Vesimeloni, à 50€

(toim.huom. Tämä postaus on täynnä ihan vain minun mielipiteitäni, kuinkas muutenkaan. Saa olla eri mieltä! Niin, ja tämä postaus on myös täynnä huonolaatuisia kuvia, pahoittelut.... Jahka pääsen takaisin Suomeen, ostan jonkun kunnon kuvausvälineen.)

Yksi vesimeloni (tahi muu vastaava) voi kustantaa useita kymmeniä euroja, tai useita tuhansia jenejä. Tänään näin kaupassa vesimelonin, joka maksoi hieman reilut 5 000 jeniä, en ostanut. Käsittääkseni tuo ei edes ole sieltä kalleimmasta päästä... (halvempiakin toki on).

Nämä melonit maksoivat verojen jälkeen n. 10€ kappale. En nyt osaa sanoa, paljonko moinen Suomessa maksaisi, mutta ei kai nyt ihan noin paljoa..?

Ruoasta on ollut viime aikoina puhetta vähän enemmänkin, joten ajattelin viedä teidät kierrokselle lähikauppaani, paikalliseen "city-markettiin" eli AEONiin. Kyseinen marketti on pitkälti saman tyylinen, kuin Suomen vastaavat laitokset - alakerrassa on ruokaa, meikkejä ja päivittäistavaroita, yläkerrassa puolestaan vaatteita ja kirjakauppoja sun muuta. Omassa Aeonissani on lisäksi food court, josta löytyy parin ihan oikean ravintolan lisäksi lähinnä pikaruokapaikkoja ja tiskejä, joista monella on tapana ostaa valmiiksi tehtyä sapuskaa kotiin viemisiksi. Tempuraa, takoyakia, sushia... Kaikkea löytyy. Myös Subway ja McDonalds, tietty. Kuinkas muutenkaan.

Aeonista voi ostaa mukaansa jos jonkinlaista friteerattua herkkua. Kuvassa tempuraa, eli kevyesti friteerattua milloin-mitäkin. Lähinnä kasviksia ja rapua.

Japanilainen ruoka on kaikkea muuta kuin terveellistä. Merilevä ja tofu kumppaneineen ovat toki jonkin sortin superruokia, mutta siihen se terveellisyys sitten jääkin. Kaiken saa friteerattuna, ja friteeraustyylejä on useita. Jos rapsakka ja rasvainen ruoka ei kuitenkaan maistu, ei hätää! Voit saada ateriasi myös upotettuna öljyyn ja suolaan! Eikä siinä vielä kaikki, nämä kolme voi yhdistää! Lisukkeena on luonnollisesti majoneesi, joka on Japanissa ihan hävyttömän suosittua. Yyyh. Suonitukos, tervetuloa!

Mutta kalaahan täällä syödään paljon? Sehän on terveellistä? Ja höpönlöpön, sanon minä. Kaikki kala, mihin olen törmännyt, on ollut joko - yllätys, yllätys - friteerattua tai niin suolaista, että en pysty kykenemään. Sushi on toki asia erikseen, mutta ei sitä nyt ihan joka päivä tule syötyä. Osa Aeonissa myytävistä kaloista on mukavasti valmiiksi suolattuja (syy tähän ei ole ihan vielä selvinnyt minulle, joku viisaampi voi valaista minua), ja pari kertaa olen niitä erehtynyt ostamaan. Ihan tavallista, käsittelemätöntä kalaakin toki löytyy, mutta monasti nämä ovat joko ihan kokonaisia (ja ei, minulla ei ole fileerausvälineitä täällä) tai niin erikoisia otuksia, että en ole ihan varma, kumpi pää on häntä ja kumpi pää. Paikallista lohta olen ostanut silloin tällöin, mutta kimpaleissa on yleensä kaikki mahdolliset ruodot edelleen kiinni, kuin myös ihana kerros rasvaa. Sentäs se rasva olisi vähän terveellisempää...

Kalatiski. Huomasin myöhemmin, että toisella tiskillä oli ne kaikkein erikoisimmat kalat, pahus vieköön. 

Kaloja! Tuoreita olivat.

Valmiiksi suolattua lohta, anyone?

Suomessa ollessa olin lähinnä kasvis- tai kalalinjalla, joskaan varsinaiseksi kasvissyöjäksi en itseäni ikinä laskenut. Täällä ollessa olen syönyt lihaa siinä missä muutkin - ihan jos senkin takia, että on kiva maistaa kaikkia paikallisia herkkuja, kuten hokkaidolaista Genghis Khania, paistettua lammasta ja vihanneksia. Jostain syystä paikallinen liha on kuitenkin yleensä kohtalaisen huonolaatuista, toki vähän paikasta riippuen. Kaupan lihatiskillä kaikissa lihapaloissa paketin sisällöstä puolet on ihraa, ja liha on monesti täynnä jänteitä tai muita vastaavia ei niin houkuttelevia palasia. Jauhelihassa on niin paljon rasvaa, että sitä paistaessa ei kyllä tarvitse pannua öljytä. Yliopiston ruokalassa missä tahansa liharuoassa (lähinnä porsaasta ja häränlihasta puhun nyt) on lihapaloja ehkä kaksi, ja niistäkin puolet on rasvaa. Viimeksi kun moisen onnistuin nälissäni ostamaan, jäi valehtelematta yli puolet lautaselle... Olisin ottanut siitä ihraläjästä kuvan, mutta en viitsi karkottaa vähäisiä lukijoita pois.

Lihavartaita. Tai ehkä liharasvakepakoita?

Kaupassa, jos lihatiskille eksyn, ostan yleensä vain kanaa, jota Suomessa söin suhteellisen harvoin. Kana on ainoa liha, missä on ihan oikeasti pelkkää lihaa, jos nyt helposti irrotettavaa nahkaa ei lasketa mukaan. Toki ihan kunnon naudanlihapihvejä tms. on myös saatavilla, mutta niissä on kyllä niin jäätävät hinnat, että jätän ne ihan suosiolla jonkun muun ostettavaksi. Tätä lihan laatua ollaan vaihtariporukalla pohdittu monesti, ja varsinkin eurooppalaiset ovat huomioineet, että lihatiski on koooovin erilainen, kuin kotona. Kerrottakoon myös se, että eräässä ravintolassa seuralaiseni tilasi itselleen aterian, jossa piti olla naudan ulkofilettä, mutta pöytään kyllä tuotiin porsasta....

Lähinnä shabu-shabuun tarkoitettua lihaa. 

Juustosta olen saattanut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta sanonpa nyt taas, että sitä ei täällä ole. Tai on, mutta se on ihan kamalaa. Erikoisjuustoja, kuten brietä tai (hokkaidolaista) goudaa löytyy kyllä, mutta ne maksavat ihan älyttömästi. Vuohenjuustoa en ole nähnyt kertaakaan, ja yksi pienen pieni paketti fetaa maksoi lähemmäs 20 euroa. Leivänpäällisjuustoja ei ole pahemmin näkynyt, miinus sellaiset Aamupala -juuston tyyppiset, yksittäispakatut sulatejuustoviipaleet. Sulatejuusto tai joku sen kaltainen mössö tuntuu muutenkin olevan täällä se juttu, ja sitä voi ostaa peukalonpään kokoisissa paketeissa. Ihan ei ole vielä selvinnyt, että mitä niillä olisi tarkoitus tehdä. Ei niitä syödä ainakaan voi, ellei ole todella epätoivoinen. Kävin noin viikko sitten vierailulla maitotehtaalla, ja siellä näillä pikkuruisilla juustoilla ylpeiltiin - olivat kuulemma yksi tehtaan hittituotteista. Vieressäni ollut ranskalainen vaihtari oli jokseenkin pöyristynyt, ja sanoi minulle, että japanilainen juusto ei ole juustoa nähnytkään. Olen samaa mieltä.

