maanantai 27. heinäkuuta 2015

Vesimeloni, à 50€

(toim.huom. Tämä postaus on täynnä ihan vain minun mielipiteitäni, kuinkas muutenkaan. Saa olla eri mieltä! Niin, ja tämä postaus on myös täynnä huonolaatuisia kuvia, pahoittelut.... Jahka pääsen takaisin Suomeen, ostan jonkun kunnon kuvausvälineen.)

Yksi vesimeloni (tahi muu vastaava) voi kustantaa useita kymmeniä euroja, tai useita tuhansia jenejä. Tänään näin kaupassa vesimelonin, joka maksoi hieman reilut 5 000 jeniä, en ostanut. Käsittääkseni tuo ei edes ole sieltä kalleimmasta päästä... (halvempiakin toki on).

Nämä melonit maksoivat verojen jälkeen n. 10€ kappale. En nyt osaa sanoa, paljonko moinen Suomessa maksaisi, mutta ei kai nyt ihan noin paljoa..?
Ruoasta on ollut viime aikoina puhetta vähän enemmänkin, joten ajattelin viedä teidät kierrokselle lähikauppaani, paikalliseen "city-markettiin" eli AEONiin. Kyseinen marketti on pitkälti saman tyylinen, kuin Suomen vastaavat laitokset - alakerrassa on ruokaa, meikkejä ja päivittäistavaroita, yläkerrassa puolestaan vaatteita ja kirjakauppoja sun muuta. Omassa Aeonissani on lisäksi food court, josta löytyy parin ihan oikean ravintolan lisäksi lähinnä pikaruokapaikkoja ja tiskejä, joista monella on tapana ostaa valmiiksi tehtyä sapuskaa kotiin viemisiksi. Tempuraa, takoyakia, sushia... Kaikkea löytyy. Myös Subway ja McDonalds, tietty. Kuinkas muutenkaan.

Aeonista voi ostaa mukaansa jos jonkinlaista friteerattua herkkua. Kuvassa tempuraa, eli kevyesti friteerattua milloin-mitäkin. Lähinnä kasviksia ja rapua.
Japanilainen ruoka on kaikkea muuta kuin terveellistä. Merilevä ja tofu kumppaneineen ovat toki jonkin sortin superruokia, mutta siihen se terveellisyys sitten jääkin. Kaiken saa friteerattuna, ja friteeraustyylejä on useita. Jos rapsakka ja rasvainen ruoka ei kuitenkaan maistu, ei hätää! Voit saada ateriasi myös upotettuna öljyyn ja suolaan! Eikä siinä vielä kaikki, nämä kolme voi yhdistää! Lisukkeena on luonnollisesti majoneesi, joka on Japanissa ihan hävyttömän suosittua. Yyyh. Suonitukos, tervetuloa!

Mutta kalaahan täällä syödään paljon? Sehän on terveellistä? Ja höpönlöpön, sanon minä. Kaikki kala, mihin olen törmännyt, on ollut joko - yllätys, yllätys - friteerattua tai niin suolaista, että en pysty kykenemään. Sushi on toki asia erikseen, mutta ei sitä nyt ihan joka päivä tule syötyä. Osa Aeonissa myytävistä kaloista on mukavasti valmiiksi suolattuja (syy tähän ei ole ihan vielä selvinnyt minulle, joku viisaampi voi valaista minua), ja pari kertaa olen niitä erehtynyt ostamaan. Ihan tavallista, käsittelemätöntä kalaakin toki löytyy, mutta monasti nämä ovat joko ihan kokonaisia (ja ei, minulla ei ole fileerausvälineitä täällä) tai niin erikoisia otuksia, että en ole ihan varma, kumpi pää on häntä ja kumpi pää. Paikallista lohta olen ostanut silloin tällöin, mutta kimpaleissa on yleensä kaikki mahdolliset ruodot edelleen kiinni, kuin myös ihana kerros rasvaa. Sentäs se rasva olisi vähän terveellisempää...

Kalatiski. Huomasin myöhemmin, että toisella tiskillä oli ne kaikkein erikoisimmat kalat, pahus vieköön. 

