mitä varten lääke olikaan.

Muutamaa viikkoa myöhemmin menin sitten reseptien kera apteekkiin, ja nappasin mukaani hepatiittimömmöt ja tuon mystisen et-ehkä-tarvitse-tätä-mutta-ehkä-saatat-tarvita -putelin. Hintaa tuli näille muistaakseni rapiat 120+ euroa, ja koska hepatiittirokotuksia tarvitaan vielä kaksi muutakin, on lisää rahanmenoa vielä luvassa. Varsinaisella vastaanotolla hoitaja vähän ihmetteli, että olin saanut tuohon toiseekin lääkkeeseen reseptin, se kun ei ollut niin olennainen. Vastasin, että otin sen nyt varmuuden vuoksi, kun sitä kerran oli minulle ehdotettu, ja niinpä molemmat piikit minuun sitten tuikattiin. Ajattelin, että kyllä nämä tyypit tietävät, mitä tekevät. Ei kai kukaan mitään turhia lääkkeitä edes ehdota..?

No joka tapauksessa se hoitaja, jonka vastaanotolla olin, oli vähintäänkin erikoinen tapaus, jollei suorastaan outo. Koko tapaaminen alkoi ihan viattomalla ja tavallisella rupattelulla rokotteista sun muusta, kunnes hoitaja alkoi kertomaan vähä vähältä oudompia tarinoita erilaisista rokotteista ja lääkkeistä, joita hän on uransa aikana käsitellyt. Kaikki lauseet sisälsivät vähintäänkin sanat "en tajunnut niistä mitään", "en oikeastaan osannut käyttää niitä" tai "eipä noista kukaan mitään selvää saa". Oloni oli luonnollisesti todella lohdullinen, etenkin kun siinä katselin samalla, kun toinen räpeltää kalliiden lääkkeiden parissa, neula valmiiksi meikäläiseen tähdättynä.... Tämän lisäksi hän ei ollut alkuunkaan varma siitä, kuinka kauan rokotteet ovat voimassa, ja luetteli minulle yksityiskohtaisesti erilaisia netistä löytämiään tilastoja, joista "kukaan ei saa mitään selvää, mitäköhän nääkin tarkottaa.". Ööh...

Long story short, olin vastaanotolla ainakin puoli tuntia kuuntelemassa hoitajan epämääräisiä selityksiä siitä, miten hän ei tiedä mistään mitään, eikä oikeastaan kukaan tiedä mistään mitään jne. En oikein osaa kuvailla tilannetta kunnolla, mutta sanottakoon nyt vaikka niin, että jos olisin a) neulakammoinen tai b) lääkäreitä pelkäävä yksilö, olisin ollut tapaamisen jälkeen aivan totaalisessa paniikissa. Lisäksi myöhemmin kävi ilmi, että se kallis ja mystinen rokote, jonka otin varmuuden vuoksi, on kuta kuinkin turha. Lääkkeen nimen googlettamalla selvisi, että kyseessä olikin jokin keuhkokuumerokote (? tai joku), jota ei käytännössä tarvitse yhtään missään. Se, miksi tällaiseen sain kuitenkin reseptin sen Japanin aivokuumerokotteen sijaan on minulle aikamoinen mysteeri. Jahka YTHS:n porukat palaavat lomiltaan, aion ottaa loputkin hepatiittirokotuksistani ja kinuta itselleni sen aivorokotteen myös - otetaan nyt sitten kaikki mömmöt, kun kerta tällä polulla ollaan! Sitä paitsi äiti maksaa, hah!

Niin ja sekin vielä! Kaverini sxxrx (jonka Kioto-aiheinen vaihtoblogi löytyy osoitteesta http://kittokioto.blogspot.fi/ ) jutteli jotain omista rokotteistaan ja siitä, miten ei voi jumpata tahi saunoa piikitysten jälkeen. Ei mulle vaan kukaan tollasta sanonut... Elin ihan normaalia elämää, täydellisen epätietoisena moisista rajoituksista! Muistaakseni menin lenkille illalla, ehkä saunaankin?