Minijuustoja! Vasemmalla näkyy paketteja, joissa on yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita (yhdessä paketissa seitsemän viipaletta), ja oikealla reunassa on suosittua string cheese -juustoa. En ihan tiedä mitä se on, mutta jotain
narumaista juustoa ilmeisesti. 

Gourmet -setti erikoisjuustoja. Pienenpieni paketti, hintaa lähemmäs 10 euroa. Suositellaan vähintään neljälle hengelle. 

Hedelmät ja vihannekset ovat Japanissa usein aika kalliita. Poikkeuksena paikalliset jutut, kuten daikon, idut, purjo, monet sienet, munakoiso... Omenat, tomaatit ja ne edellä mainitut melonit puolestaan ovat kalliita. Muista kaupoista en tiedä, mutta ainakin Aeonissa kaikki kasvikset on hinnoiteltu kappaleittain - yksi omena niin ja niin monta jeniä, yksi purjo taas niin ja niin paljon. Puntareita ei ole pahemmin näkynyt. Hedelmiä en hurjan hintansa takia osta kovin usein, mutta esimerkiksi paikalliset munakoisot ovan ihan älyttömän maukkaita. Hokkaidossa kasvatetaan myös paljon perunaa, ja nekin ovat hyviä (toisin kuin kuulemma tuolla pääsaaren puolella). 

Hedelmä- ja vihannesvalikoima on ainakin omassa Aeonissa oikein hyvä. Kun suomalaiset kaverini olivat visiitillä Sapporossa, emme valitettavasti ehtineet käydä isossa kaupassa, joten heidän mielikuvansa ruokakauppojen kasvisvalikoimasta jäi jokseenkin surkeaksi. Tässä kuitenkin hieman kuvia Aeonin vihreämmältä osastolta! 

Minimunakoiso, 43 jeniä kappale! Eli mitäs tuo nyt tekee euroissa... Muutaman centin? 

Hedelmiäää...! Kuva vihannesrivistöstä valitettavasti tärähti niin pahasti, etten kehtaa mokomaa laittaa tänne. 

Yksi (iso!) omena lähtee mukaan alle viidelläsadalla jenillä. 

Halvempiakin omppuja toki löytyy. Näillä Fuji -omenilla on hintaa vähän reilut 200 jeniä/kappale.

Neljä tomaattia noin neljällä sadalla jenillä. Hmm. 

Kalliista kasviksista ja rasvaisesta/suolaisesta ruoasta huolimatta kyllä täällä toki hyvääkin ruokaa on. Ravintoloita on joka paikassa, ja ne ovat usein suomalaisiin ravintoloihin verrattuna todella halpoja. Japanilaisissa izakaya -baareissa saa esim. pieniä vartaita lähes ilmaiseksi, ja sushia tulee kirjaimellisesti liukuhihnalla. Baareissa ja ravintoloissa cocktailit ovat se juttu (joskin alkoholia niissä on yleensä todella vähän, japanilaiset kun eivät yleisesti ottaen kestä alkoholia kovin hyvin), ja ainakin Sapporossa olutvalikoimat ovat yleensä oikein hyvät. Yakiniku, tempura, katsu, sushi, soup curry... Kyllä niitä hyviä ruokia riittää! Kahvikin on yleisesti ottaen hyvää, kunhan oppii välttelemään automaateista saatavia tölkkejä.... 

Tähän ruokapostaukseen oli tarkoitus vielä kirjoittaa mm. teestä ja jäätelöstä, mutta eiköhän tässä nyt pikkuhiljaa ole jo ihan tarpeeksi kuvia... Ensi postauksessa sitten kuvia Makomanain ilotulituksista ja kimonoista, among other things. Lähtövalmistelujakin on tullut tehtyä, niistä kirjoitan myös. Tänään on tasan kolme viikkoa siihen, kun lähden - iik!

Onni on imuri

Onni on imuri, ja toistaiseksi isoin paketti leivänpäällisjuustoa, mitä olen löytänyt - kokonaiset 14 viipaletta! Kuvitelkaa! I'm in heaven..! Imuri puolestaan katosi useita viikkoja sitten, ja kun lattian jynssääminen käsin ei enää innostanut, kävin vohkimassa yhden toisen imurin yläkerrasta (luonnollisesti palautin sen myöhemmin). Miten iloiseksi ihminen voikaan tulla pienistä asioista! 

うれしいLサイズ！Iloinen L-koko! 135 grammaa. L-koko? Hah. Kaipaan Suomen sipsipusseja...

Juusto- ja imurikriisien lomassa blogin kirjoittelu on jälleen jäänyt vähän vähemmälle, mutta kaipa tähän ovat kaikki jo tottuneet. Viime aikoina on jopa ollut vähän kiirettä, sekä lukukauden puolivälitenttien että lopputenttien yms. erinäisten projektien kanssa taistellessa. Mainittakoon tähän väliin, että jos joskus vielä joudun tekemään ryhmätyöESSEEN, niin saatan lopettaa yliopiston lopullisesti. Onneksi Suomessa ei moisia ihan kauhean usein harrasteta, ja jos kaikki menee hyvin, niin eipä minulla Suomen päässä graduseminaaria lukuunottamatta muita kursseja enää olekaan. Voiko olla, että tämänkin N:nen vuoden opiskelija valmistuu joskus?? Outo ajatus. 

Koulukiireiden lisäksi muutakin on tullut puuhattua. Syntymäpäiviä on vietetty, sekä kavereiden että omia (kiitos kaikille muistaneille. Ja kiitos myös niille, jotka eivät muistaneet - nothing to see here!). Pyöreiden kunniaksi lahjoiksi saadut laadukas viinipullo, aito shampanjapullo, läjä suklaata ja elämäänsä kyllästyneestä kananmunasta kertova kirja piristivät kummasti. Kavereiden vierailu Sapporoon sattui samalle viikolle, ja hauskaa oli! Pari viikkoa myöhemmin eli juhannuksen alla Kioton Saara loikkasi Sapporoon, ja vietimme hänen synttäreitään jingis khanin, oluen, ja JRTowerin hulppeiden maisemien merkeissä. Sattumoisin juuri tuona viikonloppuna Sapporossa oli kesä, ja lämpötila oli joka päivä yli +25 astetta. Sittemmin täällä ollaan pyöritty jossain +16 asteen kieppeillä, eikä aurinkoa ole pahemmin näkynyt. Sopii minulle, en valita! Jos tänne jossain vaiheessa tulee helteet, niin saatan hypätä ensimmäiseen Suomeen lähtevään koneeseen. 

Saaran synttärioluet, ja sattumoisin samalla myös Tuulin aamupala. Nam nam! 

