Onni on imuri

Onni on imuri, ja toistaiseksi isoin paketti leivänpäällisjuustoa, mitä olen löytänyt - kokonaiset 14 viipaletta! Kuvitelkaa! I'm in heaven..! Imuri puolestaan katosi useita viikkoja sitten, ja kun lattian jynssääminen käsin ei enää innostanut, kävin vohkimassa yhden toisen imurin yläkerrasta (luonnollisesti palautin sen myöhemmin). Miten iloiseksi ihminen voikaan tulla pienistä asioista! 

うれしいLサイズ！Iloinen L-koko! 135 grammaa. L-koko? Hah. Kaipaan Suomen sipsipusseja...

Juusto- ja imurikriisien lomassa blogin kirjoittelu on jälleen jäänyt vähän vähemmälle, mutta kaipa tähän ovat kaikki jo tottuneet. Viime aikoina on jopa ollut vähän kiirettä, sekä lukukauden puolivälitenttien että lopputenttien yms. erinäisten projektien kanssa taistellessa. Mainittakoon tähän väliin, että jos joskus vielä joudun tekemään ryhmätyöESSEEN, niin saatan lopettaa yliopiston lopullisesti. Onneksi Suomessa ei moisia ihan kauhean usein harrasteta, ja jos kaikki menee hyvin, niin eipä minulla Suomen päässä graduseminaaria lukuunottamatta muita kursseja enää olekaan. Voiko olla, että tämänkin N:nen vuoden opiskelija valmistuu joskus?? Outo ajatus. 

Koulukiireiden lisäksi muutakin on tullut puuhattua. Syntymäpäiviä on vietetty, sekä kavereiden että omia (kiitos kaikille muistaneille. Ja kiitos myös niille, jotka eivät muistaneet - nothing to see here!). Pyöreiden kunniaksi lahjoiksi saadut laadukas viinipullo, aito shampanjapullo, läjä suklaata ja elämäänsä kyllästyneestä kananmunasta kertova kirja piristivät kummasti. Kavereiden vierailu Sapporoon sattui samalle viikolle, ja hauskaa oli! Pari viikkoa myöhemmin eli juhannuksen alla Kioton Saara loikkasi Sapporoon, ja vietimme hänen synttäreitään jingis khanin, oluen, ja JRTowerin hulppeiden maisemien merkeissä. Sattumoisin juuri tuona viikonloppuna Sapporossa oli kesä, ja lämpötila oli joka päivä yli +25 astetta. Sittemmin täällä ollaan pyöritty jossain +16 asteen kieppeillä, eikä aurinkoa ole pahemmin näkynyt. Sopii minulle, en valita! Jos tänne jossain vaiheessa tulee helteet, niin saatan hypätä ensimmäiseen Suomeen lähtevään koneeseen. 

Saaran synttärioluet, ja sattumoisin samalla myös Tuulin aamupala. Nam nam! 

Olutmuseon jingis khan -pannu on Hokkaidon muotoinen, luonnollisesti. Lampaan lisäks pannulla on ituja, sipulia, kaalia ja kurpitsaa. Ruokajuomana mikäs muukaan kuin Sapporo Classic Beer.

Suomeen palaankin jo ENSI KUUSSA, huhhuh. Kylläpä aika rientää. Lentoni Sapporosta Nagoyaan lähtee 17.8. ja vietän yön lentokenttähotellissa, ennen kuin sitten seuraavana päivänä hyppään aamukoneeseen ja aloitan matkani kotimaahan. Johan tässä pitäisi kohta pakata... Asuntolan building managerille olen jo ilmoittanut muuttopäiväni (tätäkin varten on luonnollisesti oma lomakkeensa), ja viimeiset vuokraerät sun muut olen selvittänyt. Ennen kotiinpaluuta täytyy vielä piipahtaa kaupunginvirastossa ja kertoa heillekin, että poistun maasta. Ilmeisesti tämän voi tehdä vasta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta, mutta täytyy vielä tarkistaa. Yliopistolta puolestaan täytyy pyytää allekirjoitus ja leima Helsingin yliopiston vaatimaan vaihtotodistuslappuseen, mutta tämä nyt tuskin tuottaa paljon ongelmia. Kännykkäliittymäkin pitää irtisanoa, ja pahoin pelkään, että joudun mokomasta maksamaan ~100€ sakkoja, kun sopimuksen varsinainen loppumispäivä onkin vasta lokakuussa. Pahus. Täytyy neuvotella asiasta Softbankin kanssa. 

Saaran synttärimalja nostettiin tällaisia maisemia katsellessa. 

Tässä lähtövalmistelujen lomassa olen myös tutkinut kotiyliopiston hyväksilukemislomaketta, joka on pakko täyttää ja palauttaa suht hyvissä ajoin, jos mielin saada Hokudaissa suoritetut kurssit siirrettyä Helsingin rekisteriin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa. Ajattelin olla optimisti, ja pyytää n. 65 opintopisteen edestä suoritusmerkintöjä, mutta pahimmassa tapauksessa saan ehkä juuri ja juuri 50. Viime vuoden vaihtari oli saanut yhdestä Hokudain kurssista 3-4 opintopistettä, mikä kuulostaa ihan ok:lta (joskaan ei ihanteelliselta...), mutta ongelmaksi muotoutuukin lähinnä viimeinen pakollinen japanin kurssini. Tämän hyväksilukuun ei ole olemassa mitään tarkkaa kaavaa, vaan opettaja päättää täällä suoritettujen kurssien perusteella, onko hyväksiluku ylipäätään mahdollista. Toivottavasti on, sillä en nyt millään ehtisi/pystyisi/haluaisi kyseistä kurssia enää suorittaa, kun opintotukikin loppuu ihan näinä hetkinä. Noh, katsoo nyt sitten, mitä käy. Raportoin tuloksista myöhemmin. 

Mutta on sitä muutakin tehty kuin vain opiskeltu ja täytelty lomakkeita. Sapporon vuosittainen festivaalihulabaloo Yosakoi Soran täytti keskustan musiikilla, tanssilla ja ruokakojuilla, ja täytyy sanoa, että tapahtuma oli yksi hienoimmista kokemuksista koko Japanissa olemisen aikana. Valitettavasti kaikki tapahtuman aikana otettamani kuvat epäonnistuivat tai olivat muuten vaan surkeita, mutta tunnelmaan pääsee katsomalla esim. tämän (varsinainen tanssi alkaa n. kahden minuutin kohdalla) tai tämän videon. Toivo myös elää, että yläkerran naapurini Sapporo-Saara (jonka blogiin voitte tutustua täällä, erityisesti jos kiinnostaa tietää enemmän HUSTEP -ohjelmasta) laittaa omaan blogiinsa kuvia festivaalista jossain välissä, tai lähettää niitä minulle. Stay tuned!

Piiiikkasen oli näkymissä parantamisen varaa, mutta kyllä tuolta tellingin takaa yllättävän hyvin näki. Kaiuttimen olivat selän takana, ja edessä oli generaattori - toisin sanoen kuulo meni ja vaatteet haisi palaneelle öljylle. Good times!

Lavashow'ta katsoessa olikin sitten jo paljon paremmat näkymät, kunnes eteemme istui maailman pisin japanilainen... Hieno show silti!

