Paluushokki ja blogin tulevaisuus

Kohta kaksi kuukautta Suomessa oleskelua jo takana, ja siltä kuuluisalta paluushokilta on edelleen vältytty. Ainakin jotenkin. Tähän mennessä olen vain kerran kokenut kohtalaisen vahvasti sellaisen tunteen, että ollapa Japanissa, mutta jos nyt oikein muistan, liittyi se lähinnä ruokaan (juu, tiedetään, justiinsa valitin japanilaisesta ruoasta...). On mukavaa olla taas kotona, nähdä kavereita ja palata arkeen.

Paluushokki. Tai siis kaaos. Tässä kohtaa tavaroiden purkamista suurin osa on jo korjattu pois... Järkyttävä määrä kamaa yhden vuoden aikana kertynyt. Sotku joka tapauksessa kuvastaa aika hyvin myös pääkopan kaaosta.

Toisaalta se arkeen palaaminen on tässä ehkä ollut vaikeinta. Yliopistolla ei ole tullut pahemmin pyörittyä, sillä opinnoistani puuttuu enää graduseminaari ja itse gradu (piece of cake..). Näistä olisi tarkoitus suoriutua mahdollisimman nopeasti, ja valmistuminen on toivottavasti ajankohtaista vielä tämän lukuvuoden aikana. Toivottavasti. JLPT-koekin on taas jo kohta, tällä kertaa tarkoitus olisi yrittää N1-tasoa, jota tuskin tulen pääsemään läpi...

Sen verran yliopistolla on tullut oltua, että tapasin opettajia/professoreita hyväksilukujen merkeissä. Hokudain opintosuoritukset olisi siis tarkoitus siirtää Helsingin yliopiston rekisteriin, mutta tämäkään ei nyt taas mennyt ihan niin kuin oli tarkoitus. Yliopiston (ja Kelan) suositus on, että lukuvuodessa suoritettaisiin vähintään 60 opintopistettä, ja ennen vaihtoa tehdyt opintosuunnitelmatkin on ainakin osittain tehty tämä mielessä pitäen. Uhkarohkeasti kirjasin papereihini opintojen yhteismääräksi 65 oparia ja jäin jännittämään, meneekö tämä läpi vai ei. Hokudaissa ei käytetä opintopisteitä, joten suoritusten muuttaminen HY:n pisteiksi hieman tulkinnanvaraista. Hetken kaikki näytti jo hyvältä, sillä sain sekä japanin kielen opettajalta että professoriltamme allekirjoitukset papereihini - 65 opintopistettä plakkarissa, jee! Kunnes sitten hetkeä myöhemmin sain toimistolta sähköpostia, jossa kerrottiin papereissani olevan "laskuvirhe", ja että pisteitä poistetaan 10. 

Nuo 10 opintopistettä ovat aika olennaiset valmistumiseni kannalta, ja lienee sanomattakin selvää, että koko tilanne otti aika paljon päähän. Kiitos ihanalle Saaralle, joka jaksoi kuunnella itkupotkuraivareitani! <3 Tätä tilannetta nyt sitten selviteltiin pari päivää, ja lopputuloksena oli se, että oppiaineen "käytäntönä" on ollut, että vaihtovuodesta saa yhteensä 55 opintopistettä. Moisista käytännöistä olisi mielestäni ihan aiheellista kertoa opiskelijoille jo etukäteen, ja esim. hyväksilukuohjeissa voisi olla näistä edes jonkinlainen maininta... Japanin opettajamme oli kuitenkin armollinen, ja soi minulle vielä neljä ylimääräistä pistettä, josta olen kovin kiitollinen. Kyseisiä pisteitä ei ole kyllä vielä näkynyt rekisterissä, mutta ehkä ne sinne joskus ilmestyvät. Toivottavasti. 