Olutmuseon jingis khan -pannu on Hokkaidon muotoinen, luonnollisesti. Lampaan lisäks pannulla on ituja, sipulia, kaalia ja kurpitsaa. Ruokajuomana mikäs muukaan kuin Sapporo Classic Beer.

Suomeen palaankin jo ENSI KUUSSA, huhhuh. Kylläpä aika rientää. Lentoni Sapporosta Nagoyaan lähtee 17.8. ja vietän yön lentokenttähotellissa, ennen kuin sitten seuraavana päivänä hyppään aamukoneeseen ja aloitan matkani kotimaahan. Johan tässä pitäisi kohta pakata... Asuntolan building managerille olen jo ilmoittanut muuttopäiväni (tätäkin varten on luonnollisesti oma lomakkeensa), ja viimeiset vuokraerät sun muut olen selvittänyt. Ennen kotiinpaluuta täytyy vielä piipahtaa kaupunginvirastossa ja kertoa heillekin, että poistun maasta. Ilmeisesti tämän voi tehdä vasta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta, mutta täytyy vielä tarkistaa. Yliopistolta puolestaan täytyy pyytää allekirjoitus ja leima Helsingin yliopiston vaatimaan vaihtotodistuslappuseen, mutta tämä nyt tuskin tuottaa paljon ongelmia. Kännykkäliittymäkin pitää irtisanoa, ja pahoin pelkään, että joudun mokomasta maksamaan ~100€ sakkoja, kun sopimuksen varsinainen loppumispäivä onkin vasta lokakuussa. Pahus. Täytyy neuvotella asiasta Softbankin kanssa. 

Saaran synttärimalja nostettiin tällaisia maisemia katsellessa. 

Tässä lähtövalmistelujen lomassa olen myös tutkinut kotiyliopiston hyväksilukemislomaketta, joka on pakko täyttää ja palauttaa suht hyvissä ajoin, jos mielin saada Hokudaissa suoritetut kurssit siirrettyä Helsingin rekisteriin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa. Ajattelin olla optimisti, ja pyytää n. 65 opintopisteen edestä suoritusmerkintöjä, mutta pahimmassa tapauksessa saan ehkä juuri ja juuri 50. Viime vuoden vaihtari oli saanut yhdestä Hokudain kurssista 3-4 opintopistettä, mikä kuulostaa ihan ok:lta (joskaan ei ihanteelliselta...), mutta ongelmaksi muotoutuukin lähinnä viimeinen pakollinen japanin kurssini. Tämän hyväksilukuun ei ole olemassa mitään tarkkaa kaavaa, vaan opettaja päättää täällä suoritettujen kurssien perusteella, onko hyväksiluku ylipäätään mahdollista. Toivottavasti on, sillä en nyt millään ehtisi/pystyisi/haluaisi kyseistä kurssia enää suorittaa, kun opintotukikin loppuu ihan näinä hetkinä. Noh, katsoo nyt sitten, mitä käy. Raportoin tuloksista myöhemmin. 

Mutta on sitä muutakin tehty kuin vain opiskeltu ja täytelty lomakkeita. Sapporon vuosittainen festivaalihulabaloo Yosakoi Soran täytti keskustan musiikilla, tanssilla ja ruokakojuilla, ja täytyy sanoa, että tapahtuma oli yksi hienoimmista kokemuksista koko Japanissa olemisen aikana. Valitettavasti kaikki tapahtuman aikana otettamani kuvat epäonnistuivat tai olivat muuten vaan surkeita, mutta tunnelmaan pääsee katsomalla esim. tämän (varsinainen tanssi alkaa n. kahden minuutin kohdalla) tai tämän videon. Toivo myös elää, että yläkerran naapurini Sapporo-Saara (jonka blogiin voitte tutustua täällä, erityisesti jos kiinnostaa tietää enemmän HUSTEP -ohjelmasta) laittaa omaan blogiinsa kuvia festivaalista jossain välissä, tai lähettää niitä minulle. Stay tuned!

Piiiikkasen oli näkymissä parantamisen varaa, mutta kyllä tuolta tellingin takaa yllättävän hyvin näki. Kaiuttimen olivat selän takana, ja edessä oli generaattori - toisin sanoen kuulo meni ja vaatteet haisi palaneelle öljylle. Good times!

Lavashow'ta katsoessa olikin sitten jo paljon paremmat näkymät, kunnes eteemme istui maailman pisin japanilainen... Hieno show silti!

Joka tapauksessa, Yosakoi Soran oli mahtava kokemus. Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja sääkin suosi, vaikka iltaisin oli kylmä. Jokaisessa kadunkulmassa oli jokin ryhmä tanssimassa, ja jälkimmäisessä videossa näkyvällä lavalla samat ryhmät esittivät tanssinsa osana kilpailua, jossa valittiin tämän vuoden paras ryhmä. Itse sain, kiitos Sapporo-Saara, liput semi-finaaliin, joka oli kerrassan mahtava. Tanssiryhmät ovat kaikki eri yliopistoista tai vastaavista oppilaitoksista, joskin semi-finaalissa näimme myös junioreiden esitykset. Upeaa, upeaa, upeaa! Suosittelen lämpimästi. Jos jotain haluaisin Japanista viedä Suomeen mukanani, olisi se tällaiset festivaalit. Kaikki ovat hyvällä tuulella, musiikkia ja tanssia, hyvää ruokaa (joka oli jopa kohtuuhintaista!), aijai! Kyllä kelpaa. 

Viuhkankin sain~ Jee!

Seuraavana japanilaisena kulttuurielämyksenä on tiedossa Sapporon Makomanaissa järjestettävä ilotulitusnäytös, joka on ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli. Ilotulitukset kuuluvat japanilaiseen kesään, ja erilaisia tapahtumia tuntuu olevan siellä sun täällä. Monet pukeutuvat silloin puuvillaiseen yukataan, "kesä-kimonoon". Itsekin moisen ostin, kun edullisesti sain. Samainen yukata olisi tarkoitus laittaa päälle myös ensi kuussa järjestettäviin yliopiston valmistujaisiin - nikkenseit ja hustepit saavat todistuksensa 10.8. 

Tämän yukata -kankaan kaveriksi minulla on viininpunainen obi (vyö) ja erinäisiä koristeita. Laitan kokonaisuudesta kuvan sitten lähempänä ilotulitushulabaloota. 

Tasan kuuden viikon päästä olenkin jo taas Suomessa. Aikamoista! Tälle kuulle on ihan luvaton määrä kouluhommia, ja olen entistä kiitollisempi siitä, että päätin jättää nikkensei -tutkielman tekemättä. En tiedä missä välissä olisin sen mukamas tehnyt, ja sääliksi käy kaikkia niitä, jotka mokoman kanssa taistelevat. Joka tapauksessa, kouluhommien lisäksi olen jo henkisesti aloittanut pakkaamisen - mitä otan mukaan Suomeen, ja mitä jätän tänne? Mitä pitää vielä ostaa (äiti on ystävällisesti toimittanut minulle oikein ostoslistan...)? Kenelle kaikille tuliaisia? Milläköhän aion saada kaikki tavarat mahtumaan laukkuihini? Elämän suuria ongelmia. 

