Viisumi ja muita ostoksia

Olen yhden konkreettisen askeleen lähempänä lähtöä. Minulla on viisumi.

Japanin Suomen suurlähetystön viisumi- ja konsuliasioista kertovalla nettisivulla on jonkin verran ohjeita viisumihakua varten, mutta kuten jo heti ensimmäisessä kappaleessa seisoo, on viisumiasioista aina hyvä kysyä jo etukäteen soittamalla tai laittamalla sähköpostia suurlähetystöön. Itse laitoin viisumiin liittyen viestiä jo aikoja sitten kysyäkseni, mitä kaikkea hakemuksen liitteenä tulee olla. 

Netissä lukee, että viisumin hakeminen kestää 1-3 viikkoa, mutta tällaisen tuiki tavallisen yliopistovaihtarin kohdalla aikaa kului noin tunti. Varsinaisen viisumin saaminen on siis varsin nopeaa, mutta muutama viikko saattaa vierähtää Japanista saatavan Certificate of Eligibilityn (tuttavallisemmin CoE) saapumisessa. 

Viisumia varten tarvitaan seuraavat:

- voimassa oleva passi

- virallinen passikuva (periaatteessa normaalin kokoinen käy...)

- viisumihakemus täytettynä

- CoE

- 23,50€ käteisenä, tasaraha

Viisumihakemuksessa oli muutama kohta, mitä en ihan osannut täyttää, mutta onneksi suurlähetystön tiskillä osattiin auttaa. Japanilaiseksi yhteyshenkilökseni laitoin "University representative" ja osoitteen kohdalle taisin rustata "university student dormitory", sillä tarkkaa osoitettahan minulla ei vielä ole. Johonkin kohtaan laitoin Hokudain kansainvälisten palveluiden osoitteen ja puhelinnumeron, mikä oli kuulemma ihan ok. 

Viisumihakemus on englanninkielinen ja kaksi sivua pitkä: suurin osa kysymyksistä oli ihan helppoja ja osa oli samoja, kuin aikaisemman postauksen "information for visa application" -kaavakkeen kysymykset. Suurin ongelma koko hakemuksen kanssa oli sen printtaaminen, sillä en millään saanut mokomaa ulos koneelta! Suurlähetystön sivuilla olevaa linkkiä klikkaamalla sain auki vain pdf-tiedoston, jossa pyydetään lataamaan Adoben uusin versio (joka minulla jo on, mutta tulipahan ladattua uudelleen), mutta sen jälkeen itse tiedosto ei edelleenkään suostu aukeamaan. Onneksi työkaverini keksi jonkun datakikkailun, millä hakemus saatiin tulostettua, mutta se prosessi meni kyllä minulta ihan yli hilseen.

CoE puolestaan on n. A5 -kokoa oleva lappunen, joka näyttää etäisesti joltain viralliselta koulutodistukselta. Se niitataan kiinni passiin, ja Japaniin saavuttaessa maahanmuuttoviranomaiset ottavat sen omakseen. Valokuva, jonka olin aikaisemmin lähettänyt Hokudaihin, oli skannattu oikeaan yläkulmaan, ja suttuisena näytti se kohtalaisen kaamealta. Vielä järkyttävämpi oli kuitenkin kuva, joka itse viisumiin tuli..! 

Certificate of Eligibility, taiteltuna ja niitattuna passiini.

Olen jo aikaisemminkin tainnut mainita, että uudessa passissani oleva kuva on kohtalaisen epäonnistunut. Erään kaverin luonnehdinnan mukaan näytän kuvassa aivan venäläiseltä terroristilta, ja tätä on naureskeltu jo kohtalaisen pitkään. Koska viisumiin tulevan kuvan pitäisi olla suht tuore, valitsin siihen eri kuvan, kuin mikä passissa on (just in case, tuskin kukaan niitä niin tarkkaan katsoo). Viisumihakemuksen ohjeiden mukaan kuvan tulisi olla kokoa 45mm x 45mm ja tietyltä etäisyydeltä kuvattu, mutta koska tuolla ei kuulemma ollut ihan niin hirveästi väliä, laitoin papereihini ihan tavallisen kuvan. Ja voi mikä hirvitys siitä tuli! Mustavalkoinen, kiiltävä naamani, jossa on sellainen etäinen peura-rekan-etuvaloissa -ilme, on rajattu niin tiukkaan, että näytän aivan porsaalta. Siis hyvin, hyvin, hyvin rumalta porsaalta. Hyvä ystäväni lähestulkoon tikahtui nauruun kuvan nähdessään (true friendship <3). Mutta minkäs teet, näillä mennään. 

Minä passissa, minä viisumissa. Olo on jokseenkin viehättävä....

Vielä jokunen aika sitten viisumeita oli kahdenlaisia: sellaisia, joilla ei voinut poistua maasta välillä ja sellaisia, joilla voi. Jälkimmäinen maksoi luonnollisesti jonkin verran enemmän, mutta oli kätevä siltä varalta. jos halusi käydä vaikkapa shoppailemassa Etelä-Korean puolella. Nyttemmin viisumeita on kuitenkin vain yhdenlaisia, ja niillä ei oletusarvoisesti voi poistua maasta. Jos kuitenkin aikeissa on käydä pyörimässä muuallakin Aasiassa (henk.koht. suunnittelen matkaa Hong Kongiin), pitää lentokentällä täyttää joku lippulappunen ja ruksata siihen kohta "Departure with Special Re-entry Permission", jotta pääsee takaisin Japaniin. Suurlähetystössä vakuutettiin, että koko prosessi on varsin kivuton, joskin se maksaa joitan jenejä. 