Muutto ja pakkaaminen, osa 1

Vielä muutama viikko sitten asuin ihanassa asunnossa, joka oli tilava, siisti, rauhallisella alueella ja vain pienen bussimatkan päässä Helsingin keskustasta. Jättiläismäisen putkiremonttioperaation takia jouduin kuitenkin muuttamaan asunnostani pois, mikä ei sinänsä haittaa, koska muutto oli edessä joka tapauksessa. Lapsuudenkotini on suht lähellä, joten luonnollisesti muutin sinne (vuokramenot 0,00€, auto käytettävissä, puusauna, iso televisio, varasto tavaroilleni jne.). Ja ainahan sitä nyt muutaman kuukauden kestää kotona asua, eikö..?

Aloitin asuntoni tyhjentämisen hyvissä ajoin, ja myin aika paljon tavaroitani pois. Kirjahyllystä lähti pari kassillista divariin, matto ja pöytä ja epämääräisiä astioita kirpparille, hirvittävä läjä papereita kierrätykseen... Ihanaa päästä kaikesta rojusta eroon! Koko pakkaamisprosessia kuitenkin varjosti se, että en tiennyt ollenkaan, mitä kannattaa pakata vain muutamaksi kuukaudeksi ja mitä yli vuodeksi. Tajusin vasta siinä vaiheessa, että en oikeasti tarvitse tiettyjä asioita yli vuoteen, ja joudun tunkemaan ne jonnekin kellarin pimeimpään nurkkaan odottamaan paluutani. En ole mikään materialisti, mutta silti aika rankkaa moinen. 

Loppujen lopuksi pakkausurakkani päättyi siihen, että laitoin helposti löydettäviin/avattaviin laatikoihin tärkeimmät dokumentit (lähinnä siis vaihtohakuun liittyvät) ja suurimman osan vaatteistani. Kattava korvakoruvarastoni pieneni muutamaan pariin -- joudun ehkä ostamaan Japanista lisää, voi voi voi! -- ja kenkäparejakin hieman karsin. Vaatteet eivät tietenkään mahtuneet kaikki matkalaukkuuni, joten niitä täytyy vielä vähän setviä.

En ole vieläkään oikein perillä siitä, mitä kaikkea Japaniin tulisi ottaa mukaan (vaatteiden, kenkien ja korvakorujen lisäksi). Passi ja hammasharja? Hiustenkuivaaja ja suoristusrauta saavat jäädä Suomeen, koska Japanissa ne eivät oikein toimi. Ostan sieltä sitten uudet. Vuoden satsi piilareita (120€, auts) ja tietenkin kaikki lääkkeet. Mitä muuta? Sanakirja? Lonely Planet Japan? Aaaapuaaa...! Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä, tosin tavarani ovat nyt niin hujan hajan, että niiden löytäminen nykyisestä majapaikastani on osoittautunut aikamoiseksi haasteeksi.

Sen lisäksi, että omaisuuteni on siellä sun täällä, kirjani kosteassa kellarissa (eiii!!) ja vaatteeni sullottu pieneen kaappiin, on muutos asuinjärjestelyissä osoittautunut muiltakin osin haasteelliseksi. Taustaksi kerrottakoon, että olen asunut yksin lähemmäs kymmenen vuotta, olen tarkka tavaroistani, siisteydestä ja yleisestä järjestyksestä. Nautin omasta ajasta ja syön mielelläni aamupalan rauhassa, vaikkapa televisiota katsellessa. Nyt kun asunkin vanhempieni kanssa samassa taloudessa, on omiin rutiineihin ollut pakko tehdä joitain muutoksia, kun kaikilla meillä kolmella on oma käsitys siitä, mikä on a) siistiä, b) rauhallista tai c) hyvä telkkarisarja. Ensimmäinen viikko oli aikamoista totuttelua kaikille osapuolille, mutta nyt tilanne on jo hieman tasaantunut ainakin omalta puoleltani. Ja eipä siinä mitään, ihan kivaa olla kotona ja säästää vuokrarahoja, eikä haittaa yhtään että pääsen autolla töihin. Mutta huhhuh, on tämä kyllä.. Äiti ja isä lähtivät kuitenkin neljäksi viikoksi mökille, kaikkien osapuolien iloksi ;)

***

Tässähän tätä asiaa jo vähän tulikin, huhhuh. Seuraavassa postauksessa kerron tosiaan hieman siitä, mitä tapahtui Hokudain sähköpostin jälkeen, ja aiheina on mm. lentolippujen ostaminen ja viisumi. Jee! Yritän sisällyttää koko settiin vähän kuviakin, ettei ole pelkkää tekstiä koko juttu...