Joka tapauksessa, Yosakoi Soran oli mahtava kokemus. Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja sääkin suosi, vaikka iltaisin oli kylmä. Jokaisessa kadunkulmassa oli jokin ryhmä tanssimassa, ja jälkimmäisessä videossa näkyvällä lavalla samat ryhmät esittivät tanssinsa osana kilpailua, jossa valittiin tämän vuoden paras ryhmä. Itse sain, kiitos Sapporo-Saara, liput semi-finaaliin, joka oli kerrassan mahtava. Tanssiryhmät ovat kaikki eri yliopistoista tai vastaavista oppilaitoksista, joskin semi-finaalissa näimme myös junioreiden esitykset. Upeaa, upeaa, upeaa! Suosittelen lämpimästi. Jos jotain haluaisin Japanista viedä Suomeen mukanani, olisi se tällaiset festivaalit. Kaikki ovat hyvällä tuulella, musiikkia ja tanssia, hyvää ruokaa (joka oli jopa kohtuuhintaista!), aijai! Kyllä kelpaa. 

Viuhkankin sain~ Jee!

Seuraavana japanilaisena kulttuurielämyksenä on tiedossa Sapporon Makomanaissa järjestettävä ilotulitusnäytös, joka on ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli. Ilotulitukset kuuluvat japanilaiseen kesään, ja erilaisia tapahtumia tuntuu olevan siellä sun täällä. Monet pukeutuvat silloin puuvillaiseen yukataan, "kesä-kimonoon". Itsekin moisen ostin, kun edullisesti sain. Samainen yukata olisi tarkoitus laittaa päälle myös ensi kuussa järjestettäviin yliopiston valmistujaisiin - nikkenseit ja hustepit saavat todistuksensa 10.8. 

Tämän yukata -kankaan kaveriksi minulla on viininpunainen obi (vyö) ja erinäisiä koristeita. Laitan kokonaisuudesta kuvan sitten lähempänä ilotulitushulabaloota. 

Tasan kuuden viikon päästä olenkin jo taas Suomessa. Aikamoista! Tälle kuulle on ihan luvaton määrä kouluhommia, ja olen entistä kiitollisempi siitä, että päätin jättää nikkensei -tutkielman tekemättä. En tiedä missä välissä olisin sen mukamas tehnyt, ja sääliksi käy kaikkia niitä, jotka mokoman kanssa taistelevat. Joka tapauksessa, kouluhommien lisäksi olen jo henkisesti aloittanut pakkaamisen - mitä otan mukaan Suomeen, ja mitä jätän tänne? Mitä pitää vielä ostaa (äiti on ystävällisesti toimittanut minulle oikein ostoslistan...)? Kenelle kaikille tuliaisia? Milläköhän aion saada kaikki tavarat mahtumaan laukkuihini? Elämän suuria ongelmia. 

Ai juu, melkein unohdin! Joskus aikoja sitten saatoin mainita, että viranomaisilta saatava oleskelulupa (在留カード tai Residence Card) on oltava jatkuvasti ja aina mukana, koska sitä saattaa joku joskus kysellä. No eilen tuli tämäkin sitten koettua! Matkalla kohti yliopistoa meidän pysäytti paikallinen poliisi, joka sanoi, että he tekevät satunnaistarkastusta alueella, ihan vain varmuuden vuoksi. Oleskeluluvat sun muuta tarkistettiin, ja kaverin polkupyörän rekisterinumero otettiin ylös. Varsin kivuton kokemus, poliisit olivat oikein yställisiä eikä koko tilanteessa mennyt viittä minuuttia kauempaa, mutta totesimmepa siinä sitten, että jos ei kortit olisi olleet mukana, olisimme saattaneet olla pulassa. Kannattaa siis pitää asioiden virallisesta puolesta huolta! 

Uusi (luku)kausi

Loma tuli ja meni, ja etenkin jälkimmäinen puolisko meni sellaisen hulinan parissa, että vapaa-aika oli jokseenkin kortilla. Vanhempani, eräs tuttavapariskunta ja siskoni tulivat Japaniin kyläilemään, ja yhteensä melkein neljän viikon ajan kiersimme sekä Sapporoa että Kiotoa. Shoppailua ja nähtävää riitti! Kioton matkamme oli täydellisesti ajoitettu, sillä kirsikankukat olivat juuri aloittaneet kukkimisen. Upea näky! Toisaalta turisteja oli niin hullu määrä, että hiljaiseen Sapporoon palaaminen oli ehkä parasta ikinä, haha. 

Kioton kaduilla voi törmätä maikoihin.

Sapporon erityisherkku, soup curry! Sitä ehti tulla jo ikävä <3

Lomasta en osaa ehkä ihan hirveästi teille kertoa, mutta kuvia reissujen varrelta voin heitellä sinne sun tänne. Sanomattakin selvää, että oli virkistävää viettää aikaa perheen kanssa, ja että kaikki meni ilman sen suurempia ongelmia. Ja tulipa vihdoinkin käytyä Otarussakin! Otaruun olen sittemmin eksynyt uudelleenkin, sympaattinen pikkukaupunki kun on, eikä matkaakaan Sapporosta ole kuin reilu puoli tuntia junalla. Kobeen eksyimme yhdeksi päiväksi, tapaamaan siskoni lukiovaihdon aikaista isäntäperhettä. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta Kioton Kamogawa -joen kirsikkapuut olivat kyllä upeita.

Kiotossa oli aurinkoista ja lämmintä, Sapporossa vielä vähän kylmä. Nyttemmin Sapporoonkin on saapunut kevät, ja parhaimmillaan lämpötila on ollut +25 astetta. Kirsikat kukkivat täyttä häkää, ja ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään aikaa. Itsekin on tullut kavereiden kanssa istuttua sekä Odori -puistokadulla että Nakajima -puistossa kirsikoiden alla, vaikka toki tässä vaiheessa täytyy mainita, ettei Sapporon kirsikka-aika ole läheskään niin vaikuttava, kuin Kioton. Jos siis Japanissa ollessaan haluaa nähdä oikein kunnon kukkameren, niin suosittelen suuntaamaan Kiotoon (tai Tokioon, kuulemma kaunista sielläkin!). Sapporossa kukkivia puita on ennemmin yksi siellä, toinen täällä. 

Sapporon kirsikoista suuri osa on söpöjä ja ruttuisia ^^

Kampusalueen kirsikat muutama päivä sitten. 

Pari päivää perheenjäsenten kotiutumisen jälkeen alkoi Hokudain uusi lukukausi, eli samalla paikallisille uusi lukuvuosi. Kampusalue oli täynnä eksyneen (ja pienen!) näköisiä uusia opiskelijoita ja vanhempia opiskelijoita, jotka mainostivat milloin mitäkin harrasteklubia tai -piiriä uusien jäsenten toivossa. Itse en yhteenkään näistä liittynyt, vaikka kuoropiiri hieman houkutteli. Täkäläisissä klubeissa ja piireissä on yleensä aika tiukat käyttäytymissäännöt, ja esimerkiksi hierarkiasta pidetään tiukasti kiinni. Ja muutenkin on kuulemma tiukkaa, eikä tapaamisista ole suotuisaa jäädä pois. Varsinkin klubit (kurabu) ovat todellakin tosissaan harrastuksien kanssa, ja esimerkiksi tennisklubin jäsenet saattavat hyvinkin tähdätä Japanin mestaruuskisoihin tai muuhun vastaavaan. Piirit (saakuru) ovat vähän vapaamuotoisempia, mutta mitä nyt olen kavereilta kuullut, on näissäkin aika tiukkaa. Itse en moiseen jaksa, pidän mielummin harrastukset oikeasti harrastuksina, ilman stressiä ja turhia velvoitteita. 