Kun vaihdosta palaa kotiin, on yleisen orientoitumisen ja sen kuuluisan paluushokin lisäksi aika läjä paperitöitä, joita pitää tehdä. Todistuksia pitää palauttaa sinne sun tänne, lomakkeita täyttää, asuntoasioita järjestellä ja Kelallekin pitää selvittää, miksi opintoja ei edeltävältä lukuvuodelta näytä olevan. Yksittäin kaikki nämä ovat ihan hoidettavissa, mutta kieltämättä jossain vaiheessa tuli sellainen olo, ettei näistä papereista pääse ikinä eroon. Siihen nyt sitten vielä päälle se hyväksilukuprosessin aiheuttama stressi ja kaaos. En edelleenkään ihan ymmärrä, mistä koko hommassa oli kyse, enkä suoraan sanottuna ole enää edes kiinnostunutkaan, mutta suosittelen kaikkien nykyisten ja tulevien vaihtareiden varmistavan omalta laitokseltaan, onko opintosuorituksiin olemassa jotain rajoituksia. Niin, meillä siis ei ole olemassa mitään ylärajaa näihin pistemääriin, mutta käytäntöjä näköjään on. Että silleen tällä kertaa. 

Mutta ihan sama, en jaksa enää ajatella asiaa. Kiukkusin tästä (ja muutenkin kaikesta byrokratiasta sekä Suomen että Japanin päässä) jo aikani, mutta nyt, kun olen saanut kaikki sotkut selvitettyä ja graduseminaarin aloitettua, olen valmis siirtymään seuraaviin sotkuihin. Ja mikäpä mukavampi sotku, kuin työllistyminen..!

Japanista löytämäni Haro -robotti auttaa gradun kanssa <3

Yleinen ilmapiiri laitoksellamme on ollut jo vuosia, että humanisti tai japanisti ei saa töitä, ainakaan kovin helpolla. Olen aina ollut tämän suhteen aika optimistinen - minulla on paljon työkokemusta ja hyviä kontakteja. Nyt, kun olen etsinyt töitä, olen ilokseni saanut kutsuja erinäisiin haastatteluihin, ja yksi lupaava työpaikka onkin jo vireillä. Mutta ettei tämä nyt ihan liian helppoa olisi, on kyseisen työpaikan kilpailijaksi nyt ilmestynyt toinen, enemmän omaan alaani liittyvä paikka, josta olisin todella kiinnostunut. Tämän jälkimmäisen paikan mahdollinen haastattelu on vasta tämän kuun lopussa, kun taas sen jo melkein sovitun paikan työsopimuksen allekirjoittaminen on mitä todennäköisemmin jo ensi viikolla. A-pu-a. Mennäkö mukavaan, n. 3 kk kestävään, hyväpalkkaiseen mutta yli tunnin työmatkan päässä olevaan työhön mahtavaan työympäristöön, vai odotellako miten käy "oman alan töiden" kanssa? Jälkimmäinenkin olisi hieman lyhyempi keikka, n. 5 kuukautta, ja palkka olisi selvästi huonompi, mutta kontaktit (ja työmatka!!) paljon paremmat. Ääh. Hmm. Ääh. 

Töitä on muutenkin tullut mietittyä aika paljon viime aikoina. En millään jaksaisi enää mitään väliaikaisratkaisuja, mutta toisaalta gradun takia en voi esimerkiksi katsoa töitä muilta paikkakunnilta. Minulla on suht selkeä kuva siitä, mitä haluaisin työkseni tehdä, mikä lienee ihan hyvä juttu, mutta ongelma on toki siinä, miten moisiin töihin pääsee. Suunta on kuitenkin kai oikea, mutta stressiä tällaiset asiat toki tuottavat. Ja muutenkin se kuuluisa "aikuistuminen" kolkuttelee ovella, huh. 

Paluun jälkeen rentouduin jonkin aikaa mökillä. Olo oli seesteinen, pyrkikäämme palaamaan siihen!

Byrokratia ja työt. Asuntoasiat ja raha. Sun muut. Kaikkea on tullut pohdittua ja stressattua, ja tulipa tässä yksi päivä sitten mieleen, että menisikö tämä edes osittain sen paluushokin piikkiin? Normaaleita asioita nämä toki ovat, ja ainahan näistä on huolehdittu, mutta ehkä osa paluushokkia on se, että kaikkia näitä asioita joutuu miettimään samaan aikaan, ja vieläpä suht tiukalla aikataululla. Mikään kulttuurishokki tämä kylläkään ei ole, siitä ei ole ollut merkkiäkään. Muutamat vaihtarikaverit ovat kertoneet, että heillä on ollut kotiinpaluu jotenkin vaikeaa, mutta näitä edellä mainittuja asioita lukuunottamatta oma elämäni on rullaillut eteenpäin ihan normaalisti. Paluushokki ei todellakaan koske kaikkia. 