 

Minut on hyväksytty!

Lopullinen hyväksyntä Hokkaidon yliopistolta tuli vihdoinkin, hurraa! Vaihtovuosi on nyt sitten virallisesti varmistettu ja lyöty lukkoon, eli pakko se kai sitten on vain lähteä :p Melkein ehdin jo huolestua mokoman suhteen, kun aikaisempina vuosina hyväksyntä on tullut "huhtikuun puolivälissä"... Vielähän tässä ollaan huhtikuun puolella, eli siinä mielessä mitään hätää, mutta koska satun tuntemaan erään, jonka vaihto peruttiin juuri tässä vaiheessa.... Lisäksi toinen meistä Hokkaidoon lähtijöistä on minua vuotta ylempänä ja pääsi läpi sen kirotun JLPT:n, joten olen niin sanotusti arvoasteikolla alempana. Jos jonkun reissu olisi peruttu, niin se olisi kyllä väistämättä ollut minä. 

Joka tapauksessa, huh helpotusta! Suunnittelin tuossa aamulla, että kirjoittelen tänään tänne blogiini oikein valitusvirren siitä, miten Hokudailla vain kestää ja kestää ja kestää, mutta kuinka ollakaan! Blogipostauksen sävy muuttui astetta positiivisemmaksi! Tsemppiä niille, jotka tuota hyväksyntää vielä odottavat, kyllä se sieltä sitten tulee ja lämmittää mieltä oikein kivasti :) 

Toinen jalka on ollut lentokoneessa jo pitkään, ja tavaroitakin tekisi jo mieli pakata (joudun kesällä muuttamaan asunnostani pois joka tapauksessa, koska putkiremontti.), mutta nyt tämä lähtemisen halu kyllä nousi ihan uusiin sfääreihin. Vielä(kään) ei kuitenkaan voi ostaa lentolippuja tai muutakaan, koska tieto toivotusta saapumispäivästä, asunnoista ja sen sellaisista tulee vasta joskus heinäkuussa. Lentolippujen hinta nousee mukavasti tasolle mahdoton, mutta minkäs teet. Onneksi yliopistolta saa apurahan. 

Vielä on siis viitisen kuukautta siihen, että lähden. Aikani kuluksi olen hieman päivittänyt kandiani ja kirjoittanut siitä lyhyen tiivistelmän kypsyysnäytettä varten. Printterini päätti kuitenkin sanoa itsensä irti, joten enpä sitten saa mokomia tulostettua, mutta olkoot. Muitakin hommia on, muun muassa vuoden viimeinen sakubun (aiheena sumopainin historia, miten mielenkiintoista..!), esitelmän valmistelu (aiheena Japanin hylätyt rakennukset....jee.) ja tenttiluku (japani 3, aiheena kaikki). Kaikkia näitä varten minulla on aikaa käytännössä vain tämä päivä, koska huomisesta eteenpäin olen taas töissä. Kivaa, että työvuoroja riittää ja rahaa tulee, mutta vähän kyllä ottaa pattiin, että kaikki deadlinet ovat samaan aikaan. Mutta minkäs teet, しょうがない。

Tuleva vaihtovuosi kuitenkin piristää, ja lisäksi laskeskelin tuossa yksi päivä, että ensi viikon tentti/sakubun/esitelmä/japanin tunti on viimeinen ikinä. Siis niiku IKINÄ. Tai siis, ikinä täällä Helsingissä, Japanissa ajattelin opiskella vaikka mitä :p Mutta täkäläistä tutkintoani ajatellen minulta puuttuu tasan enää gradu ja ne Hokudain kurssit, ja sitten on koko hoito paketissa. Kahden vuoden päästä olen siis valmis. Haha! Mahtavaa! Ja Japanista palattuani ei minun tarvitse roikkua yliopistolla juuri lainkaan, mitä nyt seminaarissa käydä silloin tällöin. Motivaatio täällä Suomessa opiskeluun on laskenut tasaisesti koko vuoden, joten on kyllä lohduttavaa ajatella, että itseään turhauttavilla kursseilla ei tarvitse viikon päästä käydä enää koskaan. 

Ja viikon päästä on vappukin! Mahtavaa! :D