Sapporon Nakajima -puisto.

Uusi lukukausi alkoi yleisen hämmennyksen merkeissä, ja koordinaattorimme järjestämästä infotilaisuudesta huolimatta moni asia jäi vähän hämärän peittoon. Suurin osa pikkuasioita kyllä, mutta kyllä viimeistään tässä vaiheessa on tullut selväksi, että HUSTEP -puolella info kulkee huomattavasti paremmin, vaikka ei tilanne mikään ihan mahdoton meilläkään ole. Joka tapauksessa, viimeistään tässä infotilaisuudessa oli meidän päätettävä, kirjoitammeko n. 10 sivua pitkän japaninkielisen tutkimusraportin vapaavalintaisesta aiheesta, ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani päätin, että en sitä kirjoita. Akateeminen japani ei ole vahvuuteni, ja mitä nyt olen ihmisten juttuja kuunnellut, on raportin kirjoittaminen monille huomattavisti isotöisempää, kuin mitä he olivat kuvitelleet. Mutta hyödyllinenhän tuo varmasti olisi, sitä en kiellä. Kukin tyylillään! Tärkeintä oli kuitenkin saada tietää, että raportin kirjoittaminen ei ole pakollista. 

Edellisen lukukauden kurssien arvosanatkin saimme, ja aika löyhät arvosteluperusteet tuntuu olevan. Monet sellaista, jotka jättivät avoimesti läksyjä tekemättä ja myöhästelivät yms. saivat kaikesta huolimatta tyyliin 90/100, joka pistää vähän ihmettelemään. Jotkut opettajat ovat toki vähän tiukempia, mutta päällisin puolin monille tuli sellainen olo, että ei taida olla paljon väliä sillä, mitä luennoille tekee (tai jättää tekemättä). Joka tapauksessa, arvosanat saimme paperisena, kun taas netistä pystyi katsomaan, oliko kurssit päässyt ylipäätään läpi. Netissä olevat tiedot olivat näkyvillä vain pari viikkoa, eikä siellä luonnollisesti näkynyt, kuin pakollisten kurssien tiedot. Se, mistä sekin lie johtuu, on mysteeri. Niin ja ylipäätään netin käyttämistä varten tarvittavat salasanat vaihdettiin kaikille, kuin myös kirjautumistunnukset omiin kurssitietoihin. Tietoturvallisuus ennen kaikkea..? 

Kokonaan englanninkielisellä kurssilla läsnäolosta ilmoitetaan näin. Henk.koht. osaan lapun täyttää, mutta (yllätys, yllätys) kaikki eivät osaa japania. 

Edellisessä postauksessani taisin kertoilla uudesta kurssijärjestelmästämme, ja sanottakoon nyt, että siitä ei edelleenkään kukaan tajua mitään. Meille oli suuri mysteeri, mille kursseille meidän kuuluisi hakea (onnea vaan ensi vuoden vaihtareille, toivottavasti täällä on silloin vähän selvemmät sävelet...), mutta noin kolmen tunnin kriisipalaverin jälkeen vaihtarikaverini ja minä päädyimme hakemaan kahteen-kolmeen keskitason japanin kurssiin ja kolmeen edistyneiden kurssiin. Kaverini pääsi näihin kaikkiin, mutta minut heitettiin vain edistyneisiin. Tämä nyt ei sinänsä ole ongelma, mutta opintopistemääräni uhkasivat jäädä todella pieniksi, ja jouduin sen seurauksena ottamaan odotettua enemmän valinnaisia kursseja. Japaninkieliset valinnaiset kurssit kuulostivat sekä vaikeilta että (omien opintojeni kannalta) turhilta, joten päädyin ottamaan kaikki valinnaiseni englanninkieliseltä puolelta. Kurssiluetteloni on nyt siis seuraava: 1) Advanced Japanese Grammar, 2) Advanced Japanese Listening Comprehension, 3) Advanced Japanese Oral Communication, 4) Japanese Management, 5) Gender and Sexuality in Post-War Japan, 6) Education and Society in Japan sekä 7) Modern Japanese History. 

Saattaa ehkä näin pikaisesti katsottuna vaikuttaa suurelta määrältä kursseja, mutta yhtä kurssia lukuunottamatta kaikkia on vain kerran viikossa. Onnistuin myös järjestämään lukujärjestykseni niin, että minulla on sekä maanantait että keskiviikot vapaina, jee! Torstai onkin sitten pitkä päivä, luentoja on 8.45 - 18, mutta eipä se mitään haittaa. Kuulin viime vuonna täällä olleelta tuutoriltani, että Helsingin yliopistolta saatavat opintopistemäärät ovatkin ehkä odotettua hieman pienemmät (etenkin viimeisen pakollisen japanin kurssini osalta), joten saatan olla tämän suhteen hieman pulassa. Se, että olisin tästä vaihtovuodesta saanut sen suositellut 60 opintopistettä olisi näemmä vaatinut paaaaljon enemmän kursseja. Ensi vuoden vaihtareilla kurssien minimimäärää nostetaan kuitenkin, joten en usko, että vastaavaa ongelmaa tulee heille vastaan. 

Kuvassa ei oikein näy, mutta kirsikat kukkivat kauniisti Kiotossa.

Yakiniku, eli grillattua lihaa kastikkeissa. Nam!

Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, käytännössä tämä odotettua pienempi opintopistemäärä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että joudun perumaan yhden tai kaksi opintotukikuukautta. Nyt, kun minulla ei ole muita tuloja, on tämä toki iso lovi budjettiini, mutta minkäs teet. Koska Helsingin yliopistosta saataviin opintopistemääriin (= korvaavuuksiin) ei ole mitään tiettyä kaavaa, ei tilannetta voinut oikein ennakoida. Alusta alkaen olen kulkenut Hokudain omien suositusten mukaisesti, ja vasta täällä olevan Oulun yliopiston opiskelijan kanssa juteltuani tulin miettineeksi, että kuinkahan montaa opintopistettä yksi täällä suoritettu kurssi mahtaa kotona vastata. Ensi vuoden vaihtareille tiedoksi, että teidän on opiskeltava enemmän, kuin mitä Hokudain minimi vaatii, jotta saatte liikkuvuusapurahan! 

Hanami -piknik, eli kirsikankukkien ihastelua ja läjä herkkuja hyvässä seurassa.