Eiköhän tämä elämä tästä jossain vaiheessa taas asetu aloilleen. Gradun kanssa tulee varmaan vietettyä paljon aikaa, kuin myös työnhaun ja/tai töiden parissa. Nyt herääkin kysymys siitä, että mitä tapahtuu blogilleni! Uskollisia ja ihania lukijoita on enemmän, kuin mitä osasin odottaa, ja muutamat ovatkin kyselleet, aionko jatkaa blogia vaihdon jälkeen vai en. Hyvä kysymys. Lukeeko tätä kukaan, jos jatkossa kirjoitan töistä ja graduahdistuksesta? Ottakaa kantaa, täällä tahi privana :)

Laskuja, veroja, kahvia, luentoja ja lunta

Rakkaat tulevat vaihtarit (ja muut ulkomaille lähtevät):

Tarkistakaa osoitetietonne noin sata kertaa, ja sen lisäksi vielä toiset sata. Ihan vaan niiku varmuuden vuoksi.

Tässä jokunen aika sitten ihmettelin, että mihinköhän uusi verokorttini on kadonnut, ja pienen etsimisen (lue: jäätävän taistelun ja miljoonan eri valtion nettisivun läpikahlaamisen) jälkeen kävi ilmi, että maistraatti oli kirjannut uuden vakituisen osoitteeni väärin. Japanissa oleskeluni aikana vakituinen osoitteeni on vanhempieni luona, ja väliaikainen osoitteeni luonnollisesti täällä Japanissa. No, tämä asia saatiin korjattua näin jälkikäteen, ja hetken olin tyytyväinen. Se, minne verokorttini oli oikeasti lähetetty, jäi mysteeriksi, mutta en antanut sen vaivata itseäni kovinkaan pitkään, koska akuuttia tarvetta kyseiselle paperille ei ole (ja uuden voi tilata netistä, kunhan ensin keksii, miten se täytetään).

No, eilen kävi sitten ilme, että verohallinto oli myöskin lähettänyt minulle jäännösverolaskun, ja tämäkin oli tietenkin mennyt väärään osoitteeseen! Muistutuslasku korkoineen tuli nyt perille vanhemmilleni, ja onneksi he olivat kotona ottamassa sen vastaan, sillä muuten mokoma olisi mennyt ulosottoon. Nyt sitten yritän selvittää, a) minne postini on oikein lähetetty, b) pitääkö jäännösverolaskun korot maksaa, koska osoitevirhe ei ollut minun (ainakaan sen ei pitäisi olla minun virheeni, mutta tätäkin asiaa olen tarkistamassa), ja c) mitäköhän muita yllätyslaskuja on vielä tulossa. Kela osasi kuitenkin lähettää oman laskunsa minulle tänne Japaniin, hurraa. Näköjään olen tienannut v. 2013 muutaman sata euroa liikaa, ja jouduin maksamaan yhden kuukauden tuet korkoineen takaisin. Normaalisti olen näiden asioiden kanssa todella tarkka, enkä nyt ihan ymmärrä, miten minulta on tuo jäänyt huomaamatta... Puuh.

Kaunis ja ihastuttava maisemakuva Jozankeista, jossa kävin jokunen aika sitten. Harmaa ja kolea maisema neuvostomaisine rakennuksineen sopii tähän väliin oikein hyvin.... Joskin oikeasti Jozankei oli ihan kaunis paikka.

