Paluushokki ja blogin tulevaisuus

Kohta kaksi kuukautta Suomessa oleskelua jo takana, ja siltä kuuluisalta paluushokilta on edelleen vältytty. Ainakin jotenkin. Tähän mennessä olen vain kerran kokenut kohtalaisen vahvasti sellaisen tunteen, että ollapa Japanissa, mutta jos nyt oikein muistan, liittyi se lähinnä ruokaan (juu, tiedetään, justiinsa valitin japanilaisesta ruoasta...). On mukavaa olla taas kotona, nähdä kavereita ja palata arkeen.

Paluushokki. Tai siis kaaos. Tässä kohtaa tavaroiden purkamista suurin osa on jo korjattu pois... Järkyttävä määrä kamaa yhden vuoden aikana kertynyt. Sotku joka tapauksessa kuvastaa aika hyvin myös pääkopan kaaosta.

Toisaalta se arkeen palaaminen on tässä ehkä ollut vaikeinta. Yliopistolla ei ole tullut pahemmin pyörittyä, sillä opinnoistani puuttuu enää graduseminaari ja itse gradu (piece of cake..). Näistä olisi tarkoitus suoriutua mahdollisimman nopeasti, ja valmistuminen on toivottavasti ajankohtaista vielä tämän lukuvuoden aikana. Toivottavasti. JLPT-koekin on taas jo kohta, tällä kertaa tarkoitus olisi yrittää N1-tasoa, jota tuskin tulen pääsemään läpi...

Sen verran yliopistolla on tullut oltua, että tapasin opettajia/professoreita hyväksilukujen merkeissä. Hokudain opintosuoritukset olisi siis tarkoitus siirtää Helsingin yliopiston rekisteriin, mutta tämäkään ei nyt taas mennyt ihan niin kuin oli tarkoitus. Yliopiston (ja Kelan) suositus on, että lukuvuodessa suoritettaisiin vähintään 60 opintopistettä, ja ennen vaihtoa tehdyt opintosuunnitelmatkin on ainakin osittain tehty tämä mielessä pitäen. Uhkarohkeasti kirjasin papereihini opintojen yhteismääräksi 65 oparia ja jäin jännittämään, meneekö tämä läpi vai ei. Hokudaissa ei käytetä opintopisteitä, joten suoritusten muuttaminen HY:n pisteiksi hieman tulkinnanvaraista. Hetken kaikki näytti jo hyvältä, sillä sain sekä japanin kielen opettajalta että professoriltamme allekirjoitukset papereihini - 65 opintopistettä plakkarissa, jee! Kunnes sitten hetkeä myöhemmin sain toimistolta sähköpostia, jossa kerrottiin papereissani olevan "laskuvirhe", ja että pisteitä poistetaan 10. 

Nuo 10 opintopistettä ovat aika olennaiset valmistumiseni kannalta, ja lienee sanomattakin selvää, että koko tilanne otti aika paljon päähän. Kiitos ihanalle Saaralle, joka jaksoi kuunnella itkupotkuraivareitani! <3 Tätä tilannetta nyt sitten selviteltiin pari päivää, ja lopputuloksena oli se, että oppiaineen "käytäntönä" on ollut, että vaihtovuodesta saa yhteensä 55 opintopistettä. Moisista käytännöistä olisi mielestäni ihan aiheellista kertoa opiskelijoille jo etukäteen, ja esim. hyväksilukuohjeissa voisi olla näistä edes jonkinlainen maininta... Japanin opettajamme oli kuitenkin armollinen, ja soi minulle vielä neljä ylimääräistä pistettä, josta olen kovin kiitollinen. Kyseisiä pisteitä ei ole kyllä vielä näkynyt rekisterissä, mutta ehkä ne sinne joskus ilmestyvät. Toivottavasti. 

Kun vaihdosta palaa kotiin, on yleisen orientoitumisen ja sen kuuluisan paluushokin lisäksi aika läjä paperitöitä, joita pitää tehdä. Todistuksia pitää palauttaa sinne sun tänne, lomakkeita täyttää, asuntoasioita järjestellä ja Kelallekin pitää selvittää, miksi opintoja ei edeltävältä lukuvuodelta näytä olevan. Yksittäin kaikki nämä ovat ihan hoidettavissa, mutta kieltämättä jossain vaiheessa tuli sellainen olo, ettei näistä papereista pääse ikinä eroon. Siihen nyt sitten vielä päälle se hyväksilukuprosessin aiheuttama stressi ja kaaos. En edelleenkään ihan ymmärrä, mistä koko hommassa oli kyse, enkä suoraan sanottuna ole enää edes kiinnostunutkaan, mutta suosittelen kaikkien nykyisten ja tulevien vaihtareiden varmistavan omalta laitokseltaan, onko opintosuorituksiin olemassa jotain rajoituksia. Niin, meillä siis ei ole olemassa mitään ylärajaa näihin pistemääriin, mutta käytäntöjä näköjään on. Että silleen tällä kertaa. 

Mutta ihan sama, en jaksa enää ajatella asiaa. Kiukkusin tästä (ja muutenkin kaikesta byrokratiasta sekä Suomen että Japanin päässä) jo aikani, mutta nyt, kun olen saanut kaikki sotkut selvitettyä ja graduseminaarin aloitettua, olen valmis siirtymään seuraaviin sotkuihin. Ja mikäpä mukavampi sotku, kuin työllistyminen..!

Japanista löytämäni Haro -robotti auttaa gradun kanssa <3

Yleinen ilmapiiri laitoksellamme on ollut jo vuosia, että humanisti tai japanisti ei saa töitä, ainakaan kovin helpolla. Olen aina ollut tämän suhteen aika optimistinen - minulla on paljon työkokemusta ja hyviä kontakteja. Nyt, kun olen etsinyt töitä, olen ilokseni saanut kutsuja erinäisiin haastatteluihin, ja yksi lupaava työpaikka onkin jo vireillä. Mutta ettei tämä nyt ihan liian helppoa olisi, on kyseisen työpaikan kilpailijaksi nyt ilmestynyt toinen, enemmän omaan alaani liittyvä paikka, josta olisin todella kiinnostunut. Tämän jälkimmäisen paikan mahdollinen haastattelu on vasta tämän kuun lopussa, kun taas sen jo melkein sovitun paikan työsopimuksen allekirjoittaminen on mitä todennäköisemmin jo ensi viikolla. A-pu-a. Mennäkö mukavaan, n. 3 kk kestävään, hyväpalkkaiseen mutta yli tunnin työmatkan päässä olevaan työhön mahtavaan työympäristöön, vai odotellako miten käy "oman alan töiden" kanssa? Jälkimmäinenkin olisi hieman lyhyempi keikka, n. 5 kuukautta, ja palkka olisi selvästi huonompi, mutta kontaktit (ja työmatka!!) paljon paremmat. Ääh. Hmm. Ääh. 

Töitä on muutenkin tullut mietittyä aika paljon viime aikoina. En millään jaksaisi enää mitään väliaikaisratkaisuja, mutta toisaalta gradun takia en voi esimerkiksi katsoa töitä muilta paikkakunnilta. Minulla on suht selkeä kuva siitä, mitä haluaisin työkseni tehdä, mikä lienee ihan hyvä juttu, mutta ongelma on toki siinä, miten moisiin töihin pääsee. Suunta on kuitenkin kai oikea, mutta stressiä tällaiset asiat toki tuottavat. Ja muutenkin se kuuluisa "aikuistuminen" kolkuttelee ovella, huh. 

Paluun jälkeen rentouduin jonkin aikaa mökillä. Olo oli seesteinen, pyrkikäämme palaamaan siihen!

Byrokratia ja työt. Asuntoasiat ja raha. Sun muut. Kaikkea on tullut pohdittua ja stressattua, ja tulipa tässä yksi päivä sitten mieleen, että menisikö tämä edes osittain sen paluushokin piikkiin? Normaaleita asioita nämä toki ovat, ja ainahan näistä on huolehdittu, mutta ehkä osa paluushokkia on se, että kaikkia näitä asioita joutuu miettimään samaan aikaan, ja vieläpä suht tiukalla aikataululla. Mikään kulttuurishokki tämä kylläkään ei ole, siitä ei ole ollut merkkiäkään. Muutamat vaihtarikaverit ovat kertoneet, että heillä on ollut kotiinpaluu jotenkin vaikeaa, mutta näitä edellä mainittuja asioita lukuunottamatta oma elämäni on rullaillut eteenpäin ihan normaalisti. Paluushokki ei todellakaan koske kaikkia. 

Eiköhän tämä elämä tästä jossain vaiheessa taas asetu aloilleen. Gradun kanssa tulee varmaan vietettyä paljon aikaa, kuin myös työnhaun ja/tai töiden parissa. Nyt herääkin kysymys siitä, että mitä tapahtuu blogilleni! Uskollisia ja ihania lukijoita on enemmän, kuin mitä osasin odottaa, ja muutamat ovatkin kyselleet, aionko jatkaa blogia vaihdon jälkeen vai en. Hyvä kysymys. Lukeeko tätä kukaan, jos jatkossa kirjoitan töistä ja graduahdistuksesta? Ottakaa kantaa, täällä tahi privana :)

Kotona ollaan!