Kurssien valitseminen oli muutenkin tällä kertaa aikamoista sähellystä. Normaalisti Japanissa on (kuulemani mukaan) tapana järjestää opinnot niin, että lukukauden ensimmäisenä viikkona on mahdollista käydä eri kursseilla ns. tutustumiskäynnillä ja katsoa, onko kurssi millään muotoa mielenkiintoinen tai itselleen sopiva. Englanniksi opiskelevat HUSTEPit tämän mahdollisuuden saivat, mutta meiltä tämä tilaisuus meni vähän ohi. Käytännössä kurssien lopulliselle valitsemiselle oli aikaa vain kolme päivää, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki kurssit oli valittava sokkona. Lisäksi päivää tai kahta ennen kurssivalintojen takarajaa kävi ilmi, että kaikki valinnaiset kurssit eivät olekaan vapaina meille, jolloin valinnaiskurssien määrä romahti puoleen entisestä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä sitä, että tulevaa graduani ajatellen kaikkein hyödyllisin (ja muutenkin mielenkiintoisin kurssi) putosi listalta pois, ja jouduin masentuneena vetämään nimeni yli listalta. Erikoislupaa hakemalla olisi kurssille saanut mennä kuunteluoppilaaksi (siis raivostuttavaa! ei saisi mennä edes kuuntelemaan, ellei ole täyttänyt hakemusta! grr!), mutta kävi ilmi, että tämän lupalappusen deadline oli noin viikkoa aikaisemmin kuin mitä luulin, ja näin ollen en saa tunneilla istua. Opettajakin oli tilanteesta hieman hämillään, sillä ei häntä olisi minun läsnäoloni haitannut, mutta säännöt ovat sääntöjä. 

Ei erityisen onnistunut kuva, mutta tässä siis Otarun kanaali. Sää suosi ja kaunista oli!

Lisää vaikeuksia kurssivalintoihin toi pakollinen terveystarkastus, joka oli tietenkin yhtenä päivänä, juuri silloin, kun osa kursseista alkoi. Koska ensimmäiseltä luennolta ei saisi olla poissa, oli kutakuinkin jokaisen meistä mentävä erikseen muutaman opettajan luo pyytämään poikkeuslupaa olla poissa tunnilta. Monet (etenkin länsimaalaisista) opettajista pyörittelivät päätään tällekin tilanteelle. Terveystarkastuksen takia emme siis päässeet muutamien kurssien ensimmäiselle luentokerralle, jossa koko kurssin sisältö ja vaatimukset selitettiin. Kurssivalintojen deadline oli tarkastusta seuraavana päivänä, joten etenkin nämä kurssit oli valittava totaalisen sokkona. Huoh! Tässä kohtaa mainittakoon, että HUSTEP -opiskelijoilla oli muistaakseni viikko enemmän aikaa valita kurssinsa, tietenkin. Lisäksi kyseinen terveystarkastus ei (ilmeisesti) ollut heille pakollinen, vaan ainoastaan meille. 

Ja koska teitä niin kiinnostaa, kerronpa terveystarkastuksesta vähän enemmänkin. Saimme jokainen kirjekuoren, jonka sisällä oli terveyskysely (vain japaniksi), mielenterveyskysely (englanniksi ja japaniksi), näyteputki ja origamitehtävä. Kyllä vaan, origamitehtävä. Pienen pähkäilyn ja hetken askartelun jälkeen tajusimme, että kyseinen origamilaatikko oli virtsanäytettä varten oleva purkki, josta näyte sitten siirrettäisiin putkiloon. Only in Japan.... Tee-se-itse -näytelaatikko herätti meissä sen verran paljon hilpeyttä ja myötähäpeää, että emme voineet suhtautua tarkastukseen enää lainkaan tosissamme. Terkkuja vaan äitini työpaikalle, pitäisiköhän teidänkin ottaa tällaiset käyttöön? Niin ja tästä näytteestä vielä sen verran, että putkilo piti tietenkin täyttää aamulla, ja tarkastus oli vasta iltapäivällä. Niinpä yliopistolla liikkui muutama sata opiskelijaa virtsaa täynnä oleva putkilo mukanaan. Ah, mikä mielikuva..! 

Tee-se-itse -näytteenottopurkki. Complete with instructions!

Varsinainen tarkastus järjestettiin kampusalueella, ja vaikka olimme hyvissä ajoin paikan päällä, jouduimme silti jonottomaan lähes puoli tuntia. Näyteputkilot ja kyselylomakkeet ojennettiin virkailijoille, ja siirryttiin seuraavaan jonoon. Opiskelijoilta tarkastettiin näkö (silmälasit tai piilolinssit saivat olla päässä), pituus ja paino sekä verenpaine. Oma verenpaineeni oli koholla, mutta ei se mitään hei; mitataan se uudestaan, niin saadaan vähän parempi tulos. Ööh. Ongelman sivuuttaminen, check. Tämän jälkeen kuunneltiin keuhkot (kopperossa, jossa hoitaja nostaa puserosi puolestasi, koska itse et ole moiseen kykenevä) sun muut, ja sitten vielä otettiin keuhkoröntgenit. Jälkimmäisessä mm. rintaliivit sai pitää päällä, eli ilmeisesti metalliset kaarituet eivät paljon kuvausta haitanneet...? Yksi kaveri joutui kuitenkin ottamaan puseronsa pois päältä, koska siinä oli paljetteja. Mene ja tiedä. 

Shiroi Koibito -puiston tulppaanit kukkivat. Ensi kuun puolella vuorossa lienevät ruusut, jee!

Long story short, terveystarkastus vaikutti turhalta. Tuloksia ei ole näkynyt eikä kuulunut, vaikka vaikka niitä tulisikin, niin tuskinpa tuolla mitään väliä olisi, kun kotiinpaluuseen on enää muutama kuukausi aikaa. Lisäksi koska kaikki oli lähes pelkästään japaniksi (päivänä, joka oli varattu kansainvälisille opiskelijoille), meni monilta vaihtareilta suuri osa ohjeistuksista sun muista täysin ohi. No jaa, saas nähdä. 

Täällä ollessa olen kyllä oppinut sen, että paikalliset organisointikyvyt ovat ihan nollassa. Se, että Japanissa kaikki olisi tehokasta ja hyvin suunniteltua on kyllä isomman asteen urbaani legenda. Toki on asioita, mitkä täällä toimivat mielestäni todella hyvin ja soisin mielelläni, että ne leviäisivät laajemmallekin, mutta näin yleisesti ottaen täällä kyllä tuntuu monet asiat olevan aikamoista sähellystä. Byrokratian määrä on uskomatonta, ja monesti juuri pienistä ja suhteellisen mitättöämistä asioista nousee haloo. Esimerkkejä piisaa. Ulkomaalaisiakin kohdellaan edelleen vähän erikoisesti, kuin myös naisia (ja sitä kautta etenkin ulkomaalaisia naisia. Varsinkin vaaleatukkaisia.). Monet, monet tärkeät tekstit ja infokyltit ovat vain ja ainoastaan japaniksi, ja moni tärkeä tieto muutenkin piilotettu hyvin. Infopisteiden henkilökunnaltakin voi satunnaisesti saada täysin väärää tietoa (terkkuja vaan niille kahdelle eri infopisteiden henkilöille, jotka molemmat neuvoivat meidät väärään junaan.), joten jos olet suuntaamassa Japaniin, suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon selvää asioista jo etukäteen. Nettiyhteyskin olisi suotava. 