Tämän raivostuttavan virtuaaliviidakossa kahlaamisen aikana olen pohtinut sitä, että miksi ei Suomessa voisi olla yhtä kaikenkattavaa tietokantaa, jonne kaikki tiedot päivittyisivät sitä mukaa, kun muutoksia tekee. Nyt, kun tänne muutin, niin piti ilmoitus tehdä erikseen niin Kelalle, Postiin kuin maistraatillekin. Periaatteessa kaikille kolmella voi olla sinulle iiiihan eri tiedot. Niin ja siis tietenkin sen lisäksi, että näillä kaikilla on omat nettisivunsa, on olemassa vielä Netposti, Kansalaisen asiointitili, väestörekisteri... Kaikilla näillä sivuilla on tullut tässä viime aikoina käytyä, huhhuh. Näin sivumennen mainiten pakko sanoa vielä sekin, että miksi ei vero(kortti)asioita opeteta koulussa? Tai ei opetettu ainakaan minun aikani, paitsi pikaisesti yhdellä valinnaisella matikankurssilla. Kertaakaan en ole lukion jälkeen tarvinnut toisen asteen yhtälöä, mutta voi vitsi kun olisi kiva ymmärtää jotain veroprosenteista, sijoittamisesta, säästämisestä ja muista oikeasti hyödyllisistä asioista. Tai ehkä olen ainoa ihminen Suomessa, jolle moiset asiat on ihan hepreaa. Kovasti olen kyllä viime aikoina yrittänyt niitä opiskella, mutta huh, aika koukeroista kieltä tuolla osastolla...

No, raha-asiat sikseen. Täällä Sapporossa on edelleen talvi, ja lämpötilat nollan ja viiden asteen välillä. Muutamina päivinä on ollut aurinkoista ja ihanaa, ja lumet ovat vähän sulaneet. Muina päivinä onkin sitten ollut myrskytuulia, lunta ja liukasta. Nyt, kun meillä on vihdoinkin se kauan odotettu kevätloma (joka alkoi tämän kuun alussa ja loppuu huhtikuun ensimmäisellä viikolla), ovat monet kavereistani karanneet etelän lämpimään tai omiin kotimaihinsa. Hengailuseura on vähentynyt huomattavasti!

Hokudain perustajan professori Clarken patsas Hitsujigaokan näköalakukkulalla. Boys, be ambitous!

Hitsujigaoka saa nimensä lampaista, joita siellä saa ihastella vuoden ympäri. Viereisessä ravintolassa lampaita saikin sitten syödä - paikallinen lammasruoka jingiskan on maistamisen arvoista.

Hitsujigaokassa voi harrastaa vaikka mitä! Murtomaahiihtämisen ja mäenlaskun lisäksi uusi huvituskohde oli "lumeenhyppäämispiste". Kyseessä oli tienpenkka, jossa oli lunta, ja sinne sai hypätä. Jono alkaa tästä! :'D

Mutta ihan tyhjä ei ole minunkaan kalenterini. Parin viikon päästä lähden muutaman kaverin kanssa käymään etelä-Japanissa, Fukuokassa, jossa menemme katsomaan Cirque du Soleil'ta (jee!). Fukuokasta en kovinkaan paljon tiedä, mutta pikaisen googletuksen jälkeen totesimme, että mikäs sinne matkatessa. Lennot saimme suht halvalla, eikä matkalla ole pituuttakaan kuin vähän reilu kolme tuntia. Ihan jees siis! Fukuokasta palattuani tulevatkin vanhempani tuttuineen tänne, ja pyörimme viikon verran Sapporossa, ennen kuin lähdemme Kiotoon. Kiotoon tulee myös siskoni, ja yhteensä vietän aikaa kotijoukkojen kanssa kolmisen viikkoa. Odotan innolla! Hyvä tekosyy käydä kaikissa kivoissa ravintoloissa ja nähtävyyksissä, minne ei muuten tulisi mentyä.

Loman muita hyviä puolia on luonnollisesti se, että ei tarvitse opiskella. Hokudain japanin kurssit ovat oikeasta tosi hyviä, ja viihdyin niillä ihan ok, mutta kun välitenttien jälkeen ja ennen talvilomaa olikin vielä luentoja, ja talviloman jälkeen heti taas tenttejä tai niihin valmistautumista, oli yliopistolla itse kukin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Kanssavaihtareideni blogit näiltä ajoilta ovat täynnä väsymystä ja valittamista, johon yhdyn täysin. Rankkaa oli, ja loppua kohden tenteissä menestyminen ei jaksanut kovinkaan paljon kiinnostaa. Ihan hyvin ne kuitenkin menivät, yhtä valinnaista kurssia lukuunottamatta.

Sapporon talvi ja luminen kotimatka eräänä iltana...