Ai juu, melkein unohdin! Joskus aikoja sitten saatoin mainita, että viranomaisilta saatava oleskelulupa (在留カード tai Residence Card) on oltava jatkuvasti ja aina mukana, koska sitä saattaa joku joskus kysellä. No eilen tuli tämäkin sitten koettua! Matkalla kohti yliopistoa meidän pysäytti paikallinen poliisi, joka sanoi, että he tekevät satunnaistarkastusta alueella, ihan vain varmuuden vuoksi. Oleskeluluvat sun muuta tarkistettiin, ja kaverin polkupyörän rekisterinumero otettiin ylös. Varsin kivuton kokemus, poliisit olivat oikein yställisiä eikä koko tilanteessa mennyt viittä minuuttia kauempaa, mutta totesimmepa siinä sitten, että jos ei kortit olisi olleet mukana, olisimme saattaneet olla pulassa. Kannattaa siis pitää asioiden virallisesta puolesta huolta! 

Uusi (luku)kausi

Loma tuli ja meni, ja etenkin jälkimmäinen puolisko meni sellaisen hulinan parissa, että vapaa-aika oli jokseenkin kortilla. Vanhempani, eräs tuttavapariskunta ja siskoni tulivat Japaniin kyläilemään, ja yhteensä melkein neljän viikon ajan kiersimme sekä Sapporoa että Kiotoa. Shoppailua ja nähtävää riitti! Kioton matkamme oli täydellisesti ajoitettu, sillä kirsikankukat olivat juuri aloittaneet kukkimisen. Upea näky! Toisaalta turisteja oli niin hullu määrä, että hiljaiseen Sapporoon palaaminen oli ehkä parasta ikinä, haha. 

Kioton kaduilla voi törmätä maikoihin.

Sapporon erityisherkku, soup curry! Sitä ehti tulla jo ikävä <3

Lomasta en osaa ehkä ihan hirveästi teille kertoa, mutta kuvia reissujen varrelta voin heitellä sinne sun tänne. Sanomattakin selvää, että oli virkistävää viettää aikaa perheen kanssa, ja että kaikki meni ilman sen suurempia ongelmia. Ja tulipa vihdoinkin käytyä Otarussakin! Otaruun olen sittemmin eksynyt uudelleenkin, sympaattinen pikkukaupunki kun on, eikä matkaakaan Sapporosta ole kuin reilu puoli tuntia junalla. Kobeen eksyimme yhdeksi päiväksi, tapaamaan siskoni lukiovaihdon aikaista isäntäperhettä. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta Kioton Kamogawa -joen kirsikkapuut olivat kyllä upeita.

Kiotossa oli aurinkoista ja lämmintä, Sapporossa vielä vähän kylmä. Nyttemmin Sapporoonkin on saapunut kevät, ja parhaimmillaan lämpötila on ollut +25 astetta. Kirsikat kukkivat täyttä häkää, ja ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään aikaa. Itsekin on tullut kavereiden kanssa istuttua sekä Odori -puistokadulla että Nakajima -puistossa kirsikoiden alla, vaikka toki tässä vaiheessa täytyy mainita, ettei Sapporon kirsikka-aika ole läheskään niin vaikuttava, kuin Kioton. Jos siis Japanissa ollessaan haluaa nähdä oikein kunnon kukkameren, niin suosittelen suuntaamaan Kiotoon (tai Tokioon, kuulemma kaunista sielläkin!). Sapporossa kukkivia puita on ennemmin yksi siellä, toinen täällä. 

Sapporon kirsikoista suuri osa on söpöjä ja ruttuisia ^^

Kampusalueen kirsikat muutama päivä sitten. 

Pari päivää perheenjäsenten kotiutumisen jälkeen alkoi Hokudain uusi lukukausi, eli samalla paikallisille uusi lukuvuosi. Kampusalue oli täynnä eksyneen (ja pienen!) näköisiä uusia opiskelijoita ja vanhempia opiskelijoita, jotka mainostivat milloin mitäkin harrasteklubia tai -piiriä uusien jäsenten toivossa. Itse en yhteenkään näistä liittynyt, vaikka kuoropiiri hieman houkutteli. Täkäläisissä klubeissa ja piireissä on yleensä aika tiukat käyttäytymissäännöt, ja esimerkiksi hierarkiasta pidetään tiukasti kiinni. Ja muutenkin on kuulemma tiukkaa, eikä tapaamisista ole suotuisaa jäädä pois. Varsinkin klubit (kurabu) ovat todellakin tosissaan harrastuksien kanssa, ja esimerkiksi tennisklubin jäsenet saattavat hyvinkin tähdätä Japanin mestaruuskisoihin tai muuhun vastaavaan. Piirit (saakuru) ovat vähän vapaamuotoisempia, mutta mitä nyt olen kavereilta kuullut, on näissäkin aika tiukkaa. Itse en moiseen jaksa, pidän mielummin harrastukset oikeasti harrastuksina, ilman stressiä ja turhia velvoitteita. 

Sapporon Nakajima -puisto.

Uusi lukukausi alkoi yleisen hämmennyksen merkeissä, ja koordinaattorimme järjestämästä infotilaisuudesta huolimatta moni asia jäi vähän hämärän peittoon. Suurin osa pikkuasioita kyllä, mutta kyllä viimeistään tässä vaiheessa on tullut selväksi, että HUSTEP -puolella info kulkee huomattavasti paremmin, vaikka ei tilanne mikään ihan mahdoton meilläkään ole. Joka tapauksessa, viimeistään tässä infotilaisuudessa oli meidän päätettävä, kirjoitammeko n. 10 sivua pitkän japaninkielisen tutkimusraportin vapaavalintaisesta aiheesta, ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani päätin, että en sitä kirjoita. Akateeminen japani ei ole vahvuuteni, ja mitä nyt olen ihmisten juttuja kuunnellut, on raportin kirjoittaminen monille huomattavisti isotöisempää, kuin mitä he olivat kuvitelleet. Mutta hyödyllinenhän tuo varmasti olisi, sitä en kiellä. Kukin tyylillään! Tärkeintä oli kuitenkin saada tietää, että raportin kirjoittaminen ei ole pakollista. 

Edellisen lukukauden kurssien arvosanatkin saimme, ja aika löyhät arvosteluperusteet tuntuu olevan. Monet sellaista, jotka jättivät avoimesti läksyjä tekemättä ja myöhästelivät yms. saivat kaikesta huolimatta tyyliin 90/100, joka pistää vähän ihmettelemään. Jotkut opettajat ovat toki vähän tiukempia, mutta päällisin puolin monille tuli sellainen olo, että ei taida olla paljon väliä sillä, mitä luennoille tekee (tai jättää tekemättä). Joka tapauksessa, arvosanat saimme paperisena, kun taas netistä pystyi katsomaan, oliko kurssit päässyt ylipäätään läpi. Netissä olevat tiedot olivat näkyvillä vain pari viikkoa, eikä siellä luonnollisesti näkynyt, kuin pakollisten kurssien tiedot. Se, mistä sekin lie johtuu, on mysteeri. Niin ja ylipäätään netin käyttämistä varten tarvittavat salasanat vaihdettiin kaikille, kuin myös kirjautumistunnukset omiin kurssitietoihin. Tietoturvallisuus ennen kaikkea..? 

Kokonaan englanninkielisellä kurssilla läsnäolosta ilmoitetaan näin. Henk.koht. osaan lapun täyttää, mutta (yllätys, yllätys) kaikki eivät osaa japania. 