Kaikesta huolimatta olen edelleen viihtynyt täällä hyvin, Sapporo on mieluisa paikka olla ja elellä. Hyviä kavereita on löytynyt, ja toivon mukaan näiden ihmisten kanssa tulee oltua tekemisissä myöhemminkin. Ikuisesti en tänne näillä näkymin haluaisi jäädä, eikä suunnitelmissani ole etsiä töitä Japanista. Japaniin ja/tai kansainväliseen liikkuvuuteen liittyviä töitä kuitenkin haluaisin tehdä, joko Suomessa tai muualla (vinkkejä otetaan vastaan!). Gradukin olisi tarkoitus vääntää samasta aihepiiristä, ja pikkuhiljaa pitäisikin alkaa miettimään aihetta vähän tarkemminkin. Suomeen palattuani tarkoituksena olisi kirjoittaa gradu ja valmistua, vihdoin! 

Hei turistit! Tervetuloa Kiotoon! Kyltissä lukee "ulkomaalaisille suunnattu infopiste", mutta en nyt tiedä, kuinka paljon siitä on hyötyä niille, jotka eivät osaa japania...

Paluu Suomeen onkin jo yllättävän lähellä; laskeudun takaisin kotimaahan 18.8. Reilu kolme kuukautta siis enää jäljellä! Näillä näkymin moni niistä asioista, mitä minun piti tämän vaihdon aikana tehdä, jäävät tekemättä (mm. Tokiossa käyminen, koska budjetti ei yksinkertaisesti veny niin pitkälle), mutta johan tässä nyt on kaikkea tullut nähtyä. Tämän tai ensi kuun aikana suunnitelmissa olisi tehdä päiväreissu Hakodateen etelä-Hokkaidolle, ja ensi kuun alussa kaveriporukka tulee kyläilemään. Samoihin aikoihin on myös vuosittainen Hokudaisai, eli yliopiston oma festivaali. Paikalla on kuulemma hullu määrä ruokakojuja, odotan innolla! Lisäksi kesällä pitäisi olla vuosittainen yosakoi -festivaali sekä olutfestivaali. Jälkimmäinen houkuttelee erityisen paljon~! 

Sapporo by night <3

Laskuja, veroja, kahvia, luentoja ja lunta

Rakkaat tulevat vaihtarit (ja muut ulkomaille lähtevät):

Tarkistakaa osoitetietonne noin sata kertaa, ja sen lisäksi vielä toiset sata. Ihan vaan niiku varmuuden vuoksi.

Tässä jokunen aika sitten ihmettelin, että mihinköhän uusi verokorttini on kadonnut, ja pienen etsimisen (lue: jäätävän taistelun ja miljoonan eri valtion nettisivun läpikahlaamisen) jälkeen kävi ilmi, että maistraatti oli kirjannut uuden vakituisen osoitteeni väärin. Japanissa oleskeluni aikana vakituinen osoitteeni on vanhempieni luona, ja väliaikainen osoitteeni luonnollisesti täällä Japanissa. No, tämä asia saatiin korjattua näin jälkikäteen, ja hetken olin tyytyväinen. Se, minne verokorttini oli oikeasti lähetetty, jäi mysteeriksi, mutta en antanut sen vaivata itseäni kovinkaan pitkään, koska akuuttia tarvetta kyseiselle paperille ei ole (ja uuden voi tilata netistä, kunhan ensin keksii, miten se täytetään).

No, eilen kävi sitten ilme, että verohallinto oli myöskin lähettänyt minulle jäännösverolaskun, ja tämäkin oli tietenkin mennyt väärään osoitteeseen! Muistutuslasku korkoineen tuli nyt perille vanhemmilleni, ja onneksi he olivat kotona ottamassa sen vastaan, sillä muuten mokoma olisi mennyt ulosottoon. Nyt sitten yritän selvittää, a) minne postini on oikein lähetetty, b) pitääkö jäännösverolaskun korot maksaa, koska osoitevirhe ei ollut minun (ainakaan sen ei pitäisi olla minun virheeni, mutta tätäkin asiaa olen tarkistamassa), ja c) mitäköhän muita yllätyslaskuja on vielä tulossa. Kela osasi kuitenkin lähettää oman laskunsa minulle tänne Japaniin, hurraa. Näköjään olen tienannut v. 2013 muutaman sata euroa liikaa, ja jouduin maksamaan yhden kuukauden tuet korkoineen takaisin. Normaalisti olen näiden asioiden kanssa todella tarkka, enkä nyt ihan ymmärrä, miten minulta on tuo jäänyt huomaamatta... Puuh.

Kaunis ja ihastuttava maisemakuva Jozankeista, jossa kävin jokunen aika sitten. Harmaa ja kolea maisema neuvostomaisine rakennuksineen sopii tähän väliin oikein hyvin.... Joskin oikeasti Jozankei oli ihan kaunis paikka.

Tämän raivostuttavan virtuaaliviidakossa kahlaamisen aikana olen pohtinut sitä, että miksi ei Suomessa voisi olla yhtä kaikenkattavaa tietokantaa, jonne kaikki tiedot päivittyisivät sitä mukaa, kun muutoksia tekee. Nyt, kun tänne muutin, niin piti ilmoitus tehdä erikseen niin Kelalle, Postiin kuin maistraatillekin. Periaatteessa kaikille kolmella voi olla sinulle iiiihan eri tiedot. Niin ja siis tietenkin sen lisäksi, että näillä kaikilla on omat nettisivunsa, on olemassa vielä Netposti, Kansalaisen asiointitili, väestörekisteri... Kaikilla näillä sivuilla on tullut tässä viime aikoina käytyä, huhhuh. Näin sivumennen mainiten pakko sanoa vielä sekin, että miksi ei vero(kortti)asioita opeteta koulussa? Tai ei opetettu ainakaan minun aikani, paitsi pikaisesti yhdellä valinnaisella matikankurssilla. Kertaakaan en ole lukion jälkeen tarvinnut toisen asteen yhtälöä, mutta voi vitsi kun olisi kiva ymmärtää jotain veroprosenteista, sijoittamisesta, säästämisestä ja muista oikeasti hyödyllisistä asioista. Tai ehkä olen ainoa ihminen Suomessa, jolle moiset asiat on ihan hepreaa. Kovasti olen kyllä viime aikoina yrittänyt niitä opiskella, mutta huh, aika koukeroista kieltä tuolla osastolla...

No, raha-asiat sikseen. Täällä Sapporossa on edelleen talvi, ja lämpötilat nollan ja viiden asteen välillä. Muutamina päivinä on ollut aurinkoista ja ihanaa, ja lumet ovat vähän sulaneet. Muina päivinä onkin sitten ollut myrskytuulia, lunta ja liukasta. Nyt, kun meillä on vihdoinkin se kauan odotettu kevätloma (joka alkoi tämän kuun alussa ja loppuu huhtikuun ensimmäisellä viikolla), ovat monet kavereistani karanneet etelän lämpimään tai omiin kotimaihinsa. Hengailuseura on vähentynyt huomattavasti!

Hokudain perustajan professori Clarken patsas Hitsujigaokan näköalakukkulalla. Boys, be ambitous!

Hitsujigaoka saa nimensä lampaista, joita siellä saa ihastella vuoden ympäri. Viereisessä ravintolassa lampaita saikin sitten syödä - paikallinen lammasruoka jingiskan on maistamisen arvoista.