Ensi lukukautena kursseihin tuleekin sitten aika rankasti muutoksia, sillä kaikki keskitason japanin kurssit menevät uusiksi. Aikaisemmin kurssit oli jaettu aihealueittain kielioppiin, kuullun- ja luentunymmärtämiseen, suulliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen ja sanastokurssiin, mutta keväästä alkaen uudet kurssikategoriat ovat (vapaasti käännettynä) kommunikointi, ilmaisu ja ymmärtäminen. Entisten kuuden kurssikategorian tilalla on nyt siis kolme, joista jokainen on on vielä jaettu kahtia perusteisiin ja käytäntöön. Se, mitä nämä muutokset oikeasti tarkoittavat, on vielä aika hämärän peitossa. Normaalisti meistä jokainen siirtyisi kunkin kurssin kohdalla seuraavan tason kurssille (keskitaso kahdesta keskitaso kolmoseen, keskitaso kolmosesta edistyneisiin jne.), mutta nyt tämän uuden järjestelmän kanssa onkin vähän säätämistä.

Sen lisäksi, että kukaan ei nyt oikein tiedä, mitä kursseja meidän pitäisi ottaa, ja mitä ei, harmittaa monia meistä se, että hyväksi koettu kurssirakennelma menee nyt täysin uusiksi. Siinä, missä ennen pystyi jokainen panostamaan haluamaansa osa-alueeseen ja valitsemaan vaikkapa helpomman kirjoituskurssin mutta vaikeammat kielioppitunnit, on nyt uusien kurssien sisältö lähinnä esitelmöintiä, ryhmätöitä, interaktiivista oppimista (yök) ja muuta turhauttavan kuuloista. No, saattavathan nuo kurssit ihan hyviäkin olla, hankala sanoa vielä, mutta kurssikuvaukset kuulostavat rasittavilta. Kerron lisää heti, kun kurssit alkavat!

Näin loman alussa meillä oli kaikilla myös henkilökohtainen haastattelu paikallisen koordinaattorimme kanssa. Normaalisti haastattelu on aika alkuvaiheessa vaihtoa, mutta koska koordinaattorimme Kobayashi (joka on ehkä yksi pätevimmistä opettajista, jonka kursseilla olen koskaan ollut) on ollut viime aikoina sairaana, jäivät haastattelut tällä kertaa vähän myöhäisempään vaiheesee. Joka tapauksessa, noin 20 minuuttia kestänyt haastattelu käsitteli lähinnä aiheita "onko kursseilla ollut kivaa? Jos on, niin millä kursseilla ja miksi?" ja "mitä teet vapaa-aikanasi, kenen kanssa ja miksi?". Myös tulevaisuudensuunnittelmia kysellään (ei, en aio mennä "yritykseen" töihin, niin kuin japanilaisilla on tapana. Ajattelin tähdätä oman alani töihin, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin.), ja kaikkeen pitää vastata mahdollisimman konkreettisesti ja useaa elävänä elämän esimerkkiä hyväksikäyttäen. Niin, ja koko tilaisuus äänitetään, ja lopussa ahdistuneesta opiskelijasta otetaan vielä huonolaatuinen valokuva. Koska onhan se vaihtohakemuksen mukana lähetetty kuva jo vuoden vanha.

Starbucksin kirsikankukkakakku piristi kummasti :)

Täällä muuten videoidaan, äänitetään ja valokuvataan opiskelijoita aika ahkerasti, yksityisyydensuojasta viis. Erityisesti suullisen ilmaisun kurssilla tähän kannattaa varautua. Kaikki esitelmät ja puheet videoidaan, ja opettajasta riippuen tähän joko kysytään tai ei kysytä lupaa. Ja vaikka lupaa kysyttäisiinkin, niin veikkaan, että kieltävästä vastauksesta ei olisi paljon hyötyä... Kyseisen kurssin aikana kamera oli siis käytössä ahkerasti, ja näitä mahtavia videoita sitten katsottiin yhdessä tunnilla tai kotona kera itsearviointilomakkeen (niin, videot laitettiin siis nettiin, ilman lupaa, ilman salasanaa. Opettaja kyllä pisti meidän lupaamaan, että kukaan ei laita toisen opiskelijan videoita YouTubeen, eli kaikki hyvin...?). Henk. koht, en voi sietää moista, ja raivoan joka kerta, kun joku laittaa lupaa kysymättä kuvani Facebookiin tai minne tahansa nettiin. Täällä tuo ei tunnu olevan ongelma, ja kävipä kerran myös niinkin, että sähköpostiosoitteeni annettiin jollekin täysin tuntemattomalle japanilaiselle, joka halusi kysellä minulta jotain Helsingistä. Yksityisyyteni on mennyttä...!