Suomessa taas, jeee! :D 

Siitä huolimatta, että matkalaukut oli ihan onnettoman täynnä (ensimmäiselle lennolleni Sapporosta Nagoyaan maksoin ylipainomaksut kuudesta kilosta, toisella lennolla sitten heitin suosiolla toisenkin laukun ruumaan...), sujuivat matkat oikein hyvin. Sapporosta lähtiessä stressasin vaikka mitä, ja edeltävänä yönä olin nukkunut ruhtinaalliset kaksi tuntia. Onneksi ihana Sapporo-Saara tuli kanssani lentokentälle, yksin en olisi pärjännyt! 

Hemmottelin itseäni (peräti alle 3€ maksaneella) ykkösluokan junalipulla Nagoyassa. Hohoho. Huomioikaa upea kynsilakka!

Sapporon kentällä hengailimme Saaran kanssa jonkin aikaa, ja turvatarkastuksen toisella puolella istuin tunnin verran. Lento Nagoyaan kesti noin kaksi tuntia ja meni ongelmitta. En edes herkistynyt kovin paljoa, paitsi vähän siinä vaiheessa kun näin koneen ikkunasta, että joku kentällä ollut huoltomies vilkutti meille hyvästit. Niin ja siinä vaiheessa, kun oli aika sanoa kavereille heipat. Nyyh! (....suurimman osan kavereista näen tod näk vielä tämän vuoden puolella uudelleen, että mitään ihan onnetonta nyyhkyepisodia en saanut aikaiseksi)

Hotellihuoneeni Nagoyan lentokenttähotellissa. Sänkyyn olisi ihan helposti mahtunut kolme ihmistä vierekkäin...

Nagoyan kentällä sain laukkuni suht nopeasti, ja hotellikin löytyi ihan siitä vierestä. Kenttä oli aika iso, ja hotellihuone ihan valtava! Kokonainen perhe olisi sinne kyllä mahtunut ihan ongelmitta... Mikäpäs siinä! Mahduinpahan levittämään matkalaukkuni pitkin lattioita, haha! Kentältä matkaa Nagoyan keskustaan oli junalla puolisen tuntia, ja treffasin siellä Kioton Saaran. Jätimme suosiolla kaikki nähtävyydet katsomatta, ja lähinnä vietimme päivän juoruilun ja kevyen shoppailun merkeissä. Oli kyllä tosi mahtavaa, että ehdimme nähdä siellä! Muuten olisin todennäköisesti vain jumittanut hotellilla ja stressannut, kuten tapoihini kuuluu. Joka tapauksessa, illalla laitoin laukkuni valmiiksi, ja sain onneksi nukuttua hyvät yöunet (ilmastointi auttoi asiaa aika paljon). 

Värit ovat vähän haaleat, mutta tällainen näkymä oli hotellihuoneeni ikkunasta aamulla. Aaaah! 

Aamulla ilmaisen hotelliaamupalan jälkeen suuntasin jälleen kentälle, heitin laukkuni ruumaan ja lähdin tax free -ostoksille. Pakollisten suklaatuliaisten lisäksi mukaan tarttui mm. kahdeksan eri kynsilakkaa, ups... Oikeutus tälle hävyttömälle shoppaustapahtumalle oli lähinnä se, että olin ostanut tuliaisia kaikille muille, enkä itselleni juuri mitään! Olin siis lakkani ansainnut, mukamas ainakin. 

Kentällä hengailu oli ihan mukavaa, ehdin juoda kaffet ja pyöriä kaupoissa. Koneeseen pääsin ensimmäisten joukossa, koska olin varannut itselleni Economy Comfort -luokan istuinpaikan, joka oli kyllä sellaista luksusta, että muulla ei enää teekään mieli matkustaa. Jalkatilaa oli enemmän, istuin oli leveämpi, kuulokkeet huippuluokkaa (matka sujuu paljon paremmin, kun koneen ja muiden matkustajien ääniä ei kuule, ja leffoista saa jotain selvääkin) ja henkilökunnalta sai Marimekon pussukan täynnä erinäistä sälää. Mikäs siinä! Suosittelen lämpimästi! 

Matka sujui siis ongelmitta, ruoka oli ihan hyvää ja palvelu pelasi. Pääsin myös koneesta ulos ensimmäisten joukossa, ja sain matkalaukkuni hihnalta heti. Vanhempani ja siskoni olivat kentällä vastassa, ja kotona odotti skumppa, karjalanpiirakoita munavoin kera, lohisalaatti ja tietenkin pizza. Mitä luksusta! Jet lagin kanssakin sujuu toistaiseksi ihan hyvin, jes! 

Kotona on kiva olla, kun skumppaakin saa!

Kerron kotiinpaluusta myöhemmin lisää (mm. käytännön asioista, Kelasta ja kumppaneista), mutta nyt tyydyn nauttimaan kotimaan herkuista ja maisemista. Aaaah <3

Viimeinen ilta

Ja niin on tullut se hetki: viimeinen ilta Sapporossa. Aamulla (kuudelta, argh) lähden kera laukkujeni kohti Chitosen lentokenttää, josta matka jatkuu kohti Nagoyaa. Parin tunnin lennon jälkeen leiriydyn Nagoyan lentokenttähotelliin, treffaan Kioton Saaran, ja vietän viimeisen päiväni Japanissa syömällä hyvää ruokaa ja katselemalla nähtävyyksiä. Tiistaina aamulla hyppäänkin sitten Finnairin koneeseen ja suuntaan kohti kotimaata. Huhhuh. 

Päättäjäisten banneri~ Eipä olleet kovin erikoiset juhlat - pari puhetta, vähän ruokaa, paljon valokuvia. 

Tavarat on pakattu, tavallaan. Edellisen postaukseni optimismista ei ole enää tietoakaan, kun laukut ovat ihan hävyttömän täynnä. Ensimmäiselle lennolleni joudun mitä todennäköisimmin maksamaan ylipainomaksua (joka pitäisi nettisivujen mukaan olla vain 2500 jeniä, eli n. 20€) ja toivon totisesti, että käsimatkatavaroita ei punnita. Finnairin lennon käsimatkatavaroiden painoraja on vieläkin pienempi, joten päätin suosiolla heittää toisenkin laukkuni ruumaan (hintaan 60€). Huh. Tavaroita on tässä tullut siirreltyä laukusta toiseen oikein urakalla, ja nyt olen toivottavasti siinä pisteessä, että kumpaankaan laukkuun ei tarvitse enää koskea vähään aikaan. 

Tunnelmaa päättäjäisistä. Kuva Hokudain sivuilta. 

Sentäs saan apua laukkujen kantamiseen! Asuntolan talkkari tarjoutui viemään minut autolla juna-asemalle, ja Sapporo-Saara puolestaan tulee kanssani kentälle. Jälkimmäisestä varsinkin olen iloinen, sillä juna-asemalla on tuhoton määrä rappusia, ja kahden laukun kanssa niistä ei välttämättä hengissä selviä. Ja toki seurakin kelpaa! Aikaisen lähdön ansiosta ehdimme mitä todennäköisimmin hörppäämään yhdessä aamukaffet kentällä, jahka olen heittänyt laukkuni koneeseen. 

The yukata. Valokuvaajana Sapporo-Saara~

Viimeinen viikko Sapporossa on sujunut mukavasti. Saimme kavereiden kanssa aikataulut järjestettyä niin, että kaikkien kanssa on ehditty leikkiä, ja ravintoloissa on siis tullut juostua. Yliopiston viralliset päättäjäisetkin olivat tässä jokunen aika sitten. Turhin tapahtuma ikinä, mutta tulipahan käytyä. Yukatankin sain vedettyä päälleni, helteistä huolimatta. Tänään kävin suomalaiskavereiden kanssa vielä viimeisellä okonomiyakilla, ja kohta treffaan asuntolakavereita teen merkeissä. Huone on siivottu, viimeiset laskut maksettu. 

Jos jaksan tahi kerkeän, kirjoitan tänne vielä jotain Nagoyasta, mutta mitä todennäköisimmin seuraava päivitys tapahtuu koto-Suomesta. Heippa Sapporo, oli kivaa! 

Lähtövalmisteluja ja ilotulituksia

Yhtäkkiä sitä onkin jo elokuu, ja lähden Sapporosta tasan kahden viikon päästä. Whaaat?? Mites tässä nyt näin kävi! Aika menee nopeasti... On kyllä kiva mennä kotiin, vaikka ei täällä edelleenkään mitenkään kurjaa ole. Hyvin olen viihtynyt, mutta kotona on kyllä paljon asioita, mitä on ehtinyt jo vähän tulla ikävä (esim. juustoa, aaah! Ja perhettä ja kavereita, tietty).

Elokuu, wtf!