Kaloja! Tuoreita olivat.
Valmiiksi suolattua lohta, anyone?
Suomessa ollessa olin lähinnä kasvis- tai kalalinjalla, joskaan varsinaiseksi kasvissyöjäksi en itseäni ikinä laskenut. Täällä ollessa olen syönyt lihaa siinä missä muutkin - ihan jos senkin takia, että on kiva maistaa kaikkia paikallisia herkkuja, kuten hokkaidolaista Genghis Khania, paistettua lammasta ja vihanneksia. Jostain syystä paikallinen liha on kuitenkin yleensä kohtalaisen huonolaatuista, toki vähän paikasta riippuen. Kaupan lihatiskillä kaikissa lihapaloissa paketin sisällöstä puolet on ihraa, ja liha on monesti täynnä jänteitä tai muita vastaavia ei niin houkuttelevia palasia. Jauhelihassa on niin paljon rasvaa, että sitä paistaessa ei kyllä tarvitse pannua öljytä. Yliopiston ruokalassa missä tahansa liharuoassa (lähinnä porsaasta ja häränlihasta puhun nyt) on lihapaloja ehkä kaksi, ja niistäkin puolet on rasvaa. Viimeksi kun moisen onnistuin nälissäni ostamaan, jäi valehtelematta yli puolet lautaselle... Olisin ottanut siitä ihraläjästä kuvan, mutta en viitsi karkottaa vähäisiä lukijoita pois.

Lihavartaita. Tai ehkä liharasvakepakoita?
Kaupassa, jos lihatiskille eksyn, ostan yleensä vain kanaa, jota Suomessa söin suhteellisen harvoin. Kana on ainoa liha, missä on ihan oikeasti pelkkää lihaa, jos nyt helposti irrotettavaa nahkaa ei lasketa mukaan. Toki ihan kunnon naudanlihapihvejä tms. on myös saatavilla, mutta niissä on kyllä niin jäätävät hinnat, että jätän ne ihan suosiolla jonkun muun ostettavaksi. Tätä lihan laatua ollaan vaihtariporukalla pohdittu monesti, ja varsinkin eurooppalaiset ovat huomioineet, että lihatiski on koooovin erilainen, kuin kotona. Kerrottakoon myös se, että eräässä ravintolassa seuralaiseni tilasi itselleen aterian, jossa piti olla naudan ulkofilettä, mutta pöytään kyllä tuotiin porsasta....

Lähinnä shabu-shabuun tarkoitettua lihaa. 
Juustosta olen saattanut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta sanonpa nyt taas, että sitä ei täällä ole. Tai on, mutta se on ihan kamalaa. Erikoisjuustoja, kuten brietä tai (hokkaidolaista) goudaa löytyy kyllä, mutta ne maksavat ihan älyttömästi. Vuohenjuustoa en ole nähnyt kertaakaan, ja yksi pienen pieni paketti fetaa maksoi lähemmäs 20 euroa. Leivänpäällisjuustoja ei ole pahemmin näkynyt, miinus sellaiset Aamupala -juuston tyyppiset, yksittäispakatut sulatejuustoviipaleet. Sulatejuusto tai joku sen kaltainen mössö tuntuu muutenkin olevan täällä se juttu, ja sitä voi ostaa peukalonpään kokoisissa paketeissa. Ihan ei ole vielä selvinnyt, että mitä niillä olisi tarkoitus tehdä. Ei niitä syödä ainakaan voi, ellei ole todella epätoivoinen. Kävin noin viikko sitten vierailulla maitotehtaalla, ja siellä näillä pikkuruisilla juustoilla ylpeiltiin - olivat kuulemma yksi tehtaan hittituotteista. Vieressäni ollut ranskalainen vaihtari oli jokseenkin pöyristynyt, ja sanoi minulle, että japanilainen juusto ei ole juustoa nähnytkään. Olen samaa mieltä.

Minijuustoja! Vasemmalla näkyy paketteja, joissa on yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita (yhdessä paketissa seitsemän viipaletta), ja oikealla reunassa on suosittua string cheese -juustoa. En ihan tiedä mitä se on, mutta jotain
narumaista juustoa ilmeisesti. 
Gourmet -setti erikoisjuustoja. Pienenpieni paketti, hintaa lähemmäs 10 euroa. Suositellaan vähintään neljälle hengelle. 
Hedelmät ja vihannekset ovat Japanissa usein aika kalliita. Poikkeuksena paikalliset jutut, kuten daikon, idut, purjo, monet sienet, munakoiso... Omenat, tomaatit ja ne edellä mainitut melonit puolestaan ovat kalliita. Muista kaupoista en tiedä, mutta ainakin Aeonissa kaikki kasvikset on hinnoiteltu kappaleittain - yksi omena niin ja niin monta jeniä, yksi purjo taas niin ja niin paljon. Puntareita ei ole pahemmin näkynyt. Hedelmiä en hurjan hintansa takia osta kovin usein, mutta esimerkiksi paikalliset munakoisot ovan ihan älyttömän maukkaita. Hokkaidossa kasvatetaan myös paljon perunaa, ja nekin ovat hyviä (toisin kuin kuulemma tuolla pääsaaren puolella). 