Kaikesta valittamisesta huolimatta olen edelleen viihtynyt Sapporossa oikein hyvin. Täällä ulkomaalaisia kohdellaan hyvin, enkä ole kohdannut rasismia tai tuijottelua (miltä valitettavasti ei voi aina välttyä). Kaupunki on kaunis ja täällä on helppo navigoida, hyvää ruokaa ja ostosmahdollisuuksia on enemmän kuin tarpeeksi. Näin loman kunniaksi otimmekin kavereiden kanssa tavoitteeksi käydä aina uudessa paikassa syömässä/kahvilla, jos ulkona olemme, ja tähän mennessä olemme löytäneet jo useita ihania paikkoja. Suosikkini tähän mennessä on Maruyamassa sijaitseva Ritaru Coffee -niminen kahvila, jossa jokainen kahvikupillinen tarjoillaan erilaisesta kupista, omenapiirakassa oli oikeaa omenaa ja kunnon pohja (harvinaista täällä) ja kahvilajikkeita oli ainakin pari tusinaa. Suosittelen vilkaisemaan kahvilan nettisivuja klikkaamalla tästä, sillä kyseessä on ehkä tyylikkäimmät nettisivut, mitä olen nähnyt aikoihin!

Ritaru Coffeen kahvikuppeja. Made in GDR!

Omenapiirakka, nam <3

Lomailu on myös antanut tilaisuuden pohtia tulevaisuutta, ja erityisesti työllistymismahdollisuuksia. Ennen vaihtoa olin jo pitkään ajatellut, että kansainvälisen liikkuvuuden parissa työskenteleminen voisi olla minulle omiani, ja tätä mieltä olen edelleen. Harjoittelupaikka (tai ihan oikea työpaikka) esimerkiksi yliopiston kansainvälisistä palveluista tai CIMO:lta olisi aikamoista herkkua, veikkaisin. Täällä ollessa mieleen on tullut kuitenkin pari muutakin vaihtoehtoa, mutta ne ovat vielä niin ajatuksen tasolla, että en vielä kerro niistä sen enempää. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan! Joka tapauksessa jotain töitä on Suomeen palattua löydettävä, ja vinkkejä otetaan vastaan *vink, vink*

Tähän loppuun vielä vähän tunnelmia vuosittaisesta yuki matsurista, eli lumijuhlasta tai -festivaalista! Koska olin flunssassa koko kyseisen tapahtuman ajan, en päässyt käymään siellä kuin kerran, mutta aika hulppea tapahtuma oli kyseessä. Yuki matsurin aikana Sapporon keskustaan rakennetaan valtavia, talon kokoisia lumiveistoksia, jotka ovat toinen toistaan hienompia. Veistosten lisäksi paikalla on myös erilaisia ruoka- ja juomakojuja, ja jäätävä määrä turisteja. Yuki matsuri on Sapporon vuoden suurin tapahtuma, ja vaikka juhla ei ollutkaan ihan niin iso ja mahtava, kuin mitä odotin, oli se kuitenkin visiitin arvoinen.

Turisteja! Eikä vain japanilaisia turisteja, vaan myös länsimaalaisia! o.O

Pienetkin lumiveistokset olivat valtavia, ja uskomattoman yksityiskohtaisia.

....ja tietenkin söpöjä <3

Osa veistoksista oli tehty pelkästään jäästä. Tämä jäärakennus oli pari-kolme metriä korkea, ja siihen heijastettiin livemusiikilla rytmitetty valoshow. 

Tämä taisi olla teoksista korkein. Kuva ei tee mittakaavalle oikeutta! 

Tämä viestos puolestaan oli yksityiskohtaisuudessaan (ja koossaan) yksi upeimmista.

Suosikkini oli kuitenkin Tähtien Sota -aiheinen veistos, hohhoo! Mukana myös valo- ja äänishow, luonnollisesti. Kuva kaverini Bethin ottama.