Kotiutumiseen liittyy valitettavasti suuret määrät tavaraa, huhhuh. Tässä kun lähtö lähenee, niin olen aika ahkerasti käynyt läpi kopperossani olevaa tavaravuorta ja miettinyt, että mitä kaikkea otan mukaani ja mikä saa luvan jäädä tänne. Kaiken maailman lippulappusia ja kurssimonisteita olen heittänyt paperinkeräykseen kassikaupalla, ja vaatteita ja epämääräistä sälää olen jaellut kavereille. Yhden paketillisen kirjoja laitoin postissa Suomeen, jottei mokomat painaisi matkalaukussa niin paljon. Tällä hetkellä olen aika optimistisesti sitä mieltä, että saan kamani mahtumaan laukkuihin niin, että painorajat eivät tule vastaan, mutta taitaa olla ihan vaan toiveajattelua.

Tuliaisiksi pikanuudeleita? Lähikauppani nuudelivalikoima on suht kattava. Purkkeja on käytävän molemmin puolin, ja käytäviä kaksi. Valinnanvaraa on!

Vaatteita minulla ei mielestäni ole kovin hirveästi, varsinkin kun suurin osa talvivaatteista on jo Suomessa. Tuliaisia on kertynyt jo nyt aika kivasti, ja nämä viimeiset kaksi viikkoa meneekin sitten loppuja tuliaisia metsästäessä. Tänäänkin pyörin kaverini kanssa kaupoissa useita tunteja, ja lopputuloksena oli iiiiso kassillinen erinäistä tavaraa (alennusmyynnit ovat onneksi käynnissä, huh!). Itselleni en ole ihan hirveän paljon ostanut mitään "Japani-krääsää", jos nyt ei muutamia syömäpuikkoja ja sitä yukataa lasketa. Sapporossa ei turistisälää oikein myydä, joten olen onneksi välttynyt houkutuksilta. Kirjoja sen sijaan on tullut ostettua senkin edestä, ups....

Toinen kotiutumiseen liittyvä asia on tietenkin byrokratia. Me nikkenseit olemme taas eläneet pimennossa sen suhteen, että mitä kaikkea ihmisen pitää tehdä ennen kotiinpaluuta, samalla kun hustepit ovat saaneet monta sivullista kattavia ja erittäin konkreettisia ohjeita. Tulevat vaihtarit, suosittelen lämpimästi kaveeraamaan jonkun husteppilaisen kanssa, saatte sitä kautta enemmän infoa ja apua kuin mistään muualta! Nikkenseiden infotilaisuudet ovat yleensä mallia "mitäs teille kuuluu, olettekos paljon matkustelleet?", jonka jälkeen saadaan ehkä joku tiedonmurunen jostain, mikä on joko a) vanhaa tietoa tai b) turhaa tietoa. Fiksujakin juttuja on aina välillä, mutta noin yleisesti ottaen noilta homeroom -tilaisuuksilta ei kannata ihan hirveästi odottaa.

Etsin itselleni eväsrasiaa (joita täällä on vaikka millaisia) ja kas, kun löysinkin hauskan! Jätin kuitenkin ostamatta.

Joka tapauksessa paluuproseduuriin kuuluu mm. kaupunginvirastossa käyminen. Tämä pelätty byrokratialuola on onneksi aika lähellä yliopistoa, ja oli odotettua kivuttomampi kokemus. Sapporosta (tai Japanista) lähtevien on täytettävä maailman yksinkertaisin lomake (saatavilla kera englanninkielisten täyttöohjeiden, jos on tarvis) ja vietävä se tiskille numero viisi. Tähän lappuun kirjoitetaan lähtöpäivän lisäksi vain nimi ja osoite, ei oikeastaan muuta. Kun lappu on käsitelty - ei kestänyt kuin ehkä viitisen minuuttia, harvinaisen nopeaa toimintaa! - siirrytään tiskille numero yhdeksän, jossa Sapporoon saapumisen yhteydessä tehty vakuutus perutaan. Tässäkään ei montaa hetkeä kestänyt, ja niinpä olen nyt sekä ilmoittanut kaupungille lähdöstäni että perunut loppuvuoden vakuutuslaskut. Pala kakkua! ...tai hampurilainen, kaupunginviraston lähellä kun on hyvä hampurilaisravintola, Jacksonville nimeltään. Suosittelen!

Tänään irtisanoin myös kännykkäliittymäni, josta jouduin valitettavasti maksamaan noin 10 000 jenin sakon, koska sopimuksen varsinainen päättymispäivä on vasta lokakuussa. En pysty irtisanomaan liittymää Suomesta käsin, eikä kukaan muu voi tehdä sitä puolestani, joten tällä kertaa kävi näin. Harmi juttu, olisin keksinyt noille rahoille muutakin tekemistä, mutta minkäs sille voi. Joka tapauksessa itse prosessi oli ihan helppo: marssin tiskille, vaihtoehdot selvitettyäni pyysin sulkemaan liittymän, allekirjoitin paperin ja lähdin matkoihini. Viimeinen maksuerä menee tililtäni muistaakseni 16. päivä, joka jättää minulle ruhtinaallisen yhden päivän aikaa sulkea pankkitilini - se, olisiko tilin sulkeminen pakollista vai ei, on jäänyt vähän kysymysmerkiksi, kun nikkenseille ja hustepeille annetut ohjeet ovat ihan päinvastaiset, mutta katsotaan nyt, miten käy. Suljen tilin jos kerkeän, ja jos en, niin kai sitä joskus voi käyttää johonkin. Who knows.

Marimekon syömäpuikkoja? Ei kai, paketissahan lukee "Japanese chopsticks".. Bongattu tänään 3Coinsissa.

Näiden lisäksi muuta pakollista ja virallista ei tietääkseni tarvitse tehdä. Yliopiston valmistujaisjuhlat (jotka ovatkin ilmeisesti paljon odotettua epävirallisemmat) ovat 10.8., mutta sitäkään varten ei tarvitse tehdä muuta kuin ilmestyä paikalle. Toisin sanoen olen nyt, tästä päivästä alkaen, aika lailla vapaa kaikista velvotteista, hahhahaa! Luentojakin on jäljellä enää yksi, ja siellä on tarkoitus juoda teetä ja syödä keksejä. Rankka päivä tiedossa siis, heh.

Nyt, kun olen käytännössä lomalla, olisi otollinen tilaisuus matkustaa, mutta vaihtovuottani varten tarkoitetut rahat ovat jo vähän hupenemassa, ja sääkin on muuttunut niin kosteankuumaksi ja paahtavaksi, että ei todellakaan tee mieli lähteä minnekään - varsinkaan pääsaarelle tai mantereelle, missä lämpötila on jatkuvasti lähempänä neljääkymmentä. Täällä Sapporossa elohopea nousee nykyään kolmenkympin hujakoille ja siitä yli joka päivä, Kosteuskin on sitä luokkaa, ettei esimerkiksi hengittämisestä tai muuten vaan olemassa olemisesta meinaa välillä tulla yhtään mitään. Ahdistavaa. Minua ei todellakaan ole luotu tällaisille keleille. Onneksi kuitenkin olen täällä pohjoisessa, enkä tuolla etelämpänä (sori vaan kaikki kiotolaiset/seoulilaiset/izumolaiset yms. kaverit, haha!). Asuntolassa ei tietenkään ole ilmastointia, ja koska asun ensimmäisessä kerroksessa, en voi pitää ikkunaa auki öisin... Ihanaa.

Mutta tästä huolimatta on sitä välillä tullut jossain jopa käytyäkin, esimerkiksi Makomanain ilotulituksissa, joista viimeksi taisin mainitakin. Liput tapahtumaan maksoivat noin 4000 ja oli kyllä todellakin sen arvoista. Aikamoinen elämys, kun taivaalle posautettiin musiikin tahdissa 22 000 erilaista ilotulitetta. Areena, missä esitys oli, oli kohtalaisen suuri ja ihan täynnä ihmisiä. Itse istuimme aika lähellä varsinaista laukaisureunaa, ja isommista posahduksista lähtevä paineaalto ja liekinheittimistä (kyllä, liekinheittimistä) tullut kuumuus tuntuivat ihan selkeästi. Musiikki vaihteli rokista poppiin ja elektroniseen, ja valonheittimet ja laservalot ja yleinen tunnelma saivat aikaan samanlaisen olotilan, kuin jossain keikalla.

Katsojia riitti.

Näin lähellä laukasualuetta istuttiin, huhhuu..!

Valokuvia en ihan Makomanaissa ihan hirveästi ottanut, sillä keskityin ennemmin katsomaan kokonaisuutta, mutta yhdessä vaiheessa yleisölle esiteltiin erilaisia ilotulitetyyppejä vähän hitaammalla tahdilla, ja niistä napsin kuvia. Sapporo-Saara puolestaan otti kuvia myös varsinaisen show'n aikana, ja niitä voitte ihastella hänen blogisivuillaan. Youtubesta löytyy myös videoita esityksistä, tässä teille katsottavaksi esimerkiksi tämä ja tämä. Savu vähän haittasi näkyvyyttä aika ajoin, mutta yleisesti ottaen sää oli mitä mainioin! Niin, ja yukatat päällä tosiaan menimme paikalle, niin kuin monet japanilaisetkin. Kuvia vaatteista ei valitettavasti ole, mutta hyvityksenä siitä laitan tähän kuvan yhdestä kimonosta, jota sain sovittaa muutama päivä sitten. Olkaatten hyvät. Yukatasta voin laittaa kuvia myöhemmin.