Long story short, viisumi on nyt hankittu, hurraa! Muitakin hankintoja on tullut tehtyä, ja parin viikon päästä tuleva luottokorttilasku vähän hirvittää.... 

Olen tehnyt jo jonkin aikaa listaa asioista, joita tulisi ostaa ennen matkalle lähtöä, ja tuntuu kyllä siltä, ettei ostosten määrä lopu ikinä. Tähän mennessä olen ostanut housuja, sukkahousuja, tavallisen mustan jakkupuvun (joka on hyvä olla olemassa vähän virallisempia tapahtumia varten, varsinkin jos haluaa tehdä paikallisiin hyvän vaikutuksen), piilareita, lääkkeitä, uudet silmälasit, läppärin (jee! On hieno, eikä ollut edes ihan niin kallis) ja omiyage -viemisiä. Lisäkustannuksia tulee myös esim. erinäisistä lääkärikäynneistä ja rokotteista, huh. 

Omiyage -kategoriaan olen tähän mennessä kerryttänyt kamaa lähinnä Hokkaidon Suomi -yhdistykselle, jonka kanssa tulen todennäköisesti olemaan jonkin verran tekemisissä. Yhdistys on aika aktiivinen, ja siellä on kuulemma paljon innokkaita japanilaisia rouvia suomea opiskelemassa. Heitä ajatellen ostin hieman suomalaista musiikkia (sekä iskelmälevyjä että pop-musiikkia, joita voivat sitten vaikka käyttää tunneilla) ja 1000 ensimmäistä sanaa suomeksi -kirjan. Nuo olivat kaikki aika edullisia, kiitos Anttilan loppuunmyynnin, joten heitän siihen päälle vielä Suomen lasten leivontakirjan, jossa on reseptien lisäksi esitelty selkeällä suomella mm. erilaisia keittiövälineitä ja ruoanlaittometodeja. Päädyin kyseiseen teokseen lähinnä siksi, että pidän itse leipomisesta ja ruoanlaitosta, joten siitä minun on helppo puhua (jos vaikka moinen tilanne tulee eteen). Muille tutuille ja tuntemattomille viemiset tulevat olemaan lähinnä suklaata ja jotain epämääräistä Muumi-sälää, jota en ole vielä hankkinut. 

Leivontakirja pitää sisällään paljon klassiko-ohjeita, kuten mm. vispipuuro, korvapuustit, mokkapalat...

Iskelmää, Mattia ja Teppoa, PMMP:tä ja tuhat sanaa suomeksi. Kai noilla jotain tekemistä keksii?

Tällaisenkin löysin, mutta taidan jättää ostamatta. En osaa itse neuloa pätkääkään, joten olisi varmaan aika haastavaa opettaa moisten tekemistä japanilaisille. En myöskään pidä muumeista, joten...

To do -lista on vähintäänkin yhtä pitkä kuin ostoslistani, ellei pidempikin. Nyt, kun viisumin voi vetää yli listalta, on olo vähän kevyempi, mutta vielä pitäisi tehdä muutto-/matkustusilmoitus Kelaan, maistraatille ja ulkoministeriölle (en tee sitä vielä, sillä en tiedä osoitetta), hakea jenejä (seuraan jenin kurssia päivittäin), järjestellä tavaroita, opiskella japania (olen unohtanut kaaaaaaaaiken, mikä hirvittää aika paljon), tehdä jotain puhelinliittymälle, ottaa yhteyttä pariinkin eri tahoon Japanissa (japaniksi, ääk!), ehtiä näkemään kaikkia kavereita, sukuloida Mikkelin tienoilla jne. Huhhhuhhuh. Kiirettä pitää. Vakuutusyhtiöönkin jouduin soittamaan nyt jo viidennen kerran, koska edellinen vakuutushakemukseni oli näemmä tehnyt jonkin sortin virtuaalisen katoamistempun, ja koko homma piti aloittaa käytännössä alusta.

Tässä vaiheessa alkaa jo pikkaisen ahdistaa se, miten ehdin tehdä kaiken. Vähän väliä joudun kieltäytymään jostain tapahtumasta tai perumaan jonkun tapaamisen kaverin kanssa, jolloin tietenkin koen olevani huonohko ihminen ja kaverillekin tulee paha mieli. Mutta kun kaikkea ei vain voi ehtiä, ja omaakin aikaa pitäisi olla välillä...! Joka päivä jollekin päivälle tulee uusia menoja, toiset enemmän pakollisia kuin toiset, ja lähtöön on aikaa enää kuukausi. Huomenna aion kuitenkin olla pääosin vapaalla, joskin iltapäivällä pitää käydä äidin kanssa asioilla. Houkuttelisi laittaa puhelin kiinni koko päiväksi, mutta en taida viitsiä. Kai se riittää, että saan illalla löhöillä ja katsoa telkkaria? Tänään aion kuitenkin vielä tsempata ja käydä läpi tavaroitani. Niin, ja hakea äidin töistä.