Hedelmä- ja vihannesvalikoima on ainakin omassa Aeonissa oikein hyvä. Kun suomalaiset kaverini olivat visiitillä Sapporossa, emme valitettavasti ehtineet käydä isossa kaupassa, joten heidän mielikuvansa ruokakauppojen kasvisvalikoimasta jäi jokseenkin surkeaksi. Tässä kuitenkin hieman kuvia Aeonin vihreämmältä osastolta! 

Minimunakoiso, 43 jeniä kappale! Eli mitäs tuo nyt tekee euroissa... Muutaman centin? 

Hedelmiäää...! Kuva vihannesrivistöstä valitettavasti tärähti niin pahasti, etten kehtaa mokomaa laittaa tänne. 

Yksi (iso!) omena lähtee mukaan alle viidelläsadalla jenillä. 

Halvempiakin omppuja toki löytyy. Näillä Fuji -omenilla on hintaa vähän reilut 200 jeniä/kappale.

Neljä tomaattia noin neljällä sadalla jenillä. Hmm. 
Kalliista kasviksista ja rasvaisesta/suolaisesta ruoasta huolimatta kyllä täällä toki hyvääkin ruokaa on. Ravintoloita on joka paikassa, ja ne ovat usein suomalaisiin ravintoloihin verrattuna todella halpoja. Japanilaisissa izakaya -baareissa saa esim. pieniä vartaita lähes ilmaiseksi, ja sushia tulee kirjaimellisesti liukuhihnalla. Baareissa ja ravintoloissa cocktailit ovat se juttu (joskin alkoholia niissä on yleensä todella vähän, japanilaiset kun eivät yleisesti ottaen kestä alkoholia kovin hyvin), ja ainakin Sapporossa olutvalikoimat ovat yleensä oikein hyvät. Yakiniku, tempura, katsu, sushi, soup curry... Kyllä niitä hyviä ruokia riittää! Kahvikin on yleisesti ottaen hyvää, kunhan oppii välttelemään automaateista saatavia tölkkejä.... 

Tähän ruokapostaukseen oli tarkoitus vielä kirjoittaa mm. teestä ja jäätelöstä, mutta eiköhän tässä nyt pikkuhiljaa ole jo ihan tarpeeksi kuvia... Ensi postauksessa sitten kuvia Makomanain ilotulituksista ja kimonoista, among other things. Lähtövalmistelujakin on tullut tehtyä, niistä kirjoitan myös. Tänään on tasan kolme viikkoa siihen, kun lähden - iik!

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus, mutta "japanilainen ruoka on kaikkea muuta kuin terveellistä" -lausahdus on kyllä turhan mustavalkoinen. Vaikka monet mainitsemasi asiat pitävät tietty paikkansa, japanilaisessa keittiössä on kuitenkin monia terveellisiä elementtejä, kuten merilevät, konnyaku ja fermentoidut tuotteet. Vaikka rasvaisia ja suolaisiakin ruokia onkin runsaasti tarjolla, terveellisen japanilaisesta ruokavaliosta tekee ennen kaikkea se, että lännestä poiketen kaikkea syödään kohtuudella, koska tyypillisesti annoskoot ovat pieniä (koostuuhan ateria usein monesta pikkulautasesta). Suositteleman lukemaan tämän postauksen: http://justhungry.com/whats-so-healthy-about-japanese-food

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki japanilaisessa ruoassa on terveellisiäkin ruokia, kuten esimerkiksi kaikki nuo hedelmät ja vihannekset sun muut. Ja merilevä kumppaneineen. Kuten tuossa postauksen alussa mainitsinkin, ovat nämä ihan vain omia mielipiteitäni, ja kaikessa on puolensa ja puolensa. Kaikissa maailman ruokakulttuureissa on sekä terveellisiä että epäterveellisiä elementtejä, ja omaan (suomalaiseen) makuuni on japanilaisessa keittiössä aika hurjan paljon friteerattuja ruokia. Ei niitä toki ole pakko syödä, enkä usein syökään. Annoskoot puolestaan vaihtelevat mielestäni ravintoloittain/ruokalajeittain, esim. riisikipot ja nuudelikulhot ovat mielestäni aivan liian isoja, kun taas nuo mainitsemasi pikkukipot ovat ihan jees. Kaikki riippuu ruoasta, ravintolasta ja syöjästä :)