Tällä kertaa kiskaisin ylleni vähän modernimman kimonon.

Ai niin! Siitä jäätelöstä ja teestä lupasin kirjoittaa! Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että en ole lainkaan ehtinyt tekemään tutkimusta aiheen parissa, joten tyydyn muutamaan lauseeseen ja yhteen kuvaan:

• Tee: ravintoloissa saa usein kupillisen vihreää teetä ilmaiseksi heti, kun istuu pöytään. Oikein mukavaa. Kahviloissa vihreää teetä ei ole, siis tyyliin koskaan. Valikoima on pitkälti Earl Grey -linjalla, mikä on vähän erikoista. Kaupoissa vihreä tee -paketteja onkin sitten biljoonaa eri lajia, kun taas maustettua mustaa teetä ei niinkään. Teekauppoja on paljon ja valikoimaa on vaikka kuinka, mikä ei ehkä yllätä. Laadukasta on!

Tämä Otarusta löytynyt jäätelö (jonka kaveri urheasti söi loppuun asti) koostuu seitsemästä kerroksesta: viinirypäle, mansikka, meloni, vihreä tee, maito, suklaa ja laventeli. Huhhuh.

• Jäätelö: en oikein välitä jäätelöstä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, joten sen syöminen on täällä ollessa jäänyt aika vähälle. Mutta Hokkaido, tämä maitotuotannon luvattu valtakunta, on ilmeisesti jokseenkin tunnettu jäätelöistään, ja esim. suklaapuisto Shiroi Koibiton valkosuklaapehmis on kyllä syömisen arvoista. Pehmiksiä on muutenkin näkynyt enemmän kuin pallojätskejä, nyt kun asiaa vähän enemmän mietin. Vaniljajäätelö tuntuu olevan suosituin, sitä heitellään milloin mihinkin jälkkäreihin. Vihreä tee -jäätelöä löytyy toki myös, hyvää on. Samoin myös adzukijäätelö, mmm. Pakastealtaiden jäätelövalikoimia en ole kauheasti katsellut, kai ne on ihan ok (paitsi että kuorrutuksen suklaa ei tunnu koskaan olevan temperoitua, hmph). Kävin tässä jokunen aika sitten maitotehtaalla vierailulla, ja siellä sanottiin, että jäätelö tehdään maidosta, sokerista ja voista. Ööh, ei...?

Vesimeloni, à 50€

(toim.huom. Tämä postaus on täynnä ihan vain minun mielipiteitäni, kuinkas muutenkaan. Saa olla eri mieltä! Niin, ja tämä postaus on myös täynnä huonolaatuisia kuvia, pahoittelut.... Jahka pääsen takaisin Suomeen, ostan jonkun kunnon kuvausvälineen.)

Yksi vesimeloni (tahi muu vastaava) voi kustantaa useita kymmeniä euroja, tai useita tuhansia jenejä. Tänään näin kaupassa vesimelonin, joka maksoi hieman reilut 5 000 jeniä, en ostanut. Käsittääkseni tuo ei edes ole sieltä kalleimmasta päästä... (halvempiakin toki on).

Nämä melonit maksoivat verojen jälkeen n. 10€ kappale. En nyt osaa sanoa, paljonko moinen Suomessa maksaisi, mutta ei kai nyt ihan noin paljoa..?

Ruoasta on ollut viime aikoina puhetta vähän enemmänkin, joten ajattelin viedä teidät kierrokselle lähikauppaani, paikalliseen "city-markettiin" eli AEONiin. Kyseinen marketti on pitkälti saman tyylinen, kuin Suomen vastaavat laitokset - alakerrassa on ruokaa, meikkejä ja päivittäistavaroita, yläkerrassa puolestaan vaatteita ja kirjakauppoja sun muuta. Omassa Aeonissani on lisäksi food court, josta löytyy parin ihan oikean ravintolan lisäksi lähinnä pikaruokapaikkoja ja tiskejä, joista monella on tapana ostaa valmiiksi tehtyä sapuskaa kotiin viemisiksi. Tempuraa, takoyakia, sushia... Kaikkea löytyy. Myös Subway ja McDonalds, tietty. Kuinkas muutenkaan.

Aeonista voi ostaa mukaansa jos jonkinlaista friteerattua herkkua. Kuvassa tempuraa, eli kevyesti friteerattua milloin-mitäkin. Lähinnä kasviksia ja rapua.

Japanilainen ruoka on kaikkea muuta kuin terveellistä. Merilevä ja tofu kumppaneineen ovat toki jonkin sortin superruokia, mutta siihen se terveellisyys sitten jääkin. Kaiken saa friteerattuna, ja friteeraustyylejä on useita. Jos rapsakka ja rasvainen ruoka ei kuitenkaan maistu, ei hätää! Voit saada ateriasi myös upotettuna öljyyn ja suolaan! Eikä siinä vielä kaikki, nämä kolme voi yhdistää! Lisukkeena on luonnollisesti majoneesi, joka on Japanissa ihan hävyttömän suosittua. Yyyh. Suonitukos, tervetuloa!

Mutta kalaahan täällä syödään paljon? Sehän on terveellistä? Ja höpönlöpön, sanon minä. Kaikki kala, mihin olen törmännyt, on ollut joko - yllätys, yllätys - friteerattua tai niin suolaista, että en pysty kykenemään. Sushi on toki asia erikseen, mutta ei sitä nyt ihan joka päivä tule syötyä. Osa Aeonissa myytävistä kaloista on mukavasti valmiiksi suolattuja (syy tähän ei ole ihan vielä selvinnyt minulle, joku viisaampi voi valaista minua), ja pari kertaa olen niitä erehtynyt ostamaan. Ihan tavallista, käsittelemätöntä kalaakin toki löytyy, mutta monasti nämä ovat joko ihan kokonaisia (ja ei, minulla ei ole fileerausvälineitä täällä) tai niin erikoisia otuksia, että en ole ihan varma, kumpi pää on häntä ja kumpi pää. Paikallista lohta olen ostanut silloin tällöin, mutta kimpaleissa on yleensä kaikki mahdolliset ruodot edelleen kiinni, kuin myös ihana kerros rasvaa. Sentäs se rasva olisi vähän terveellisempää...

Kalatiski. Huomasin myöhemmin, että toisella tiskillä oli ne kaikkein erikoisimmat kalat, pahus vieköön. 

Kaloja! Tuoreita olivat.

Valmiiksi suolattua lohta, anyone?

Suomessa ollessa olin lähinnä kasvis- tai kalalinjalla, joskaan varsinaiseksi kasvissyöjäksi en itseäni ikinä laskenut. Täällä ollessa olen syönyt lihaa siinä missä muutkin - ihan jos senkin takia, että on kiva maistaa kaikkia paikallisia herkkuja, kuten hokkaidolaista Genghis Khania, paistettua lammasta ja vihanneksia. Jostain syystä paikallinen liha on kuitenkin yleensä kohtalaisen huonolaatuista, toki vähän paikasta riippuen. Kaupan lihatiskillä kaikissa lihapaloissa paketin sisällöstä puolet on ihraa, ja liha on monesti täynnä jänteitä tai muita vastaavia ei niin houkuttelevia palasia. Jauhelihassa on niin paljon rasvaa, että sitä paistaessa ei kyllä tarvitse pannua öljytä. Yliopiston ruokalassa missä tahansa liharuoassa (lähinnä porsaasta ja häränlihasta puhun nyt) on lihapaloja ehkä kaksi, ja niistäkin puolet on rasvaa. Viimeksi kun moisen onnistuin nälissäni ostamaan, jäi valehtelematta yli puolet lautaselle... Olisin ottanut siitä ihraläjästä kuvan, mutta en viitsi karkottaa vähäisiä lukijoita pois.

Lihavartaita. Tai ehkä liharasvakepakoita?

Kaupassa, jos lihatiskille eksyn, ostan yleensä vain kanaa, jota Suomessa söin suhteellisen harvoin. Kana on ainoa liha, missä on ihan oikeasti pelkkää lihaa, jos nyt helposti irrotettavaa nahkaa ei lasketa mukaan. Toki ihan kunnon naudanlihapihvejä tms. on myös saatavilla, mutta niissä on kyllä niin jäätävät hinnat, että jätän ne ihan suosiolla jonkun muun ostettavaksi. Tätä lihan laatua ollaan vaihtariporukalla pohdittu monesti, ja varsinkin eurooppalaiset ovat huomioineet, että lihatiski on koooovin erilainen, kuin kotona. Kerrottakoon myös se, että eräässä ravintolassa seuralaiseni tilasi itselleen aterian, jossa piti olla naudan ulkofilettä, mutta pöytään kyllä tuotiin porsasta....