Hitsujigaokassa voi harrastaa vaikka mitä! Murtomaahiihtämisen ja mäenlaskun lisäksi uusi huvituskohde oli "lumeenhyppäämispiste". Kyseessä oli tienpenkka, jossa oli lunta, ja sinne sai hypätä. Jono alkaa tästä! :'D

Mutta ihan tyhjä ei ole minunkaan kalenterini. Parin viikon päästä lähden muutaman kaverin kanssa käymään etelä-Japanissa, Fukuokassa, jossa menemme katsomaan Cirque du Soleil'ta (jee!). Fukuokasta en kovinkaan paljon tiedä, mutta pikaisen googletuksen jälkeen totesimme, että mikäs sinne matkatessa. Lennot saimme suht halvalla, eikä matkalla ole pituuttakaan kuin vähän reilu kolme tuntia. Ihan jees siis! Fukuokasta palattuani tulevatkin vanhempani tuttuineen tänne, ja pyörimme viikon verran Sapporossa, ennen kuin lähdemme Kiotoon. Kiotoon tulee myös siskoni, ja yhteensä vietän aikaa kotijoukkojen kanssa kolmisen viikkoa. Odotan innolla! Hyvä tekosyy käydä kaikissa kivoissa ravintoloissa ja nähtävyyksissä, minne ei muuten tulisi mentyä.

Loman muita hyviä puolia on luonnollisesti se, että ei tarvitse opiskella. Hokudain japanin kurssit ovat oikeasta tosi hyviä, ja viihdyin niillä ihan ok, mutta kun välitenttien jälkeen ja ennen talvilomaa olikin vielä luentoja, ja talviloman jälkeen heti taas tenttejä tai niihin valmistautumista, oli yliopistolla itse kukin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Kanssavaihtareideni blogit näiltä ajoilta ovat täynnä väsymystä ja valittamista, johon yhdyn täysin. Rankkaa oli, ja loppua kohden tenteissä menestyminen ei jaksanut kovinkaan paljon kiinnostaa. Ihan hyvin ne kuitenkin menivät, yhtä valinnaista kurssia lukuunottamatta.

Sapporon talvi ja luminen kotimatka eräänä iltana...

Ensi lukukautena kursseihin tuleekin sitten aika rankasti muutoksia, sillä kaikki keskitason japanin kurssit menevät uusiksi. Aikaisemmin kurssit oli jaettu aihealueittain kielioppiin, kuullun- ja luentunymmärtämiseen, suulliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen ja sanastokurssiin, mutta keväästä alkaen uudet kurssikategoriat ovat (vapaasti käännettynä) kommunikointi, ilmaisu ja ymmärtäminen. Entisten kuuden kurssikategorian tilalla on nyt siis kolme, joista jokainen on on vielä jaettu kahtia perusteisiin ja käytäntöön. Se, mitä nämä muutokset oikeasti tarkoittavat, on vielä aika hämärän peitossa. Normaalisti meistä jokainen siirtyisi kunkin kurssin kohdalla seuraavan tason kurssille (keskitaso kahdesta keskitaso kolmoseen, keskitaso kolmosesta edistyneisiin jne.), mutta nyt tämän uuden järjestelmän kanssa onkin vähän säätämistä.

Sen lisäksi, että kukaan ei nyt oikein tiedä, mitä kursseja meidän pitäisi ottaa, ja mitä ei, harmittaa monia meistä se, että hyväksi koettu kurssirakennelma menee nyt täysin uusiksi. Siinä, missä ennen pystyi jokainen panostamaan haluamaansa osa-alueeseen ja valitsemaan vaikkapa helpomman kirjoituskurssin mutta vaikeammat kielioppitunnit, on nyt uusien kurssien sisältö lähinnä esitelmöintiä, ryhmätöitä, interaktiivista oppimista (yök) ja muuta turhauttavan kuuloista. No, saattavathan nuo kurssit ihan hyviäkin olla, hankala sanoa vielä, mutta kurssikuvaukset kuulostavat rasittavilta. Kerron lisää heti, kun kurssit alkavat!

Näin loman alussa meillä oli kaikilla myös henkilökohtainen haastattelu paikallisen koordinaattorimme kanssa. Normaalisti haastattelu on aika alkuvaiheessa vaihtoa, mutta koska koordinaattorimme Kobayashi (joka on ehkä yksi pätevimmistä opettajista, jonka kursseilla olen koskaan ollut) on ollut viime aikoina sairaana, jäivät haastattelut tällä kertaa vähän myöhäisempään vaiheesee. Joka tapauksessa, noin 20 minuuttia kestänyt haastattelu käsitteli lähinnä aiheita "onko kursseilla ollut kivaa? Jos on, niin millä kursseilla ja miksi?" ja "mitä teet vapaa-aikanasi, kenen kanssa ja miksi?". Myös tulevaisuudensuunnittelmia kysellään (ei, en aio mennä "yritykseen" töihin, niin kuin japanilaisilla on tapana. Ajattelin tähdätä oman alani töihin, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin.), ja kaikkeen pitää vastata mahdollisimman konkreettisesti ja useaa elävänä elämän esimerkkiä hyväksikäyttäen. Niin, ja koko tilaisuus äänitetään, ja lopussa ahdistuneesta opiskelijasta otetaan vielä huonolaatuinen valokuva. Koska onhan se vaihtohakemuksen mukana lähetetty kuva jo vuoden vanha.

Starbucksin kirsikankukkakakku piristi kummasti :)

Täällä muuten videoidaan, äänitetään ja valokuvataan opiskelijoita aika ahkerasti, yksityisyydensuojasta viis. Erityisesti suullisen ilmaisun kurssilla tähän kannattaa varautua. Kaikki esitelmät ja puheet videoidaan, ja opettajasta riippuen tähän joko kysytään tai ei kysytä lupaa. Ja vaikka lupaa kysyttäisiinkin, niin veikkaan, että kieltävästä vastauksesta ei olisi paljon hyötyä... Kyseisen kurssin aikana kamera oli siis käytössä ahkerasti, ja näitä mahtavia videoita sitten katsottiin yhdessä tunnilla tai kotona kera itsearviointilomakkeen (niin, videot laitettiin siis nettiin, ilman lupaa, ilman salasanaa. Opettaja kyllä pisti meidän lupaamaan, että kukaan ei laita toisen opiskelijan videoita YouTubeen, eli kaikki hyvin...?). Henk. koht, en voi sietää moista, ja raivoan joka kerta, kun joku laittaa lupaa kysymättä kuvani Facebookiin tai minne tahansa nettiin. Täällä tuo ei tunnu olevan ongelma, ja kävipä kerran myös niinkin, että sähköpostiosoitteeni annettiin jollekin täysin tuntemattomalle japanilaiselle, joka halusi kysellä minulta jotain Helsingistä. Yksityisyyteni on mennyttä...!