Edellisessä postauksessani taisin kertoilla uudesta kurssijärjestelmästämme, ja sanottakoon nyt, että siitä ei edelleenkään kukaan tajua mitään. Meille oli suuri mysteeri, mille kursseille meidän kuuluisi hakea (onnea vaan ensi vuoden vaihtareille, toivottavasti täällä on silloin vähän selvemmät sävelet...), mutta noin kolmen tunnin kriisipalaverin jälkeen vaihtarikaverini ja minä päädyimme hakemaan kahteen-kolmeen keskitason japanin kurssiin ja kolmeen edistyneiden kurssiin. Kaverini pääsi näihin kaikkiin, mutta minut heitettiin vain edistyneisiin. Tämä nyt ei sinänsä ole ongelma, mutta opintopistemääräni uhkasivat jäädä todella pieniksi, ja jouduin sen seurauksena ottamaan odotettua enemmän valinnaisia kursseja. Japaninkieliset valinnaiset kurssit kuulostivat sekä vaikeilta että (omien opintojeni kannalta) turhilta, joten päädyin ottamaan kaikki valinnaiseni englanninkieliseltä puolelta. Kurssiluetteloni on nyt siis seuraava: 1) Advanced Japanese Grammar, 2) Advanced Japanese Listening Comprehension, 3) Advanced Japanese Oral Communication, 4) Japanese Management, 5) Gender and Sexuality in Post-War Japan, 6) Education and Society in Japan sekä 7) Modern Japanese History. 

Saattaa ehkä näin pikaisesti katsottuna vaikuttaa suurelta määrältä kursseja, mutta yhtä kurssia lukuunottamatta kaikkia on vain kerran viikossa. Onnistuin myös järjestämään lukujärjestykseni niin, että minulla on sekä maanantait että keskiviikot vapaina, jee! Torstai onkin sitten pitkä päivä, luentoja on 8.45 - 18, mutta eipä se mitään haittaa. Kuulin viime vuonna täällä olleelta tuutoriltani, että Helsingin yliopistolta saatavat opintopistemäärät ovatkin ehkä odotettua hieman pienemmät (etenkin viimeisen pakollisen japanin kurssini osalta), joten saatan olla tämän suhteen hieman pulassa. Se, että olisin tästä vaihtovuodesta saanut sen suositellut 60 opintopistettä olisi näemmä vaatinut paaaaljon enemmän kursseja. Ensi vuoden vaihtareilla kurssien minimimäärää nostetaan kuitenkin, joten en usko, että vastaavaa ongelmaa tulee heille vastaan. 

Kuvassa ei oikein näy, mutta kirsikat kukkivat kauniisti Kiotossa.

Yakiniku, eli grillattua lihaa kastikkeissa. Nam!

Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, käytännössä tämä odotettua pienempi opintopistemäärä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että joudun perumaan yhden tai kaksi opintotukikuukautta. Nyt, kun minulla ei ole muita tuloja, on tämä toki iso lovi budjettiini, mutta minkäs teet. Koska Helsingin yliopistosta saataviin opintopistemääriin (= korvaavuuksiin) ei ole mitään tiettyä kaavaa, ei tilannetta voinut oikein ennakoida. Alusta alkaen olen kulkenut Hokudain omien suositusten mukaisesti, ja vasta täällä olevan Oulun yliopiston opiskelijan kanssa juteltuani tulin miettineeksi, että kuinkahan montaa opintopistettä yksi täällä suoritettu kurssi mahtaa kotona vastata. Ensi vuoden vaihtareille tiedoksi, että teidän on opiskeltava enemmän, kuin mitä Hokudain minimi vaatii, jotta saatte liikkuvuusapurahan! 

Hanami -piknik, eli kirsikankukkien ihastelua ja läjä herkkuja hyvässä seurassa.

Kurssien valitseminen oli muutenkin tällä kertaa aikamoista sähellystä. Normaalisti Japanissa on (kuulemani mukaan) tapana järjestää opinnot niin, että lukukauden ensimmäisenä viikkona on mahdollista käydä eri kursseilla ns. tutustumiskäynnillä ja katsoa, onko kurssi millään muotoa mielenkiintoinen tai itselleen sopiva. Englanniksi opiskelevat HUSTEPit tämän mahdollisuuden saivat, mutta meiltä tämä tilaisuus meni vähän ohi. Käytännössä kurssien lopulliselle valitsemiselle oli aikaa vain kolme päivää, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki kurssit oli valittava sokkona. Lisäksi päivää tai kahta ennen kurssivalintojen takarajaa kävi ilmi, että kaikki valinnaiset kurssit eivät olekaan vapaina meille, jolloin valinnaiskurssien määrä romahti puoleen entisestä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä sitä, että tulevaa graduani ajatellen kaikkein hyödyllisin (ja muutenkin mielenkiintoisin kurssi) putosi listalta pois, ja jouduin masentuneena vetämään nimeni yli listalta. Erikoislupaa hakemalla olisi kurssille saanut mennä kuunteluoppilaaksi (siis raivostuttavaa! ei saisi mennä edes kuuntelemaan, ellei ole täyttänyt hakemusta! grr!), mutta kävi ilmi, että tämän lupalappusen deadline oli noin viikkoa aikaisemmin kuin mitä luulin, ja näin ollen en saa tunneilla istua. Opettajakin oli tilanteesta hieman hämillään, sillä ei häntä olisi minun läsnäoloni haitannut, mutta säännöt ovat sääntöjä. 

Ei erityisen onnistunut kuva, mutta tässä siis Otarun kanaali. Sää suosi ja kaunista oli!

Lisää vaikeuksia kurssivalintoihin toi pakollinen terveystarkastus, joka oli tietenkin yhtenä päivänä, juuri silloin, kun osa kursseista alkoi. Koska ensimmäiseltä luennolta ei saisi olla poissa, oli kutakuinkin jokaisen meistä mentävä erikseen muutaman opettajan luo pyytämään poikkeuslupaa olla poissa tunnilta. Monet (etenkin länsimaalaisista) opettajista pyörittelivät päätään tällekin tilanteelle. Terveystarkastuksen takia emme siis päässeet muutamien kurssien ensimmäiselle luentokerralle, jossa koko kurssin sisältö ja vaatimukset selitettiin. Kurssivalintojen deadline oli tarkastusta seuraavana päivänä, joten etenkin nämä kurssit oli valittava totaalisen sokkona. Huoh! Tässä kohtaa mainittakoon, että HUSTEP -opiskelijoilla oli muistaakseni viikko enemmän aikaa valita kurssinsa, tietenkin. Lisäksi kyseinen terveystarkastus ei (ilmeisesti) ollut heille pakollinen, vaan ainoastaan meille. 

Ja koska teitä niin kiinnostaa, kerronpa terveystarkastuksesta vähän enemmänkin. Saimme jokainen kirjekuoren, jonka sisällä oli terveyskysely (vain japaniksi), mielenterveyskysely (englanniksi ja japaniksi), näyteputki ja origamitehtävä. Kyllä vaan, origamitehtävä. Pienen pähkäilyn ja hetken askartelun jälkeen tajusimme, että kyseinen origamilaatikko oli virtsanäytettä varten oleva purkki, josta näyte sitten siirrettäisiin putkiloon. Only in Japan.... Tee-se-itse -näytelaatikko herätti meissä sen verran paljon hilpeyttä ja myötähäpeää, että emme voineet suhtautua tarkastukseen enää lainkaan tosissamme. Terkkuja vaan äitini työpaikalle, pitäisiköhän teidänkin ottaa tällaiset käyttöön? Niin ja tästä näytteestä vielä sen verran, että putkilo piti tietenkin täyttää aamulla, ja tarkastus oli vasta iltapäivällä. Niinpä yliopistolla liikkui muutama sata opiskelijaa virtsaa täynnä oleva putkilo mukanaan. Ah, mikä mielikuva..! 