Lähinnä shabu-shabuun tarkoitettua lihaa. 

Juustosta olen saattanut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta sanonpa nyt taas, että sitä ei täällä ole. Tai on, mutta se on ihan kamalaa. Erikoisjuustoja, kuten brietä tai (hokkaidolaista) goudaa löytyy kyllä, mutta ne maksavat ihan älyttömästi. Vuohenjuustoa en ole nähnyt kertaakaan, ja yksi pienen pieni paketti fetaa maksoi lähemmäs 20 euroa. Leivänpäällisjuustoja ei ole pahemmin näkynyt, miinus sellaiset Aamupala -juuston tyyppiset, yksittäispakatut sulatejuustoviipaleet. Sulatejuusto tai joku sen kaltainen mössö tuntuu muutenkin olevan täällä se juttu, ja sitä voi ostaa peukalonpään kokoisissa paketeissa. Ihan ei ole vielä selvinnyt, että mitä niillä olisi tarkoitus tehdä. Ei niitä syödä ainakaan voi, ellei ole todella epätoivoinen. Kävin noin viikko sitten vierailulla maitotehtaalla, ja siellä näillä pikkuruisilla juustoilla ylpeiltiin - olivat kuulemma yksi tehtaan hittituotteista. Vieressäni ollut ranskalainen vaihtari oli jokseenkin pöyristynyt, ja sanoi minulle, että japanilainen juusto ei ole juustoa nähnytkään. Olen samaa mieltä.

Minijuustoja! Vasemmalla näkyy paketteja, joissa on yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita (yhdessä paketissa seitsemän viipaletta), ja oikealla reunassa on suosittua string cheese -juustoa. En ihan tiedä mitä se on, mutta jotain
narumaista juustoa ilmeisesti. 

Gourmet -setti erikoisjuustoja. Pienenpieni paketti, hintaa lähemmäs 10 euroa. Suositellaan vähintään neljälle hengelle. 

Hedelmät ja vihannekset ovat Japanissa usein aika kalliita. Poikkeuksena paikalliset jutut, kuten daikon, idut, purjo, monet sienet, munakoiso... Omenat, tomaatit ja ne edellä mainitut melonit puolestaan ovat kalliita. Muista kaupoista en tiedä, mutta ainakin Aeonissa kaikki kasvikset on hinnoiteltu kappaleittain - yksi omena niin ja niin monta jeniä, yksi purjo taas niin ja niin paljon. Puntareita ei ole pahemmin näkynyt. Hedelmiä en hurjan hintansa takia osta kovin usein, mutta esimerkiksi paikalliset munakoisot ovan ihan älyttömän maukkaita. Hokkaidossa kasvatetaan myös paljon perunaa, ja nekin ovat hyviä (toisin kuin kuulemma tuolla pääsaaren puolella). 

Hedelmä- ja vihannesvalikoima on ainakin omassa Aeonissa oikein hyvä. Kun suomalaiset kaverini olivat visiitillä Sapporossa, emme valitettavasti ehtineet käydä isossa kaupassa, joten heidän mielikuvansa ruokakauppojen kasvisvalikoimasta jäi jokseenkin surkeaksi. Tässä kuitenkin hieman kuvia Aeonin vihreämmältä osastolta! 

Minimunakoiso, 43 jeniä kappale! Eli mitäs tuo nyt tekee euroissa... Muutaman centin? 

Hedelmiäää...! Kuva vihannesrivistöstä valitettavasti tärähti niin pahasti, etten kehtaa mokomaa laittaa tänne. 

Yksi (iso!) omena lähtee mukaan alle viidelläsadalla jenillä. 

Halvempiakin omppuja toki löytyy. Näillä Fuji -omenilla on hintaa vähän reilut 200 jeniä/kappale.

Neljä tomaattia noin neljällä sadalla jenillä. Hmm. 

Kalliista kasviksista ja rasvaisesta/suolaisesta ruoasta huolimatta kyllä täällä toki hyvääkin ruokaa on. Ravintoloita on joka paikassa, ja ne ovat usein suomalaisiin ravintoloihin verrattuna todella halpoja. Japanilaisissa izakaya -baareissa saa esim. pieniä vartaita lähes ilmaiseksi, ja sushia tulee kirjaimellisesti liukuhihnalla. Baareissa ja ravintoloissa cocktailit ovat se juttu (joskin alkoholia niissä on yleensä todella vähän, japanilaiset kun eivät yleisesti ottaen kestä alkoholia kovin hyvin), ja ainakin Sapporossa olutvalikoimat ovat yleensä oikein hyvät. Yakiniku, tempura, katsu, sushi, soup curry... Kyllä niitä hyviä ruokia riittää! Kahvikin on yleisesti ottaen hyvää, kunhan oppii välttelemään automaateista saatavia tölkkejä.... 

Tähän ruokapostaukseen oli tarkoitus vielä kirjoittaa mm. teestä ja jäätelöstä, mutta eiköhän tässä nyt pikkuhiljaa ole jo ihan tarpeeksi kuvia... Ensi postauksessa sitten kuvia Makomanain ilotulituksista ja kimonoista, among other things. Lähtövalmistelujakin on tullut tehtyä, niistä kirjoitan myös. Tänään on tasan kolme viikkoa siihen, kun lähden - iik!

Onni on imuri

Onni on imuri, ja toistaiseksi isoin paketti leivänpäällisjuustoa, mitä olen löytänyt - kokonaiset 14 viipaletta! Kuvitelkaa! I'm in heaven..! Imuri puolestaan katosi useita viikkoja sitten, ja kun lattian jynssääminen käsin ei enää innostanut, kävin vohkimassa yhden toisen imurin yläkerrasta (luonnollisesti palautin sen myöhemmin). Miten iloiseksi ihminen voikaan tulla pienistä asioista! 

うれしいLサイズ！Iloinen L-koko! 135 grammaa. L-koko? Hah. Kaipaan Suomen sipsipusseja...

Juusto- ja imurikriisien lomassa blogin kirjoittelu on jälleen jäänyt vähän vähemmälle, mutta kaipa tähän ovat kaikki jo tottuneet. Viime aikoina on jopa ollut vähän kiirettä, sekä lukukauden puolivälitenttien että lopputenttien yms. erinäisten projektien kanssa taistellessa. Mainittakoon tähän väliin, että jos joskus vielä joudun tekemään ryhmätyöESSEEN, niin saatan lopettaa yliopiston lopullisesti. Onneksi Suomessa ei moisia ihan kauhean usein harrasteta, ja jos kaikki menee hyvin, niin eipä minulla Suomen päässä graduseminaaria lukuunottamatta muita kursseja enää olekaan. Voiko olla, että tämänkin N:nen vuoden opiskelija valmistuu joskus?? Outo ajatus. 

Koulukiireiden lisäksi muutakin on tullut puuhattua. Syntymäpäiviä on vietetty, sekä kavereiden että omia (kiitos kaikille muistaneille. Ja kiitos myös niille, jotka eivät muistaneet - nothing to see here!). Pyöreiden kunniaksi lahjoiksi saadut laadukas viinipullo, aito shampanjapullo, läjä suklaata ja elämäänsä kyllästyneestä kananmunasta kertova kirja piristivät kummasti. Kavereiden vierailu Sapporoon sattui samalle viikolle, ja hauskaa oli! Pari viikkoa myöhemmin eli juhannuksen alla Kioton Saara loikkasi Sapporoon, ja vietimme hänen synttäreitään jingis khanin, oluen, ja JRTowerin hulppeiden maisemien merkeissä. Sattumoisin juuri tuona viikonloppuna Sapporossa oli kesä, ja lämpötila oli joka päivä yli +25 astetta. Sittemmin täällä ollaan pyöritty jossain +16 asteen kieppeillä, eikä aurinkoa ole pahemmin näkynyt. Sopii minulle, en valita! Jos tänne jossain vaiheessa tulee helteet, niin saatan hypätä ensimmäiseen Suomeen lähtevään koneeseen. 

Saaran synttärioluet, ja sattumoisin samalla myös Tuulin aamupala. Nam nam! 

Olutmuseon jingis khan -pannu on Hokkaidon muotoinen, luonnollisesti. Lampaan lisäks pannulla on ituja, sipulia, kaalia ja kurpitsaa. Ruokajuomana mikäs muukaan kuin Sapporo Classic Beer.

Suomeen palaankin jo ENSI KUUSSA, huhhuh. Kylläpä aika rientää. Lentoni Sapporosta Nagoyaan lähtee 17.8. ja vietän yön lentokenttähotellissa, ennen kuin sitten seuraavana päivänä hyppään aamukoneeseen ja aloitan matkani kotimaahan. Johan tässä pitäisi kohta pakata... Asuntolan building managerille olen jo ilmoittanut muuttopäiväni (tätäkin varten on luonnollisesti oma lomakkeensa), ja viimeiset vuokraerät sun muut olen selvittänyt. Ennen kotiinpaluuta täytyy vielä piipahtaa kaupunginvirastossa ja kertoa heillekin, että poistun maasta. Ilmeisesti tämän voi tehdä vasta aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta, mutta täytyy vielä tarkistaa. Yliopistolta puolestaan täytyy pyytää allekirjoitus ja leima Helsingin yliopiston vaatimaan vaihtotodistuslappuseen, mutta tämä nyt tuskin tuottaa paljon ongelmia. Kännykkäliittymäkin pitää irtisanoa, ja pahoin pelkään, että joudun mokomasta maksamaan ~100€ sakkoja, kun sopimuksen varsinainen loppumispäivä onkin vasta lokakuussa. Pahus. Täytyy neuvotella asiasta Softbankin kanssa. 