Kaikesta valittamisesta huolimatta olen edelleen viihtynyt Sapporossa oikein hyvin. Täällä ulkomaalaisia kohdellaan hyvin, enkä ole kohdannut rasismia tai tuijottelua (miltä valitettavasti ei voi aina välttyä). Kaupunki on kaunis ja täällä on helppo navigoida, hyvää ruokaa ja ostosmahdollisuuksia on enemmän kuin tarpeeksi. Näin loman kunniaksi otimmekin kavereiden kanssa tavoitteeksi käydä aina uudessa paikassa syömässä/kahvilla, jos ulkona olemme, ja tähän mennessä olemme löytäneet jo useita ihania paikkoja. Suosikkini tähän mennessä on Maruyamassa sijaitseva Ritaru Coffee -niminen kahvila, jossa jokainen kahvikupillinen tarjoillaan erilaisesta kupista, omenapiirakassa oli oikeaa omenaa ja kunnon pohja (harvinaista täällä) ja kahvilajikkeita oli ainakin pari tusinaa. Suosittelen vilkaisemaan kahvilan nettisivuja klikkaamalla tästä, sillä kyseessä on ehkä tyylikkäimmät nettisivut, mitä olen nähnyt aikoihin!

Ritaru Coffeen kahvikuppeja. Made in GDR!

Omenapiirakka, nam <3

Lomailu on myös antanut tilaisuuden pohtia tulevaisuutta, ja erityisesti työllistymismahdollisuuksia. Ennen vaihtoa olin jo pitkään ajatellut, että kansainvälisen liikkuvuuden parissa työskenteleminen voisi olla minulle omiani, ja tätä mieltä olen edelleen. Harjoittelupaikka (tai ihan oikea työpaikka) esimerkiksi yliopiston kansainvälisistä palveluista tai CIMO:lta olisi aikamoista herkkua, veikkaisin. Täällä ollessa mieleen on tullut kuitenkin pari muutakin vaihtoehtoa, mutta ne ovat vielä niin ajatuksen tasolla, että en vielä kerro niistä sen enempää. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan! Joka tapauksessa jotain töitä on Suomeen palattua löydettävä, ja vinkkejä otetaan vastaan *vink, vink*

Tähän loppuun vielä vähän tunnelmia vuosittaisesta yuki matsurista, eli lumijuhlasta tai -festivaalista! Koska olin flunssassa koko kyseisen tapahtuman ajan, en päässyt käymään siellä kuin kerran, mutta aika hulppea tapahtuma oli kyseessä. Yuki matsurin aikana Sapporon keskustaan rakennetaan valtavia, talon kokoisia lumiveistoksia, jotka ovat toinen toistaan hienompia. Veistosten lisäksi paikalla on myös erilaisia ruoka- ja juomakojuja, ja jäätävä määrä turisteja. Yuki matsuri on Sapporon vuoden suurin tapahtuma, ja vaikka juhla ei ollutkaan ihan niin iso ja mahtava, kuin mitä odotin, oli se kuitenkin visiitin arvoinen.

Turisteja! Eikä vain japanilaisia turisteja, vaan myös länsimaalaisia! o.O

Pienetkin lumiveistokset olivat valtavia, ja uskomattoman yksityiskohtaisia.

....ja tietenkin söpöjä <3

Osa veistoksista oli tehty pelkästään jäästä. Tämä jäärakennus oli pari-kolme metriä korkea, ja siihen heijastettiin livemusiikilla rytmitetty valoshow. 

Tämä taisi olla teoksista korkein. Kuva ei tee mittakaavalle oikeutta! 

Tämä viestos puolestaan oli yksityiskohtaisuudessaan (ja koossaan) yksi upeimmista.

Suosikkini oli kuitenkin Tähtien Sota -aiheinen veistos, hohhoo! Mukana myös valo- ja äänishow, luonnollisesti. Kuva kaverini Bethin ottama. 

Joulukuu

Vielä hengissä! Kiirettä on pitänyt, ja silloin kun ei ole pitänyt, niin olen laiskotellut, joten postaaminen on jäänyt asialistalla aivan viimeiseksi. Mutta nyt, kun läksyt on tehty ja koko päivä on vapaana, niin mikäpäs tässä kirjoitellessa. 

Jo pidemmän aikaa minulla on ollut tarkoituksena tehdä suuri ruoka-aiheinen postaus, ja olen kerännyt jo aikamoisen läjän kuvia sitä varten. Mutta nyt näin pyhien jälkeen monet ovat kyselleet, miten joulua vietetään Japanissa, joten ehkäpä kerron tässä nyt vähän siitä, miten pyhät sujuivat täällä.

Kiinnitin itse tekemäni (eikö olekin hieno) joulukoristeen asuntolahuoneeni oveen, jotta täällä olisi edes vähän jouluisempaa!

Yleisesti ottaen joulu on (kaupallinen) kristillinen juhla, joten täällä buddhalais-shintolaisessa Japanissa ei sitä sen kummemmin vietetä. Täysin huomiotta joulu ei kuitenkaan jää, sillä kaupoissa raikuvat joululaulut, ja ostoskeskuksia koristavat mukamas-mistelinoksat ja muut koristeet. Joululahjoja ja -koristeita löytyy, kuin myös joulupaperia, kortteja, "glögiä" (= kuumaa viiniä, veteen lantrattuna), hyvällä tuurilla pipareita... Sapporon perinteiset saksalaiset joulumarkkinat ovat yksi joulukuun kohokohdista, ja itse pääsin tutustumaan tapahtumaan oikein kulissien taakse. 

Joulumarkkinat, eli Sapporo München Christmas Market, järjestettiin siellä, missä kaikki muutkin suuret ja suurehkot tapahtumat Sapporossa, eli Odori -keskuspuistossa. Paikalla oli valokoristeiden ja valtaisan valokuusen lisäksi useita pieniä kojuja, joista suurin osa edusti jotain Euroopan maata tai ruokaa. Saksalaisesta makkarasta ei ollut pulaa! Paikalla oli myös Rovaniemen kaupungin koju, johon pääsin pariksi päiväksi töihin. Jäätävästä ilmasta huolimatta kojussa oli oikein hauskaa, ja ihmisiä tuntui aidosti kiinnostavan kaikki käsintehdyt tavarat (joista suurin osa oli poronsarvista tai taljoista tehtyjä).

Suomi -seuran järjestämistä itsenäisyyspäivän juhlista käteen jäi (Finlandia-vodkan lisäksi) tällainen joulukortti. Ääkköset puuttuvat, mutta muuten hyvä yritys....

Vaihtarikavereiden kanssa suunnittelimme, että kävisimme joulumarkkinoilla vähintäänkin joka viikonloppu, mutta loppujen lopuksi - työvuoroja lukuunottamatta - kävin siellä vain kahdesti. Ei siksi, että siellä ei olisi ollut mukavan jouluinen tunnelma, vaan lähinnä siksi, että joulukuulle sattui myös tenttikausi, joka vei elinvoimat aika tehokkaasti. Joulumarkkinoilla oli myöskin suht kallista, ja koska uskollisest kotijoukkoni lähettivät minulle glögintekotarvikkeita Suomesta, totesin, että sitä kuumaa viiniä voi tehdä ihan itsekin.

Selviytymispaketti Suomesta. Kiitos äiti!

Joulu ei ole täällä perhejuhla, vaan jouluaatto on tunnettu yhtenä vuoden suosituimmista treffi-illoista. Silloin rakastavaiset syövät yhdessä friteerattua kanaa (miten romanttista...), syövät kakkua ja menevät hotelliin. Kauniisti koristeltuja joulukakkuja myydään joka paikassa, ja monet tilaavat niitä jo viikkoja etukäteen. Joulun jälkeen ne luonnollisesti myydään puoleen hintaan, jonka yli 25 -vuotiaat sinkkunaiset (ja siis käsittääkseni todellakin vain naiset, ei miehet) tunnetaan nimellä "myymättä jäänyt joulukakku". Halvalla lähtisi, mutta kukaan ei enää huoli!

