sunnuntai 16. elokuuta 2015

Viimeinen ilta

Ja niin on tullut se hetki: viimeinen ilta Sapporossa. Aamulla (kuudelta, argh) lähden kera laukkujeni kohti Chitosen lentokenttää, josta matka jatkuu kohti Nagoyaa. Parin tunnin lennon jälkeen leiriydyn Nagoyan lentokenttähotelliin, treffaan Kioton Saaran, ja vietän viimeisen päiväni Japanissa syömällä hyvää ruokaa ja katselemalla nähtävyyksiä. Tiistaina aamulla hyppäänkin sitten Finnairin koneeseen ja suuntaan kohti kotimaata. Huhhuh. 

Päättäjäisten banneri~ Eipä olleet kovin erikoiset juhlat - pari puhetta, vähän ruokaa, paljon valokuvia. 
Tavarat on pakattu, tavallaan. Edellisen postaukseni optimismista ei ole enää tietoakaan, kun laukut ovat ihan hävyttömän täynnä. Ensimmäiselle lennolleni joudun mitä todennäköisimmin maksamaan ylipainomaksua (joka pitäisi nettisivujen mukaan olla vain 2500 jeniä, eli n. 20€) ja toivon totisesti, että käsimatkatavaroita ei punnita. Finnairin lennon käsimatkatavaroiden painoraja on vieläkin pienempi, joten päätin suosiolla heittää toisenkin laukkuni ruumaan (hintaan 60€). Huh. Tavaroita on tässä tullut siirreltyä laukusta toiseen oikein urakalla, ja nyt olen toivottavasti siinä pisteessä, että kumpaankaan laukkuun ei tarvitse enää koskea vähään aikaan. 

Tunnelmaa päättäjäisistä. Kuva Hokudain sivuilta. 
Sentäs saan apua laukkujen kantamiseen! Asuntolan talkkari tarjoutui viemään minut autolla juna-asemalle, ja Sapporo-Saara puolestaan tulee kanssani kentälle. Jälkimmäisestä varsinkin olen iloinen, sillä juna-asemalla on tuhoton määrä rappusia, ja kahden laukun kanssa niistä ei välttämättä hengissä selviä. Ja toki seurakin kelpaa! Aikaisen lähdön ansiosta ehdimme mitä todennäköisimmin hörppäämään yhdessä aamukaffet kentällä, jahka olen heittänyt laukkuni koneeseen. 

The yukata. Valokuvaajana Sapporo-Saara~
Viimeinen viikko Sapporossa on sujunut mukavasti. Saimme kavereiden kanssa aikataulut järjestettyä niin, että kaikkien kanssa on ehditty leikkiä, ja ravintoloissa on siis tullut juostua. Yliopiston viralliset päättäjäisetkin olivat tässä jokunen aika sitten. Turhin tapahtuma ikinä, mutta tulipahan käytyä. Yukatankin sain vedettyä päälleni, helteistä huolimatta. Tänään kävin suomalaiskavereiden kanssa vielä viimeisellä okonomiyakilla, ja kohta treffaan asuntolakavereita teen merkeissä. Huone on siivottu, viimeiset laskut maksettu. 

Jos jaksan tahi kerkeän, kirjoitan tänne vielä jotain Nagoyasta, mutta mitä todennäköisimmin seuraava päivitys tapahtuu koto-Suomesta. Heippa Sapporo, oli kivaa! 


2 kommenttia:

  1. Ihana kimono! <3 Jotenkin vuosi on kyllä mennyt ihan supernopeasti. Hullua! Mut ihanaa että oot pian takas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, aika meni kyllä tosi nopeasti! Ja eilen iltapalaa syödessä mietin, että ihan kun ei ois poissa ollutkaan... :D

      Poista