Tee-se-itse -näytteenottopurkki. Complete with instructions!

Varsinainen tarkastus järjestettiin kampusalueella, ja vaikka olimme hyvissä ajoin paikan päällä, jouduimme silti jonottomaan lähes puoli tuntia. Näyteputkilot ja kyselylomakkeet ojennettiin virkailijoille, ja siirryttiin seuraavaan jonoon. Opiskelijoilta tarkastettiin näkö (silmälasit tai piilolinssit saivat olla päässä), pituus ja paino sekä verenpaine. Oma verenpaineeni oli koholla, mutta ei se mitään hei; mitataan se uudestaan, niin saadaan vähän parempi tulos. Ööh. Ongelman sivuuttaminen, check. Tämän jälkeen kuunneltiin keuhkot (kopperossa, jossa hoitaja nostaa puserosi puolestasi, koska itse et ole moiseen kykenevä) sun muut, ja sitten vielä otettiin keuhkoröntgenit. Jälkimmäisessä mm. rintaliivit sai pitää päällä, eli ilmeisesti metalliset kaarituet eivät paljon kuvausta haitanneet...? Yksi kaveri joutui kuitenkin ottamaan puseronsa pois päältä, koska siinä oli paljetteja. Mene ja tiedä. 

Shiroi Koibito -puiston tulppaanit kukkivat. Ensi kuun puolella vuorossa lienevät ruusut, jee!

Long story short, terveystarkastus vaikutti turhalta. Tuloksia ei ole näkynyt eikä kuulunut, vaikka vaikka niitä tulisikin, niin tuskinpa tuolla mitään väliä olisi, kun kotiinpaluuseen on enää muutama kuukausi aikaa. Lisäksi koska kaikki oli lähes pelkästään japaniksi (päivänä, joka oli varattu kansainvälisille opiskelijoille), meni monilta vaihtareilta suuri osa ohjeistuksista sun muista täysin ohi. No jaa, saas nähdä. 

Täällä ollessa olen kyllä oppinut sen, että paikalliset organisointikyvyt ovat ihan nollassa. Se, että Japanissa kaikki olisi tehokasta ja hyvin suunniteltua on kyllä isomman asteen urbaani legenda. Toki on asioita, mitkä täällä toimivat mielestäni todella hyvin ja soisin mielelläni, että ne leviäisivät laajemmallekin, mutta näin yleisesti ottaen täällä kyllä tuntuu monet asiat olevan aikamoista sähellystä. Byrokratian määrä on uskomatonta, ja monesti juuri pienistä ja suhteellisen mitättöämistä asioista nousee haloo. Esimerkkejä piisaa. Ulkomaalaisiakin kohdellaan edelleen vähän erikoisesti, kuin myös naisia (ja sitä kautta etenkin ulkomaalaisia naisia. Varsinkin vaaleatukkaisia.). Monet, monet tärkeät tekstit ja infokyltit ovat vain ja ainoastaan japaniksi, ja moni tärkeä tieto muutenkin piilotettu hyvin. Infopisteiden henkilökunnaltakin voi satunnaisesti saada täysin väärää tietoa (terkkuja vaan niille kahdelle eri infopisteiden henkilöille, jotka molemmat neuvoivat meidät väärään junaan.), joten jos olet suuntaamassa Japaniin, suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon selvää asioista jo etukäteen. Nettiyhteyskin olisi suotava. 

Kaikesta huolimatta olen edelleen viihtynyt täällä hyvin, Sapporo on mieluisa paikka olla ja elellä. Hyviä kavereita on löytynyt, ja toivon mukaan näiden ihmisten kanssa tulee oltua tekemisissä myöhemminkin. Ikuisesti en tänne näillä näkymin haluaisi jäädä, eikä suunnitelmissani ole etsiä töitä Japanista. Japaniin ja/tai kansainväliseen liikkuvuuteen liittyviä töitä kuitenkin haluaisin tehdä, joko Suomessa tai muualla (vinkkejä otetaan vastaan!). Gradukin olisi tarkoitus vääntää samasta aihepiiristä, ja pikkuhiljaa pitäisikin alkaa miettimään aihetta vähän tarkemminkin. Suomeen palattuani tarkoituksena olisi kirjoittaa gradu ja valmistua, vihdoin! 

Hei turistit! Tervetuloa Kiotoon! Kyltissä lukee "ulkomaalaisille suunnattu infopiste", mutta en nyt tiedä, kuinka paljon siitä on hyötyä niille, jotka eivät osaa japania...

Paluu Suomeen onkin jo yllättävän lähellä; laskeudun takaisin kotimaahan 18.8. Reilu kolme kuukautta siis enää jäljellä! Näillä näkymin moni niistä asioista, mitä minun piti tämän vaihdon aikana tehdä, jäävät tekemättä (mm. Tokiossa käyminen, koska budjetti ei yksinkertaisesti veny niin pitkälle), mutta johan tässä nyt on kaikkea tullut nähtyä. Tämän tai ensi kuun aikana suunnitelmissa olisi tehdä päiväreissu Hakodateen etelä-Hokkaidolle, ja ensi kuun alussa kaveriporukka tulee kyläilemään. Samoihin aikoihin on myös vuosittainen Hokudaisai, eli yliopiston oma festivaali. Paikalla on kuulemma hullu määrä ruokakojuja, odotan innolla! Lisäksi kesällä pitäisi olla vuosittainen yosakoi -festivaali sekä olutfestivaali. Jälkimmäinen houkuttelee erityisen paljon~! 

Sapporo by night <3

Laskuja, veroja, kahvia, luentoja ja lunta

Rakkaat tulevat vaihtarit (ja muut ulkomaille lähtevät):

Tarkistakaa osoitetietonne noin sata kertaa, ja sen lisäksi vielä toiset sata. Ihan vaan niiku varmuuden vuoksi.

Tässä jokunen aika sitten ihmettelin, että mihinköhän uusi verokorttini on kadonnut, ja pienen etsimisen (lue: jäätävän taistelun ja miljoonan eri valtion nettisivun läpikahlaamisen) jälkeen kävi ilmi, että maistraatti oli kirjannut uuden vakituisen osoitteeni väärin. Japanissa oleskeluni aikana vakituinen osoitteeni on vanhempieni luona, ja väliaikainen osoitteeni luonnollisesti täällä Japanissa. No, tämä asia saatiin korjattua näin jälkikäteen, ja hetken olin tyytyväinen. Se, minne verokorttini oli oikeasti lähetetty, jäi mysteeriksi, mutta en antanut sen vaivata itseäni kovinkaan pitkään, koska akuuttia tarvetta kyseiselle paperille ei ole (ja uuden voi tilata netistä, kunhan ensin keksii, miten se täytetään).