Jouluaaton illallinen. Joulusaunan ja -kylvyn jälkeen tempurasetti ja olut kyllä maistuivat!

No, ei siitä sen enempää. Joulu meni siis luennoilla, tai ainakin aatto. Joulupäivänä puolestaan lähdin muutaman suomalaiskaverin kanssa läheiseen brittipubiin, jossa oli sattumoisin livebändi soittamassa. Tunnelma ei ollut kovin jouluinen, mutta mukavaa oli! Varsinaisesti olimme juhlineet joulua jo vähän aikaisemmin, kun järjestimme pienellä vaihtariporukalla joulujuhlat täällä asuntolalla. Pukeuduimme siististi, ja teimme kaikki jotain omaan jouluun kuuluvia ruokia. Joululahjojakin oli, ja ilta sujui oikein mukavasti, kunnes sääntöjä orjallisesti noudattava building manager käski lopettaa juhlat välittömästi, sillä olihan kello jo yhdeksän. No jaa, tämä on sitä asuntolaelämää...

Joulujuhliin tekemämme ruoat. Ottaen huomioon, että meillä ei ollut uunia, niin saimme aika hyvän juhlapöydän aikaiseksi!

Välipäivinä en muista tehneeni mitään sen kummempaa, paitsi että shoppailin alennusmyynneissä ja valmistelin Kioton matkaani. Muutama päivä ennen uutta vuotta suuntasin siis Japanin entiseen pääkaupunkiin yhdessä muutaman kaverin kanssa, ja meillä oli oikein hauskaa. Pääsin muun muassa näkemään omin silmin, millaisissa oloissa Saara asustelee, ja vaihtelin kuulumisia Emman kanssa. Izumossa asuva kaverini ja minä majoittauduimme keskustassa olevaan hotelliin, joka oli sijainniltaan vallan mainio - shoppailukaduille oli matkaa vain muutama askel, ja metroasemallekaan ei tarvinnut pitkään kävellä.

Fushimi Inari -pyhättö Kiotossa. Sää oli mahtava, ja maisemat hulppeat.

Kiotossa oli lähes koko ajan +10 astetta lämmintä ja aurinkoista, ja me sapporolaiset olimme aivan haltioissamme. Kesä! Pipoa, kaulaliinaa ja lapasia ei tarvinnut, ja takkiakin sai pitää auki! Mahtavaa! Vuoden ensimmäisenä päivänä Kiotossa sitten satoikin lunta niin paljon, että paikallisetkin olivat aivan häkeltyneitä - käsittääkseni tämä oli jokseenkin harvinainen sääilmiö. Saara onneksi keksi, että Kiotossa oleva Ginkakuji -pyhättö on kuuluisa mm. siitä, että se on erityisen kaunis talvella, ja sinnehän me sitten suuntasimme. Ja huhut olivat totta, paikka oli uskomattoman hieno! Sapporossa temppeleitä ja pyhättöjä on kovin vähän, joten oli kyllä aika surrealistista kävellä pitkin Kioton katuja ja nähdä näitä upeita rakennuksia joka nurkassa.

Ginkakuji. Kuva by Saara.

Ginkakuji. Kuva by Saara.

Yleisesti ottaen uusi vuosi ei ehkä ole sitä parasta mahdollista matkustamisaikaa Japanissa, sillä todella monet paikat ovat kiinni. Uusi vuosi on perhejuhla, jolloin paikalliset eivät lähde mihinkään. Meitä turisteja varten Kiotossa oli kuitenkin lähes kaikki ostoskatujen kojut ja ravintolat auki, joten ihan tylsäksi ei aika päässyt käymään. Ja toki vaikka kaikki olisikin ollut kiinni, niin seura oli sen verran hyvää, että emmeköhän me olisi pärjänneet muutenkin!

Tytöt söi sushia.

Ennen pyhiä meillä oli täällä yliopistolla välikokeet, eli ensimmäisen lukukauden puolivälissä pidettävä tenttikausi. Tämä todellakin söi ihmiseltä oikein mukavasti kaiken vapaa-ajan, ja tekemistä riitti. Kamalinta koko urakassa oli kuitenkin se, että tenttien jälkeen ei ollut lomaa, vaan luennot jatkuivat ihan normaalisti..! Vasta pari viikkoa urakan jälkeen alkoi talviloma, ja nyt kun se on ohi, saakin jo valmistautua seuraavaan tenttikauteen. Huoh. Onneksi kohta on kevätloma, joka kestääkin sitten vähän pidempään.

Joulukuun alkupuolella ja välikokeiden aikaan osallistuin myös yliopistolla järjestettyyn kansainväliseen festivaaliin, jossa eri maiden edustajat mainostivat maitaan ja kertoivat kulttuureistaan. Meillä Suomi-kojulla oli tarjolla (asiaankuuluvasti) kahvia ja Fazerin sinistä, tableteilla sai pelata Angry Birdsiä ja kuunnella suomalaista musiikkia, ja arvontaan osallistumalla oli mahdollista voittaa itselleen Marimekon, Aarikan tai Muumien tuotteita. Suomi-koju oli kohtalaisen suosittu, ja mukavaa oli. Jos vastaava tapahtuma järjestetään ensi vuonna, niin kannattaa käydä kurkkaamassa.

Festareiden hulinaa. Kuvasta ei nyt oikein näy, mutta ihmisiä oli aika paljon. 

Arvonnan pääpalkintona oli piparkakkutalo.

Tämän tapahtuman lisäksi osallistuin myös Sapporo International Night -nimiseen tilaisuuteen. Alun perin minun oli tarkoitus mennä paikan päälle vain katsojaksi, mutta Hokkaidon Suomi -seuran puheenjohtaja kyseli, olisinko kiinnostunut osallistumaan tapahtumaan vähän enemmänkin. Long story short, olin tapahtumassa sekä yksi keskusteluryhmän koordinaattori että illalla järjestetyn juhlan seremoniamestari/juontaja. Koko ilta ja sen valmisteluihin käytetyt viikot olivat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja kiinnostuneille voin kertoa aiheesta enemmänkin. Tässä sanottakoon nyt vaikkapa sen verran, että paikalla oli itse keisarillinen prinsessa Akiko, ja että Suomesta mukana tuomalleni puvulle oli käyttöä oikein olan takaa.

Hulppeahko Keio Plaza tarjosi puitteet Sapporo International Nightin iltajuhlalle. 

Joulukuuni ei näin lyhennettynä kuulosta kovin erikoiselta tai kiireiseltä, mutta voi pojat että se tuntui pitkältä..! Tekemistä oli aivan liikaa, ja yksi sun toinen vaihtari valitteli väsymystä. Se, että talviloman jälkeen opiskelu jatkui entiseen malliin (omat opintoni alkoivat esitelmän merkeissä), teki lomasta kovin lyhyen tuntuisen, mutta oli kyllä mukava käydä Kiotossa ja nähdä vihdoinkin vähän sitä perinteisempääkin Japania - mutta Sapporoon oli kyllä kiva tulla takaisin!