Kohta kaksi kuukautta Suomessa oleskelua jo takana, ja siltä kuuluisalta paluushokilta on edelleen vältytty. Ainakin jotenkin. Tähän mennessä olen vain kerran kokenut kohtalaisen vahvasti sellaisen tunteen, että ollapa Japanissa, mutta jos nyt oikein muistan, liittyi se lähinnä ruokaan (juu, tiedetään, justiinsa valitin japanilaisesta ruoasta...). On mukavaa olla taas kotona, nähdä kavereita ja palata arkeen.
 |
| Paluushokki. Tai siis kaaos. Tässä kohtaa tavaroiden purkamista suurin osa on jo korjattu pois... Järkyttävä määrä kamaa yhden vuoden aikana kertynyt. Sotku joka tapauksessa kuvastaa aika hyvin myös pääkopan kaaosta. |
Toisaalta se arkeen palaaminen on tässä ehkä ollut vaikeinta. Yliopistolla ei ole tullut pahemmin pyörittyä, sillä opinnoistani puuttuu enää graduseminaari ja itse gradu (piece of cake..). Näistä olisi tarkoitus suoriutua mahdollisimman nopeasti, ja valmistuminen on toivottavasti ajankohtaista vielä tämän lukuvuoden aikana. Toivottavasti. JLPT-koekin on taas jo kohta, tällä kertaa tarkoitus olisi yrittää N1-tasoa, jota tuskin tulen pääsemään läpi...
Sen verran yliopistolla on tullut oltua, että tapasin opettajia/professoreita hyväksilukujen merkeissä. Hokudain opintosuoritukset olisi siis tarkoitus siirtää Helsingin yliopiston rekisteriin, mutta tämäkään ei nyt taas mennyt ihan niin kuin oli tarkoitus. Yliopiston (ja Kelan) suositus on, että lukuvuodessa suoritettaisiin vähintään 60 opintopistettä, ja ennen vaihtoa tehdyt opintosuunnitelmatkin on ainakin osittain tehty tämä mielessä pitäen. Uhkarohkeasti kirjasin papereihini opintojen yhteismääräksi 65 oparia ja jäin jännittämään, meneekö tämä läpi vai ei. Hokudaissa ei käytetä opintopisteitä, joten suoritusten muuttaminen HY:n pisteiksi hieman tulkinnanvaraista. Hetken kaikki näytti jo hyvältä, sillä sain sekä japanin kielen opettajalta että professoriltamme allekirjoitukset papereihini - 65 opintopistettä plakkarissa, jee! Kunnes sitten hetkeä myöhemmin sain toimistolta sähköpostia, jossa kerrottiin papereissani olevan "laskuvirhe", ja että pisteitä poistetaan 10.
Nuo 10 opintopistettä ovat aika olennaiset valmistumiseni kannalta, ja lienee sanomattakin selvää, että koko tilanne otti aika paljon päähän. Kiitos ihanalle Saaralle, joka jaksoi kuunnella itkupotkuraivareitani! <3 Tätä tilannetta nyt sitten selviteltiin pari päivää, ja lopputuloksena oli se, että oppiaineen "käytäntönä" on ollut, että vaihtovuodesta saa yhteensä 55 opintopistettä. Moisista käytännöistä olisi mielestäni ihan aiheellista kertoa opiskelijoille jo etukäteen, ja esim. hyväksilukuohjeissa voisi olla näistä edes jonkinlainen maininta... Japanin opettajamme oli kuitenkin armollinen, ja soi minulle vielä neljä ylimääräistä pistettä, josta olen kovin kiitollinen. Kyseisiä pisteitä ei ole kyllä vielä näkynyt rekisterissä, mutta ehkä ne sinne joskus ilmestyvät. Toivottavasti.
Kun vaihdosta palaa kotiin, on yleisen orientoitumisen ja sen kuuluisan paluushokin lisäksi aika läjä paperitöitä, joita pitää tehdä. Todistuksia pitää palauttaa sinne sun tänne, lomakkeita täyttää, asuntoasioita järjestellä ja Kelallekin pitää selvittää, miksi opintoja ei edeltävältä lukuvuodelta näytä olevan. Yksittäin kaikki nämä ovat ihan hoidettavissa, mutta kieltämättä jossain vaiheessa tuli sellainen olo, ettei näistä papereista pääse ikinä eroon. Siihen nyt sitten vielä päälle se hyväksilukuprosessin aiheuttama stressi ja kaaos. En edelleenkään ihan ymmärrä, mistä koko hommassa oli kyse, enkä suoraan sanottuna ole enää edes kiinnostunutkaan, mutta suosittelen kaikkien nykyisten ja tulevien vaihtareiden varmistavan omalta laitokseltaan, onko opintosuorituksiin olemassa jotain rajoituksia. Niin, meillä siis ei ole olemassa mitään ylärajaa näihin pistemääriin, mutta käytäntöjä näköjään on. Että silleen tällä kertaa.