No, eilen kävi sitten ilme, että verohallinto oli myöskin lähettänyt minulle jäännösverolaskun, ja tämäkin oli tietenkin mennyt väärään osoitteeseen! Muistutuslasku korkoineen tuli nyt perille vanhemmilleni, ja onneksi he olivat kotona ottamassa sen vastaan, sillä muuten mokoma olisi mennyt ulosottoon. Nyt sitten yritän selvittää, a) minne postini on oikein lähetetty, b) pitääkö jäännösverolaskun korot maksaa, koska osoitevirhe ei ollut minun (ainakaan sen ei pitäisi olla minun virheeni, mutta tätäkin asiaa olen tarkistamassa), ja c) mitäköhän muita yllätyslaskuja on vielä tulossa. Kela osasi kuitenkin lähettää oman laskunsa minulle tänne Japaniin, hurraa. Näköjään olen tienannut v. 2013 muutaman sata euroa liikaa, ja jouduin maksamaan yhden kuukauden tuet korkoineen takaisin. Normaalisti olen näiden asioiden kanssa todella tarkka, enkä nyt ihan ymmärrä, miten minulta on tuo jäänyt huomaamatta... Puuh.

Kaunis ja ihastuttava maisemakuva Jozankeista, jossa kävin jokunen aika sitten. Harmaa ja kolea maisema neuvostomaisine rakennuksineen sopii tähän väliin oikein hyvin.... Joskin oikeasti Jozankei oli ihan kaunis paikka.

Tämän raivostuttavan virtuaaliviidakossa kahlaamisen aikana olen pohtinut sitä, että miksi ei Suomessa voisi olla yhtä kaikenkattavaa tietokantaa, jonne kaikki tiedot päivittyisivät sitä mukaa, kun muutoksia tekee. Nyt, kun tänne muutin, niin piti ilmoitus tehdä erikseen niin Kelalle, Postiin kuin maistraatillekin. Periaatteessa kaikille kolmella voi olla sinulle iiiihan eri tiedot. Niin ja siis tietenkin sen lisäksi, että näillä kaikilla on omat nettisivunsa, on olemassa vielä Netposti, Kansalaisen asiointitili, väestörekisteri... Kaikilla näillä sivuilla on tullut tässä viime aikoina käytyä, huhhuh. Näin sivumennen mainiten pakko sanoa vielä sekin, että miksi ei vero(kortti)asioita opeteta koulussa? Tai ei opetettu ainakaan minun aikani, paitsi pikaisesti yhdellä valinnaisella matikankurssilla. Kertaakaan en ole lukion jälkeen tarvinnut toisen asteen yhtälöä, mutta voi vitsi kun olisi kiva ymmärtää jotain veroprosenteista, sijoittamisesta, säästämisestä ja muista oikeasti hyödyllisistä asioista. Tai ehkä olen ainoa ihminen Suomessa, jolle moiset asiat on ihan hepreaa. Kovasti olen kyllä viime aikoina yrittänyt niitä opiskella, mutta huh, aika koukeroista kieltä tuolla osastolla...

No, raha-asiat sikseen. Täällä Sapporossa on edelleen talvi, ja lämpötilat nollan ja viiden asteen välillä. Muutamina päivinä on ollut aurinkoista ja ihanaa, ja lumet ovat vähän sulaneet. Muina päivinä onkin sitten ollut myrskytuulia, lunta ja liukasta. Nyt, kun meillä on vihdoinkin se kauan odotettu kevätloma (joka alkoi tämän kuun alussa ja loppuu huhtikuun ensimmäisellä viikolla), ovat monet kavereistani karanneet etelän lämpimään tai omiin kotimaihinsa. Hengailuseura on vähentynyt huomattavasti!

Hokudain perustajan professori Clarken patsas Hitsujigaokan näköalakukkulalla. Boys, be ambitous!

Hitsujigaoka saa nimensä lampaista, joita siellä saa ihastella vuoden ympäri. Viereisessä ravintolassa lampaita saikin sitten syödä - paikallinen lammasruoka jingiskan on maistamisen arvoista.

Hitsujigaokassa voi harrastaa vaikka mitä! Murtomaahiihtämisen ja mäenlaskun lisäksi uusi huvituskohde oli "lumeenhyppäämispiste". Kyseessä oli tienpenkka, jossa oli lunta, ja sinne sai hypätä. Jono alkaa tästä! :'D

Mutta ihan tyhjä ei ole minunkaan kalenterini. Parin viikon päästä lähden muutaman kaverin kanssa käymään etelä-Japanissa, Fukuokassa, jossa menemme katsomaan Cirque du Soleil'ta (jee!). Fukuokasta en kovinkaan paljon tiedä, mutta pikaisen googletuksen jälkeen totesimme, että mikäs sinne matkatessa. Lennot saimme suht halvalla, eikä matkalla ole pituuttakaan kuin vähän reilu kolme tuntia. Ihan jees siis! Fukuokasta palattuani tulevatkin vanhempani tuttuineen tänne, ja pyörimme viikon verran Sapporossa, ennen kuin lähdemme Kiotoon. Kiotoon tulee myös siskoni, ja yhteensä vietän aikaa kotijoukkojen kanssa kolmisen viikkoa. Odotan innolla! Hyvä tekosyy käydä kaikissa kivoissa ravintoloissa ja nähtävyyksissä, minne ei muuten tulisi mentyä.

Loman muita hyviä puolia on luonnollisesti se, että ei tarvitse opiskella. Hokudain japanin kurssit ovat oikeasta tosi hyviä, ja viihdyin niillä ihan ok, mutta kun välitenttien jälkeen ja ennen talvilomaa olikin vielä luentoja, ja talviloman jälkeen heti taas tenttejä tai niihin valmistautumista, oli yliopistolla itse kukin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Kanssavaihtareideni blogit näiltä ajoilta ovat täynnä väsymystä ja valittamista, johon yhdyn täysin. Rankkaa oli, ja loppua kohden tenteissä menestyminen ei jaksanut kovinkaan paljon kiinnostaa. Ihan hyvin ne kuitenkin menivät, yhtä valinnaista kurssia lukuunottamatta.

Sapporon talvi ja luminen kotimatka eräänä iltana...

Ensi lukukautena kursseihin tuleekin sitten aika rankasti muutoksia, sillä kaikki keskitason japanin kurssit menevät uusiksi. Aikaisemmin kurssit oli jaettu aihealueittain kielioppiin, kuullun- ja luentunymmärtämiseen, suulliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen ja sanastokurssiin, mutta keväästä alkaen uudet kurssikategoriat ovat (vapaasti käännettynä) kommunikointi, ilmaisu ja ymmärtäminen. Entisten kuuden kurssikategorian tilalla on nyt siis kolme, joista jokainen on on vielä jaettu kahtia perusteisiin ja käytäntöön. Se, mitä nämä muutokset oikeasti tarkoittavat, on vielä aika hämärän peitossa. Normaalisti meistä jokainen siirtyisi kunkin kurssin kohdalla seuraavan tason kurssille (keskitaso kahdesta keskitaso kolmoseen, keskitaso kolmosesta edistyneisiin jne.), mutta nyt tämän uuden järjestelmän kanssa onkin vähän säätämistä.