      Kiitos linkistä, ihan mielenkiintoinen listaus. Terveellistä ruokaa on paljon, mutta kuten tuossakin tekstissä sanotaan, löytyy niitä epäterveellisiäkin :)

      Poista
  2. Ihana postaus, tätä olen vähän odotellutkin :D <3
    Taitaa olla tavalliselle tallaajalle turvallisinta pysytellä ravintoloiden antimissa siellä käydessä...
    Jos jaksat vielä kirjoittaa niin lukisin tosi mielelläni teestä ja jäätelöstä! (Kaksi lempiasiaani) Kiinnostaisivat kovasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos! ^^ Harmi vaan, että kuvien laatu on vähän surkea.. Yritän saada seuraavaan tekstiin jotain tee- ja jäätelöasiaa, mutta kummassakaan en oo mikään ekspertti, niin saattaa jäädä vähän lyhyeksi :p Mutta aina sitä jotain keksii! :)

      Poista
  3. Joo teetä ja jäätelöä halutaan! :) Ja joo, kyllä sitä rasvaa ja öljyä jotenkin on salakavalasti joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, okei! Yleisön pyynnöstä yritän kirjottaa niistä jotain :D Täytyy kyl ensin tehdä ainakin jäätelön parissa vähän lisätutkimusta...
      Juu, jotain ruokia alkaa kyllä olemaan ikävä (salaattia ilman kastiketta!!) Kai pöytä on sit koreana heti, ku tuun ovesta sisään? :p

      Poista
  4. Samaistuin :D Tänään palkitsin itseni ennakkoon hyvin tehdystä raportista (...) ostamalla kaksi omenaa, kappalehinta 199 jeniä + verot. Onneksi sentään joitain vihanneksia ja kausituotteita saa edullisemminkin, just munakoisot ja pavunversot ja pinaatti esimerkiksi, ja kurpitsa! Paikallisesta 100 jenin Lawsonista tulee kans usein osteltua minitomaatteja ja muuta kivaa kuten rasvatonta jugurttia, joskus sieltä sai omenoitakin halvalla mutta nyt ei tietty ole niiden kausi. Ärsyy että banaaneja saa usein "halvalla", ja just niille oon vähän yliherkkä ;<

    Ja kyllähän japanilainen perinneruoka toki voi terveellistä olla, tuore kala ja tofu ja merileväjutut ym., mutta esimerkiks just ruokalan tarjonta on ihan kauhea. Kyllä voi olla Unicafeeeta ikävä! Ja sitä että monipuolinen ateria on kotonakin melko vaivaton koostaa itse ja suht halvalla ja että on uuni ja juustoa.

    Niin ja KAALI muuten tulee jo korvistakin ulos. Hyi saatana, en varmaan vuoteen syö kaalia tän jälkeen. Siis sellaisenaan. En tykkää siitä, se on kuivakkaa ja inhottavaa ja sitä on joka puolella! Aina jos on salaattia niin se on jumalauta kaalipohjainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIINPÄ! Sitä kaaliraastesalaattia on joka paikassa! Tykkään kyllä kaalista, mutta kieltämättä vähän tulee jo korvista ulos :'D Hokudain ruokalassakin sitä on tarjolla vaikka kuinka...

      Perinneruoka tosiaan on ihan terveellistä (paitsi valkoinen riisi ja nuudelit ei niinkään, krhm), mutta harvemmin sitä on tarjolla ravintoloitten ulkopuolella, esim. yliopiston ruokaloissa ja bentolaatikoissa. Meidän ruokalassa näistä terveellisistä vaihtoehdoista tarjolla on lähinnä tofua (jolle oon allerginen, nyyh) ja nattoa. Unicafe kelpais kyllä!

      Mutta totisesti, pinaatti ja pavunversot jäi mainitsematta! Ne ei maksa mitään! Pinaattia oonkin tän vuoden aikana syönyt ihan hävyttömän määrän, haha :D Kurpitsakin on hyvää, mmm~ Rasvatonta jogurttia löytyy, mutta missä rasvaton maito?? Ei oo näkynyt, hmph. Mut mitä ihmettä, onks teillä 100 jenin Lawson? Jossa on tomaatteja?! Epistä! D:

      Poista
    2. Heh, minä taas pidin oman ruokalani (Todaissa) ruokia rutkasti maukkaampina kuin Unicafen perusmuonia, ja valikoimakin oli suht laaja.

      Poista