Mutta ihan sama, en jaksa enää ajatella asiaa. Kiukkusin tästä (ja muutenkin kaikesta byrokratiasta sekä Suomen että Japanin päässä) jo aikani, mutta nyt, kun olen saanut kaikki sotkut selvitettyä ja graduseminaarin aloitettua, olen valmis siirtymään seuraaviin sotkuihin. Ja mikäpä mukavampi sotku, kuin työllistyminen..!
 |
| Japanista löytämäni Haro -robotti auttaa gradun kanssa <3 |
Yleinen ilmapiiri laitoksellamme on ollut jo vuosia, että humanisti tai japanisti ei saa töitä, ainakaan kovin helpolla. Olen aina ollut tämän suhteen aika optimistinen - minulla on paljon työkokemusta ja hyviä kontakteja. Nyt, kun olen etsinyt töitä, olen ilokseni saanut kutsuja erinäisiin haastatteluihin, ja yksi lupaava työpaikka onkin jo vireillä. Mutta ettei tämä nyt ihan liian helppoa olisi, on kyseisen työpaikan kilpailijaksi nyt ilmestynyt toinen, enemmän omaan alaani liittyvä paikka, josta olisin todella kiinnostunut. Tämän jälkimmäisen paikan mahdollinen haastattelu on vasta tämän kuun lopussa, kun taas sen jo melkein sovitun paikan työsopimuksen allekirjoittaminen on mitä todennäköisemmin jo ensi viikolla. A-pu-a. Mennäkö mukavaan, n. 3 kk kestävään, hyväpalkkaiseen mutta yli tunnin työmatkan päässä olevaan työhön mahtavaan työympäristöön, vai odotellako miten käy "oman alan töiden" kanssa? Jälkimmäinenkin olisi hieman lyhyempi keikka, n. 5 kuukautta, ja palkka olisi selvästi huonompi, mutta kontaktit (ja työmatka!!) paljon paremmat. Ääh. Hmm. Ääh.
Töitä on muutenkin tullut mietittyä aika paljon viime aikoina. En millään jaksaisi enää mitään väliaikaisratkaisuja, mutta toisaalta gradun takia en voi esimerkiksi katsoa töitä muilta paikkakunnilta. Minulla on suht selkeä kuva siitä, mitä haluaisin työkseni tehdä, mikä lienee ihan hyvä juttu, mutta ongelma on toki siinä, miten moisiin töihin pääsee. Suunta on kuitenkin kai oikea, mutta stressiä tällaiset asiat toki tuottavat. Ja muutenkin se kuuluisa "aikuistuminen" kolkuttelee ovella, huh.
 |
| Paluun jälkeen rentouduin jonkin aikaa mökillä. Olo oli seesteinen, pyrkikäämme palaamaan siihen! |
Byrokratia ja työt. Asuntoasiat ja raha. Sun muut. Kaikkea on tullut pohdittua ja stressattua, ja tulipa tässä yksi päivä sitten mieleen, että menisikö tämä edes osittain sen paluushokin piikkiin? Normaaleita asioita nämä toki ovat, ja ainahan näistä on huolehdittu, mutta ehkä osa paluushokkia on se, että kaikkia näitä asioita joutuu miettimään samaan aikaan, ja vieläpä suht tiukalla aikataululla. Mikään kulttuurishokki tämä kylläkään ei ole, siitä ei ole ollut merkkiäkään. Muutamat vaihtarikaverit ovat kertoneet, että heillä on ollut kotiinpaluu jotenkin vaikeaa, mutta näitä edellä mainittuja asioita lukuunottamatta oma elämäni on rullaillut eteenpäin ihan normaalisti. Paluushokki ei todellakaan koske kaikkia.
Eiköhän tämä elämä tästä jossain vaiheessa taas asetu aloilleen. Gradun kanssa tulee varmaan vietettyä paljon aikaa, kuin myös työnhaun ja/tai töiden parissa. Nyt herääkin kysymys siitä, että mitä tapahtuu blogilleni! Uskollisia ja ihania lukijoita on enemmän, kuin mitä osasin odottaa, ja muutamat ovatkin kyselleet, aionko jatkaa blogia vaihdon jälkeen vai en. Hyvä kysymys. Lukeeko tätä kukaan, jos jatkossa kirjoitan töistä ja graduahdistuksesta? Ottakaa kantaa, täällä tahi privana :)