Sen lisäksi, että kukaan ei nyt oikein tiedä, mitä kursseja meidän pitäisi ottaa, ja mitä ei, harmittaa monia meistä se, että hyväksi koettu kurssirakennelma menee nyt täysin uusiksi. Siinä, missä ennen pystyi jokainen panostamaan haluamaansa osa-alueeseen ja valitsemaan vaikkapa helpomman kirjoituskurssin mutta vaikeammat kielioppitunnit, on nyt uusien kurssien sisältö lähinnä esitelmöintiä, ryhmätöitä, interaktiivista oppimista (yök) ja muuta turhauttavan kuuloista. No, saattavathan nuo kurssit ihan hyviäkin olla, hankala sanoa vielä, mutta kurssikuvaukset kuulostavat rasittavilta. Kerron lisää heti, kun kurssit alkavat!

Näin loman alussa meillä oli kaikilla myös henkilökohtainen haastattelu paikallisen koordinaattorimme kanssa. Normaalisti haastattelu on aika alkuvaiheessa vaihtoa, mutta koska koordinaattorimme Kobayashi (joka on ehkä yksi pätevimmistä opettajista, jonka kursseilla olen koskaan ollut) on ollut viime aikoina sairaana, jäivät haastattelut tällä kertaa vähän myöhäisempään vaiheesee. Joka tapauksessa, noin 20 minuuttia kestänyt haastattelu käsitteli lähinnä aiheita "onko kursseilla ollut kivaa? Jos on, niin millä kursseilla ja miksi?" ja "mitä teet vapaa-aikanasi, kenen kanssa ja miksi?". Myös tulevaisuudensuunnittelmia kysellään (ei, en aio mennä "yritykseen" töihin, niin kuin japanilaisilla on tapana. Ajattelin tähdätä oman alani töihin, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin.), ja kaikkeen pitää vastata mahdollisimman konkreettisesti ja useaa elävänä elämän esimerkkiä hyväksikäyttäen. Niin, ja koko tilaisuus äänitetään, ja lopussa ahdistuneesta opiskelijasta otetaan vielä huonolaatuinen valokuva. Koska onhan se vaihtohakemuksen mukana lähetetty kuva jo vuoden vanha.

Starbucksin kirsikankukkakakku piristi kummasti :)

Täällä muuten videoidaan, äänitetään ja valokuvataan opiskelijoita aika ahkerasti, yksityisyydensuojasta viis. Erityisesti suullisen ilmaisun kurssilla tähän kannattaa varautua. Kaikki esitelmät ja puheet videoidaan, ja opettajasta riippuen tähän joko kysytään tai ei kysytä lupaa. Ja vaikka lupaa kysyttäisiinkin, niin veikkaan, että kieltävästä vastauksesta ei olisi paljon hyötyä... Kyseisen kurssin aikana kamera oli siis käytössä ahkerasti, ja näitä mahtavia videoita sitten katsottiin yhdessä tunnilla tai kotona kera itsearviointilomakkeen (niin, videot laitettiin siis nettiin, ilman lupaa, ilman salasanaa. Opettaja kyllä pisti meidän lupaamaan, että kukaan ei laita toisen opiskelijan videoita YouTubeen, eli kaikki hyvin...?). Henk. koht, en voi sietää moista, ja raivoan joka kerta, kun joku laittaa lupaa kysymättä kuvani Facebookiin tai minne tahansa nettiin. Täällä tuo ei tunnu olevan ongelma, ja kävipä kerran myös niinkin, että sähköpostiosoitteeni annettiin jollekin täysin tuntemattomalle japanilaiselle, joka halusi kysellä minulta jotain Helsingistä. Yksityisyyteni on mennyttä...!

Kaikesta valittamisesta huolimatta olen edelleen viihtynyt Sapporossa oikein hyvin. Täällä ulkomaalaisia kohdellaan hyvin, enkä ole kohdannut rasismia tai tuijottelua (miltä valitettavasti ei voi aina välttyä). Kaupunki on kaunis ja täällä on helppo navigoida, hyvää ruokaa ja ostosmahdollisuuksia on enemmän kuin tarpeeksi. Näin loman kunniaksi otimmekin kavereiden kanssa tavoitteeksi käydä aina uudessa paikassa syömässä/kahvilla, jos ulkona olemme, ja tähän mennessä olemme löytäneet jo useita ihania paikkoja. Suosikkini tähän mennessä on Maruyamassa sijaitseva Ritaru Coffee -niminen kahvila, jossa jokainen kahvikupillinen tarjoillaan erilaisesta kupista, omenapiirakassa oli oikeaa omenaa ja kunnon pohja (harvinaista täällä) ja kahvilajikkeita oli ainakin pari tusinaa. Suosittelen vilkaisemaan kahvilan nettisivuja klikkaamalla tästä, sillä kyseessä on ehkä tyylikkäimmät nettisivut, mitä olen nähnyt aikoihin!

Ritaru Coffeen kahvikuppeja. Made in GDR!

Omenapiirakka, nam <3

Lomailu on myös antanut tilaisuuden pohtia tulevaisuutta, ja erityisesti työllistymismahdollisuuksia. Ennen vaihtoa olin jo pitkään ajatellut, että kansainvälisen liikkuvuuden parissa työskenteleminen voisi olla minulle omiani, ja tätä mieltä olen edelleen. Harjoittelupaikka (tai ihan oikea työpaikka) esimerkiksi yliopiston kansainvälisistä palveluista tai CIMO:lta olisi aikamoista herkkua, veikkaisin. Täällä ollessa mieleen on tullut kuitenkin pari muutakin vaihtoehtoa, mutta ne ovat vielä niin ajatuksen tasolla, että en vielä kerro niistä sen enempää. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan! Joka tapauksessa jotain töitä on Suomeen palattua löydettävä, ja vinkkejä otetaan vastaan *vink, vink*

Tähän loppuun vielä vähän tunnelmia vuosittaisesta yuki matsurista, eli lumijuhlasta tai -festivaalista! Koska olin flunssassa koko kyseisen tapahtuman ajan, en päässyt käymään siellä kuin kerran, mutta aika hulppea tapahtuma oli kyseessä. Yuki matsurin aikana Sapporon keskustaan rakennetaan valtavia, talon kokoisia lumiveistoksia, jotka ovat toinen toistaan hienompia. Veistosten lisäksi paikalla on myös erilaisia ruoka- ja juomakojuja, ja jäätävä määrä turisteja. Yuki matsuri on Sapporon vuoden suurin tapahtuma, ja vaikka juhla ei ollutkaan ihan niin iso ja mahtava, kuin mitä odotin, oli se kuitenkin visiitin arvoinen.

Turisteja! Eikä vain japanilaisia turisteja, vaan myös länsimaalaisia! o.O

Pienetkin lumiveistokset olivat valtavia, ja uskomattoman yksityiskohtaisia.

....ja tietenkin söpöjä <3

Osa veistoksista oli tehty pelkästään jäästä. Tämä jäärakennus oli pari-kolme metriä korkea, ja siihen heijastettiin livemusiikilla rytmitetty valoshow. 

Tämä taisi olla teoksista korkein. Kuva ei tee mittakaavalle oikeutta! 

Tämä viestos puolestaan oli yksityiskohtaisuudessaan (ja koossaan) yksi upeimmista.

Suosikkini oli kuitenkin Tähtien Sota -aiheinen veistos, hohhoo! Mukana myös valo- ja äänishow, luonnollisesti. Kuva kaverini Bethin ottama.