Saaran synttärimalja nostettiin tällaisia maisemia katsellessa. 

Tässä lähtövalmistelujen lomassa olen myös tutkinut kotiyliopiston hyväksilukemislomaketta, joka on pakko täyttää ja palauttaa suht hyvissä ajoin, jos mielin saada Hokudaissa suoritetut kurssit siirrettyä Helsingin rekisteriin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta opintopistettä mistäkin kurssista saa. Ajattelin olla optimisti, ja pyytää n. 65 opintopisteen edestä suoritusmerkintöjä, mutta pahimmassa tapauksessa saan ehkä juuri ja juuri 50. Viime vuoden vaihtari oli saanut yhdestä Hokudain kurssista 3-4 opintopistettä, mikä kuulostaa ihan ok:lta (joskaan ei ihanteelliselta...), mutta ongelmaksi muotoutuukin lähinnä viimeinen pakollinen japanin kurssini. Tämän hyväksilukuun ei ole olemassa mitään tarkkaa kaavaa, vaan opettaja päättää täällä suoritettujen kurssien perusteella, onko hyväksiluku ylipäätään mahdollista. Toivottavasti on, sillä en nyt millään ehtisi/pystyisi/haluaisi kyseistä kurssia enää suorittaa, kun opintotukikin loppuu ihan näinä hetkinä. Noh, katsoo nyt sitten, mitä käy. Raportoin tuloksista myöhemmin. 

Mutta on sitä muutakin tehty kuin vain opiskeltu ja täytelty lomakkeita. Sapporon vuosittainen festivaalihulabaloo Yosakoi Soran täytti keskustan musiikilla, tanssilla ja ruokakojuilla, ja täytyy sanoa, että tapahtuma oli yksi hienoimmista kokemuksista koko Japanissa olemisen aikana. Valitettavasti kaikki tapahtuman aikana otettamani kuvat epäonnistuivat tai olivat muuten vaan surkeita, mutta tunnelmaan pääsee katsomalla esim. tämän (varsinainen tanssi alkaa n. kahden minuutin kohdalla) tai tämän videon. Toivo myös elää, että yläkerran naapurini Sapporo-Saara (jonka blogiin voitte tutustua täällä, erityisesti jos kiinnostaa tietää enemmän HUSTEP -ohjelmasta) laittaa omaan blogiinsa kuvia festivaalista jossain välissä, tai lähettää niitä minulle. Stay tuned!

Piiiikkasen oli näkymissä parantamisen varaa, mutta kyllä tuolta tellingin takaa yllättävän hyvin näki. Kaiuttimen olivat selän takana, ja edessä oli generaattori - toisin sanoen kuulo meni ja vaatteet haisi palaneelle öljylle. Good times!

Lavashow'ta katsoessa olikin sitten jo paljon paremmat näkymät, kunnes eteemme istui maailman pisin japanilainen... Hieno show silti!

Joka tapauksessa, Yosakoi Soran oli mahtava kokemus. Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja sääkin suosi, vaikka iltaisin oli kylmä. Jokaisessa kadunkulmassa oli jokin ryhmä tanssimassa, ja jälkimmäisessä videossa näkyvällä lavalla samat ryhmät esittivät tanssinsa osana kilpailua, jossa valittiin tämän vuoden paras ryhmä. Itse sain, kiitos Sapporo-Saara, liput semi-finaaliin, joka oli kerrassan mahtava. Tanssiryhmät ovat kaikki eri yliopistoista tai vastaavista oppilaitoksista, joskin semi-finaalissa näimme myös junioreiden esitykset. Upeaa, upeaa, upeaa! Suosittelen lämpimästi. Jos jotain haluaisin Japanista viedä Suomeen mukanani, olisi se tällaiset festivaalit. Kaikki ovat hyvällä tuulella, musiikkia ja tanssia, hyvää ruokaa (joka oli jopa kohtuuhintaista!), aijai! Kyllä kelpaa. 

Viuhkankin sain~ Jee!

Seuraavana japanilaisena kulttuurielämyksenä on tiedossa Sapporon Makomanaissa järjestettävä ilotulitusnäytös, joka on ilmeisesti aikamoinen spektaakkeli. Ilotulitukset kuuluvat japanilaiseen kesään, ja erilaisia tapahtumia tuntuu olevan siellä sun täällä. Monet pukeutuvat silloin puuvillaiseen yukataan, "kesä-kimonoon". Itsekin moisen ostin, kun edullisesti sain. Samainen yukata olisi tarkoitus laittaa päälle myös ensi kuussa järjestettäviin yliopiston valmistujaisiin - nikkenseit ja hustepit saavat todistuksensa 10.8. 

Tämän yukata -kankaan kaveriksi minulla on viininpunainen obi (vyö) ja erinäisiä koristeita. Laitan kokonaisuudesta kuvan sitten lähempänä ilotulitushulabaloota. 

Tasan kuuden viikon päästä olenkin jo taas Suomessa. Aikamoista! Tälle kuulle on ihan luvaton määrä kouluhommia, ja olen entistä kiitollisempi siitä, että päätin jättää nikkensei -tutkielman tekemättä. En tiedä missä välissä olisin sen mukamas tehnyt, ja sääliksi käy kaikkia niitä, jotka mokoman kanssa taistelevat. Joka tapauksessa, kouluhommien lisäksi olen jo henkisesti aloittanut pakkaamisen - mitä otan mukaan Suomeen, ja mitä jätän tänne? Mitä pitää vielä ostaa (äiti on ystävällisesti toimittanut minulle oikein ostoslistan...)? Kenelle kaikille tuliaisia? Milläköhän aion saada kaikki tavarat mahtumaan laukkuihini? Elämän suuria ongelmia. 

Ai juu, melkein unohdin! Joskus aikoja sitten saatoin mainita, että viranomaisilta saatava oleskelulupa (在留カード tai Residence Card) on oltava jatkuvasti ja aina mukana, koska sitä saattaa joku joskus kysellä. No eilen tuli tämäkin sitten koettua! Matkalla kohti yliopistoa meidän pysäytti paikallinen poliisi, joka sanoi, että he tekevät satunnaistarkastusta alueella, ihan vain varmuuden vuoksi. Oleskeluluvat sun muuta tarkistettiin, ja kaverin polkupyörän rekisterinumero otettiin ylös. Varsin kivuton kokemus, poliisit olivat oikein yställisiä eikä koko tilanteessa mennyt viittä minuuttia kauempaa, mutta totesimmepa siinä sitten, että jos ei kortit olisi olleet mukana, olisimme saattaneet olla pulassa. Kannattaa siis pitää asioiden virallisesta puolesta huolta! 

Uusi (luku)kausi

Loma tuli ja meni, ja etenkin jälkimmäinen puolisko meni sellaisen hulinan parissa, että vapaa-aika oli jokseenkin kortilla. Vanhempani, eräs tuttavapariskunta ja siskoni tulivat Japaniin kyläilemään, ja yhteensä melkein neljän viikon ajan kiersimme sekä Sapporoa että Kiotoa. Shoppailua ja nähtävää riitti! Kioton matkamme oli täydellisesti ajoitettu, sillä kirsikankukat olivat juuri aloittaneet kukkimisen. Upea näky! Toisaalta turisteja oli niin hullu määrä, että hiljaiseen Sapporoon palaaminen oli ehkä parasta ikinä, haha. 

Kioton kaduilla voi törmätä maikoihin.

Sapporon erityisherkku, soup curry! Sitä ehti tulla jo ikävä <3

Lomasta en osaa ehkä ihan hirveästi teille kertoa, mutta kuvia reissujen varrelta voin heitellä sinne sun tänne. Sanomattakin selvää, että oli virkistävää viettää aikaa perheen kanssa, ja että kaikki meni ilman sen suurempia ongelmia. Ja tulipa vihdoinkin käytyä Otarussakin! Otaruun olen sittemmin eksynyt uudelleenkin, sympaattinen pikkukaupunki kun on, eikä matkaakaan Sapporosta ole kuin reilu puoli tuntia junalla. Kobeen eksyimme yhdeksi päiväksi, tapaamaan siskoni lukiovaihdon aikaista isäntäperhettä. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta Kioton Kamogawa -joen kirsikkapuut olivat kyllä upeita.

Kiotossa oli aurinkoista ja lämmintä, Sapporossa vielä vähän kylmä. Nyttemmin Sapporoonkin on saapunut kevät, ja parhaimmillaan lämpötila on ollut +25 astetta. Kirsikat kukkivat täyttä häkää, ja ihmiset kokoontuvat puistoihin viettämään aikaa. Itsekin on tullut kavereiden kanssa istuttua sekä Odori -puistokadulla että Nakajima -puistossa kirsikoiden alla, vaikka toki tässä vaiheessa täytyy mainita, ettei Sapporon kirsikka-aika ole läheskään niin vaikuttava, kuin Kioton. Jos siis Japanissa ollessaan haluaa nähdä oikein kunnon kukkameren, niin suosittelen suuntaamaan Kiotoon (tai Tokioon, kuulemma kaunista sielläkin!). Sapporossa kukkivia puita on ennemmin yksi siellä, toinen täällä. 

Sapporon kirsikoista suuri osa on söpöjä ja ruttuisia ^^

Kampusalueen kirsikat muutama päivä sitten. 

Pari päivää perheenjäsenten kotiutumisen jälkeen alkoi Hokudain uusi lukukausi, eli samalla paikallisille uusi lukuvuosi. Kampusalue oli täynnä eksyneen (ja pienen!) näköisiä uusia opiskelijoita ja vanhempia opiskelijoita, jotka mainostivat milloin mitäkin harrasteklubia tai -piiriä uusien jäsenten toivossa. Itse en yhteenkään näistä liittynyt, vaikka kuoropiiri hieman houkutteli. Täkäläisissä klubeissa ja piireissä on yleensä aika tiukat käyttäytymissäännöt, ja esimerkiksi hierarkiasta pidetään tiukasti kiinni. Ja muutenkin on kuulemma tiukkaa, eikä tapaamisista ole suotuisaa jäädä pois. Varsinkin klubit (kurabu) ovat todellakin tosissaan harrastuksien kanssa, ja esimerkiksi tennisklubin jäsenet saattavat hyvinkin tähdätä Japanin mestaruuskisoihin tai muuhun vastaavaan. Piirit (saakuru) ovat vähän vapaamuotoisempia, mutta mitä nyt olen kavereilta kuullut, on näissäkin aika tiukkaa. Itse en moiseen jaksa, pidän mielummin harrastukset oikeasti harrastuksina, ilman stressiä ja turhia velvoitteita. 

Sapporon Nakajima -puisto.

Uusi lukukausi alkoi yleisen hämmennyksen merkeissä, ja koordinaattorimme järjestämästä infotilaisuudesta huolimatta moni asia jäi vähän hämärän peittoon. Suurin osa pikkuasioita kyllä, mutta kyllä viimeistään tässä vaiheessa on tullut selväksi, että HUSTEP -puolella info kulkee huomattavasti paremmin, vaikka ei tilanne mikään ihan mahdoton meilläkään ole. Joka tapauksessa, viimeistään tässä infotilaisuudessa oli meidän päätettävä, kirjoitammeko n. 10 sivua pitkän japaninkielisen tutkimusraportin vapaavalintaisesta aiheesta, ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani päätin, että en sitä kirjoita. Akateeminen japani ei ole vahvuuteni, ja mitä nyt olen ihmisten juttuja kuunnellut, on raportin kirjoittaminen monille huomattavisti isotöisempää, kuin mitä he olivat kuvitelleet. Mutta hyödyllinenhän tuo varmasti olisi, sitä en kiellä. Kukin tyylillään! Tärkeintä oli kuitenkin saada tietää, että raportin kirjoittaminen ei ole pakollista. 

Edellisen lukukauden kurssien arvosanatkin saimme, ja aika löyhät arvosteluperusteet tuntuu olevan. Monet sellaista, jotka jättivät avoimesti läksyjä tekemättä ja myöhästelivät yms. saivat kaikesta huolimatta tyyliin 90/100, joka pistää vähän ihmettelemään. Jotkut opettajat ovat toki vähän tiukempia, mutta päällisin puolin monille tuli sellainen olo, että ei taida olla paljon väliä sillä, mitä luennoille tekee (tai jättää tekemättä). Joka tapauksessa, arvosanat saimme paperisena, kun taas netistä pystyi katsomaan, oliko kurssit päässyt ylipäätään läpi. Netissä olevat tiedot olivat näkyvillä vain pari viikkoa, eikä siellä luonnollisesti näkynyt, kuin pakollisten kurssien tiedot. Se, mistä sekin lie johtuu, on mysteeri. Niin ja ylipäätään netin käyttämistä varten tarvittavat salasanat vaihdettiin kaikille, kuin myös kirjautumistunnukset omiin kurssitietoihin. Tietoturvallisuus ennen kaikkea..? 

Kokonaan englanninkielisellä kurssilla läsnäolosta ilmoitetaan näin. Henk.koht. osaan lapun täyttää, mutta (yllätys, yllätys) kaikki eivät osaa japania. 

Edellisessä postauksessani taisin kertoilla uudesta kurssijärjestelmästämme, ja sanottakoon nyt, että siitä ei edelleenkään kukaan tajua mitään. Meille oli suuri mysteeri, mille kursseille meidän kuuluisi hakea (onnea vaan ensi vuoden vaihtareille, toivottavasti täällä on silloin vähän selvemmät sävelet...), mutta noin kolmen tunnin kriisipalaverin jälkeen vaihtarikaverini ja minä päädyimme hakemaan kahteen-kolmeen keskitason japanin kurssiin ja kolmeen edistyneiden kurssiin. Kaverini pääsi näihin kaikkiin, mutta minut heitettiin vain edistyneisiin. Tämä nyt ei sinänsä ole ongelma, mutta opintopistemääräni uhkasivat jäädä todella pieniksi, ja jouduin sen seurauksena ottamaan odotettua enemmän valinnaisia kursseja. Japaninkieliset valinnaiset kurssit kuulostivat sekä vaikeilta että (omien opintojeni kannalta) turhilta, joten päädyin ottamaan kaikki valinnaiseni englanninkieliseltä puolelta. Kurssiluetteloni on nyt siis seuraava: 1) Advanced Japanese Grammar, 2) Advanced Japanese Listening Comprehension, 3) Advanced Japanese Oral Communication, 4) Japanese Management, 5) Gender and Sexuality in Post-War Japan, 6) Education and Society in Japan sekä 7) Modern Japanese History. 

Saattaa ehkä näin pikaisesti katsottuna vaikuttaa suurelta määrältä kursseja, mutta yhtä kurssia lukuunottamatta kaikkia on vain kerran viikossa. Onnistuin myös järjestämään lukujärjestykseni niin, että minulla on sekä maanantait että keskiviikot vapaina, jee! Torstai onkin sitten pitkä päivä, luentoja on 8.45 - 18, mutta eipä se mitään haittaa. Kuulin viime vuonna täällä olleelta tuutoriltani, että Helsingin yliopistolta saatavat opintopistemäärät ovatkin ehkä odotettua hieman pienemmät (etenkin viimeisen pakollisen japanin kurssini osalta), joten saatan olla tämän suhteen hieman pulassa. Se, että olisin tästä vaihtovuodesta saanut sen suositellut 60 opintopistettä olisi näemmä vaatinut paaaaljon enemmän kursseja. Ensi vuoden vaihtareilla kurssien minimimäärää nostetaan kuitenkin, joten en usko, että vastaavaa ongelmaa tulee heille vastaan. 

Kuvassa ei oikein näy, mutta kirsikat kukkivat kauniisti Kiotossa.

Yakiniku, eli grillattua lihaa kastikkeissa. Nam!

Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, käytännössä tämä odotettua pienempi opintopistemäärä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että joudun perumaan yhden tai kaksi opintotukikuukautta. Nyt, kun minulla ei ole muita tuloja, on tämä toki iso lovi budjettiini, mutta minkäs teet. Koska Helsingin yliopistosta saataviin opintopistemääriin (= korvaavuuksiin) ei ole mitään tiettyä kaavaa, ei tilannetta voinut oikein ennakoida. Alusta alkaen olen kulkenut Hokudain omien suositusten mukaisesti, ja vasta täällä olevan Oulun yliopiston opiskelijan kanssa juteltuani tulin miettineeksi, että kuinkahan montaa opintopistettä yksi täällä suoritettu kurssi mahtaa kotona vastata. Ensi vuoden vaihtareille tiedoksi, että teidän on opiskeltava enemmän, kuin mitä Hokudain minimi vaatii, jotta saatte liikkuvuusapurahan! 

Hanami -piknik, eli kirsikankukkien ihastelua ja läjä herkkuja hyvässä seurassa.

Kurssien valitseminen oli muutenkin tällä kertaa aikamoista sähellystä. Normaalisti Japanissa on (kuulemani mukaan) tapana järjestää opinnot niin, että lukukauden ensimmäisenä viikkona on mahdollista käydä eri kursseilla ns. tutustumiskäynnillä ja katsoa, onko kurssi millään muotoa mielenkiintoinen tai itselleen sopiva. Englanniksi opiskelevat HUSTEPit tämän mahdollisuuden saivat, mutta meiltä tämä tilaisuus meni vähän ohi. Käytännössä kurssien lopulliselle valitsemiselle oli aikaa vain kolme päivää, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että kaikki kurssit oli valittava sokkona. Lisäksi päivää tai kahta ennen kurssivalintojen takarajaa kävi ilmi, että kaikki valinnaiset kurssit eivät olekaan vapaina meille, jolloin valinnaiskurssien määrä romahti puoleen entisestä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti lähinnä sitä, että tulevaa graduani ajatellen kaikkein hyödyllisin (ja muutenkin mielenkiintoisin kurssi) putosi listalta pois, ja jouduin masentuneena vetämään nimeni yli listalta. Erikoislupaa hakemalla olisi kurssille saanut mennä kuunteluoppilaaksi (siis raivostuttavaa! ei saisi mennä edes kuuntelemaan, ellei ole täyttänyt hakemusta! grr!), mutta kävi ilmi, että tämän lupalappusen deadline oli noin viikkoa aikaisemmin kuin mitä luulin, ja näin ollen en saa tunneilla istua. Opettajakin oli tilanteesta hieman hämillään, sillä ei häntä olisi minun läsnäoloni haitannut, mutta säännöt ovat sääntöjä. 

Ei erityisen onnistunut kuva, mutta tässä siis Otarun kanaali. Sää suosi ja kaunista oli!

Lisää vaikeuksia kurssivalintoihin toi pakollinen terveystarkastus, joka oli tietenkin yhtenä päivänä, juuri silloin, kun osa kursseista alkoi. Koska ensimmäiseltä luennolta ei saisi olla poissa, oli kutakuinkin jokaisen meistä mentävä erikseen muutaman opettajan luo pyytämään poikkeuslupaa olla poissa tunnilta. Monet (etenkin länsimaalaisista) opettajista pyörittelivät päätään tällekin tilanteelle. Terveystarkastuksen takia emme siis päässeet muutamien kurssien ensimmäiselle luentokerralle, jossa koko kurssin sisältö ja vaatimukset selitettiin. Kurssivalintojen deadline oli tarkastusta seuraavana päivänä, joten etenkin nämä kurssit oli valittava totaalisen sokkona. Huoh! Tässä kohtaa mainittakoon, että HUSTEP -opiskelijoilla oli muistaakseni viikko enemmän aikaa valita kurssinsa, tietenkin. Lisäksi kyseinen terveystarkastus ei (ilmeisesti) ollut heille pakollinen, vaan ainoastaan meille. 

Ja koska teitä niin kiinnostaa, kerronpa terveystarkastuksesta vähän enemmänkin. Saimme jokainen kirjekuoren, jonka sisällä oli terveyskysely (vain japaniksi), mielenterveyskysely (englanniksi ja japaniksi), näyteputki ja origamitehtävä. Kyllä vaan, origamitehtävä. Pienen pähkäilyn ja hetken askartelun jälkeen tajusimme, että kyseinen origamilaatikko oli virtsanäytettä varten oleva purkki, josta näyte sitten siirrettäisiin putkiloon. Only in Japan.... Tee-se-itse -näytelaatikko herätti meissä sen verran paljon hilpeyttä ja myötähäpeää, että emme voineet suhtautua tarkastukseen enää lainkaan tosissamme. Terkkuja vaan äitini työpaikalle, pitäisiköhän teidänkin ottaa tällaiset käyttöön? Niin ja tästä näytteestä vielä sen verran, että putkilo piti tietenkin täyttää aamulla, ja tarkastus oli vasta iltapäivällä. Niinpä yliopistolla liikkui muutama sata opiskelijaa virtsaa täynnä oleva putkilo mukanaan. Ah, mikä mielikuva..! 

Tee-se-itse -näytteenottopurkki. Complete with instructions!

Varsinainen tarkastus järjestettiin kampusalueella, ja vaikka olimme hyvissä ajoin paikan päällä, jouduimme silti jonottomaan lähes puoli tuntia. Näyteputkilot ja kyselylomakkeet ojennettiin virkailijoille, ja siirryttiin seuraavaan jonoon. Opiskelijoilta tarkastettiin näkö (silmälasit tai piilolinssit saivat olla päässä), pituus ja paino sekä verenpaine. Oma verenpaineeni oli koholla, mutta ei se mitään hei; mitataan se uudestaan, niin saadaan vähän parempi tulos. Ööh. Ongelman sivuuttaminen, check. Tämän jälkeen kuunneltiin keuhkot (kopperossa, jossa hoitaja nostaa puserosi puolestasi, koska itse et ole moiseen kykenevä) sun muut, ja sitten vielä otettiin keuhkoröntgenit. Jälkimmäisessä mm. rintaliivit sai pitää päällä, eli ilmeisesti metalliset kaarituet eivät paljon kuvausta haitanneet...? Yksi kaveri joutui kuitenkin ottamaan puseronsa pois päältä, koska siinä oli paljetteja. Mene ja tiedä. 

Shiroi Koibito -puiston tulppaanit kukkivat. Ensi kuun puolella vuorossa lienevät ruusut, jee!

Long story short, terveystarkastus vaikutti turhalta. Tuloksia ei ole näkynyt eikä kuulunut, vaikka vaikka niitä tulisikin, niin tuskinpa tuolla mitään väliä olisi, kun kotiinpaluuseen on enää muutama kuukausi aikaa. Lisäksi koska kaikki oli lähes pelkästään japaniksi (päivänä, joka oli varattu kansainvälisille opiskelijoille), meni monilta vaihtareilta suuri osa ohjeistuksista sun muista täysin ohi. No jaa, saas nähdä. 

Täällä ollessa olen kyllä oppinut sen, että paikalliset organisointikyvyt ovat ihan nollassa. Se, että Japanissa kaikki olisi tehokasta ja hyvin suunniteltua on kyllä isomman asteen urbaani legenda. Toki on asioita, mitkä täällä toimivat mielestäni todella hyvin ja soisin mielelläni, että ne leviäisivät laajemmallekin, mutta näin yleisesti ottaen täällä kyllä tuntuu monet asiat olevan aikamoista sähellystä. Byrokratian määrä on uskomatonta, ja monesti juuri pienistä ja suhteellisen mitättöämistä asioista nousee haloo. Esimerkkejä piisaa. Ulkomaalaisiakin kohdellaan edelleen vähän erikoisesti, kuin myös naisia (ja sitä kautta etenkin ulkomaalaisia naisia. Varsinkin vaaleatukkaisia.). Monet, monet tärkeät tekstit ja infokyltit ovat vain ja ainoastaan japaniksi, ja moni tärkeä tieto muutenkin piilotettu hyvin. Infopisteiden henkilökunnaltakin voi satunnaisesti saada täysin väärää tietoa (terkkuja vaan niille kahdelle eri infopisteiden henkilöille, jotka molemmat neuvoivat meidät väärään junaan.), joten jos olet suuntaamassa Japaniin, suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon selvää asioista jo etukäteen. Nettiyhteyskin olisi suotava. 

Kaikesta huolimatta olen edelleen viihtynyt täällä hyvin, Sapporo on mieluisa paikka olla ja elellä. Hyviä kavereita on löytynyt, ja toivon mukaan näiden ihmisten kanssa tulee oltua tekemisissä myöhemminkin. Ikuisesti en tänne näillä näkymin haluaisi jäädä, eikä suunnitelmissani ole etsiä töitä Japanista. Japaniin ja/tai kansainväliseen liikkuvuuteen liittyviä töitä kuitenkin haluaisin tehdä, joko Suomessa tai muualla (vinkkejä otetaan vastaan!). Gradukin olisi tarkoitus vääntää samasta aihepiiristä, ja pikkuhiljaa pitäisikin alkaa miettimään aihetta vähän tarkemminkin. Suomeen palattuani tarkoituksena olisi kirjoittaa gradu ja valmistua, vihdoin! 

Hei turistit! Tervetuloa Kiotoon! Kyltissä lukee "ulkomaalaisille suunnattu infopiste", mutta en nyt tiedä, kuinka paljon siitä on hyötyä niille, jotka eivät osaa japania...

Paluu Suomeen onkin jo yllättävän lähellä; laskeudun takaisin kotimaahan 18.8. Reilu kolme kuukautta siis enää jäljellä! Näillä näkymin moni niistä asioista, mitä minun piti tämän vaihdon aikana tehdä, jäävät tekemättä (mm. Tokiossa käyminen, koska budjetti ei yksinkertaisesti veny niin pitkälle), mutta johan tässä nyt on kaikkea tullut nähtyä. Tämän tai ensi kuun aikana suunnitelmissa olisi tehdä päiväreissu Hakodateen etelä-Hokkaidolle, ja ensi kuun alussa kaveriporukka tulee kyläilemään. Samoihin aikoihin on myös vuosittainen Hokudaisai, eli yliopiston oma festivaali. Paikalla on kuulemma hullu määrä ruokakojuja, odotan innolla! Lisäksi kesällä pitäisi olla vuosittainen yosakoi -festivaali sekä olutfestivaali. Jälkimmäinen houkuttelee erityisen paljon~! 

Sapporo by night <3